seuraava »

[-manna-]

Diamond minun isoäitini myös kertoi ollessani pieni että käki kukkuisi elinvuosista. En toki ole huomiota osannut siihen kiinnittää.

Mutta siis:

Jos lapsi aina tapaa vanhempansa "tuolla puolen" niin miten käy inkarnaatiolle? 

Uskoisin niin, että todellakin rakkaus on "pysyvää" ja saattaa meidät läheistemme kanssa yhteen useammissa elämissä. Siihen ovatko kaikki rakkaamme fyysisesti lähellä sitten seuraavallakin kerralla sanoisin ei, koska kaikella on kuitenkin aikansa ja omat määränpäänsä. Ehkä emme heitä siinä juuri niin kovasti sitten ymmärrä kaivatakkaan tai sitten he ohjaavat tuollajossain meitä tallaamaan oikeampaan suuntaan. Ajatuksia ajatuksia vaan nämäkin.

[Hiisitär]

Silver Birch kanavoi viestejään sillä asenteella, että hänelle on tärkeää saada ihmisiltä pois kuoleman pelko, tieto siitä, että tapaamme kyllä rakkaamme. Se, ettei kuolema lopeta tai erota mitään, vaan avaa meille aivan uudet sfäärit!

Reinkarnaatiostakin Silver Birch puhuu. Sitä on "sielun kuolemattomuus". Sielu on ikuinen ja jatkaa kehitystään jatkuvasti. Silver Birch sanoi, kun häneltä kysyttiin tästä kehityksestä, että hänen yläpuolellaan on kehittyneempiä sieluja, heidän yläpuolellaan vielä kehittyneempiä sieluja jne jne. Ketju on ihan loputon.

Kehityksemme ei siis lakkaa siihen, kun maanpäältä on kaikki asiat opittu ja koettu, eikä sielulla ole tarvetta tulla tänne (sielu saa halutessaan kyllä tulla tänne esimerkiksi opetustehtäviin. Tällainen sielu oli esimerkiksi Jeesus eläessään). Kehitys jatkuu sitten henkisellä tasolla, henkimaailman sfääreissä, ihan omaan tahtiimme. Mitään ei mene hukkaan. Niin kauan, kun meillä on selvittämättömiä, kokemattomia ja oppimattomia asioita Maassa (tai muuaalla planeetalla) synnymme sinne elämästä toiseen.

Hitsi, minulla oli jokin muukin esimerkki-ajatus tähän, mutta se katso jostain syystä kuin pieru saharaan! Kirjoitan sen tänne myöhemmin, jos muistan.

[*Alkmene*]

Minua on kovasti mietityttänyt se(-kin), että nämähän "reininkarnaatiot" on tarinoitu juuri lohdutukseksi ihmiselle kuoleman pelon edessä.
Mikä ihmisessä pelkää kuolemaa? Mieli? ehkä eniten ja persoonallinen minuus. Eli se ihmisessä tarvitsee näitä lohduttavia tarinoita ja teorioita, ei mikään mikä ihmisessä olisi "kuolematonta".
Vain mieli voi siitä rakentaa näin monikerroksellisen vyyhdin, jossa on kieroutuneesti mieli jaettu eri osiin... yhtä nimetään sieluksi jne...
Ei se aito "sielu" tarvitse tarinoita. Eihän se pelkää kuolemaa?
Ja mitä tekee se, että mielen lohduttaa pelkäämästä kuolemaa?
Siitä tulee herra talossa...
Nimenomaan kuoleman kohtaaminen vapauttaa tähän elämään ja se TODELLINEN hyväksyminen, ei sen siirtäminen ajassa jonnekin hamaan taakse tai eteen.
Asiat saa aivan erit mittasuhteet siinä vaiheessa, kun mieli ei rakenna enää näitä tarinoita, vaan asettuu sen omalle paikalle ihmisen kokonaisuudessa.

Ja toisekseen, niin kauan kuin menneitä elämiä ja tuleviakin käytetään joko "syynä" johonkin nykyiseen omaan tilaan, taipumukseen, tekemiseen ja valintoihin tai "otetaan kunniaa" siitä nykyhetkeen, voi tietää, että oma mielihän siinä vain ruokkii itseään.

Henkisyyden käyttöönotto ei ole tarinointia ja new agea, vaan ihan jotain muuta. Se on täydellistä vastuunottoa tässä hetkessä.
Siihen sisältyy aito omatunto, vastuu ja vapaus ja ennenkaikkea rakkaus.
Olennaista siinä on persoonansa "pienuuden" ymmärtäminen ja "hengen suuruuden" salliminen.
Henkisyys välittyy suorien tekojemme kautta tässä hetkessä, vastuumme tuntien.

Näin minä tällä haavaa koen... 
Eikä tämä näkemys poista reininkarnaatioiden mahdollisuutta, se vain asettaa niiden mekityksen hiukan eri valoon ...

"Sen saat, mistä luovut"  :

[Lari]

Sielu on ikuinen ja jatkaa kehitystään jatkuvasti. Silver Birch sanoi, kun häneltä kysyttiin tästä kehityksestä, että hänen yläpuolellaan on kehittyneempiä sieluja, heidän yläpuolellaan vielä kehittyneempiä sieluja jne jne. Ketju on ihan loputon.

Kehityksemme ei siis lakkaa siihen, kun maanpäältä on kaikki asiat opittu ja koettu, eikä sielulla ole tarvetta tulla tänne (sielu saa halutessaan kyllä tulla tänne esimerkiksi opetustehtäviin. Tällainen sielu oli esimerkiksi Jeesus eläessään). Kehitys jatkuu sitten henkisellä tasolla, henkimaailman sfääreissä, ihan omaan tahtiimme.

Näin tätä on taidettu kertoilla täällä astrossa ja kirjoissa.

Jotenkin alkoi nyt kuitenkin mietityttämään. Tavallaan maapallon väki on jumissa kun tänne tulee aina "alhaista" kehitystä hakevat sielut, joten maailmanrauha ja tasa arvo ei tulisi koskaan toteen.

Mitä tekemistä on niillä "valmiilla" sieluilla jotka eivät palaa kehostoihin. Vaikka sielä olisi kuinka ihanaa ja kaunista katsottavaa, niin mitä he tekevät. Ovatko he meitä varten vai jotain ylempää varten, varmaan verrannollisesti onko ihminen enkeliä varten vai toisinpäin. :

[Lari]

Ehkä minulle ei tällähetkellä ole väliä onko reinc totta vai ei. Uskonko edes karmaan
On kuitenkin kiva pähkäillä

Onkohan testejä tehty vaikkapa niin että valitaan joku tietty henkilö ja sitten monta entisten elämien katsojaa pyydetään tarkistamaan joku tietty vuosi hänen elämästä. Sattuisikohan kohdalle saman näköinen heppu.

Silloin kun heiluri "toimi" yli vuosi sitten minulla, sain tulokseksi että ainoastaan yksi elämä eletty. Sitten "näkijä" kertoi pyytämättäni kolmesta muusta elämästä. Kumpi keksii tarinat minä vai hän?

Harmi kun en muista yhden ennustajan nimeä, mutta hän on kirjoittanut taivaankannesta ja omasta ennustamisestaan. Oli sitä mieltä että eletään vain yksi elämä.

[Yulunga]

  ihan pihalla... olin aloittanut ketjun    pitänee lukeakin se! 

[Yulunga]

Mutta siis:

Jos lapsi aina tapaa vanhempansa "tuolla puolen" niin miten käy inkarnaatiolle? 

Uskoisin niin, että todellakin rakkaus on "pysyvää" ja saattaa meidät läheistemme kanssa yhteen useammissa elämissä. Siihen ovatko kaikki rakkaamme fyysisesti lähellä sitten seuraavallakin kerralla sanoisin ei, koska kaikella on kuitenkin aikansa ja omat määränpäänsä.

Niin. Eli eipä niitä sitten näe ellei tiedosta vanhat suhteet ja minä en ainakaan muista yhtikäs ketään aikaisemmista elämistäni vaikka hitusen voinkin aistia että ennenkin on tavattu... 

[Yulunga]

Minua on kovasti mietityttänyt se(-kin), että nämähän "reininkarnaatiot" on tarinoitu juuri lohdutukseksi ihmiselle kuoleman pelon edessä.

eihän se toki ihan niin ole, kun hindulaisuudessakin ihan uskontoon kuuluu... miksi siis vaan tarinaa? voipi olla tottakin.

[*Alkmene*]

Minua on kovasti mietityttänyt se(-kin), että nämähän "reininkarnaatiot" on tarinoitu juuri lohdutukseksi ihmiselle kuoleman pelon edessä.

eihän se toki ihan niin ole, kun hindulaisuudessakin ihan uskontoon kuuluu... miksi siis vaan tarinaa? voipi olla tottakin.

  Siis uskonto aina käsitteellisessä muodossa on uskomus.
Kun sen elää kokemuksena, se on tieto, joka ei tarvitse enää käsitteitä. Toki sitä voi käyttää kokemuksen ilmaisuun....
Emmekä me tiedä mitä hidulaisuuden käsittellisyyden takana on kokemuksena, jos käsittelemme sitä itse mielen kautta...
Ainahan voi vedoa vaikka mihinkä teoriaan, uskontoon tai käsitteellisyyteen ja totta on, että jokaisen takana pohjimmiltaan on kokemus jostain syvästä, mutta mielen tasolla se on tarinaa...
 
