seuraava »

[Irish]

Miksi aina ei jaksa uskoa siihen, mihin luulee uskovansa?
Miksi ei voi luottaa siihen, että kaikki menee hyvin?
Mistä kumpuaa kaikki pelot ja epätoivo?
Miksi jokin asia, johon uskoo, ei olekaan totta?

Haluan niin uskoa elämään, hyvyyteen, rehellisyyteen ja siihen että "minä pystyn", mutta tuntuu kuin joku olisi juuri vetäissyt maton jalkojen alta. Seison reunalla, josta alkaa tyhjyys, katselen sinne ja odotan näkeväni siellä jotain, mikä on siellä, mutta mitä ei voi nähdä.

Yhtäkkiä tuli sellainen olo, että en minä osaa, vaikka aikaisemmin osasinkin. Ja se tunne täytti minut niin vahvasti, että en sitten osannutkaan. Säikähdin, miten suuri vaikutus on epäröimisen energioilla!

Miten voi yrittää tehdä jotain, mihin ei usko? 
Tiedän, että tilanteen voi korjata korjaamalla uskonsa.. Miten usko korjataan..
Liimalla tai sinitarralla?

Miksi minä pelkään hirveästi että epäonnistun? 
Mitä sitten tapahtuu kun epäonnistuu? 
Mitä jos kaikki onkin "inhimillistä vahinkoa" mutta syyttääkin itseään ankarasti siitä, että teki mukamas tieten tahtoen väärin? 

[^^Queen Nefertiti^^]

Entäs ne jotka eivät tykkää onnistumisestasi ja yrittävät sabotoida sitä, tai pitää sinut omissa rajoissaan (valitettavasti koen ainakin 3 rapunaista tällaisena)..

Entäs ne jotka eivät omaa reippautta, huumorintajua ja yllätysten sietoa. Masentavaa sakkia.

[Irish]

Joskus huomaa olevansa ihan ällikällä lyöty siitä, että onnistuu jossain tosi hyvin ja saa siitä sitten sellaset kicksit että ei aikoihin tule mitään epävarmuusongelmia. Mutta auta armias, kun on joskus tehnyt mokan jossain, niin pelottaa hirveesti yrittää uudelleen.

Mutta jos hepan selästä putoo, niin eikun saman tein ratsaisiin.

Kateus siitä että toiset onnistuu.. Hmm.. Not my style, lähinnä ihailen ja kysyn neuvoja sellaisilta jotka osaavat hommansa..

[Irish]

Hmmh.. Ehkä voisin kertoa sen asian, mistä tämä mun kohdalla lähti liikkeelle. Tämä on sitten tosi naurettavaa ja epäloogista omastanikin mielestä, mutta mielen tempuille ei aina mahda mitään.

Tapoin tänään ihmisen. Siltä musta tuntuu. Hän oli pahassa kunnossa ja olisi kuollut joka tapauksessa pian, mutta mä olin syöttämässä häntä ja ajattelin että ei varmaan kannattais syödä mitään, kun potilas rohisi ja korisi niin paljon ja alkoi heti yskimään, kun sille syötti ja juotti jotain. Syötin kuitenkin, varmaan 15min meni siinä "huvissa" kun yritin saada kaikki lääkkeet menemään.. Kun viimenen pilleri oli mennyt alas, lopetin sen ja menin sanomaan hoitajalle, että tulee katsomaan, kun tämä potilas korisi niin kauheesti, että ei varmaan kannata syöttää enempää. Ja siihen hoitaja, että juu, ei olis muutenkaan varmaan tarvinnut syöttää.

Mulle on aina sanottu, että pitää mennä omin päin syöttelemään eikä jäädä jahkaileen, että joku tulee sanomaan. En mä paljoa syöttänyt, eikä se potilas sen syöttämisen takia kuollut, mutta tuli paska fiilis, että sillä oli pahoja hengitysvaikeuksia ja mä vaan laitoin lusikkaa sen suuhun ihan onnessain. Eikä siis kukaan tosiaankaan maininnut mulle mitään pahasti, rakensin tän tappoteorian ihan omassa päässäni.

Kunnioitusta kuoleville peräänkuulutan itseltäni?! 
No, se on mennyttä jo, exitushan siitä tuli 45min "mun" jälkeen.

Ei ehkä enää auta ajatella asiaa, mutta tämän takia mulla on hirvee pelko että huominen tentti menee penkin alle. Vaikka se ei liity mitenkään aiheeseen. Gynekologiaa. Tuli vaan jotenkin sellanen olo, että miksi mä siinä pärjäisin, kun en osaa ees mummoa auttaa. 

[^^Queen Nefertiti^^]

No huh, on sinulla paljon vastuuta.

Taitaa olla joka ammatissa omat juttunsa.

Älä syytä itseäsi ainakaan jos yleisesti ottaen koetat tehdä parhaasi. Muistan kun yritin piristää erästä jostain jonkun TOISEN tekemästä hoitovirheestä ja olin ihan pihalla koko problematiikasta.

Koetin vain ottaa asian kevyesti, kun luulin että hän panttaa jotain OLENNAISTA TIETOA, lähestulkoon koskien RAKKAUTTAMME ja SIELUAAN, mutta kyseessä olikin vain päivystys... hrmm.. no niin..

[Irish]

En mä tiennyt, että potilaan kuolema vois tuntua tältä, kun oon monta ruumistakin laittanut ja nähnyt pari kuolemaa, eikä oo koskaan aiemmin tuntunut tältä......

