seuraava »

[Raskaiden Vesien]

Eilen koin jännän tunteen.

Kävelin kotonani peilin edestä ja yhtäkkiä minulle tuli selkeä tunne, niin selkeä, että unohdin miten toden laita oli, että minulla oli päällä musta hyvin raskas samettinen mekko ja valkoinen eteinen muuttui jotenkin tummaksi ja (kehyksetön) peili sai raskaat pronssikehykset. Tuntui että olisin juuri menossa johonkin odotettuun. Saatoin olla joku muu kuin minä. Kesti sekunnin tai kaksi ja sitten muistin taas, että olen kotona enkä ole menossa minnekään.

Miten voisin tulkita tälläisen kokemuksen? Se erosi selkeästi dejavusta, sillä siinä ei ollut sellaista kysyvää "onko aikaisemmin" vaan upposin siihen kuin nykyhetkeen.

Voisiko tämä olla vihje edellisestä elämästä tai muuta?

[Alzbeta]

Hei, itse olen koko ikäni ollut jonkunlainen "peiliaddikti"... varsinkin nuorempana, mutta mitä vanhemmaksi tulen sitä jotenkin "henkisemmäksi" suhteeni peileihin muuttuu...

Esimerkiksi Feng shui ajattelee peilin omaavan valtavasti voimia ja siksi sen sijoittaminen kotiin kannattaa miettiä hyvin.

Mutta siis linkkiosiossa alitajunnan voima kohdassa ja monessa muussakin mainittu Hay esimerkiksi käyttää peilityöskentelyä yhtenä metodina. Ikään kuin visualisoinnin yhtenä välineenä tai sitten affirmaatioiden tukena.

Mutta siis muistan itse kun olin lukion toisella ja mietin epätoivoisena, että en koskaan valmistu ja en pääse ikinä yhtään mihinkään kouluun sen lukion jälkeen. Mutta siis tuo lukiosta valmistuminen oli tietysti päällimmäisenä mielessä. Pyörin tuolillani apeana ja passiivisena ympäri huonetta kunnes satuin peilin eteen tuolini kanssa. Yhtäkkiä näyn omaisesti olin näkevinäni siitä peilistä itseni ylioppilaslakki päässä ja todistus kädessä. Se tuntui todella oudolta ja kesti vain pienen hetken, mutta siitä hetkestä tiesin, että valmistun ja pääsen varmasti opiskelemaan juuri sinne minne haluan ja niin myös kävi  

[Raskaiden Vesien]

Maalasin siitä jo kuvankin. Harmittaa. etten nähnyt kasvojani, oliko ne erit? Katsoin jostain syystä käteeni, jossa saattoi olla jotain.

Innostun niin helposti kasaamaan lankoja yhteen, että olisi saatava selko, ennenkuin keksin sellaisia... Tuli meinaan  mieleen samaisen aamun uni, jossa

kävelin polulla, joka muuttui hautausmaaksi. Löysin safiirisormuksen ja ajattelin "joku on varmaan menettänyt kihlattunsa ja jättänyt surussaan sormuksen tänne" Tulin surulliseksi, poimin sormuksen ja jatkoin matkaa eteenpäin. Myöhemmin unessa tuli mieleen, että miksen katsonut kenen hauta se oli. Harmitti.

Mustasamettimekko olisi saattanut olla hautajaisvaate. Tunnelma näyssä oli ankea ja kädessä olevani esine olisi saattanut olla sormus.

[sawotar]

Hei Suomessa musta yhdistetään surujuhliin taas Kiinassa musta on yleesä ilon juhliin ja valkoista käytetään suru tilanteissa...olen huomannut että aika moni parantaja/henkinen ihminen pukeutuu mustaan asuun, kuten itsekkin käytän mustia vaatteita ja silti olen henkisellä polulla, musta tavallaan on suojauksen väri, itse en voisi kuvitella laittavani kirjavia vaatteita päälleni  : koska ne ei minulle sovi

[monikakson]

Monesti tunnen, että peilistä katsoo joku muu kuin minä itse. Joskus ihan tahallaan tuijotan itseäni ja yritän saada selvää siitä joka mua peilistä katsoo. Ja siitä välittyy sellainen selvä jännittynyt tunne. Mulla on myös sellainen kummallinen tapa tullut, että nukkumaan mennessä mun on varmistettava ettei pöydällä oleva peili ole niin päin, että näkisin sen selvästi. Jokin pelko, että siellä saattaa näkyä jotain, jos herään keskellä yötä. Ei mitään hajua mistä tällainen pelko on tullut. Mutta tämä meneekin tuonne henkimaailman puolelle. Ennenäkyjä tai mitään vastaavaa en ole kokenut.
Monesti mietin myös sitä, että miltä näytän katsoessani itseäni peilistä. Siinä mielessä, että tällainen on ihminen, ja tämä on se tyyppi, jonka sisällä olen, ja jonka kaikki näkevät. Jotenkin sillä tavalla joskus tuntuu, että olen ollut paljon kauniimpi tai kehittyneempi olento joskus, ja nyt mut on paiskattu tänne tellukselle tämmöseen kuosiin.  Onkohan tullut liikaa seurattua sci-fi-sarjoja joskus...  :

[Hiisitär]

Peileistä puheenollen, muutamalla ystävälläni on todella suuri peilikammo, samantyylinen kuin Monikaksolla. Heitä pelottaa, että peilistä katsoo jotain sinne kuulumatonta, tai että peilistä pääsee johonkin toiseen maailmaan. Pelailin joskus pleikkarilla ystäväni läsnäollessa Devil May Cry:ta, jossa pääsankari Dante hyppää hetkeksi makuukamarin ison peilin läpi peilimaailmaan, joka on hyvin unenomainen, punaisenpuhuva paikka. Ystäväni sai kauheat sätkyt ja sanoi sen olleen aivan kammottava kohtaus!

