seuraava »

[Esmiralda]

Päivän hommissa en ehtinyt vielä syvä-syventyä kaikkiin rikkaisiin kommentteihin.

Mutta heitän tähän rikkauteen erään näkökulman, joka tuossa buddhalaisuudessa livahtaakin jo.

Kuuntelen kerran erästä 'gurua'. Keskustelun sisältö oli tunteet ja pohjana tällainen buddhalainen 'valaistuneisuus'.

Minä en ole valaistunut, olen vielä hyvin keskeneräinen ihminen, jollaisia varmaan on vielä suurin osa meistä (vai onko hyväuskoisuutta tai itsepuolustusta tuo). Puheessaan hän kielsi kaikki tunteet. Rakkauteen ei kuulu tunteita, vain tasapaino, rauhallisuus, jossa ei tarvitse taistella, ei todistella. Se mistä moni tässä topikissakin puhuu. Mutta tällainen ihminen heijastuu hyvin hiljaa ympäristössään, usein elää huomaamattomissa, joskin hänen likeltään voi löytää ihmeellistä rauhaa. Guru suorastaan haukkui koko rakkauden ja tunteet. Nehän ovat vain vallankäyttöä, omistamista, taistelua, pahaa mieltä. Se mitä tuntee rakkaudeksi, on hetken lämpö ja sitten se tuottaa tuskaa.

En voinut olla nostamatta päätäni. Sanoin, että enpä osaa kaivata valaistumista tuosta näkökulmasta. Haluan olla hyvin paljon tunteva ihminen, kaikkine negatiivisinekin tunteineni. Minä olen vaiheessa jossa minun tulee läpikäydä ne kaikki. Ja olen ylpeä tästä vaiheesta ja tunteistani.

Guru katsoi minua vähän niin kuin säälivästi. Sanoen, että oikea tie on vaikea löytää.
Sekin sai minun karvani pystyyn. Mutta hiljennyin. Itsekseni mietin ja murisin: Ei kukaan voi sanoa toiselle oikeaa tietä, jokaisella itsellä on oikea tie.

Mutta tilaisuuden päätyttyä tunsin iloa. Vapauttakin. Mikään ismi ei ole oma tie. Minä elän omaa ehkä tiedostettua tai tiedostamatonta omaa tietäni ja minä tosiaan kuljen sitä tunteiden kanssa. Ja ne kaikki tunteet ovat minulle sallittuja ja jopa lahja. Sillä vain niiden kanssa eläessä kasvan ja aistin uutta.

[Rakkaudenliekki]

EN VOINUT OLLA NOSTAMATTA PÄÄTÄNI

Kirjoittanut: Esmiralda
En voinut olla nostamatta päätäni. Sanoin, että enpä osaa kaivata valaistumista tuosta näkökulmasta. Haluan olla hyvin paljon tunteva ihminen, kaikkine negatiivisinekin tunteineni. Minä olen vaiheessa jossa minun tulee läpikäydä ne kaikki. Ja olen ylpeä tästä vaiheesta ja tunteistani. 
Guru katsoi minua vähän niin kuin säälivästi. Sanoen, että oikea tie on vaikea löytää.
Sekin sai minun karvani pystyyn. Mutta hiljennyin. Itsekseni mietin ja murisin: Ei kukaan voi sanoa toiselle oikeaa tietä, jokaisella itsellä on oikea tie.

Mutta tilaisuuden päätyttyä tunsin iloa. Vapauttakin. Mikään ismi ei ole oma tie. Minä elän omaa ehkä tiedostettua tai tiedostamatonta omaa tietäni ja minä tosiaan kuljen sitä tunteiden kanssa. Ja ne kaikki tunteet ovat minulle sallittuja ja jopa lahja. Sillä vain niiden kanssa eläessä kasvan ja aistin uutta  .

Tunnen iloa. Ja suurta Vapautta
Vapaus tulee itsensä hyväksymistä juuri tällaisena kun olen tässä ja nyt ja ilo siitä että minä olen ja elän - suuri lahja- juuri kuka olen JA  KASVAN JA AISTIN UUTTA JOKA HETKESSÄ 

[Asterix]

Mitens jos neiti Asterix tulisi ajatelleeksi sellaista pointtia, että olen kenties henkisesti kehittyneempi niin, etten tunteile (nappejani ei painella),

Minä en kerta kaikkiaan usko, enkä koe sinun
olevan henkisesti niin kehittynyt.