Minun kokemukseni mukaan siis.. 

[Yulunga]

Niin vaikka kuoleman pelko on mielestäni kyllä elämän pelkoa.

Voihan se olla, että paratiisi on keksitty vain lohdutukseksi, mutta sillä on myös selitetty sitä syvää kaipuuta jonnekin. Viittaan tällä kristinuskon taivaaseen vrt. reinkarnaatioon.

Tuli vain mieleen. 

[Elektra]

Sielu on ikuinen ja jatkaa kehitystään jatkuvasti. Silver Birch sanoi, kun häneltä kysyttiin tästä kehityksestä, että hänen yläpuolellaan on kehittyneempiä sieluja, heidän yläpuolellaan vielä kehittyneempiä sieluja jne jne. Ketju on ihan loputon.

Kehityksemme ei siis lakkaa siihen, kun maanpäältä on kaikki asiat opittu ja koettu, eikä sielulla ole tarvetta tulla tänne (sielu saa halutessaan kyllä tulla tänne esimerkiksi opetustehtäviin. Tällainen sielu oli esimerkiksi Jeesus eläessään). Kehitys jatkuu sitten henkisellä tasolla, henkimaailman sfääreissä, ihan omaan tahtiimme.

Näin tätä on taidettu kertoilla täällä astrossa ja kirjoissa.

Jotenkin alkoi nyt kuitenkin mietityttämään. Tavallaan maapallon väki on jumissa kun tänne tulee aina "alhaista" kehitystä hakevat sielut, joten maailmanrauha ja tasa arvo ei tulisi koskaan toteen.

Mitä tekemistä on niillä "valmiilla" sieluilla jotka eivät palaa kehostoihin. Vaikka sielä olisi kuinka ihanaa ja kaunista katsottavaa, niin mitä he tekevät. Ovatko he meitä varten vai jotain ylempää varten, varmaan verrannollisesti onko ihminen enkeliä varten vai toisinpäin. :

Aika mielenkiintoisia asetelmia 

Sikäli, etten ole osannut ajatella näitä tällätavoin...

Olen käsittänyt tämän niin, että sielu saa sieluminuutensa jossakin ...(pitkällisen kehityksen tuloksena) vaikkapa maaplaneetalla. Tämän jälkeen se kehittyy eri elämien myötä kypsyyteen ja ymmärrykseen - ihmiseksi -, minkä jälkeen sillä on mahdollisuus inkarnoitua edelleen eri paikkoihin niin tässä universumissa kuin muissakin galakseissa.

Tällaiset riittävän kehittyneet sielut jatkavat tietenkin opintojaan oman henkilökohtaisen opetussuunnitelmansa myötä. (Alkutaipaleella opintojen ohjaajina ovat toimineet mm. ns. Karman herrat)

Kun sielulla ei ole karmavelkoja, vaan se on riittävän kehittynyt, niin sillä on mahdollisuus inkarnoitua halutessaan esim. takaisin maaplaneetalle - ikäänkuin kehitysapujoukkoihin  Onhan tietenkin tapahtunut niinkin, että monia kehittyneitä sieluja on jäänyt tänne kollektiiviharhan sulojen vuoksi karmankiertoon takaisin... mutta uudelleennousu on silti helpompaa kuin se ensimmäinen nousu sieluminuuden saavuttamisesta karmattomaksi planeetan kulkijaksi 

Ja siellä toisella tasolla on takuulla todella paljon touhua ihan vaikka emme heille aikatauluja laatisikaan.

Voisin verrata tätä vaikkapa markettiin... näkyvä porukka täällä on henkilökuntaa, joka ottaa tavaraa vastaan, pakkaa, laittaa esille, myy, rahastaa... tekee tämän materiaalisen puolen. Sitten silmillemme näkymättömissä toimii toimistotyöntekijöitä, somistuksen suunnittelijoita, markkinointihenkilökuntaa, kirjanpitäjää, henkilöstöpäällikköä, tavaratalopäällikköä jnejnejne... Ja he ovat niitä, jotka tekevät ne suurimmat suuntaukset....

Korkein minämme on juuri siellä osastolla, ja hän antaa ohjeita egollemme, persoonallemme - huom. ei käskyjä, siitä miten meidän tulisi toimia. Hän on kuin koiran taluttaja, joka yrittää ohjata meitä oikealle reitille. Oletko muuten yrittänyt työntää koiraa hihnalla oikeaan suuntaan....

Höh - no mutta höpisisin tästä aiheesta vaikka miten...

Pohdit muuten Lari sitä taivaankannesta kirjoittajaa, joka ei usko reinkarnaatioon..
Hän on Johanna Broman. Olavi Moilanen ei myöskään usko, jos en nyt väärin käsittänyt hänen sanojaan.
Toisaalta on sitten aikas monta muuta, jotka uskoo 

*Inanna* - mielenkiintoinen teoria tuokin  Harvemmin olen kuullut lohdutettavan reinkarnaatioteorialla. Olen elänyt 'tynnyrissä' lapsuuteni, ja silloin opetettiin lujasti, että maasta olet tullut ja maaksi pitää tuleman ja sieltä sitten viimeisenä päivänä (ei kerrottu mitä kuuta - mätäkuutako) nostetaan vaikka parasiitit yms. olisivatkin jo kropan kalunneet 

Toisaalta - sehän on todellakin oiva lohtu... se on selittänyt paljon näitä kummallisia ajatuksia ja tuntemuksia niin omassa kuin toistenkin elämässä. Ja silloin kun lakkasin uskomasta 'isieni uskoon' ja tunnustin itselleni uskovani reinkarnaatioon, niin kuolemanpelko tosiaankin hälveni ja asiat saivat selkeämmän kirkkaamman selityksen. 

[*Alkmene*]

Elektra, jooh, nämä on kyllä hyvin mielenkiintoisia teorioita.
 

Olen näitä joskus tutkinut paljonkin ja lukenut kaikenmaailman "hierarkia-teoriaa" aiheesta.
Minulle on monelta taholta nähty monia erilaisia mielenkiintoisia menneitä elämiä ja jossain vaiheessa kun näihin uppouduin, aloin kokea niitä itsekin.
Paljon kaikkea niihin aikoihin tapahtui. Kokemuksia.
Minulle kasvoi vain ihan erilainen pohja kaikelle, kun ensin "kohtasin itse pirun" (aika rankka kokemus, kolme päivää pelkäsin yötä päivää) ja jonkinajan päästä koin ns"kuolemanraja"-kokemuksen, jossa taasen koin ikäänkuin sen vastapoolin Armon ja Rakkauden.
Toiset kokee näitä elämän kokemuksiin ympättynä, milloin minkäkin kautta. (kuten minäkin arjessa muutoin)Sitä en tiedä, miksi minulle nämä ääripäät tuli päivävalveilla ikäänkuin jossain toisessa "tietoisuudessa", ilman siis fyysisiä 'onnettomuuksia/sairauksia/kohtalonoikkuja'. Tunneonnettomuuksia oli sitten sitäkin enemmän. 

Sen jälkeen on tapahtunut paljon kaikkea ja minäkin olen muuttunut. (toivottavasti)
Elämän näkymättömät rakenteet avautui minulle koettavaksi ja "nähtäväksi" ihan eri tavalla.
Kun en ollut enää kiinnittynyt näihin teorioihin, mutta tunsin myös edelleen avointa uteliaisuutta näitä asioita kohtaan, alkoi tulla kaikkia hassuja oivalluksia ja tapoja nähdä näitä.
Lukeekaahan joskus näitä inkrnaatioteorioita, jotka perustuu juuri tuohon "oppivelvollisuuteemme", karmaan ja hierarkioihin.
 :
Jos ei tartu sanaan, vaan aistii takaa niiden sanoman, kuten uskonnoissakin on sanoma(sisäinen kokemus)symboliikan takana, voi huomata, että jestas... tämähän on tätä meille syötettävää ahdistavaa peruspsykologiaa puettuna kauniisiin ja mystisiin vaatteisiin.
 
Niin tynnyriin vain takaisin, mutta nyt tynnyri on päällystetty mystisellä silkillä ja sametilla. 

[Irish]

Kun itsellä on selkeä näkemys jostakin, niin ei tunne tarvetta selittää sitä muille.  Silloin on ihan sama, onko se teoria jonkun mielestä oikea, väärä vai jotain siltä väliltä.  :

[Yulunga]

niin tai mistäs sitäkään tietää että jos kullekin tapahtuu juuri se, mihin uskoo ja siten kaikki mikä on, on taas olemassa. 

[*Alkmene*]

niin tai mistäs sitäkään tietää että jos kullekin tapahtuu juuri se, mihin uskoo ja siten kaikki mikä on, on taas olemassa. 

Niinhän se hyvinpitkälti tiettyyn pisteeseen asti kai meneekin.. 
Itsellä ainakin on ajatus, että vaikka minun "todellisuuteni" ja elämän kokemukseni olisivat erilaisia, eivät ne kuitenkaan oikeuta minua kumoamaan toisten kokemuksia, mutta jos tunnen syvällä, että omat kokemukseni on minulle totta, on minun kuitenkin uskallettava pitää niitä itselleni totena tietyyn pisteeseen asti.
Uskon, että maailmaan mahtuu monenlaisia elämänkokemisentapoja rinnakkain. Ei niiden tarvitse kumota toisiaan tai ajatella, että on vain yksi ainut oikea...