seuraava »

[Irish]

Tiedättekö tunteen, kun kaikki on hyvin ja lujaa menee ja tekemistä on paljon, mutta takaraivossa häämöttää ajatus siitä että nyt on tehtävä jotain äkkiä ennen kuin kaikki menee yli?

Minulla alkoi juuri harjottelu ja siellä oli ihan kivaa (tänään ensimmäinen päivä). Opittavaa tulee olemaan paljon ja pitää olla aktiivinen/oppimiskykyinen/skarppina.

Samalla pitäisi pitää huolta kämpästä (milloinkahan olen viimeksi siivonnut?  ) juurikin siksi, että tästä ei kerkiäisi kehkeytymään pölyistä ryönäpesää, joka aiheuttaisi minulle allergiaa ja flunssaa (tuppaan sairastelemaan stressaantuneena ja sairaalassa on kuiva ja allergisoiva ilma).

Tuntuu että sairaalan ilmapiiri imee kauheasti energiaa, sairailla ihmisillä on paljon törkyä auroissaan ja työkaverit ovat stressaantuneita. Siksi pitäisi muistaa kotona vahvistella ja puhdistella energioitaan.

Tämän lisäksi minulla on vielä uusi suhde, joka elää hyvin ailahtelevaista vaihetta ja aiheuttaa minulle levottomuutta.

Miten tällaisesta selvitään ilman että se menee siihen, että raahaudun vaan paikasta paikkaan ihan pökkyräisenä? Jokaisessa harjoittelussa se on mennyt siihen. Unirytmikin menee pakostakin vähän oudoksi, kun kolmivuorotyötä painaa tukka putkella.

Onko kellään mitään hyviä neuvoja? 

Huom. vielä toistaiseksi voin oikein hyvin, ajattelin nyt yrittää ennaltaehkäistä stressiä kaikin keinoin, jotta saisin opittua mahdollisimman paljon iloisena ja terveenä!

[Irish]

En tiedä enkö oikein osaa pitää huolta itsestäni silloin kun on monta rautaa tulessa, vai olenko vain kontrollifriikki. 

Yritän nyt kuitenkin toimia niin, että tekisin joka päivä jotakin; siivoan jälkeni ja vähän ylimääräistä pientä, liikun vähintään joka toinen päivä ja tapaan kavereita ainakin kahtena päivänä viikossa. Yritän olla mässäilemättä ja jumittumatta koneen ääreen. 

[Esmiralda]

Irish siellä,

tuttu tunne minulle. Taidat olla vain henkisesti väsynyt, pikkuinen kierre suttaa päällä.

Huomaan että syyllistelet itseäsi tekemättömistä ja tulevista paineista. Pysähdyhän toki, vedä syvään henkeä.
Kuuntele kaunista musiikkia ja elä tässä hetkessä. Nyt. Emme kuitenkaan voi kun elää hetken kerrallaan.

Asenne on eräs apu. Kurkistele harmaan ohi ja löydä valopilkut. ETsi nimeenomaan niitä. Varsinkin niitä hetkiä, kun huomaat onnistuvasi hyvin. Ja röyhistä rintaasi.

Kuljethan selkä suorana, että energia kulkee vapaasti. Juo paljon vettä.

Mitähän vielä? Hah, tässäpä isosiskomaista sanailua!

[Irish]

Kiitos... Nii-in, voi miten totta.

Mutta kun juna lähtee liikkeelle, niin vauhti kiihtyy aina vaan ja lopulta maisemat on sumeita. Olen aina ollut sellainen, että vaadin itseltäni joko kaiken, tai sitten en yhtään mitään. Nämä harjoittelut saavat minusta esiin sen ihme hullun puolen, jota en oikeastaan ole ikinä muutoin.. En todellakaan ole mikään itseni piiskaaja ja suorittaja..  Olen tottunut olemaan laiska ja aikaansaamaton.. 

Ehkä on kyse siitä, että elämässä on vihdoinkin jotain, missä voin todistaa että olen vastuullinen ja tehokas. Tämä on kolmas kuukauden mittainen harjoittelu tänä syksynä ja olen vetänyt nämä henkeen ja vereen niin täysillä, kun vain olen pystynyt.

Hassua että mainitsit isosiskon,  koska usein ajattelen isosiskoa näissä tilanteissa. Sitä, että haluaisin sanoa hänelle "minä en enää välitä siitä, että pidät minua laiskana, tyhmänä ja vastuuttomana, koska minulla on todisteita siitä, että en ole." En minä muuten jaksaisi tätä.

[Esmiralda]

Ohoh!

Taitaa isosisko nyt puhua itsestään. Peileinä herätämme oman olemuksemme totuuksia. On olemassa monenlaista laiskuutta, esim. henkistä laiskuttaa. Siis laiskuus voi sijaita jollakin tasolla missä ulkopuoliset eivät sitä huomaa.

Ihmettely ja ajatusten prosessit ovat myös ahkeruutta. Miten muuten luulet suurten teknillisten kehitysten ja suurten oivallusten syntyvän?

[Elämänilo]

Hei "Irish"

Aivot tarvitsevat paljon vettä
- muisti paranee

Sopivasti ulkoilua,
jotta aivot saavat happea

Rentoutuminen / meditointi / riittävä yöuni

Oletko unohtanut omat ohjeesi



 Elämänilo   

[Irish]

Ehkä minun pitäisi mennä vähän itseeni ja tutkia...

Isosiskoni on  , aina ollut kova tekemään töitä ja tunnollinen. Minä vietin nuoruuden päivät lintsaten koulusta ja polttelin pilveä. Minulle elämä oli elämyksiä, en halunnut ottaa mistään vastuuta, olin oikeasti ihan toivoton luuseri, joka suhtautui ihan liian yliherkästi kaikkiin ulkopuolelta tuleviin komentoihin. "Minuahan ei kukaan määräile, minä teen jos haluan tehdä!" "Teillä ei ole oikeutta sanoa miten minun pitää, minä olet itse vastuussa teoistani!"...

Todellisuudessa olin ihan hukassa, masentunut, itsetuhoinen, lamaantunut, pelokas.

Ja nyt huomaan, että olen edelleen se 13-vuotias, joka haluaa todistaa olevansa jotakin.. Yksi ero tässä vain on; nyt minä pystyn siihen.

Ehkä olisi aika antaa itselleen anteeksi se, että ei ole täydellinen?
Ehkä pitäisi ymmärtää, että tuo nuoruus kasvatti minusta juuri näin vahvan ihmisen kuin mitä nyt olen... 

Hei kiitos teille. Ei mun ole pakko yrittää todistaa mitään.. 

[Esmiralda]

Just niin!

[^^Queen Nefertiti^^]

Relaa.. vaikka teen vaikeaa akateemista työtä + muuta, otan rennosti.. en koskaan sanoisi että "nyt pinnistän koko ajan äärimmilläni, hirveä suorituspaine" tms.. vuohi tai vaaka minussa tykkää helppoudesta ja mukavuudesta myös yhtaikaa, kun urapaineita heitellään naamaan esim. firman puolesta.  : Onneksi ei noita suhdepaineita oo.. 

[Irish]

Mutta minä olen tuolla arvioitavana.. Kyttäyksen kohteena... Saan joko ok:t arvostelut, hyvät arvostelut tai super hyper kiitettävät... Tottakai haluan keräillä niitä super-hyper-ylistäviä sanoja, koska noiden papereiden avulla voin suositella itseäni sitten johonkin oikeesiin töihin.

[Rohana]

Kuule, olen työssäni nähnyt monenlaisia harjoittelijoita jotka tulevat ja menevät ja saavat arvosanat ja mikään ei ole ollut heidän suhteensa yhtä hankalaa kuin nähdä yli-yrittäjiä, se paistaa läpi. Se voi jopa olla työkavereillesi ärsyttävää, sillä ethän toki voi tietää KAIKKEA ja olla TÄYDELLINEN heti. Työ neuvoo tekijäänsä, ajan kanssa.
On vaikeaa olla aluksi "siellä pohjalla", harjoittelijana, mutta osasi helpottuu jos relaisit. I know! 
Kysele paljon, ole kiinnostunut, arvosta viisaita neuvoja ja unohda kirjaviisastelu. Sillä pärjää pitkälle! (Ja se kyseleminen ON tärkeää, se osoittaa myös että omaat harkintaa etkä vain tee yksin kysymättä keneltäkään väärin tekemisen uhallakin, se jos mikä on sietämätöntä!)
Sori jos toistin jo tietämääsi, tai jokainenhan nämä toisella korvallisellaan tietää, mutta kuka malttaa käytännössä soveltaa... :