Ja miksi, tässä esimerkit;

Miksi kulkisin keräämässä ikäviä kokemuksia, jos nämä(=miehet?)
eivät näy pystyvän hyviä tuottamaan?

En siis tunteile enkä syydä rakkautta sellaisille, jotka kyllä ottavat mutta eivät anna.

-Kerro minulle lähimmäisestäsi,
niin kerron millainen SINÄ OLET-

Esimerkkejä voisi lainata teksteistäsi useita,
mutta pidän viestini yksinkertaisena ymmärtää.

Minun mielestäni, sinä kuullostat ihmiselle,
joka on vain ottamassa ja vaatimassa toiselta.
Sinä et jaa, etkä anna mitään, etkä edes voi kuvitella,
että antaminen ja jakaminen elämässä voi tuntua mukavalle
ja olla iloinen asia
-vaikka et saisi mitään takaisin.

(Rakkaus on ilmaista ja sitä saa koko ajan, mitä enemmän sitä
antaa muille, keneltä se pois silloin??)

Sinun ajattelutapasi on, että rakkauden tunteminen
ja rakastaminen on kivuliasta, tuskallista ja kärsimystä
tai se vähintään tuo sitä,
enkä epäile pätkääkään, etteikö sinulle se juuri sitä olisi.

Sinä haluat omistaa rakkauden ja säännöstellä sen jakamista,
mielellään ottaa "maksun" siitä.

Minulla ei ole tälläisiä kokemuksia rakkaudesta,
mutta toisen omistamisen ja kontrollointi tarpeen halusta
kylläkin, kunnes opin,
että rakkaudella ei ole mitään tekemistä
niiden kanssa.

Yhdyn tässä muihin kirjoittajiin näkemyksestä siitä,
että rakkautta tunteva/rakkaudellinen ihminen saa
ympärillä olevat ihmiset viihtymään kanssaan ja jäämään
- karikoista huolimatta.

[pluto]

Millä mitataan tunteen voimakkuutta?

Minua helposti luulee tunteettomaksi.
Saatan olla kuin kivi tai jäävuori tilanteissa, joissa kuka muu tahansa itkisi vuolaasti.
En tee sitä tarkoituksella. Tiedän, miten vahingollista tunteiden patoaminen on.

Monesti on käynyt niin, että olen kärsinyt kuukausia erilaisista ihottumista, vatsavaivoista ja yleisestä alakulosta, ja vasta puoli vuotta jonkun tapahtuman jälkeen ymmärrän, että kaikki on seurausta jostain,
minkä en ole edes itse ymmärtänyt satuttavan minua niin.

Toisaalta, kun äitini muutti pois kotoa ollessani 6-vuotias, muistan olleeni vain tyytyväinen, kun vanhempieni jatkuva riitely loppui. Nyt olen yli 30 ja olen alkanut NYT VASTA kokemaan itseni hylätyksi.
Kuinka hidas sitä ihminen voi olla?

Olenko siis tunnekylmä kun en edes itse huomaa milloin minuun sattuu?

En usko. Tunteeni ovat vain niin syvällä alitajunnassani, että vain keho tunnistaa ne, mieli ei. Olen itse asiassa niin herkkä ja tunnen niin voimakkasti, että olen kehittänyt (tiedostamattani) suojamuurin tunteideni ympärille.

Kukaan ei näe tunteitani, en edes itse tunnista niitä yrityksestä huolimatta, mutta siitä huolimatta ne ovat ja vaikuttavat varsin huomattavasti elämääni.

Mittaappa nyt sitten näitä.

Tästä syystä korpeaa ihan oikeasti aloitusviestissäkin mainitut ihmiset, jotka ovat tietävinään toisten tunteiden voimakkuuden.

terveisin  Kauriissa 4. huoneessa ja  ...

[Ebenia]

