Sivuja: [1] 2 3
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: menetetyt lapset  (Luettu 19416 kertaa)
0 jäsentä ja 14 vierasta katselee tätä aihetta.
anathema
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 35



Profiili
« : 25.01.2007 19:39:11 »

olen jo pitkään miettinyt kuinka niille elämänaluille käy,jotka eivät synnykään tähän maailmaan,joko tulevat kesken omasta tahdosta tai muiden.Jatkavatko he elämäänsä jossain muualla,jollain tapaa heidän ei kuitenkaan ollut tarkoitus syntyä tähän maailmaan.kertokaa jos tiedätte asiasta enemmän.
tallennettu
Aion
Vieras
« Vastaus #1 : 26.01.2007 08:24:24 »

¨Menetetyt lapset¨
kantavat osansa kokonaisuudessa
ja elämänläksyjen kudelmassa
opettaen vanhempiaan , sukulaisiaan, ystäviään, tuttaviaan.
Tämä on sovittu jo elämänsuunnitelmassa,
vaikka läksy on todella raskas lähipiirille.

Käsitykseni mukaan
aika monet heistä palaavat samaan perheeseen tai lähipiiriin pian uudelleen,
syntyen nuorempana sisaruksenaan
tai vaikkapa lapseksi sisarelle, tädille tai ystävälle.
Jos tällaista sopivaa kotia ei ole tarjolla,
hän löytää uuden kodin
¨onnekkaampaa¨ kehollistumaa varten.

Joskus sielu myös jää vielä lepäilemään ja
odottelee hiukan pidempään jälleen syntymistään.
Mutta usein meillä on taipumus tavalla tai toisella
palata takaisin meille rakkaiden ihmisten luokse.
Mikäli se ei tapahdu fyysisesti,
sielu voi käytä tervehtimässä rakkaitaan esim. unen kautta.

Joten ei huolta,
kaikkien rakkaidemme kanssa
tapaamme jälleen, jossakin.
Ja silloin mielen täyttää ihmeellinen rakkauden ja kiitollisuuden tunne.
Vaikka aikanaan asiaan olisi liittynyt paljonkin surua.
tallennettu
Aion
Vieras
« Vastaus #2 : 26.01.2007 08:44:30 »

Lisäyksenä edelliseen:
jos on joskus joutunut tekemään abortin,
monet kantavat asiasta todella raskasta syyllisyyttä.
Kun on asian käsitellyt,
on myös anteeksiantamisen aika.
Ja joitakin näistä äideistä siunataan samalla lapsella myöhemmin, vaikkakin pikkuruinen keho on eri.

Tällaista on tullut vastaan...
tallennettu
astraali
Vieras
« Vastaus #3 : 26.01.2007 09:52:21 »

Minä uskon siihen, että kaikilla asioilla täällä on tarkoitus. Keskenmenneellä raskaudella on merkitys vanhemmille -ei niinkään lapselle itselleen. Samoin abortoiduilla lapsilla. En usko siihen, että täydellinen Jumala antaisi tuollaisia asioita tapahtua "vahingossa".
Esimerkiksi abortin kautta äiti käy läpi niitä asioita, jotka ovat hyväksi hänen kehitykselleen ja siten suunniteltu.

Kesken menneiden ja abortoitujen lasten kohdalla on tietysti myös kysymys siitä, milloin sielu liittyy ruumiiseen?
Jos sielu tietää, ettei hän koskaan tule syntymään tähän maailmaan; käykö hän vain kokeilemassa millaista olisi syntyä ihmiseksi, tunnustelemalla äitinsä kohtua? Ja tulee myöhemmin uudestaan joko samalla äidille tai sitten jonnekin muualle?

Uskon kyllä myös siihen, että meillä on vapaa valinta; raskauden keskeytys voi olla yksi sellainen: jos päätän näin, elämäni suunta menee tälle tielle ja toisin päin. Uskon kuitenkin, että suurten asioiden summa on aina vakio. Ne asiat, jotka olemme päättäneet täällä oppia, on käytävä läpi tavalla tai toisella.