[Hiisitär]

Minulla iskee stressi päällepahiten silloin, jos olen pakotettu tekemään jotain sellaista, josta en kerta kaikkiaan pidä. Jotain mikä ei vain ole minun juttuni. Ahdistun ihan täysin ja saan vain itseni kipeäksi. Näin työttämänä ei pitäisi nirsoilla työpaikkojen suhteen, mutta olen silti ottanut sen asenteen, että teen työtä, joka tuntuu omalta - ja hyvin olen selvinnyt tähän mennessä

Onhan sairaalatyö kutsumuksesi tai ainakin sellaista työtä, josta pidät? Hyvin usein nimittäin sorrumme tällaisissa yhteiskunnallisissa asioissa menemään samaa rataa muiden kanssa ja tekemään jotain mistä emme pidä vain sen takia, ettei meitä leimattaisi oudoiksi tai ettei meistä tulisi toisten silmissä "yhteiskuntakelvottomia". Ihmisillä on luontainen tarve tuntea kuuluvansa johonkin ja suurin mihin voi kuulua täällä maan päällä, on yhteiskunta.

[^^Queen Nefertiti^^]

Juu kyllä minullekin CV:ta kertyy mutta eipä minua enää kukaan kiristä ellen halua. Voin vaihtaa duunia ja valita sen tason joka minulle sopii. Toivottavasti löydät tasapainon! Ei muuten ole työssä järkeä. 

[Irish]

Kuule, olen työssäni nähnyt monenlaisia harjoittelijoita jotka tulevat ja menevät ja saavat arvosanat ja mikään ei ole ollut heidän suhteensa yhtä hankalaa kuin nähdä yli-yrittäjiä, se paistaa läpi. Se voi jopa olla työkavereillesi ärsyttävää, sillä ethän toki voi tietää KAIKKEA ja olla TÄYDELLINEN heti. Työ neuvoo tekijäänsä, ajan kanssa.
On vaikeaa olla aluksi "siellä pohjalla", harjoittelijana, mutta osasi helpottuu jos relaisit. I know! 
Kysele paljon, ole kiinnostunut, arvosta viisaita neuvoja ja unohda kirjaviisastelu. Sillä pärjää pitkälle! (Ja se kyseleminen ON tärkeää, se osoittaa myös että omaat harkintaa etkä vain tee yksin kysymättä keneltäkään väärin tekemisen uhallakin, se jos mikä on sietämätöntä!)
Sori jos toistin jo tietämääsi, tai jokainenhan nämä toisella korvallisellaan tietää, mutta kuka malttaa käytännössä soveltaa... :

Kiitos.
Olen nöyrä opiskelija, en kirjaviisastele..  Juoksen kellojen perässä ja yritän keksiä tekemistä... Kyselen kyllä aina kun jotain tulee mieleen. En usko että yritän liikaa.  Yritän vain olla oma itseni henkilökunnalle ja potilaille... Joskus tuntuu että kyselen ja varmistelen liikaa, mutta en todellakaan ikinä tekisi mitään, mistä en ole varma..

[Irish]

Onhan sairaalatyö kutsumuksesi tai ainakin sellaista työtä, josta pidät? Hyvin usein nimittäin sorrumme tällaisissa yhteiskunnallisissa asioissa menemään samaa rataa muiden kanssa ja tekemään jotain mistä emme pidä vain sen takia, ettei meitä leimattaisi oudoiksi tai ettei meistä tulisi toisten silmissä "yhteiskuntakelvottomia". Ihmisillä on luontainen tarve tuntea kuuluvansa johonkin ja suurin mihin voi kuulua täällä maan päällä, on yhteiskunta.

On tämä minun alaani, suuntaudun vaan varmaankin psyk hoitsuksi, niin siksi nämä vuodeosastot eivät ehkä tunnu ihan omalta.. Mutta tykkään tästäkin älyttömän paljon.. Parasta on se että saa hymyillä potilaille ja heittää läppää... Syöttää jotain vanhusta ja hellästi pyyhkiä suupielet kun on tullut valmista.. Tuntuu että tekee jotain tärkeää ja sen tekee sydämestään!