Itse en ole koskaan tunnistanut itseäni peilistä, enkä vieläkään oikein sisäistä ulkonäköäni. Kyse ei ole mistään "ulkonäkö ihanteesta", ajatuksesta jolta haluaisin näyttää, vaan minusta tuntuu siltä, että tuo en ole minä. Ehkä taustalla piilee se, että olen elänyt niin monen monta elämää - kroppa ja naama vaihtuu, mutta sielu eli se Minä säilyy samana koko ajan. Nyt näyttää ihan erilaiselta kuin vaikka 1300-luvulla ja silti se olen sama sielu, Minä.
En oikeastaan edes tiedä miltä minun pitäisi näyttää, jotta tunnistaisin peilikuvani. Ei kai miltään 

[selkälokki]

He hee..
Mieleeni muistuu dementoitunut mummuni, joka meni viikonlopuksi nuorimman poikansa luo yökylään ja tavallaan hoitoon, varsinaisen huolehtijan ollessa reissussa.
No, huoneessa, jossa mummu nukkui, oli peili.
Koko yön oli mummu jutellu peilikuvalleen ja oli koputellut peiliä ja sanonut: "Minä mielelläni tulisin sinne juttelemaan, mutta kun en pääse"

Mummu ei ainakaan tunnistanut itseään, mutta hän kyllä elikin nuoruuttaan jo vahvasti muisteloissaan....Seuraavaksi yöksi olivat peittäneet peilin.

Muuten, mie en kanssa makuhuoneeseen halua peiliä.
En ainakaan uskalla niihin yöllä katsoa.

[CorvusLeonis]

Kyllä minäkin joskus peiliin katsoessani muistutan mielestäni kiusallisesti jotain toista tyyppiä. En tunnista itseäni valokuvistakaan, niissäkin näytän siltä toiselta tyypiltä. Olenkin tehnyt tässä viime aikoina pesäeroa itseeni.

[hopeatähti]

Muistan kun pienenä kavereiden kanssa leikittiin aivan kammottavaa leikkiä
joka kutsutaan "mustaksi mariaksi", mentiin pimeään vessan ja katsottiin itseämme
peilistä, tai he jotka uskalsivat.

Sieltä juostiin yksi jos toinen tyttö kirkuen ulos ... pojat olivat urheita 

Noiden hölmötyksien jälkeen olen karttanut peiliin katsomista pimeässä ja jopa
esim ikkunoiden kautta jos katsoo, niin aina säikähtää että siellä joku seisoo selän takana.

Ihan liikaa luin ja katsoin noita kauhuleffoja teininä, vieläkin muistan karmivat käänteet ja kasvot ...

Mutta, eikö voisi olla niin, ettemme uskalla katsoa itseämme ja myöskin NÄHDÄ itseämme ja niitä pimennossa olevia puolia 

Sama tunne minullakin usein tuon peilin kanssa, välillä oikein hätkähtää että tuon näköinen kun olen 

[CorvusLeonis]

Ei sillä ettenkö pitäisi siitä, mitä peilistä näen.  Siis jos olen siistiytynyt. :

[Chandra]

Näit ilmeisesti välähdyksen jostain entisestä elämästäsi.
Itse koin vastaavia,nopeita välähdyksiä ,hyvinkin oudon näköisistä kasvoista.
Aluksi hieman pelottava kokemus,mutta kun aloin keskittyä ilmiöön,pelko katosi.
Omalla kohdallani koen,etten enää näe ent.elämistä nousevia kasvoja,oli harjoitusta  siihen mitä nyt katselen.
Kasvot tulevat keskittymällä kaikkiin kiiltäviin pintoihin.
Jos haluat kehittää tätä lahjaasi,suojaa itsesi esim.visioimalla kirkas valo ympärillesi.
Henk.kohtaisesti kieltäydyn myös kommunikoinnista alemmilta värähtelytasoilta yhteyttä ottavien kanssa.
Ja asian kanssa ei ole mitään kiirettä,anna kehityksen tapahtua omaa
luonnollista vauhtiaan.
Itse kyselen paljon pitkän tien ammattilaisilta,meedioilta ja selvännäkijöiltä.
Ryhmissä on turvallista kehittää näitäkin lahjoja ja hyvä vetäjä osaa
neuvoa mistä kulloinkin on kysymys.

ILOA JA VALOA!!!! 

[Athena]

Hassua,
Rakastan peilejä ja haluasin Peilihuoneen, eli tanssisalin jossa on paljon peilejä.  Peilit vain on kalliita jos hienoimmat haluaisi ja näyttäsi juuri "itseltää"
En kyllä nykyään enää tunnista itseni Peilistä.  :

Tuo näkysi vaikuttaa ihan edelliseltä elämältä!!