Meni ehkä vähän ohi asian...  Wink
tallennettu
Aion
Vieras
« Vastaus #4 : 26.01.2007 10:36:42 »

Lapsi joka poistetaan abortilla
tai joka koulee keskenmenon seurauksena,
tuntee ja kokee tuon hetken.
Sillä on merkitys
karmallisten asioiden kiertokulussa ja polttamisessa
myös hänelle itselleen.
tallennettu
anathema
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 35



Profiili
« Vastaus #5 : 26.01.2007 10:45:33 »

kyllä tuollainen asia,jollain tapaa aina koskee ja vaikuttaa ei pelkästään siihen kantajaan vaan muidenkin elämään.Nyt ymmärrän sen tarkoituksen vähän laajemmin ja paremmin.kiitos vastauksista kaikille smitten
tallennettu
pluto
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 558


...miau...


Profiili
« Vastaus #6 : 26.01.2007 12:51:06 »

Pitkään olen miettinyt, kirjoitanko tästä aiheesta ja nyt tuntui tulevan oikea hetki.

Olen tehnyt abortin joskus parikymppisenä.
Päätös oli selkeä, enkä koskaan ole katunut päätöstäni, vaikka aina välillä asia palaakin mieleen.

Seurakseni ilmestyi reilu puoli vuotta abortin jälkeen "kummitus". Se ei ole mihinkään paikkaan sidonnainen vaan ilmestyy aina silloin tällöin läheisyyteeni.
Kokemus on lähinnä kylmyyden tuntua kasvojeni ja etenkin suun ja nenän kohdalla. (Hengittäessä saattaa jopa kurkkua alkaa koskemaan)

Vähän epäuskoisena, mutta kyllästyneenä näihin jatkuviin vierailuihin yritin ottaa siihen yhteyttä ja neuvoa suunnistamaan valoon  Huh etc. Se ei vaan ottanut onkeensa.
Se hakeutui seuraani muutosta toiseen ja tuli myös mökille seurakseni. Grin

Kaikkein voimakkaimmillaan ilmiö oli silloin kun tyttäreni syntyi. Silloin minua joskus pelottikin, mutta tuota kylmää ilmaa lukuunottamatta mitään ei koskaan tapahtunut.

Mulla meni yli viisi vuotta käsittää, että tuo "kummitus" ilmestyi elämääni suurinpiirtein niihin aikoihin, kuin vauvan olisi pitänyt syntyä, mikäli se olisi saanut elää.
Lopulta minulla välähti ja osasin yhdistää abortoidun vauvani tuohon kummitukseen. Eipä sen kai voi odottaa ymmärtävän puhetta, jos se on vastasyntyneen haamu!  Wink

"Vierailut" vähentyivät melkein heti tuon älyväläyksen jälkeen.
Se taas saattaa viitata hyvinkin siihen, että oma alitajuinen syyllisyydentuntoni on aikaansaanut koko ilmiön.

Oli miten oli, olen kuitenkin aika sinut tuon päätökseni suhteen yhä edelleen ja uskon myöskin että kaikella tuolla on ollut tarkoituksensa.



tallennettu
Hiisitär
Moderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 5323



Profiili
« Vastaus #7 : 26.01.2007 12:55:19 »

kaikelle on kyllä tarkoituksensa. Olen lukaissut useammastakin lähteestä, että sielu siirtyy lapsenkehoon vasta aivan synnytyksen hetkellä. Lapsen kehon muotoutuminen ja kehitys kohdussa on ikään kuin sielun "talonrakentamista". Sielu odottelee, että asunto (ruumis) ehtii tulla valmiiksi, ennen kuin hän asettuu siihen taloksi. Wink

Joskus sielu alkaa kuitenkin epäröidä päätöstään syntyä maan päälle. Hän ei ehkä ole siihen valmis ja jotkut sielut tuntevat jopa huolta ja pelkoa syntymää kohtaan (vähän samoin kuin me tunnemme kuolemaa kohtaan). Niinpä sielu päättää vapaalla tahdollaan, ettei synnykään ihan vielä, vaan myöhemmin ja seurauksena on keskenmeno tai sikiön menehtyminen/syntyminen kuolleena.

