Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Entisistä elämistäni tai sitten ei  (Luettu 2853 kertaa)
0 jäsentä ja 4 vierasta katselee tätä aihetta.
slslsl
Kohtuuastroilija
**
Viestejä: 67


Profiili
« : 29.01.2007 15:35:07 »

En tiedä, uskoako useisiin elämiin, kun periaatteessa olen kristinuskon ympärillä kasvanut (tosin ilman mitään kiihkoilua, sukulaisistani ehkä yksi uskoo esim. helvettiin).

Kuitenkin minulla oli jo pienestä pitäen todella vahva kiintymys tupakointiin, jonka sitten 12-vuotiaana aloitin. Vanhempani ovat aina olleet savuttomia kuin myös monet sukulaisenikin, ainakin siihen aikaan kun olen ollut olemassa. Muutenkin lähipiiristä hyvin harva oli tupakoitsija, eikä kukaan idoleistanikaan siihen aikaan.

Silti tein leikkitupakoita puunoksaan kääritystä paperista yms. ja jo ensimmäisen tupakkani aikana tajusin, että tästä tykkään. Nykyään poltan aika runsaasti.

Olenko siis ollut entisessä elämässäni, jos sellaisia on, ketjupolttaja vai mikä tämä homma on? Tuntuu, kuin olisin ollut vahvasti riippuvainen kyseiseen nautintoaineeseen jo ennen kuin olin koskaan tupakoinut. Ja koska lähipiiristäni en tupakoitsijoita löytänyt, eikä äitikiään polttanut odottaessani minua tai muutenkaan, niin tuskin kyse on raskauden aikana saadusta nikotiinista.

Olen 18-vuotias, eli olen elänyt lapsuuteni tupakanvastaisessa ajassa. Tupakkaa ei siis oltu pitkään aikaan ihannoitu silloin kun minä olin pieni, päinvastoin: siihen aikaan tupakkakieltoja alettiin oikein urakalla pystyttää ja muutenkin valistus oli ankaraa. Ala-asteelta lähtien puhuttiin tupakan vaaroista, mutta silti se oli minusta jotenkin todella hienoa, ja kyllä se on vieläkin.

En ole koskaan ollut ns. paha poika, joten mitään näyttämisenhalua tupakka ei ole koskaan ollut. Minusta vain tuntuu, että tuo tapa on osa minua ja että se on aina ollut. Kun oikeasti aloin polttaa, tein sen salassa enkä paljastanut sitä edes kuin joillekin kavereille. Minä vain halusin polttaa polttamisen vuoksi. Ei mitään hajua, mistä tämä on tullut.

Lisäksi minulla on viehtymys 40-50-luvun elämään. Vaikken pidä sen ajan elokuvista juonellisesti (ne ovat aika kömpelöitä), tykkään hirveästi katsoa sen ajan elokuvia atmosfäärin yms. vuoksi. Se aika oli jotenkin hienoa, olisin halunnut elää silloin, vaikka Suomessa ja muuallakin elettiin sodanjälkeistä puutteen ja jälleenrakennuksen aikaa. Tämä on aika outoa, sillä olen muuten aika mukavuudenhaluinen ja jonkin sortin materialisti, voisin silti luopua rikkaudesta, jota nykyään kaikilla Suomessa on, jostakin syystä.

Ovatko nämä vain jostakin tässä elämässä pinttynyttä kaihoa, vai voisiko tämä selittyä entisistä elämistä?

Johonkin regressiohypnoosiin voisin mielenkiinnosta mennä, mutten tiedä kuka niitä tekee ja missä, ja että paljonko ne maksavat.
tallennettu
Hiisitär
Moderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 5323



Profiili
« Vastaus #1 : 31.01.2007 16:16:07 »

Tässä vähän minun näkemystäni näihin mielenkiintoisiin pohdintoihisi.

On hyvinkin mahdollista, että suurimmat mieltymyksemme ja pelkomme juontavat juurensa menneistä elämistä, varsinkin sellaisissa tapauksissa, jolloin niille ei löydy ns. järkevää syytä tässä elämässä. Itse esimerkiksi olen kammonnut pikkulapsesta (6v) lähtien raskaaksi tulemista ja kärsinyt ns. raskaudenaikaisesta pahoinvoinnista. Sitä tapahtuu vielä nykyäänkin, yleensä sen laukaisee esimerkiksi hirveäksi turvonnut vasta menkkojen aikaan, jolloin ihan oikeasti näytän siltä kuin odottaisin neljännellä kuulla! En ole ollut raskaana viimeiseen kahteen elämään, enkä usko lapsia syntyvän nytkään, mutta silti tuo tunne seuraa minua mukana traumaattisista menneiden elämien raskauksista.
Kammoan myös vettä ihan suunnattomasti.

Vastaavasti rakastan ritarikautta keskiajalla ja kaipaan hirveästi kivilinnoja….. Samoin myös kunnon vanhanaikaisia taisteluita miekkojen, kilpien, keihäiden ja kirveiden kanssa. Ihan tekee mieli itkeä ja lujaa, kun näkee hienon taistelukohtauksen taisteluhuutoineen, esimerkiksi Sormusten Herrassa näitä riitti, tai jos näkee ritareita, kuulee sen haarniskan kilinän… Olen usein potenut ikävää takaisin jonnekin istuessani Savonlinnassa Olavinlinnan vastapäisillä kallioilla.
Lapsena minulla oli myös hirveä armeijakausi ja eteenkin tuliaseet kiinnostivat. Vietnamin sodasta kertovat leffat tuli kaikki ahmittua, mitä vain kotoa hyllystä löytyi, vaikka muuten inhoankin 1900-luvun historiaa. Voisin ihan hyvin muuttaa takaisin asumaan 700-luvun alkeelliseen viikinkikylään, mutta en missään nimessä 1950-luvun kehittyneempää maalaistaloon. Sinne minua ei saisi kirveelläkään, koska se olisi minusta liian alkeellista ja hankalaa! (Ehkä siksi, ettei minulla ole tuollaisesta kokemusta, se kultainen 50-luku meni siellä Vietnamissa Cheesy )

Samoin minua kiehtoo Japani ja samurait, muinais-Norja ja viikingit, jostain syystä myös amerikkalainen 20-luku (ehkä se johtuu enemmänkin siitä sen ajan musiikin hengestä, se on ihanan samettisen-mustan-viettelevää). Britannian nummet, yhdessä vaiheessa elämää oli kova legioonalaisten kausi, Aleksanteri Suuren ja Casanovan elämä jne.

Kaikissa noissa on kyse siitä, että olen elänyt kaikkiin noihin aikoihin, noiden vaikutteiden ympäröimänä. Olen ollut samurai ja viikinki, ritarintytär ja vietnamilainen mies. Kuullut puhuttavan Casanovasta ja tavannut Aleksanteri Suuren (Allu-poika tuntuu oikeasti niin niin tutulle hepulle! Cheesy) Olisin kyllä halunnut tavata Casanovankin, mutta vaikka silloinen mieheni olikin kreivi, emme sentään olleet NIIN yläluokkaista väkeä, että herra Casanova olisi näyttänyt naamaansa meille… xD
tallennettu
Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
 
Siirry: