seuraava »

[Esmiralda]

Eräs asia on usein pyörinyt mielessäni.

Täälläkin, kun luen noita venuksen ja marsin juttuja, vesimerkkien juttuja ja sanojen tunnevyöryjä areenalla.

Nimittäin onko todella olemassa voimakkaasti tuntevia ja 'ei niin voimakkaasti' tuntevia ihmisiä? Voiko tunnetta todellakin jotenkin mitata? Astrologisesti, energisesti, syvyyttä tai laajuutta? Kun rakastuu tai vihaa tai on surullinen, jokainen voi helposti luulla, että 'minä vain voin tuntea näin, ei muut näin paljon'. Nostetaan omaat tunteet pilviin ja samalla voidaan vähätellä toisen tunteita.

Kerroin eräälle ystävälleni kerran siskostani, joka pystyi tapaamaan ja jopa yhteen tuomaan edellisen miehensä vaimon ja nykyisen miehensä rakkaat ystävät ja perheen. Minä pidin sitä eräänlaisena laajan tunteen mittana. Mutta ystäväni sanoikin: -Siskosi ei tiedä mitään todellisesta syvästä tunteesta.

Näinkö onkin?

[Asterix]

Nimittäin onko todella olemassa voimakkaasti tuntevia ja 'ei niin voimakkaasti' tuntevia ihmisiä? Voiko tunnetta todellakin jotenkin mitata? Astrologisesti, energisesti, syvyyttä tai laajuutta? Kun rakastuu tai vihaa tai on surullinen, jokainen voi helposti luulla, että 'minä vain voin tuntea näin, ei muut näin paljon'. Nostetaan omaat tunteet pilviin ja samalla voidaan vähätellä toisen tunteita.

No aivan varmasti on olemassa.
On myöskin niin,
että sama ihminen tuntee eri tunne scaaloja ja syvyyksiä
joka suuntaan eri kumppanien kanssa,
myöskin kyllä sen samaisen kanssa. :

Minusta on tietynlaista kypsymättömyyttä
ja sielun lapsellista nuoruutta arvostella jonkun tunteiden
laatua ja syvyyttä ja korostaa sitä omaa
"syvää" ja "todellista" tunnetta ja vähätellä muiden tunnekokemusta.

Kerroin eräälle ystävälleni kerran siskostani, joka pystyi tapaamaan ja jopa yhteen tuomaan edellisen miehensä vaimon ja nykyisen miehensä rakkaat ystävät ja perheen. Minä pidin sitä eräänlaisena laajan tunteen mittana. Mutta ystäväni sanoikin: -Siskosi ei tiedä mitään todellisesta syvästä tunteesta.

Näinkö onkin?

Kuullostaa lähinnä kateellisen panettelulta näin yhtäkkiä.

On se nyt hullua ja kieroutunutta logiikkaa sekin,
että jos "oikeasti ja syvästi" jotakuta rakastaa,
niin erotessa pitää vihata ja tapella niin p.rk....sti,
että tulee jotenkin "todistettua" rakkauden laatu,
vaikka tuossa voi samana päivänä edes puhua LAADUSTA.

On paljon, paljon helpompaa erota itsekkäästi ovet paukkuen
ja sillat polttaen kuin edelleen toisen hyväksyen virheineen
ja rakastaen.
Valitettavan harva on kykenevä siihen ja onneksi olkoon niille,
jotka ovat siinä onnistuneet.

Tämä minun ajatustapani perustuu siihen, että kun kerran
rakastun johonkun, niin rakastan häntä todenäköisesti lopun
elämääni ja rakkauden tuntemiseni ei lopu eroon.

(Sen kanssa vain oppii elämään, että toinen ei ole fyysisesti läsnä)

Miksi siis polttaisin sillat tai aiheuttaisin enemmän mielipahaa
erotilanteessa sille toiselle?
Olenhan rakastunut häneen aikoinani
ja eikä se ole siitä mihinkään muuttunut.

Ainoastaan olosuhteet ovat muuttuneet
ja yhdessä eläminen ei sillä hetkellä ole kummankaan
kannalta paras vaihtoehto.

Ja jokainen toivon mukaan tahtoo elämäänsä vain parasta.

Kun sitten tapaan uuden rakkauden ja rakastun,
niin se rakkaus ei koskaan ole samanlainen kuin se edellinen rakkaus,
eivätkä ne sulje toisiaan pois mitenkään.
Ne elävät sydämessä edeleen.

Jokainen rakkaus ja rakkauden tunteminen on aina uniikki
ja jäljittelemätön.

Minulla on lämpimät välit exiini ja he ovat ystäviä myös keskenään
ja käymme/he käyvät viikoittain ulkona yhdessä.

