Kuoltuaan ihminen tosiaankin siirtyy sille tasolle, joka on hänelle itselleen paras ja jollaisen mielikuvan hän on eläissään luonut. Jos uskoo ihan tosissaan koko elämänsä ajan, ettei minulle ole kuoltuani muuta paikkaa kuin helvetti, sitten päätyy sellaiseen paikkaan.
Alemmille värähtelytasoille jääneet ja siirtyneet sielut jatkavat matkaansa kohtia korkeimpia tasoja omaan tahtiinsa. Matalimmilla tasoille vierailee oppaita ja neuvonantajia korkeimmilta tasoilta, jotka yrittävät saada sielun heräämään tästä "unesta": tämä ei ole se paras paikka, paljon parempaa on tuolla mistä mitä tulen. Mennään kohti valoa, sitten kun olet valmis.
Jotkut sielut saattavat syntyä, kuolla ja palata tähän samaiseen matalavärähteiseen tasoon useitakin kertoja, mutta ketään ei siitä rangaista eikä syytellä. He jatkavat matkaa ajallaan, sitten kun sielu on siihen valmis. Liian matalalle tai liian korkealle värähtelyihin joutunut sielu vain vahingoittuu tästä energiasta, jota se ei osaa käsitellä. Saman voi huomata jo maanpäällä asuessamme: matalavärähteiset paikat tuovat pahaaoloa, liian korkevärähteiset ahdistusta.
Noin minä olen asian ymmärtänyt. Henkimaailma on yhtä monitasoinen ja moniulotteinen kuin tämä fyysinenkin maailma. Tosin vain potensttiin triljoona!