Monille lapsen menetys on karmallinen tapahtuma, kuten tässä onkin jo sanottu, joten en toista asiaa Cheesy
tallennettu
astraali
Vieras
« Vastaus #8 : 26.01.2007 13:00:25 »

Olen lukaissut useammastakin lähteestä, että sielu siirtyy lapsenkehoon vasta aivan synnytyksen hetkellä. Lapsen kehon muotoutuminen ja kehitys kohdussa on ikään kuin sielun "talonrakentamista". Sielu odottelee, että asunto (ruumis) ehtii tulla valmiiksi, ennen kuin hän asettuu siihen taloksi. Wink

Näin minäkin olen ymmärtänyt; sielu saattaa vierailla kohdussa mutta se ei siellä koko aikaa ole. Lopullisesti sielu kiinnittyy ruumiiseen vasta syntymän aikoihin. Tosin vauvathan vielä vierailevat ahkerasti "kotonaan" vielä pitkään syntymänsä jälkeenkin unen kautta. Wink
tallennettu
Aion
Vieras
« Vastaus #9 : 26.01.2007 14:38:49 »

Kun kelaa menneitä  tai nykyisiä elämiään,
voi muistaa myös kohdunaikaiset tapahtumat,
syntymänsä ja kuolemansa.
Myös miten ympäristö suhtautui tilanteeseen.
Näitä voi myös joutua hoitamaan itsessään.
 Cry
tallennettu
Tähdenvalvoja
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 95


Let love be your energy


Profiili
« Vastaus #10 : 29.01.2007 21:42:02 »

Olen todella vaikeassa tilanteessa. Joudun nimittäin päättämään pidänkö kohdussani kasvunsa aloittaneen uuden elämän vai päätänkö sen vapaaehtoisesti.

Kurkkua kuristaa kun ajattelen luopumista, mutta elämäntilanteeni tuntuu olevan liian ahdas tälle ihmiselle, tällä hetkellä. Oikeastaan meidän elämäntilanteemme perheenä on kaukana sopivasta. Toisaalta kaiken voi järjestää ja asioilla on taipumusta järjestyä itsekseen parhain päin. Kuitenkin tähän raskauteen liittyy myös muita huolestuttavia piirteitä, kuten jatkuvaa verenvuotoa. Tänään laborantti joka otti minulta jonkin näytteen, sanoi ettei normaalliin raskauteen kuulu sellainen vuoto jota minulla on. En olekaan saanut päälle sellaista vaihdetta että vauva tulossa, ihanaa. Aivan kuin alitajuisesti tietäisin että tässä ei mennä loppuun asti.

Helpottaa lukea näitä ajatuksia, sillä ne pyörivät kok oajan päässäni. Terveysasemalla tereydenhoitaja aloitti sitten heti syyllistämisen, jonka laborantti onneksi käänsi. Aivan kuin en jo tarpeeksi tuntisi tuskaa ja ahdistusta. Lääkäreillä ja muilla on juostava yhteensä sellaiset 8. kertaa, kuulemma jotta "tämä jäisi sitten viimeiseksi abortiksi". Aivan kuin minulla ei omia aivoja olisikaan. Vahinkoja sattuu ja on laissa että nainen saa päättää ennen tiettyjä raskausviikkoja pitääkö lapsen vai ei.

Asia joka on minua erityisesti kalvanut ja huolestuttanut, on juuri tämä "sielun kiinnittyminen kehoon". Olen yrittänyt ottaa sikiöön yhteyttä, kertoa sille että en juuri nyt voi ottaa häntä vastaan. Olisi parempi jos keskeytys olisi luonnollinen eikä minun alkuunpanemani.