Kysymys ei ole mistään pinnallisista tunteista,
vaan aidosta välittämisestä ja rakkaudesta.
Muuten tälläinen homma ei onnistuisi.

[Esmiralda]

On se nyt hullua ja kieroutunutta logiikkaa sekin,
että jos "oikeasti ja syvästi" jotakuta rakastaa,
niin erotessa pitää vihata ja tapella niin p.rk....sti,
että tulee jotenkin "todistettua" rakkauden laatu,
vaikka tuossa voi samana päivänä edes puhua LAADUSTA.

Jaa-a. Kiitos ajatuksistasi, Asterix.
Jotakin ihmisen pitää saada todistettua ainakin muiden silmissä.
Tuosta todistamista näen usein myös hautajaisissa kauheilla kukkalaitteissa ja ylisanoissa ja jopa oikein risoo, kun tiedän todellisesta arkielämästäkin jotakin.
Ja kai sillä pitää jotakin yrittää todistaa itsellekin.

Sinun puheissa onkin joskus jotain tuttua siskoni kanssa, vaikka hän onkin vesimies. Ihailen hänen selväjärkisyyttä, rehellisyyttä ja sydämen laajuutta. Luonnollisesti elävä.

Kun taas minulla on kaksospoika, hyvin sosiaalinen ja vetovoimainen. Ja pärjää loistavasti kaikkien ex-tyttöystäviensä kanssa. Jopa samalla luokalla niitä oli kolme kappaletta Kauppaopistossa, kaikki auttoivat häntä, eikä mokoma mies sittenkään saanut käytyä koulua läpi. Ehkä kuitenkin ne sosiaaliset taidot kasvoivat. Olkoon siis elämän koulu tärkeämpi.
(huokaan).

Tykkään tavasta millä puhut entisistä. Ymmärrän tuon rakkauden määritelmäsi. Olen pitkälti samaa mieltä.


Mutta vaikka tunnemme eri aikoina eri asioihin tai ihmisiin erilaisia tunteita, niin onkohan sittenkään olemassa jotakin eri määrää tunnetta eri ihmisillä?

On paljon asioita, jotka liitetään tunteeseen tai jotka siihen vaikuttavat. Kuten esim. temperamentti. Vai kuinka?

[Ikitosi]

Asterixilla on viisaita ja järkeviä näkemyksiä ihmissuhdeasioissa. 

Tunnekokemuksen intensiteetissä on eroa;
ehkä nimenomaan tunteiden ja järkevyyden yhteensovittamisessa.

Tempperamenttijaottelu kuvaa hyvin erilaisia tyylejä kohdata maailma.
Sanotaan kuitenkin, että tasapainoisesta ihmisestä löytyy toimivana kokonaisuutena kaikkien tempperamenttien toimintapotentiaali niitä vaativiin tilanteisiin.
Tilanteessa tilanteen vaaimalla tavalla, siis.

(Tunne)tasapainoa, sen volyymin hallintaa, voisi harjoitella säännöllisesti, kuin kehoa, jumppauttamalla erilaisia tunnetiloja, niin eivät tule sitten reaktiot yllätyksenä irl.

Siksi varmaan ihmiset katselevat saippuasarjoja ja elokuvia 

[snug]

(Tunne)tasapainoa, sen volyymin hallintaa, voisi harjoitella säännöllisesti, kuin kehoa, jumppauttamalla erilaisia tunnetiloja, niin eivät tule sitten reaktiot yllätyksenä irl.

kyllähän sitä on tullu rekisteröityä itestään mitä mielenkiintoisempia tunnetiloja ja oppinu niistä oman arvaamattomuutensa..kunpa niitä tosiaan voisi harjoitella ilman, että sydän vuotaa verta ja pahamieli seuraa johtajaa lievempiä tunneilmaisuja onkin sitten helpompi harjoittaa, mutta ei ne juuri opeta enää mitään....kovinkaan uutta.

On tosiaan ihmeellistä kuinka joidenkin ihmisten ulosannista voi havaita pientä vähättelyä jos kyseessä on tunteet. Verrataan välittömästi esim.niitä rakkauden kaipuita kaverin tunteisiin vaikka asia ja tilannekin olisi täysin eri maata..itse tosin saatan ottaa itseeni siitä jos joku uskaltaakin sanoa "mulla oli ihan sama!" kun kerron sydämeni varastajaa kohtaan tuntemiani asioita ja tapahtuneista tilanteista...ehkä se on mentävä myös itseensä ja miettiä pitääkö siitä numero tehdä vaikka kiukuttaisikin

mutta kun tykkään niiiin paljon :


muoks:kirjotushäröjä

[*yildirim*]

minä ainakin uskon että kaikkien ihmisten tunteet ovat juuri niin syviä kun miksi sinä itse ne tunnet.eikä kukaan toinen voi sanoa sinulle miten ja kuinka syvästi tunnet.

mielestäni ihminen joka panettelee toisten tunteita ei ehkä itse uskalla myöntää kuinka syvästi hän voi joistain asioista tuntea.eikä kenties siksi halua antaa tätä lupaa kenellekkään muullekkaan ja voi ilmaista sen jopa varsin loukkaavallakin tavalla jopa ihan tietämättään.

no tulipahan taas ilmaistua tämäkin asia mahdollisimman vaikeasti...toivottavasti kuitenkin joku tajuaa mitä mie ajan tällä takaa.

[Esmiralda]

Joskus sanotaan, että rakkauden tunteen vastakohtana onkin pelko.

Pelko ettei osaa käsitellä omia tunteita. Pelko että ei osaa rakastaa. Pelko, pelko...
Pelko joka purkautuu ulospäin outoina tunnereaktioina. Viha, kiukku, kateus jne.

Ja joskus sitä rakkauden tunnettakin pelkää niin, että mieluummin purkaa sen johonkin negatiiviseen.

Pystyykö näitä tunteita aina itsellensä erittelemään?

Usein tunteikkuudesta puhutaan juuri kyynelten ja 'ah niin rakastunut'-määritelmillä.

Mutta eikö voimakkaasti tunteva ihminen olekin juuri se joka eniten räyhää ja huutaa?

[Irish]

Hyviä kyselet, Esmiralda.

Muistan lapsena ajatelleeni, että ei kehenkään voi sattua henkisesti niin pahasti kun minuun silloin sattui.

Mitä enemmän on nähnyt, kokenut, tutustunut, tarkkaillut ihmisiä, sitä epäselvemmäksi tämä asia on tullut minulle. Voiko ihmiset tuntea eri paljon? 

Ainakin uskon, että on ihmisiä, jotka pystyvät niin hyvin tukahtuttamaan itsensä, että eivät edes tiedä miten herkkiä todellisuudessa ovatkaan.

Sitten on niitä salamyhkäisiä, jotka eivät vain näytä ulospäin sitä kuohua. Minulle monet ihmiset sanovat, että musta näkee heti että oon kauhee herkkis, vaikka en paljon dramatisoikaan noin julkisesti. Kai sen jotenkin silmistä ja ilmeistä näkee. 

On niin eri tavalla tunteellisia ja tuntevia ihmisiä, että ei niitä voi edes verrata. Kun kaksi tosi eri tavalla tunnemaailmaa käsittelevää ihmistä ymmärtävät toisensa väärin, on siinä aikamoinen solmu edessä. Hassuja nämä tunteet. Tänään olen ollut innostunut, iloinen, epävarma, pettynyt, kateellinen, huojentunut, ärtynyt, hukassa, ylpeä itsestäni ja empaattinen - laidasta laitaaaan.. Luin tämän topicin jo pariin kertaan aikaisemmin ja se herätti minussa vastareaktion - Ei! Ei tunteita! Ei niissä ole mitään järkeä! 

Sinänsä ajankohtainen ja arkakin aihe..

[Esmiralda]

Ihmisten näkemykset, näkeminen ja huomioiminen on myös erilaista.

Ukkoni joskus heittää minulle, että 'eikö sinulla ole tunteita, kun et itke'.

Taas hyvä ystäväni sanoo 'voi kun sinä olet herkkä'.

[Satu]

On se nyt hullua ja kieroutunutta logiikkaa sekin,
että jos "oikeasti ja syvästi" jotakuta rakastaa,
niin erotessa pitää vihata ja tapella niin p.rk....sti,
että tulee jotenkin "todistettua" rakkauden laatu,
vaikka tuossa voi samana päivänä edes puhua LAADUSTA.

On paljon, paljon helpompaa erota itsekkäästi ovet paukkuen
ja sillat polttaen kuin edelleen toisen hyväksyen virheineen
ja rakastaen.
Valitettavan harva on kykenevä siihen ja onneksi olkoon niille,
jotka ovat siinä onnistuneet.

Tämä minun ajatustapani perustuu siihen, että kun kerran
rakastun johonkun, niin rakastan häntä todenäköisesti lopun
elämääni ja rakkauden tuntemiseni ei lopu eroon.

(Sen kanssa vain oppii elämään, että toinen ei ole fyysisesti läsnä)

Miksi siis polttaisin sillat tai aiheuttaisin enemmän mielipahaa
erotilanteessa sille toiselle?
Olenhan rakastunut häneen aikoinani
ja eikä se ole siitä mihinkään muuttunut.

Ainoastaan olosuhteet ovat muuttuneet
ja yhdessä eläminen ei sillä hetkellä ole kummankaan
kannalta paras vaihtoehto.