Minä koen jotenkin, että ideaalitasolla ihmiset tuntevat saman verran. Mutta minä näen, että ihminen tuntee niin paljon, kuin mitä sillä hetkellä voi omien rajojensa mukaan kokea - tai mitä hän haluaa kokea. Jos ihminen päättää, että hän ei halua tuntea paljon, tunteet satuttavat, minä haluan olla vahva ja voimakas, niin totta kai niiden tunteiden tunteminen vaikeutuu, koska ihminen itse haluaa olla käsittelemättä niitä tunteita. Todella vaikea muuten yrittää selittää tätä. : Mutta kuitenkin koen, että kaikilla on yhtä voimakkaat tunteet, mutta se vaatii sitten taitoa elää niiden tunteiden kanssa ja ainostaan ihmisten selviytymismallit selvitä niiden tunteiden kanssa vaihtelevat - toiset toimivat paremmin kuin toiset ja niin edelleen. Toinen patoaa tunteet sisälleen ja kokee että näin hän pärjää parhaiten - ja voi ehkä tulla toisiin ajatuksiin myöhemmin. Toiset (kuten minä ainakin osittain) itken itkuni silloi kun tuntuu ja rääyn ja räjähdän sillä hetkellä ja koetan sitten selvitä niiden omien räjähdyksieni jäljistä. Mutta se, että minä nauran tai itken helpommin tai näytän ne helpommin kuin joku muu, ei tarkoita ettäkö olisin jotenkin vahvemmin tunteva ihminen. Minä vain annan tunteille sijaa enemmän.

Se tunteiden näyttäminenkään ei aina ole niin helppoa! Nimittäin usein ihmiset vaativat jälkeen päin niistä selityksiä ja itsekin on usein sekaisin kun ne tunteet vain tulevat ja ottavat vallan ja mitäs sitten tehdäänkään! Ei sekään ole niin helppoa. Mutta kun sellaisen tavan kanssa elää pidempään, oppii tavallaan ottamaan ne parhaat päältä, oppii hieman hillitsemään itseään ja samalla kun ne tunteet iskevät päin naamaa koko ajan, niin oppii käsittelemään niitä, kun on yksinkertaisesti PAKKO, koska muuten niitä tunteitaan ei pysty mitenkään hallitsemaan. Toiset sitten patoavat automaattisesti niitä juttuja sisäänsä...sekin on toinen keino selvitä tunteidensa kanssa. 

Jos jollain ihmisellä on muutenkin traumaattinen vaihe elämässään ja tulee lisää traumaa päälle, niin ihminen rakentaa sisälleen sellaisen säiliön, joka aukeaa sitten kun ihminen on taas valmis ja kykeneväinen käsittelemään niitä tunteita. Sekin on yksi selviytymiskeino. Ei se tarkoita, että jos vaikka autokolarissa ollut ihminen ei itke sillä itse samaisella hetkellä, etteikö tilanne olisi hänelle traumaattinen. Se vain lukkiutuu hetkeksi sinne jonnkein ja purkautuu sitten kun ihminen pystyy sen käsittelemään. Ihmiselle annetaan vain niin paljon kuin mitä hän pystyy kerrallaan sietämään.

Minun mielestäni, sinä kuullostat ihmiselle,
joka on vain ottamassa ja vaatimassa toiselta.
Sinä et jaa, etkä anna mitään, etkä edes voi kuvitella,
että antaminen ja jakaminen elämässä voi tuntua mukavalle
ja olla iloinen asia
-vaikka et saisi mitään takaisin.

Hyvä pointti Asterix....Kannattaa SA miettiä tätä!!

[Esmiralda]

Minua helposti luulee tunteettomaksi.
Saatan olla kuin kivi tai jäävuori tilanteissa, joissa kuka muu tahansa itkisi vuolaasti.
En tee sitä tarkoituksella. Tiedän, miten vahingollista tunteiden patoaminen on.

Kun puhut, tunnen sen sydämessäni saakka. Jos yhtään auttaa, niin haluan kertoa eräästä ystävästäni, kauris hänkin, huomasin että olet kuu kauriissa.

Hän aisti minun herkkyyteni ehkä juuri itsensä kautta. Oli hyvin sulkeutunut. Säteili kyllä ympärilleen valtavaa lämpöä ja energiaa, huolehti paljon muista, tuki ja ymmärsi laajasti. Mutt ei koskaan juuri puhunut itsestään muille. Minullekin tietyllä symboliikalla, jota pystyin herkkänä ymmärtämään. Sen avulla sain häneen kosketuksen. Hän sairasti myös näitä ihmeellisiä ihottumia ja hän myönsi että ei osaa purkaa tunteitaan. Minä purin hänelle tunteitani, salaisimpiakin, koska ajattelin että sillä autan häntä.

Vasta nyt vanhempana ihmisenä (minua vanhempi ihminen)vaikka hän asuu toisella puolella Suomea, kohdatessamme hän pystyy avautumaan. Koemmekin hyvin tärkeinä ne hetket, jolloin harvoin tapaamme. Hän myöntää, kuinka tukkeutunut on ollut. Mutta varmaan se, että hän on niin lämmin ihminen muille, on vahvistanut hänen itsetuntoaan ja jaksamista.