Abortin tekevä tuntee muutenkin niin valtavaa syyllisyyttä, että on ihanaa että jotkut osaavat olla moralisoimatta ja syyllistämättä lisää.


tallennettu

Aurinko leijona,askendentti skorpioni, kuu oinas,merkurius leijona, venus leijona, mars rapu, jupiter leijona, saturnus neitsyt
Sister of Night
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 385



Profiili
« Vastaus #11 : 29.01.2007 23:20:55 »

Hei Tähdenvalvoja!

Pakko oli vastata sinun viestiisi, koska itsellä on samanmoisia kokemuksia takana/meneillään.

Mulle joulukuussa selvinnyt raskauteni tuli myöskin ihan yllätyksenä. Asiaa ei oltu mitenkään suunniteltu, ja itseasiassa jopa pelkäsin kertoa asiasta poikaystävälleni. Meilläkään ei tilanne ollut/ole ehkä se "normaali" joka valtaosalla lasta odottavista perheistä on. Emme asu yhdessä, emmekä varmaan virallisesti muuta vielä lapsen myötäkään.

Omakaan elämäntilanteeni ei ollut  ehkä se kaikista otollisin. Mulla ei ole vakituista työtä, asun vielä tällä hetkellä postimerkin kokoisessa yksiössä ja niin edelleen.

Tein kuitenkin itse heti päätöksen, että jos lapsi on päättänyt tulla, niin on oikein lämpimästi tervetullut. Ja kyllähän tuo mieskin siihen sitten on jo alkanut kasvaa ja tottua..

Nyt vaan odottelen, että isompi asunto löytyy jostain ja työjutut saa järkättyä..mutta kyllä uskon/haluan uskoa, että kaikki järjestyy. Niinhän ne asiat aina!
Joten kuulostele vaan ihan itseäsi että mitä sisimmässäsi haluat. Jollain tavalla olen ajatellut, että tämä on todellinen siunaus, että lapsi tuli tuolleen yllättäin. Paljon rassaavampaa olisi yrittää kuukausi/vuositolkulla tuloksetta, niinkuin eräs läheinen ystäväni on joutúnut. Tosin nyt hänelläkin onneksi tärppäsi!  Smiley

Tuosta vuodosta en silleen osaa sanoa, mutta se voi olla myös ihan normaalia. Itsellänikin on ollut tiputtelua kahteen otteeseen, mutta ainakin varhaisultrassa todettiin,että kyllä siellä joku elossa oli.

Parin viikon päästä tulee se maagiset 12 viikkoa täyteen, ja sittenhän sen tietää varmasti. Itsellänikin on ollut vaikeaa tuon epätietoisuuden kanssa, ja vieläkin on sellainen olo, että onkohan tuolla ketään. Toivon todella, että on.  smitten

Tuosta sielun siirtymisestä kehoon: Itselläni on hyvin vahvasti käsitys siitä, että sielu siirtyy kehoon vasta syntymähetkellä, eikä yhtään aikaisemmin. Nyt pieni vartalo vasta muodostuu, mutta kyllä se asukki luuraa siinä mielessä vielä täysin muissa sfääreissä.

Ei mullakaan vielä ole tullut sellainen kunnon vaihde päälle, että "vauva tulossa, ihanaa". Kai se on jotain itsesuojeluvaistoa sitten tai jotain, että ei vielä uskalla riemuita.

Mutta älä siis ota toisten syyllistämistä itseesi, kyllä se päätös on tietenkin yksin sinun/teidän. Ja sitten jos päädyt siihen, että et ole vielä valmis moiseen, niin ota sekin sitten oppiläksynä, joka sun oli käytävä läpi, ja se meni ihan oikein.

En tiedä oliko tästä hyötyä, mutta tsemppiä ja jaksamista.  ;)Asioilla on todellakin tapana järjestyä, vaikka siihen uskominen onkin välillä vaikeaa.
tallennettu

- Muistuta mua, että mä etsisin valoa.
- Mitä?
- Muistuta mua, että mä etsisin valoa.
- Okei.
  Tauko
- Muista etsiä valoa.
- Ei vielä, tollo.
- Millos sitten?
- Sitten kun mä olen unohtanut sen.
- Okei.
*Alkmene*
Vieras
« Vastaus #12 : 29.01.2007 23:40:29 »

Nämä on hyvin vaikeita ja kivuliaita asioita ja on todella vaikeaa mennä sanomaan muuta kuin sen, mitä itse on kokenut. Jokaisella on niin eri tilanne ja syyt ja vaikuttimet, joiden pohjalta tuo lopullinen ratkaisu tehdään.