Ja jokainen toivon mukaan tahtoo elämäänsä vain parasta.

Kun sitten tapaan uuden rakkauden ja rakastun,
niin se rakkaus ei koskaan ole samanlainen kuin se edellinen rakkaus,
eivätkä ne sulje toisiaan pois mitenkään.
Ne elävät sydämessä edeleen.

Jokainen rakkaus ja rakkauden tunteminen on aina uniikki
ja jäljittelemätön.

Minulla on lämpimät välit exiini ja he ovat ystäviä myös keskenään
ja käymme/he käyvät viikoittain ulkona yhdessä.

Kysymys ei ole mistään pinnallisista tunteista,
vaan aidosta välittämisestä ja rakkaudesta.
Muuten tälläinen homma ei onnistuisi. [/color]

Siis nyt mää olen kerrassaan mykistynyt, Asterix! Mistä ihmeestä ammennat tuon viisautesi? Puit sanoiksi täsmälleen sen, mitä olen kai alitajuisesti pyöritellyt pitkin vuosia ja ollut ihan solmussa välillä...

KIITOS!   

[^^Queen Nefertiti^^]

Minähän olen monta kertaa kysynyt mitä ovat tunteet, kun niitä voi loukata. Jos nyt ei puhu fyysisestä vaurioitumisesta. Niin mitä höttöä tunteet ovat, kun ihmiset reagoivat tunteella, loukkaantuvat tai ilahtuvat tunteella? Tulee sellainen nukkeleikki-olo.

Tunteiden kieltämiseen liittyy siltojen polttaminen. Eihän ne ihmiset olemassaoloaan lakkaa, en minäkään olisi heitä "lakkauttanut" elleivät he ensin. Siksi fiilis on parempi näin.

Tuo on jo vähän paksua, että exät vielä kävisivät ulkona keskenään.
Heh!

[Satu]

Ihmisten näkemykset, näkeminen ja huomioiminen on myös erilaista.

Ukkoni joskus heittää minulle, että 'eikö sinulla ole tunteita, kun et itke'.

Taas hyvä ystäväni sanoo 'voi kun sinä olet herkkä'.

Kuulostaapi tutulle, Esmiralda! Minuakin pidetään joissain piireissä aikas outona, kun en esmes soittele vanhemmilleni tai sisaruksilleni välillä viikkoihin. Se ei kumminkaan tarkoita sitä, ettenkö välittäisi heistä tai tuntisi heitä kohtaan mitään, päinvastoin! Joskus olen välittänyt liikaakin ja saanut itseni uuvuksiin heidän kanssaan, joten olen katsonut viisaammaksi pitää vähän hajurakoa etenkin vanhempiini. Toisekseen olen ollut (lue: joutunut olemaan) ikäni niin hemmetin itsenäinen ja pärjäännyt omillani, että nyt se sitten näkyy näin. Kyllä heistä sitten joku aina soittaa ja varmistaa, että olen elossa, jos menee "liikaa" aikaa... Sitä paitsi jokaisella se oma elämä on nykyään niin hektistä, että päivästä toiseen taaplaamisessa on ihan riittävästi tekemistä.

Mutta kukaan ei voi oikeesti sanoa, että mulla ei olisi tunteita. On vaan kokonaan eri juttu, KENELLE haluan näyttää ne... Tosin olemukseni yleensä paljastaa tuulen suunnan... 

[Yulunga]

Tuo on jo vähän paksua, että exät vielä kävisivät ulkona keskenään.
Heh! [/color]

Ei ollenkaan! Kun on päästänyt irti todellisesta rakkaussuhteesta, ei ole ollenkaan ongelma vaikka metsästää toiselle uutta kumppania yhdessä!  

[^^Queen Nefertiti^^]

No minun maailmassani, exät eivät tunne toisiaan ja haluavat mahdollisimman täysin unohtaa suhteemme, kai se on tapa "käsitellä" asia.

Luulin ennen olevani kovin tunteellinen, kunnes olen alkanut katsella tunteilua paljon kriittisemmin. Onko se vain elämysten hakua?

[Ikitosi]

Luulin ennen olevani kovin tunteellinen, kunnes olen alkanut katsella tunteilua paljon kriittisemmin. Onko se vain elämysten hakua?

Tunteilun ovat tiedemiehet palauttaneet ihan silkkaan kemiaan - synapsit paukkuu välittäjäaineista, ihan sen mukaan kuka niitä mitenkin paljon erittää mistäkin provosta.

Ehkeivät tunteet olekaan muuta kuin biologisen järjestelmämme lajinsäilytysmekanismin osa?
Mikäänhän luonnossa ei ole sattumaa tai turhaa...
Toiset vaan ovat tunneilmaisultaan lähempänä norsua, toiset hmm.. gekkoa.