Helppo haluta jotakin, jotta joku tarve tyydyttyy. Helppo mennä sen halun perässä.
Entä sitten kun tulee ristiriita. Menettää tasapainon ja mieli tulvii ajatuksia.
Miten tunnistaa aidoin tunne, se mikä pitää oikealla tiellä?
Onko tämä sielun ja egon painia?
Vai pitäisikö kuunnella ja ketä?
Mahabhaarataa on tavallaan hindujen Kalavale. Bhagavad-giitaa
on se osa Mahaabhaarataa, jossa Krishna selvittää Arjunalle
juurta jaksain, miksi hänen velvollisuutensa on päästää päiviltä
mm. lähisukulaisiaan, jotka ovat ajaneet koko "silloisen" tunnetun
maailmaan dharmattomuuden eli luonnon lakien vastaisuuden, dharman
puutteen allikkoon.
Halusta ihmisen pahimpana vihollisena Krishna toteaa Arjunalle
mm. näin:
evaM buddheH paraM buddhvaa
saMstabhyaatmaanam aatmanaa
jahi shatruM, mahaa-baaho,
kaama-ruupaM dur-aasadam.
Maharishi Mahesh Yogin melko sana-sanainen käännös
(suluissa Sivumiähen aivoitukset):
Thus (evam) having known (buddhvaa) him who is
beyond (param) the intellect (buddheH), having
stilled (saMstabhya) the self (aatmaanam)
by the Self (aatmanaa), O mighty-armed (mahaa-baahoo)
slay (jahi) the enemy (shatrum) in the form
of desire (kaama-ruupam) difficult (dur-)
to subdue (aasadam).
Hare Krishnojen vähän epätarkempi käännös menee tälleen:
Oi mahtava-aseinen Arjuna, tietäen näin olevansa
aineellisten aistien, mielen ja älyn yläpuolella
ihmisen on vakautettava mielensä harkitsevan, henkisen
älykkyyden (Krishna-tietoisuuden) avulla ja
voitettava siten henkisellä voimalla tämä pohjaton,
himona tunnettu vihollinen.