Kertokaas nyt kun tulin siihen tulokseen että ego on katoavainen ja syypää kaikenlaisiin pimeisiin ja piittaamattomiin tekoihin. Niin eikös se kuole aina joka inkarnaatiossa ja pitää saada uusi seuraavaan elämään.
En menisi sanomaan, että ego on katovainen JOS, uskoo useaan inkarnaatioon, sillä se edellyttää minuuden kokemista useaan kertaan ja ego on minuuden kokemista. Silloin ego on myös sielu, joka jatkaa inkarnaatiosta toiseen.
Ego voi olla pelkkä ulkoisen palautteen kautta koettua minuutta, se voi olla lisäksi biologisen perimän kautta saadun minuuden kokemista. Se voi myös sisältää useamman sukupolven ketjun siirtämää tunnekokemista ja sisältyä siis myös minuuden kokemiseen. Yleensä kaikki nämä kolme sisältyy minuuden kokemiseen, eli egoon. (geneettinen perimä, tunneperimä ja ulkoisen palautteen kautta koettu ja rakennettu minuus)
On ihan ihmisestä ja kokemisen tavasta ja valinnoista kiinni, mitä siihen sisältyy.
Ego ei ole mitään näkyvää eikä fyysistä, vaan hyvin hyvin monen asian, todellisuuden, epätodellisuuden summa. Periaatteessa egoa itsessään ei ole edes olemassa, se on ainoastaan käsite, jonka avulla voi määritellä ja tarkastella käsiteellisesti ihmisen minuuden kokemista.
Missään tapauksessa ego ei ole syyllinen yhtään mihinkään, vaan ihminen itse itsessään. Vain ihminen itse voi tehdä jotain "pahaa".
Emme voi syyttää, että käsi lyö, jos lyömme kädellämme. Emme voi syyttää, että viha lyö, jos vihaa tuntiessamme lyömme. Me itse valitsemme miten toimimme. Ihmisenä ja kokonaisuutena.
Sielu sinällään on jännä käsite...
Minulle sielu merkitsee keskittymää ja sisintä olemusta, jossa henki kohtaa materian. Siellä asuu vastuunotto, vapaus, aito omatunto ja rakkaus. Sielussa on "hiomakohta" hengen ja materian välillä.
Sielukaan ei ole mitään materiaa, vaan myös käsite, ihmisen syvemmästä henkisen ja fyysisen vastuullisesta ja aidosta prinsiipistä.
Jos sielua lähdetään käsittelemään persoonallisena käsitteenä, (elämästä toiseen vaeltavana oliona) uskoisin, että lopun viimeksi on kyse vain emotionaalisen tason egosta, johon ei ole vielä todellisena kokemuksena yhdistetty aitoa henkisyyden elementtiä.
Eikö sielu ole se joka kerää hyvät ja jumalalliset ominaisuudet, jotka eivät katoa?
Sielu ei oman kokemukseni mukaan kerää yhtään mitään. Ei hyvää eikä pahaa, sillä se on ikäänkuin liekki joka palaa tietyn kahden elementin yhdistyessä ja toimii silloin. Se ei ole mitään käsinkosketeltavaa.
Taasen näkisin, että sielu on otettu psyyken elementiksi, jos puhutaan, että sielu voi kerätä jotain itseensä ja jopa vielä kaksijakoiselta pohjalta.
Niin mihin ihmisolennon osaan ovat kertyneet pahat ominaisuudet ja paha karma?
Pahat omainaisuudet? Mikään ihmisessä ei ole pahaa, jos ihminen elää aidosta omatunnostaan käsin ja elää vastuunsa elämästään tuntien ja arvostaen ja kunnioittaen elämää.
Psyykeen voi kerätä "pahaa" ja emotionaaliseen osaansa. Eli astraaliin. joka on aivan sama asia.
Ovatko ne "sielun" varastossa vai jossain muussa osassa. Eikö ruumis ja tunnekeho saada aina uusina kappaleina eri elämille.
Nooh... minen tuohon jaksa edes vääntää mitään, koska minä elän vain tämän yhden elämän.
Sitä en tiiä, mitä muut puuhailevat ja varastoivat itseensä... ja mihin lie varastoivatkaan...
Ajattelin vaan, kun minusta sielun ei kuuluisi kantaa raskaita taakkoja, negatiivisia ominaisuuksia, väkivaltaisuutta tms mukanaan, vai onko se juuri tämä sielu.
Kyllä ne kantuu ihan emootioissa ja psyykessä.... mutta tietysti jos niille antaa nimen sielu, jos ei halua niistä itse tässä hetkessä kantaa vastuuta, niin asia on silloin ihan toinen...
En väitä etteikö ihminen voisi elää useita inkarnatioita, jos haluaa, mutta on ihan toinen asia, miksi se haluaa moista luoda..??
Ihmisellä on fyysinen ruumis, tunneruumis (aina uudet) ja henki, sielu, ego ja ylemmät kehot.
[/color]
Ruumis.. ääh... kehohan se on...
Fyysinen keho on tämä keho, jota voit koskea ja arvostaa jos haluat. Se on ainutkertainen.
Tunnekeho...
emotionaalinen, psyyken toiminnioista rakentuva "keho" on ainutkertainen sekin. Mutta sen kanssa kuljetaan tämä elämä ja se määrää oman elämän laatumme ja niin myös läheistemme elämän laatua, joten olemme vastuussa siitä ja sen kunnosta itsellemme, läheisillemme ja elämälle. Haluammeko siirtää vastuun siitä tuleville sukupolville vai otemmeko sen vastuun nyt itse? (muka seuraavaan inkarnaatioomme, joopa joo... vastuun pakoilua, sanon minä)
Henki ja ego, kumpikaan ei ole minkäänlainen keho vaan ainoastaan joidenkin elementtien yhdistymisen "reaktio", joka on liekissään sen hetken, kun sen liekkiä pidetään yllä ja sillä vaalitaan tässä muodossaan tässä ihmiselämässä.
Ylemmät kehot..
Voihan sitä pilputa minuutensa kokemisen vaikka miljoonaaan kehoon jos haluaa, mutta mitä ihmeen mieltä siinä on???
*ihmettelee*
Tietty voihan sillä paeta omaaa vastuutaan ja elämistä tässä hetkessä.
Haahh... tämä ei ollut mikään "tietäjän" näkemys (kuten huomasitte), vaan tavallisen tallaajan näkemys nyt ja näin vaan nopsasti sen kummemmin asiaa mietittimättä ja pohtimatta....
Mutta tosiaan... elän vain kerran... lallallalalllaaa