Nyt tuli sellanen olo, että olis pitänyt tehdä jotain toisin! Oon aina ennen kun oon aavistanut kuoleman, sanonut potilaalle että kaikki hyvin, ollut hiljaa vieressä pitäen kädestä kiinni ja ollut kaikin tavoin erittäin hellä, mielessäni pyytänyt paikalle enkeleitä ja valo-olentoja. Oon jokaisen potilaan kuoleman aavistanut vähintään vuorokautta aikaisemmin ja tehnyt tällaisia rituaaleja (joista en nyt tietenkään selitä muulle henkilökunnalle.. ) En tajua, miksi en nyt tehnyt niin.. En vaan jotenkin välittänyt siitä aavistuksesta, en uskonut siihen tarpeeksi..

[^^Queen Nefertiti^^]

Lähde siitä että kaikki tapahtuu oikealla ajalla, syntymä ja kuolema ja aina tulee uusi elämä ja tilaisuus. 

[Irish]

Niin... Ehkä tälläkin oli tarkoitus saada minut ajattelemaan jotakin.
Tiedän ja tajuan, että en ole syyllinen mihinkään, mutta.. tärinä päällä.. 

[Sister of Night]

Olen aina siinä mielessä ihaillut sairaanhoitajia ja muita, koska itse en siihen hommaan pystyisi. Mulle jo se, että omasta nenästä tulee verta, on liikaa 

Mutta siis ihan varmasti sulla ajan kuluessa itseluottamus ja ammattitaito kasvaa..ja myös se sinun intuitio ja siihen luottaminen täysin! (niinpä..ah kun siihen pystyisi itsekin..)

Kyllä sinusta hyvä hoitsu tulee, tai mihin sitten tällä saralla tähtäätkin!

[Irish]

Kiitos rohkaisusta, on kyllä vieläkin jotenkin epämääränen olo.. Olen kyllä lähetellyt mummon sielulle anteeksipyyntöjä ja rakkautta......

[Irish]

Mutta palatakseni alkuperäiseen kysymykseen..
Uskonpuute? Mistä se tulee? Miten sen voi selättää? 

[Jasca]

Mutta palatakseni alkuperäiseen kysymykseen..
Uskonpuute? Mistä se tulee? Miten sen voi selättää? 

Uskonpuute kai pitäisi vaan täyttää tiedolla ja kokemuksella. Tässä ihmiselämässä se miun mielestä tarkoittaa sitä, että eläminen noin 10 000 vuotta antaa niin paljon kokemusta, ettei tarvitse pelätä juuri mitään. Pelonhan voittaa samalla kun uskonpuute lentää ikkunasta ulos. 

Jos sallit rajun kielenkäytön, niin vertaan tätä ajatusta sinun elämäsi esimerkkiin. Olit sairaanhoitajaopiskelijana vuorossa ja teit juuri sitä mitä sinun odotettiinkin tekevän eli autoit vanhusta syömään. Potilas kuitenkin ilmeisesti oli jo huonokuntoinen (terminaalihoidossa?) ja hengitys oli heikkoa ja niinpä hän kuoli vähän tämän ruokailun jälkeen. Kävit vielä kertomassa huonosta tilanteesta ammatti-ihmiselle eli toimit ihan oikein. Sinä syötit ja mummo kuoli. 

Syntyy tunteita ja pelkoja; uskaltaako enää vastaavassa tilanteessa syöttää? Itse asiassa ei ole tapahtunut muuta kuin olet saanut kokemuksen siitä, että huonosti hengittävät ihmiset saattavat kuolla kohtapuolin. Kokemuksesta oppii käymällä läpi niitä tunteita ja ajatuksia, joita tilanne herättää. Samaan aikaan pitää sallia itselleen oikeus vaikka nauraa, jos siltä tuntuu. Kun olet käynyt läpi nämä tunteet, jäljelle jää opittu. Se voisi olla esim. tieto siitä, miltä näyttää huonosti hengittävä ihminen. Saatat jatkossa entistä helpommin havaita myös sen, jos potilaalla on viimeiset tunnit ja osaat miettiä mitä kannattaa tehdä noiden tuntien tekemiseksi mukaviksi. Oikeastaan opit varmasti enemmän kuin tällä lukukaudella missään ja tämän kokemuksen kautta sinusta tuli parempi sairaanhoitaja kuin mitä olisit ilman sitä. Kokemuksellisessa oppimisessa kurja puoli on, ettei se aina ole hauskaa. Lopullinen prosessi on, että sinä hoidit, mummo kuoli, sinusta tuli parempi sairaanhoitaja.

[Irish]

Small, kiitän. 

Taisin olla eilen illalla muutenkin ylikierroksilla. Lähetin jopa opettajalle sähköpostia, missä kerroin tapahtuneesta ja sain vastauksen häneltä, että olen juuri osoittanut miten vastuullinen, empaattinen ja elämään ja kuolemaan luontevasti suhtautuva hoitajan alku olen. Se lämmitti todella mieltä.

Ja höntsäsin (juu, en tiedä onko tuo mikään oikea sana edes, mutta jostain kummasta olen alkanut käyttää sitä.. ) itse vastauksen kysymykseeni; Mihin epäuskoa tarvitaan?

Jos kaikki olisi aina selvää ja varmaa, en ikinä miettisi ja analysoisi tunteitani ja tekemisiäni perinpohjin... Epäilystä tarvitaan, jotta "etsiminen" lähtisi liikkeelle ja tulisi uusia löytöjä.