Hän myöntää itse nyt, että jos hän silloin olisi kaikesta kertonut, ei hän itse olisi jaksanut kantaa sitä vastuuta, mitä ne tunteiden purkaminen olisi herättänyt ympäristössä.
Vaikka purkaus voisi olla itselle hyvä, ihminen voi varjella myös ympäristöään. Nämä purkaukset kun koskettavat usein myös ympäristöä, hajoittavat jopa kaaokseen asti. Kuka on vastuussa siitä? Tai jopa toisin päin. Ketä saa kiittää muutoksista, mitä se tekee?

Siksikö elämme hiljaa hissukseen tunteittemme kanssa, koska emme ole valmiita tai ympäristö ei miedän mielestämme ole valmis, jotta niitä voisi purkaa. Mutta voisi myös kysyä, mitä se kannattaa. Voisimmeko elää enemmän, jos purkaisimme niitä?

MInäpä luulen, että voimme. Sen verran on jo kokemusta. 

[Jasca]

Lukiessani tätä ketjua aloin miettiä, että tunteita voi verrata keittotaitoon. Silloin elämä on perustarvikkeet, joita kullakin on erilaisia. Jollakin on pihvejä ja toisella kasviksia yms. Tunteet elämässä on sitten kuin mausteet ruuassa. Jokainen saa minkä tahansa elintarvikkeen kypsäksi, mutta vain harvat osaavat maustaa ruuan tasapainoisesti. Hyvä kokki osaa käyttää myös runsaasti erilaisia mausteita, koska osaa laittaa kutakin niistä sopivassa suhteessa. Jos taas ei käytä lainkaan mausteita/tunteita, niin ruoka/elämä on varsin mautonta. Keskinkertaisia kokkeja on paljon, mutta erinomaisia vain vähän tässä elämässä. Kyllä me ajan mittaan opimme mikä maistuu kellekin parhaiten ja pöytään istuvat hyvällä halulla muutkin samanlaisen ruuan ystävät.     

[Minerwa]

Niin paljon viisaita ajatuksia tunteista  ... Moniin sanoihin voin minäkin yhtyä. Haluan kuitenkin vielä kantaa korteni kekoon meidän "ulkoisesti tunteettomien" puolesta ja tuoda mukaan ripauksen omaa näkökulmaani.

Omalla kohdallani tunteiden kääntäminen sisäänpäin on pitkälti opittu malli. Elin lapsuuteni räjähdysalttiissa ympäristössä, jossa oma ja toisten elämänlaatu riippui pitkälti siitä, miten hyvin omat tunteet sai pidettyä kurissa ( IC:llä  ). Kuten tiedätte, lapsi on oppivainen    Opin jo varhain tunnistamaan tunteen, pitämään sen sisälläni, käsittelemään sitä siellä, ja purkamaan vasta "sopivampana" ajankohtana, usein siis ollessani yksin. En väitä, että tuo on oikea tapa, mutta se on minun tapani - minun selviytymiskeinoni 

Sitä paitsi, näen siinä positiivisenkin puolen! Kykenen nimittäin tiukan paikan tullen pitämään pääni kylmänä. Tulee esimerkiksi mieleen onnettomuustilanne, johon jouduin ohikulkijana. Pohjimmiltanihan olen herkkä ja inhoan veren näkemistä, mutta jokin minussa sai toiminta-vaihteen päälle ja ottamaan EA2:n voimalla tilanteen haltuun. Yllätyin hiukan itsekin. Kotona sitten romahdin jo ulko-ovella ja itkin hysteerisesti järkytykseni ulos. Näin painajaisiakin tilanteesta. Mutta juuri kuten lapsenakin: pidin tunteen sisälläni ja purin sen vasta ollessani yksin.

Silti en haluaisi, että kukaan kutsuisi tunteettomaksi  Kyllä ne tunteet ovat. Kuten totesittekin, eri ihmiset vain ilmaisevat ne eri tavalla.

Mutta kuitenkin koen, että kaikilla on yhtä voimakkaat tunteet, mutta se vaatii sitten taitoa elää niiden tunteiden kanssa ja ainostaan ihmisten selviytymismallit selvitä niiden tunteiden kanssa vaihtelevat - toiset toimivat paremmin kuin toiset ja niin edelleen. Toinen patoaa tunteet sisälleen ja kokee että näin hän pärjää parhaiten - ja voi ehkä tulla toisiin ajatuksiin myöhemmin. Toiset (kuten minä ainakin osittain) itken itkuni silloi kun tuntuu ja rääyn ja räjähdän sillä hetkellä ja koetan sitten selvitä niiden omien räjähdyksieni jäljistä. Mutta se, että minä nauran tai itken helpommin tai näytän ne helpommin kuin joku muu, ei tarkoita ettäkö olisin jotenkin vahvemmin tunteva ihminen. Minä vain annan tunteille sijaa enemmän.