Itse olen ollut joskus todella vaikeassa ja yhdessä elämäni kivuliaimmasta tilanteessa, kun tulin raskaaksi todellisesta "sielun-rakkaudesta", jota koskaan en unohda. Se ei siis ollut millään lailla suunniteltu raskaus.
Olin silloin tilanteessa, missä minun piti valita kahden todella suuren tilanteen välillä ja silloin päädyin raskauden keskeytykseen, monen itkun ja prosessoinnin jälkeen. Olin vielä asian kanssa todella yksin, ainostaan tämän miehen kanssa, jonka kanssa tuo lapsi olisi ollut, minulla oli mahdollisuus asiasta puhua. Sekin oli hankalaa pitkien välimatkojen vuoksi ja onnistui sillä hetkellä vain puhelimitse.
Hän kuitenkin sanoi, että minä saan päättää, koska minun elämääni se tulee vaikuttamaan hyvin radikaalisti, ei niin paljoa hänen elämäänsä.

Voi miten monet kerrat leikittelin ajatuksella tästä pienestä lapsesta ja siitä miten kaunis ja ihana hän olisi, mutta ehkä kokoajan alitajunassani tiesin, että minun on hänestä luovuttava.  Cry
Monasti itkin iltaisin ulkona ja katsoin tähtitaivasta. Surin ja luovuin jo etukäteen niin paljon kuin voi, ilman todellista todellisuutta tapahtumasta.
Koin jopa saavani yhteyden tähän syntymättömään lapseen, jossa hän lohdutti minua ja sanoi, että ei tässä ole mitään tuomittavaa tai anteeksi annettavaa kenelläkään ja asia on ookoo.
Voi olla että kuvittelin (luultavasti niin) tuon koko "yhteyden", että sain jonkinlaista lohtua tuohon tuskaani. Niinhän ihminen tekee helposti. Psyyken ja tunnemaailman avulla voi luoda vaikka minkälaisia maailmoja, jotka tavallaan ovat totta, tavallaan eivät ole. Niiden tarkoitus on vain taluttaa ihminen tietystä tuskasta seuraavalle askelmalle.

Minulle itse operaatiokin oli vielä aika rankka kokemus. Anestesialääkäri tuli juttelemaan minulle heti kun heräsin nukutuksesta ja oli hiukan huolissaan, koska sanoi, että heti kun olin "kanttu vei" aloin itkeä syntäsärkevästi ja itkin sen koko operaation ajan. Ja itkin myös heti herättyäni niin kauan kuin sairaalassa olin ja sitten pitikin jo koota itsensä kokoon.

Jokainen itse tietää parhaiten sen oman tilanteensa ja tekee itse asiasta päätöksenä. Sen voin sanoa, että päätöksen kanssa on elettävä sitten lopun ikänsä. Minulla tuosta on aikaa varmaan jo kuusi vuotta, en muista, mutta vielä ajoittain, saatan itkeä ja kaivata suunnattomasti ja miettiä sitä pientä ihmistä, mitä hän olisi ollutkaan.  Cry
Silti en koe valinneeni väärin, sillä se tilanne oli mikä oli, mutta tiedän, että tuosta ratkaisusta olen itse vastuussa ja siis saan elää näiden ajoittain tulevien itkujen ja kaipausten kanssa. Ei niissä mitään pahaa ole, eikä ne tarkoita, että se kaipaus ja suru oli jokin "rangaistus" väärästä ratkaisusta. Minusta se kuuluu elämään ja on inhimillistä.
 Smiley
Menetykseen/luopumiseen kuuluu luonnollisesti suru ja ikävä.
 Smiley
Ja lisäksi, tämä hetki ja tilanne mikä meillä nyt elämäsämme on valintatilanteessa, sitäkin on syytä ajatella. Jos olisin itse valinnut toisin silloin, voisi kaipuuni ja suruni olla moninkertainen ja sitä kipua ja kaipuuta ja tuskaa voisi olla useammalla ihmisellä kuin nyt. Nyt se on minulla ja ehkä hivenen joskus tällä miehellä. Silloin voisi olla toisin valittuna, nyt useampi ihminen joka kokee kipua, tuskaa ja kärsimystä. Ja silloin olisi ollut enemmän siinä hetkessä turhaa tuskaa osakseen saavia ihmisiä.
Hyvä kriteeri minulle oli se, että valitsin, missä valinnassa on vähemmän kärsijöitä, joille ei ole tarkoituksenmukaista tuskaa ja surua tuottaa.
Se tuska minkä voimme poistaa toisilta ja itseltämme, sen poistakaamme, mutta jota emme voi, se "kärsikäämme"!  Wink
« Viimeksi muokattu: 29.01.2007 23:49:57 kirjoittanut *Inanna* » tallennettu
anathema
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 35



Profiili
« Vastaus #13 : 30.01.2007 20:07:03 »

 Undecided
tuollaisessa asiassa ei voi kenellekään sanoa mikä olisi paras vaihtoehto.Minä jouduin nuorena vaikean päätöksen eteen myös,päädyin aborttiin,koska en ollut mielestäni valmis vanhemmuuteen ja sellaiseen vastuuteen,olin seitsemäntoista. Asia muutti elämääni hyvin paljon, pitkä suhteeni päätyi eroon ja minä muutuin paljon. Jälkeenpäin kun mietin noita aikoja ja tekojani,tein mielestäni oikein silloin,vaikka kokemus oli surullinen ja koin häpeää surua ja kaikkea mahdollista siitä seurasi jotain hyvääkin,kohtaaminen ihanan ihmisen kanssa.
   Tietysti materiaali ei takaa turvallisuutta,on tärkeä taata lapselle turvallinen kasvu-ympäristö ja rakkautta,jos tunnet voivasi tarjota niitä ja haluat tämän lapsen,ehkä olisi syytä harkita pidätkö. Eiköhän se sydän sanoo viimeisen sanansa tähän asiaan loppujen lopuksi.Mutta voimia sinulle mitä ikinä päätätkin, tee se huolella. smitten
tallennettu
Irish
Vieras
« Vastaus #14 : 30.01.2007 20:22:48 »

Asia joka on minua erityisesti kalvanut ja huolestuttanut, on juuri tämä "sielun kiinnittyminen kehoon". Olen yrittänyt ottaa sikiöön yhteyttä, kertoa sille että en juuri nyt voi ottaa häntä vastaan. Olisi parempi jos keskeytys olisi luonnollinen eikä minun alkuunpanemani.

Abortin tekevä tuntee muutenkin niin valtavaa syyllisyyttä, että on ihanaa että jotkut osaavat olla moralisoimatta ja syyllistämättä lisää.

Ymmärrän kipusi, tunnen tuskasi,
tapahtukoon se mitä on tarkoitettu...?
Abortti on hyväksyttävä vaihtoehto,
vaikkakin kuulostaa ja tuntuu pahalle.

Aina ei elämässä mene kaikki ihan niinkuin "pitäisi",
mutta siltikin jokaisella kokemuksella on tarkoitus.

Minun luontoni hoiti homman,
abortti olisi ollut ainoa vaihtoehto ilman sitä.

Seuraavana päivänä,
löysin parvekkeeltamme nallen.
Se ei ollut minun, eikä kämppikseni,
asumme kolmannesta kerroksessa.

Sieltähän se pieni enkeli,
minulle taivaalta nallen heitti.
"Näemme jälleen,
sitten kun aika on kypsä."  smitten
tallennettu
Sivuja: [1] 2 3
  Tulostusversio  
 
Siirry: