http://www.histdoc.net/sounds/unkari.htmlSUOMEN- JA UNKARINKIELEN SUKULAISUUDESTA
(A finn és magyar nyelvek rokonságáról).
Gyula Weöres
Kun suomalainen ja unkarilainen tapaa toinen toisensa, kysyy jompikumpi tavallisesti: onko totta, että suomen- ja unkarinkieli ovat sukulaisia keskenään? Tällainen kysymys tuskin tulee esille lähempien sukulaiskansojen, niinkuin esim. suomalaisten ja virolaisten välillä, koska he jonkunverran ymmärtävät toisiaan, puhuessaan kumpikin omaa kieltänsä. Mutta suomen ja unkarin välillä on aivan toisin sukulaisuuden laita. Se tarkoittaa vain samaan kieliperheeseen kuulumista, siis ainakin niin kaukaista sukulaisuutta kuin on englannin ja saksankielen välillä. Tällaisen kielisukulaisuuden tunteminen edellyttää kielitieteellistä koulutusta, maallikko ei sitä voi ratkaista.
Päinvastoin voi sattua hyvinkin suuria erehdyksiä. Mainitsen muutamia tässä. Suomessa kävi jonkun aikaa sitten unkarilainen sanomalehtimies, hän ihmetteli, että suomi ja unkari, vaikka ovat sukulaiskieliä, eroavat kuitenkin niin suuresti toisistaan. Sitten hän iloitsi kovasti, kun löysi tällaisen sanan suomenkielestä: l a a t i k k o, joka merkitsi samaa kuin unkarin l á d i k ó. Mutta sitä hän ei huomannut, että molemmat sanat ovat lainasanoja, eri kielistä lainattuja. Vielä suurempi oli erään suomalaisen matkailijan erehdys ja pettymys, kun hän sai kuulla, että keksimänsä sukulaissana: suomen t a r k k a ei merkitsekään samaa kuin unkarin t a r k a nim. kirjava.
Jos asianomaiset olisivat ottaneet itselleen vaivan tutustua hiukan tiedemiesten suomalais-unkarilaisiin sanavertailuihin, olisivat he pian huomanneet, että ihmeellisen läheisten yhtäläisyyksien rinnalla on suuri joukko, ehkä edellisiä paljon suurempi joukko sellaisia sukulaissanoja, jotka eivät näytä ollenkaan samanlaisilta. Esim. unk. k é z suom. k ä s i , unk. v é r suom. v e r i, unk. m é z suom. m e s i, unk. s z a r v suom. s a r v i, unk. v a j suom. v o i, unk. e l e v e n suom. e l ä v ä, unk. m e n n i suom. m e n n ä, unk. r e p e d suom. r e p e ä ä j. n. e. viittaavat heti samaan alkuperään; sitävastoin unk. f e j ja suomen p ä ä, unk. f é s z e k ja suom. p e s ä, unk. f é l suom. p e l k ä ä, unk. f a k a d suom. p a k a h t u a y. m. sanojen välillä on jo vaikeampaa huomata yhtäläisyyttä, jollei tiedetä, että unkarin f sanan alussa säännöllisesti vastaa suomen p:tä. Taikka suomen n:n sijassa tavataan unkarissa usein ny (äännetään nj) esim. suom. n i e l l ä = unk. n y e l n i, suom. m i n i ä = unk. m e n y. Unkarissa sanan lopussa esiintyvä pitkä ő on ollut aikaisemmin kaksoisvokaali öü, eü ja vielä aikaisemmin ev ja tämä v konsonantti on useissa muodoissa nytkin tavattavissa, esim. unk. k ő (akkusatiivi) k ö v e t ) vastaa suomen k i v i sanaa, unk. t ő suom. t y v i ja unk. v ő suom. v ä v y.
Mistä johtuvat nämä erilaisuudet ja mitenkä voitaisiin yleensä selittää unkarin- ja suomenkielen sukulaisuus? Tässä on huomioon otettava ensinnäkin suuri maantieteellinen etäisyys Suomenlahden rannalla ja Tonavan laaksossa asuvien sukukansojen välillä. Mutta myöskin ajankohta, jolloin nämä kansat erosivat toisistaan, on kovin kaukainen. Suomalais-ugrilaisen kansanperheen, suvun hajoaminen alkukodistaan tapahtui n. 4500 vuotta sitten, kun esim. germaanilaiset kielet haarautuivat vasta n. 2000* vuotta sitten.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Unkarin_kieli'
Väitteet unkarin sukulaisuudesta turkkilaiskielten kanssa perustuvat siihen, että unkarissa on hyvin paljon lainasanoja turkkilaiskielistä. Unkarilaisten esi-isät vaelsivat nykyisen Venäjän aroilla noin 500 vuotta, ja koko tuon ajan he olivat kosketuksissa eri turkkilaiskansojen kanssa. Kun unkarilaiset siirtyivät pohjoisen metsästyskulttuurista aron hevoskulttuuriin, on selvää, että uuden kulttuurin sanasto piti lainata turkkilaiskansoilta, jotka jo asuivat aroilla.
Sanojen etymologista tutkimusta hankaloittaa se, että osa pienistä turkkilaisheimoista on myöhemmin kuollut sukupuuttoon tai sulautunut unkarilaisiin. Silti usean sanan turkkilaisperäisyys on kiistaton, vaikka varmaa lähtökieltä ei enää olisikaan. Monen lainan piirteet viittaavat nykyisen tšuvassin kieleen, jolloin loppuja voidaan pitää yleisturkkilaisina. Tšuvassiin viittaavia unkarin sanoja ovat muun muassa karó ‘seiväs’, sár ‘kura’, sárga ‘keltainen’, sarló ‘sirppi’, szél ‘tuuli’, dél ‘etelä’.
Osa vanhoista turkkilaislainoista liittyy karjankasvatukseen, joka oli uusi asia unkarilaisille, esimerkiksi bika ‘sonni’, ökör ‘härkä’, borjú ‘vasikka’, ünő ‘hieho’, tinó ‘nuori härkä’, kos ‘pässi’, kecske ‘vuohi’, tai sen tuotteisiin, esimerkiksi sajt ‘juusto’, gyapjú ‘villa’. Myös uudet viljelykasvit tulivat tutuiksi uudessa kulttuuriympäristössä, esimerkiksi árpa ‘ohra’, borsó ‘herne’, kender ‘hamppu’, alma ‘omena’, körte ‘päärynä’, gyümölcs ‘hedelmä’, szőlő ‘viinirypäle’. Turkkilaisten vaikutus oli niin vahva, että jopa muutamia ihmiskehoon liittyviä sanoja lainattiin, esimerkiksi kar ‘käsivarsi’, térd ‘polvi’, boka ‘nilkka’, gyomor ‘vatsa’, köldök ‘napa’, szakáll ‘parta’, myös csipa ‘rähmä’. Ruumiinosien nimitysten lainautuminen kertoo hyvin tiiviistä kontaktista kansojen kesken.
Unkarin kielen suomalais-ugrilaisuus on varma ja ilmeinen vastaväitteistä huolimatta. Monet sanat ovat selvästi samannäköisiä, esimerkiksi él – elä(ä), kéz – käsi : käte-, ki – ken, kő – kivi, lesz ‘tulla jksk’ – lie(nee), máj – maksa, megy – men(nä), méz – mesi : mete-, mi – me, négy – neljä, név – nimi, nyel – niel(lä), szem – silmä, szív - sydän, ti – te, új – uusi, vaj – voi, vas 'rauta' – vaski, vér – veri, világ ‘maailma (< valo)’ – valkea. Olennaista ei kuitenkaan ole samankaltaisuus sinänsä vaan äännevastaavuuksien systemaattisuus, ei vain suomen ja unkarin välillä vaan kautta kielikunnan. Yksityiskohtaisella vertailevalla tutkimuksella voidaan osoittaa, että nämäkin sanat ovat samaa alkuperää: agy – aivo, ágy – vuode, csomó - solmu, éj – yö, én – minä, ének – ääni, év ‘vuosi’ – ikä, fa - puu, íj - jousi, had ‘sotajoukko’ – kunta, hal - kala, három – kolme, haszon ‘hyöty’ – kasvaa, hat – kuusi ‘6’, kettő – kaksi, napa – anoppi, nyíl - nuoli, ő – hän, öl – syli, öt – viisi, öv – vyö, ősz – syksy, (sijapääte) -val – väki, velő – ydin. Kuten näistäkin esimerkeistä näkyy, yhteinen sanasto on nimenomaan ns. perussanastoa (ruumiinosien ja sukulaisten nimityksiä, pieniä lukusanoja, perusverbejä, luonnon olioita ja ilmiöitä, alkeellista teknologiaa jne.), eli sitä ainesta, jota vähimmin todennäköisesti lainataan muista kielistä ja jota on tarvittu jo hyvinkin alkeellisella kulttuuritasolla oltaessa.