Hyvin sanoit, Ebenia! Voipi hyvinkin pitää paikansa!!

[Asterix]

Minusta on hirvittävä sääli, että nykyisin
monet -ismikset, uskonnot ja ideologiat ovat
ottaneet myöskin mallin materiaalisesta 80-luvun juppi-aatteesta
poikineesta tunteettomuudesta.

Inhimillisiä tunteita pidetään jopa sielun
ja henkisyyden heikkoutena!

Minusta tällä tehdään mielisairaita ihmisiä maailmaan.

Onko mikään ihme, että ihmiset tarvitsevat niin paljon
keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä
(unilääkkeet, masennuslääkkeet) ja turruttavat normaaleja
tunne-aistejaan alkoholilla ja huumeilla?

En halua loukata niitä, jotka joutuvat käyttämään
masennus tai/ja unilääkkeitä, mutta mielestäni
he eivät eroa alkoholisteista ja huumeiden käyttäjistä
perussyyltään mitenkään.

Perussyy käyttää niitä on tunne-elämän epätasapaino,
(uni ei tule ilman kemikaalia aivoissa,
elämä ahdistaa ilman kemikaalia aivoissa)
mutta alkoholistit ja nistit ovat ns. itselääkitsijöitä.

Parempi kuitenkin tehdä se kemikaali-otto lääkärin
valvonnassa ja hyväksytyillä kemikaaleilla,
vaikka en mitenkään voi uskoa, että se pidemmän päälle
on mikään oikea ratkaisu, mutta voi sysätä alkuun.

[Esmiralda]

Voi kun nyt muistaisin yhden kirjan,

jossa jaettiin psykologisesti aika kärjistetysti, mutta ymmärrettävästi ihmiset muoto- ja väri-ihmisiin. Suomalainen tutkija Amerikassa! Mutta ilmestyi Suomessakin tässä muutama vuosi sitten...tarkoitus uudistaa ihmisnäkemystä myös psykiatrisessa hoidossa. Se ei ollut 'siipirikko' eikä 'uhrilammas' vaan.... jos joku auttaisi.

Tämä ei ole dementtiaa!!!! Pääni on vain niin täynnä asioita...

[Rakkaudenliekki]

OLEN LYHENTÄNYT LAINAUKSIA-TOIVOTTAVASTI EN OLE MUUTTANUT KIRJOTTAJIEN ALKUPERÄISTÄ AJATUSTA, KUN HAIN "ITSELLENI SOPIVIA KOHTIA"

Lukiessani tätä ketjua aloin miettiä, että tunteita voi verrata keittotaitoon. Silloin elämä on perustarvikkeet, joita kullakin on erilaisia. Jollakin on pihvejä ja toisella kasviksia yms. Tunteet elämässä on sitten kuin mausteet ruuassa. Jokainen saa minkä tahansa elintarvikkeen kypsäksi, mutta vain harvat osaavat maustaa ruuan tasapainoisesti. Hyvä kokki osaa käyttää myös runsaasti erilaisia mausteita, koska osaa laittaa kutakin niistä sopivassa suhteessa. Jos taas ei käytä lainkaan mausteita/tunteita, niin ruoka/elämä on varsin mautonta. Keskinkertaisia kokkeja on paljon, mutta erinomaisia vain vähän tässä elämässä. Kyllä me ajan mittaan opimme mikä maistuu kellekin parhaiten ja pöytään istuvat hyvällä halulla muutkin samanlaisen ruuan ystävät.     

Minä koen jotenkin, että ideaalitasolla ihmiset tuntevat saman verran. Mutta minä näen, että ihminen tuntee niin paljon, kuin mitä sillä hetkellä voi omien rajojensa mukaan kokea - tai mitä hän haluaa kokea. . Todella vaikea muuten yrittää selittää tätä. : Mutta kuitenkin koen, että kaikilla on yhtä voimakkaat tunteet, mutta se vaatii sitten taitoa elää niiden tunteiden kanssa ja ainostaan ihmisten selviytymismallit selvitä niiden tunteiden kanssa vaihtelevat -

Jos jollain ihmisellä on muutenkin traumaattinen vaihe elämässään ja tulee lisää traumaa päälle, niin ihminen rakentaa sisälleen sellaisen säiliön, joka aukeaa sitten kun ihminen on taas valmis ja kykeneväinen käsittelemään niitä tunteita. Sekin on yksi selviytymiskeino. . Se vain lukkiutuu hetkeksi sinne jonnkein ja purkautuu sitten kun ihminen pystyy sen käsittelemään. Ihmiselle annetaan vain niin paljon kuin mitä hän pystyy kerrallaan sietämään.

