Minä lähtisin ensimmäisenä pohtimaan, että miksi ylipäätään lähteä laadullistamaan ja arvottamaan suhdetta? Siis siinä mielessä, että kumpi on tosissaan enemmän ja kumpi ei.
Minulle ainakin jokainen suhde on TOSI, oli se ulkoapäin sitten nimetty "laastarisuhteeksi" tai "avioliitoksi" tai "seurusteluksi" tai "traumanparannus-suhteeksi" tai "yhden illan jutuksi" yms yms... mitä niitä nyt sitten onkaan olemassa....näitä määritelmiä.
Ei suhteita voi määritellä etukäteen, ei itsen eikä toisen puolesta tai voi, mutta silloin rakentaa sen odotuksien varaan, eikä luottamuksen.
Heitä roskiin muo kaikki määritelmät ja kuuntele sydäntäsi. Jos olet vilpitön ja avoin ja kerrot tunteista toiselle osapuolelle rohkeasti, että hän tietää millä mielellä ja olotilalla olet liikkeellä, hän silloin lähtee suhteeseen mukaan täysin vapaasta tahdostaan. Molemmat lähtee mukaan täysin vapaasta tahdostaan. Ja jos jommallakummalla on salaisia haaveita tai odotuksia, joista ei puhu, vaan ne kytee alitajunnassa ja pinnan alla, se on tylysti sanottuna "hänen murheensa", joka salaa odotuksiaan ja tosiasioita. Silloin jos itse on rehellisesti sitä mitä on ja ilmaisee sen hetken tunteensa, ei suhteessa ole mitään pahaa, väärää tai tuomittavaa.
Ethän sinä voi periaatteessa tietää mitä toinen jossain alitajuisissaan toiveissaan hakee suhteelta, eikä hän voi tietää mitä sinä. Ettekä te välttämättä itsekään voi kaikkea siitä tietää.
Mutta sen minkä tuntee ja kokee ja sen jos kykenee rehellisesti ilmaisemaan, lähtee suhde hienolta luottamuksen ja kunnioituksen pohjalta.
(jopa yhdenillan jutut voi perustua hyvin syvään kunnioitukseen ja kohtaamiseen, kyse on rehellisyydestä, luottamuksesta ja kunnioituksesta vain...)
Eikä sillä ole mitään merkitystä, nimittäisikö sitä joku "laastarisuhteeksi", sillä jokaisessa suhteessa on aina hitunen laastaria....
Kuuntele vain sydäntäsi ja ole rehellinen itselle si ja toiselle!