seuraava »

[^^Queen Nefertiti^^]

Heh.

Mietin liittyäkö valitusvirteen, mutta ei. Tajusinhan minä etten olisi kenenkään kanssa voinut jatkaa. Niinhän se on, vaikka tunteita olisi. Siispä. On niin paljon kaikkea muuta menossa, omia tavoitteita, ei siihen aina sitä perhe/suhdejuttua tarvita. Mistä sekin tavoite on oikeasti tullut? Telkkarista vai oikeastiko vanhempien suhteesta, koska ei se meillä ainakaan ole idyllinen, kellään sukulaisilla, ehkä joillakuilla.

On tosin totta että vikan jutun lopussa surin niiden kaikkien tyyppien (ei vain juuri häntä) menetystä ja siinä aikansa etsii mielessään vastinkappaletta, sitten se meneekin niin että elämä ajaa surun ohi ja on oikeastaan ihan hauskaa, oli ketään tai ei. Oman exäni ongelma oli juuri se kun ei päässyt edellisestä yli. Eikä ehkä ikinä asettuisi kenenkään kanssa. Joku toinen pystyy siihen..

[Yulunga]

Ulkopuolisten syytökset ja paineet ovat kovat myös kestää.
Itselläni oli kaiken muun lisäksi myös niin.
Miten voinkaan jättää niin kiltin, työteliään, rikkaan yms yms miehen... kauniin kodin ja kaiken ihanan idyllin.

sama homma. ja ex-anopin puhelut...  ja oman äidin reaktio...  välit meni hetkeksi, mutta päästihän se mutsikin sitten lopulta irti! 

[*Alkmene*]

SA, koetko tämän topicin valitusvirtenä ? 

[Irish]

Aika parantaa.

En ole ikinä tullut jätetyksi, olen jättänyt kolme kertaa pitemmästä suhteesta ja jokaisessa tapauksessa ottanut exän kaiken tuen ja auttamisen kohteeksi eron jälkeen ainakin pariksi kuukaudeksi. Tätä en tee pelkästään syyllisyyden tunteesta vaan enemmänkin rakkaudesta. Haluan olla nöyrä ja antaa kaikkeni sen jälkeen, kun toinen luulee että "vein kaiken".

He ovat olleet v-mäisiä, vihaisia, katkeria, tivanneet miksimiksimiksi, yritetään nyt uudelleen, et oo tosissas... Olen niellyt sen niin kauan ja ollut vierellä, kunnes he ovat oppineet elämään asian kanssa ja lopettaneet itsetuhoiset tms. tempaukset.

Siksi minulla ei itsellä ole ollut ikinä niin selkeää suruaikaa, enkä ikinä ole oppinut työstämään noita tunteita. Viimeksi meni se 2kk ennen kuin itkin ekan kerran ja sen jälkeen en eroa itkenytkään. En ymmärrä miksi itkeä, kun niin oli parempi. 

Tottakai ikävä on suuri ja on vaikea päästää irti, mutta pitää muistuttaa itselleen miten ylpeä on siitä, että teki oikean päätöksen, erosi kauniisti ja teki kaikkensa jotta ero olisi ollut "helppo" exälle. Kuulostaa lapselliselta tuo viimeinen mainitsemani asia, enkä oikein tiedä miten se on määriteltävissä.  Ehkä tarkoitan sitä, että en eroa kertarysäyksellä vaan pysyn ystävänä lähellä ja annan toisen vaikka haukkua minua jos hänen tekee mieli. En siinä vaiheessa ota itseeni vaan yritän pysyä neutraalina ja sanon, että rakkaus ei ole kuollut, mutta ehkä meidän suhteemme jatkuu nyt hieman erilaisin tavottein, eikä se maailma siihen kaadu.

Suhteellisuudentaju päähän. Uusi alku on aina voitto, jokaiselle ihmiselle. Jos tiedän sydämessäni, että en olisi tehnyt häntä onnelliseksi omalla onnettomuudellani, tein hänelle puhtaan rakkauden teon eroamalla. Hän ymmärtää sen joskus, viimeistään kun löytää uuden. Kaikkien exien kanssa olen läheisissä väleissä, jopa sen kanssa joka minua petti. Itse asiassa tulemme paljon paremmin toimeen kavereina!

[^^Queen Nefertiti^^]

Jossain määrin..(valitusta)

hmm..

kumma juttu, mitenhän se meni.. taisin kerran olla jättäjä, tosin miehellä oli jo kuviot menossa.. sitten taisin olla jätetty, ja miehellä kuviot salassa, mutta noh, siltä pehmolta se jättäminen oli oikeastaan saavutus.. oli vain virhe ajatella että kolmas tapaus olisi jotenkin korvannut edelliset jutut.. ei kai se niin mene.. nyt sitä on oikein urakalla miettinyt miksi ne oli niin kiinnostavia, jos ei usko samalla tavalla tai harrasta..

