Miksi aina ei jaksa uskoa siihen, mihin luulee uskovansa?
Miksi ei voi luottaa siihen, että kaikki menee hyvin?
Mistä kumpuaa kaikki pelot ja epätoivo?
Miksi jokin asia, johon uskoo, ei olekaan totta?
Haluan niin uskoa elämään, hyvyyteen, rehellisyyteen ja siihen että "minä pystyn", mutta tuntuu kuin joku olisi juuri vetäissyt maton jalkojen alta. Seison reunalla, josta alkaa tyhjyys, katselen sinne ja odotan näkeväni siellä jotain, mikä on siellä, mutta mitä ei voi nähdä.
Yhtäkkiä tuli sellainen olo, että en minä osaa, vaikka aikaisemmin osasinkin. Ja se tunne täytti minut niin vahvasti, että en sitten osannutkaan. Säikähdin, miten suuri vaikutus on epäröimisen energioilla!
Miten voi yrittää tehdä jotain, mihin ei usko?
Tiedän, että tilanteen voi korjata korjaamalla uskonsa.. Miten usko korjataan..
Liimalla tai sinitarralla?
Miksi minä pelkään hirveästi että epäonnistun?
Mitä sitten tapahtuu kun epäonnistuu?
Mitä jos kaikki onkin "inhimillistä vahinkoa" mutta syyttääkin itseään ankarasti siitä, että teki mukamas tieten tahtoen väärin?