[kultainen sulka]

Kiitos ketjusta Asterix 

Tämä tulee ainakin minulle tarpeeseen,
Vaikka erosta on jo kohta puoli vuotta, niin en ole ainakaan vielä pääsyt paljoa eteenpäin ja jos pääsenkin, niin palaan aina lähtöruutuun. Kaikki selviytymiskeinot ovat siis tervetulleita 

Hienoja tekstejä!

[Asterix]

Eikö kannattaisi kehittää sellainen "nopea ja näppärä" konsti vetää tunteet irti toisesta, vai meneekö se aina parkumiseksi ja kuukausien käsittelyksi. Näin oli ainakin eräs oppinut! Tuskin se itki mitään, en ainakaan kuullut, mutta hänhän myöskin suojaa sydäntään niin että se ei aukea kellekään, eikä sieltä irtoile energiaa toiseen. Joten..

Aika kauhea tilanne tuokin,
jos se toinen osapuoli ei tunne mitään surua,
että suhde kanssasi loppui, oli sitten jättäjä tai jätetty.

Minulla on kerran ollut tuollainen tilanne.
Miehellä oli niin paljon ongelmia psyykkeensä kanssa
ja hän teki niitä ongelmia koko ajan jostain puolesta
sanasta, kummin kaimasta ja lillukan varsista,
että olin todella iloinen jättäessäni hänet
ja päästessäni eroon hänestä.

Siinä kieltämättä rakkaus tukehtui ja kuoli niihin
sen tekemiin ongelmiin.

[Ikitosi]

Kiitos hyvästä aiheesta Asterix.

Joitain täällä on jo mainittukin, mutta mitä kaikkia syitä on erota?
Jos suhde on kituuttanut jo kauemmin, missä vaiheessa olette alkaneet todella miettiä eroamista?
Vai tapahtuuko päätöksenteko yhtäkkiä?
Mikä on ollut se viimeinen niitti?

Ovatko eron syiden paino vaikuttanut siitä selviämiseen?

Yli kymmenen vuotta kestäneestä suhteestani lopullisen eron tekeminen soutamisine ja huopaamisine kesti minulla noin kaksi vuotta. Toinen osapuoli ei ole toipunut vieläkään, vaikka sitä oltiin jo moneen kertaan suhteen aikana harjoiteltu... 

Paljon kestin ja siedin ennen päätöstäni, ja myös sen jälkeen, mutta
viimeisen kerran jälkeen en ole eroamista hetkeäkään katunut.
Erotyön olin tehnyt jo suhteen aikana.

Paheksuttavaan tyyliini hyppäsin heti seuraavaan suhteeseen. Hänen kanssaan
olen saanut käsitellä edellisen kanssa keskenjääneitä asioita.

Nyt ovat meidänkin tiemme eroamassa, lopulta ilman kovinkaan suurta dramatiikkaa, ja yhteisymmärryksessä. On vaan aika jatkaa eteenpäin.

Oikeasti on hienoa saada kokea tällainenkin ero!
Olen kiitollinen, että hän tuli elämääni, olen kiitollinen, että hän on ollut elämässäni, ja
tulen olemaan kiitollinen myös siitä, että hän lähti elämästäni. 

[Irish]

Syitä eroihin on monia..

Minulle syy viimeisimpään erooni oli vahva tunne siitä, että olimme jo oppineet toisemme.  Monessa aiemmassakin elämässä.

Hänessä ei ollut enää "matkaa" minulle, vaan hän oli ikäänkuin joku turvaverkosto josta olin riippuvainen, kuin äidistä tai isästä. Olimme riippuvaisia ja se ei tuntunut hyvältä. Hienoa rakkautta se oli ja on edelleen ystävyystasolla. Nyt olemme vapaita.  Hän on kuin veljeni, sielunkumppani..

[Ebenia]

Minulla on hyvin samanlaisia kokemuksia ja ajatuksia erosta kuin Irihksellä (Iriksellä? Irishiksellä?!  ). Olen itse ollut myös oikeastaan kaikissa merkityksellisimmissä suhteissani se jättäjä ja eipä ole jättäjän osakaan helppo. Jotenkin tuntuu siltä, että sitä ei aina oikein ymmärretä, miten vaikeaa on sen askeleen ottaminen, astuu toisen eteen ja "hylkää" toisen, yhteisen elämän, tekee sen pisteen sille yhteiselle tarinalle. Vaikeinta siinä onkin sen päätöksen tekeminen, niiden asioiden punnitseminen ennen sitä itse eroa, kaikki ne itsesyytökset, syyllisyyden tunteet, epävarmuudet...kaikki vaikeudet...

Minä olen eronnut joka kerta siksi, että suhde ei ole tuntunut jollain tavalla täysin tyydyttävältä. Minulle suhteet ovat kuitenkin niin "sitovia" ( ), että ne jollain tapaa verottavat minusta tiettyjä asioita, itsenäisyydestäni ja vapaudestani ja jos se suhde ei anna minulle tarpeeksi, heitän suhteen "menemään", enkä jää kituuttamaan siihen. Minulla on traumoja perheestäni siitä, että olen joutunut olemaan pakolla kiinni rakastamassani ihmisessä joka on käytöksellään satuttanut minua ja ehkä siksi nykyään minun on ehkä vaikea 100% sitoutua - paitsi jos se suhde todella tuntuu jossain syvällä. En halua olla kenenkään kanssa vain siksi, etten "keksi parempaakaan tekemistä", minusta se loukkaa myös sitä toista osapuolta, se toinen ansaitsee silloin ihmisen, joka haluaa olla 100% juuri tämän ihanan yksilön kanssa. En halua tuhlata sen toisen ihmisen aikaa luoden samalla jotain yhteistä hauskaa illuusiota tulevaisuudesta, kun samalla tiedän ettei sellaista ole. Se on väärin.

Minun ongelmani on usein se, että tunnen suhteesta hyvin alkumetreillä jo, kauan suhde tulee kestämään.  Ja kun nuorena sitä on nämä suhteet muutenkin vähän sellaisia pinnallisempia (ainakin niille toisille osapuolille usein), niin vaikea löytää sitten mitään, mihin heittäytyä täysillä, kun tietää että"kohta tämäkin loppuu". :

[Ikitosi]

En halua olla kenenkään kanssa vain siksi, etten "keksi parempaakaan tekemistä", minusta se loukkaa myös sitä toista osapuolta, se toinen ansaitsee silloin ihmisen, joka haluaa olla 100% juuri tämän ihanan yksilön kanssa. En halua tuhlata sen toisen ihmisen aikaa luoden samalla jotain yhteistä hauskaa illuusiota tulevaisuudesta, kun samalla tiedän ettei sellaista ole. Se on väärin.

= rohkeaa omien ja toisen tunteiden kunnioitusta.

..niin vaikea löytää sitten mitään, mihin heittäytyä täysillä, kun tietää että"kohta tämäkin loppuu". :

Mistä sen voi noin varmasti tietää??
Ovatko kaikki vaan auttamattomasti 'vääriä', heti kättelyssä?
Onko niitä 'oikeita', heittäytymisen arvoisia löytynyt sitten ollenkaan?
Mistä sen on huomannut, että tähän kannattaa heittäytyä?
Miten niiden kanssa on käynyt?

[Ebenia]

..niin vaikea löytää sitten mitään, mihin heittäytyä täysillä, kun tietää että"kohta tämäkin loppuu". :

Mistä sen voi noin varmasti tietää??
Ovatko kaikki vaan auttamattomasti 'vääriä', heti kättelyssä?
Onko niitä 'oikeita', heittäytymisen arvoisia löytynyt sitten ollenkaan?
Mistä sen on huomannut, että tähän kannattaa heittäytyä?
Miten niiden kanssa on käynyt?

Jaa-a, sen kun tietäisi.    Eihän sitä ihan varmasti voikaan tietää, mutta kai sitä jotenkin siinä alussa itse tuntee, että joku on pielessä ja kai se alkaa sitten vaivaamaan pidemmän päälle niin ettei sitten voi enää jatkaa...

Tähän mennessä tärkeimmässä suhteessanikin koin näin, vaikka se oli kaikkein kaunein ja upein suhde ikinä. Silloin sysäsin nämä ajatukset syrjään ja nautin niistä hetkistä mitä meillä oli yhdessä, upeaa aikaa olikin. Tulihan se ero sitten kuitenkin, vielä nopeammin kuin ajattelin, mutta hieno kokemus oli silti....

[Yulunga]

Erosin koska avioliitossa olin kutistettu minä. Sairastin kauan, ja miehestäni tuli minulle "äiti". ( kuka sellaista haluaa?)

Eron viimeinen niitti oli se kun rakastuin toiseen mieheen. Olin jatkuvasti ihastunut muihin kuin aviomieheeni ja tämä viimeisin vei jalat alta. Muutin kuukauden sisällä pois kodistamme, koska en enää kyennyt pitämään tätä uutta miestä ystävätasolla. Aviomieheni jopa oli paikalla kun tapasin tämän uuden ja hän oli täysin sokea (ei siis tahtonut nähdä!!) kaikelle. Ehkä hän oli tietoisesti sokea, koska tahtoi niin minusta eroon 

Tuokin suhde kuitenkin kaatui, koska minä jatkoin matkaani. Hän on edelleen parhaita ystäviäni, mutta hänellä meni vuosia ennenkuin toipui minusta. Erosimme, koska hän yritti tehdä minusta "äitiään".

Sen jälkeen seuraavan kanssa erosimme yhteisestä päätöksestä. Riitamme olivat niin järkyttäviä, ettei kumpikaan kestänyt sitä. Molemmat tahtoivat olla prinsessoja  ja minä olin kuitenkin meistä ainut tyttö 

Sitä seuraava oli alkoholisti. Ei lienee tarvitse selittää.

Ja sitten oli ikuisuusprojektini kaikkien näiden välissä, viimeiset 3 vuotta. Nyt olemme pääseet intohimosta ystävyyteen. Ehkä en koskaan lakkaa rakastamasta häntä, tulen ikuisesti olemaan hänestä mustasukkainen (tai ainakin niin kauan kun olen sinkku  ) mutta vaikka sielun tasolla sopisimme yhteen niin arki ei vain toimisi. Eli järki käteen ja eteen päin!

Viimeisin tyyppi kenestä täälläkin vuodatin, elää elämässään sellaista vaihetta, että on keskittynyt vain ja ainoastaan työhönsä. En minä jaksa olla kakkonen enkä akviivisempi... siinä tuntee itsensä ihan typeräksi ja se alkaa kaivaa itsetuntoa, jos teen aloitteet. Olenhan edelleen se sama prinsessatyttönen.  Nainen siis. 

Jaa-a, sen kun tietäisi.    Eihän sitä ihan varmasti voikaan tietää, mutta kai sitä jotenkin siinä alussa itse tuntee, että joku on pielessä ja kai se alkaa sitten vaivaamaan pidemmän päälle niin ettei sitten voi enää jatkaa...

Tiäkkö, minäkin tiedän aina. Mutta kun ei ole konkreettista todistusaineistoa, niin se suhde vaan pitää silloin katsoa loppuun.

[BlueRose]

Heips Asterix No itselläni on 2 avioeroa ja kihlauksen purku ja muita pikkujuttuja ja aika paljon riippuu tunne tilasta miten tunnen toista kohtaan, itse en lähde eroomaan ilman painavaa syytä ja olen ollut jätetty ja jättäjä  : yleesä kun itse olen jättänyt niin tunne tasoni on aika nolla eli en oikeemmin käsittele sitä mitenkään vaan totean että kummallekin parempi näin ja jos jätetään ja tunne on kovilla niin itken reilusti ja käsittelen asian syyt tuomitsematta itseäni ja jatkan matkaa luottaen että elämä jatkuu ja sillä on vielä paljon annettavaa ja niin on tapahtunut, ja pääasia kuhan ei jää paikalleen jumimaan

[Ebenia]

Jaa-a, sen kun tietäisi.    Eihän sitä ihan varmasti voikaan tietää, mutta kai sitä jotenkin siinä alussa itse tuntee, että joku on pielessä ja kai se alkaa sitten vaivaamaan pidemmän päälle niin ettei sitten voi enää jatkaa...

Tiäkkö, minäkin tiedän aina. Mutta kun ei ole konkreettista todistusaineistoa, niin se suhde vaan pitää silloin katsoa loppuun.

Nimenomaan, pitää katsoa loppuun, koska ei sitä viitsi ihan täysin niille omille vaistoilleenkaan antautua ja jättää siksi kokemuksia kokematta. Eikä se oikeastaan aina huonokaan asia ole, että tiedostaa että tämä asia on "tietty vaihe" ja sitten se loppuu ja tulee jotain muuta. Jotenkin sen tuntee etukäteen vain...tietää, että tämän ihmisen kanssa en ole loppuikääni - mutta hei, katsotaan silti mitä tästä tulee. Myös ne lyhyemmätkin hetket suhteissa voivat opettaa hyvin paljon ja ovat hyvin tärkeitä oppimiskanavia, vaikka voikin tuntea jossain sydämessään, ettei se ikuisesti kestä. Itse en ainakaan jätä tämän tunteen takia kokeilematta, varsinkin kun olen yhden upean kokemuksen saanut tästä tunteesta huolimatta...Kai sitä sitten odottaa lopulta sitä, että  milloin sitä fiilistä ei jonkun kohdalla tule ja milloin saa todeta olleensa sen fiiliksen suhteen väärässä. Vielä ei ole tullut sellaista juttua kohdalle.