Niinkuin Ebenia totesi, todella vaikeaa selittää tätä - eli löytää yhtä yhteistä tapaa olla ja elää tunteidensa kanssa - . Ajattelen että se on jokseenkin pitkän tien tulos, ja kokonaisuuteen vaikuttavat niin monet seikat; oma eletty elämä-missä, miten, millaisessa ympäristössä ja millaisten ihmisten vuorovaikutuksessa, kulttuuri, omat valinnat-vapaasta tai toisten tahdosta tehdyt - millaiset eväät on saanut matkaan siinä miten tunteitaan voi näyttää, miten niitä kohdataan-vai kohdatako ollenkaan...Monivaiheista hienosäätöä eikä toimi " klikkaa kuvasta periaatteella", ainakaan siinä vaiheessa kun tunteitaan alkaa prosessoida- päälle ne saattavat mennä automaattisesti , mutta se mitä sitten tekee onkin ihan toinen juttu. Ja siinä hetkessä jokainen toimii omalla tavallaan .

Pitkällä on hän kuka siinä kohdassa pysähtyy ja harkitsee, ja kuuntelee, ja katsoo ympärilleen, tai pohtii mitä tunteillaan voi itselleen tai toisille ja ympäristölle saada aikaa- ELI KÄYTTÄYTYY TUNTEITTENSA KANSSA TIETOISESTI.


Siinä vaiheessa voisi sanoa että alkaa hallita tunteitaan, että "antaa kaikkien kukkien kukkia" tunnemaailmassaan, mutta harkitsee millä volyymilla ja keinoin ne ilmaisee, TAI jättääkö tunteensa vai sisäiseksi kokemukseksi- eikä reagoi enempiä, joka sekin on joskus ihan hyvä.

Mutta kun näkee läpi sen illuusion? Silloinhan voi päättää mitä tuntee tai tunteeko tai reagoiko. Voi tuntea vaikka mitä tunnehuippuja tai jättää väliin. 

SIIS kyllä tästä tulee kerroskakku josta jokainen ottaa tai ei ota omat viipaleensa tahtoen tai tahtomattaan.
Ei kai tätä asiaa voikkaan?? näissä puitteissa tyhjentävästi
" muutamalla rivillä" esittää- kun aiheesta on kirjoitettu kilometrikaupalla - ja siltikin voi jonkun kohdalla olla niin ettei kaikkea ole sanottu. Ettei löydä itseään mistään kategoriasta-ja siltikin elää hyvää, itselleen riittävää ja tasapainoista elämää itsensä, toisten ja tunteittensa kanssa.

Tunteiden kanssa ollaan yksin ja koetaan omaa sisäistä maailmaa tai vuorovaikutuksessa joka luo jo uuden tilanteen ja siinäkin vaikuttaa onko tutussa vai vieraassa seurassa, mikä on suhde omiin tunteisiinsa -likuttaako itse tunteitaan vai tunteet itseään ja kuinka ja millä volyymilla reagoi??? jne. 

Ja niin vain on, että olemme varustetut erilaisella sietokyvyllä omien ja toisten tunteiden suhteen- joku kestää enmmän tunnevaihtelua, toinen ei. Ja tiukka paikka se on kun omat tunteet ja niiden nostattamat fyysiset olot lyövät yli, tai joutuu pitkään olemaan aivan sietokykynsä rajoilla. Tiukka paikka siinä suhteessa, että silloin on hyvät kokemukset kalliit ja arvokkaat - että mitä valitsee päästäkseen siitä tilanteesta ehjänä läpi, ainakin seuraavalle saarekkeelle odottamaan että tunteet asettuu tai tulee uusi hyöky...toiset ei kestä ja sairastuvat joko mieli tai ruumis, toiset siirtävät asiaa ja "vetävät tajunnan sumeaksi-jollain keinolla"   
Eikä tässä vaiheessa ole pahaksi saada oikeaa lääkitystä ja sen rinnalla jotain millä hoitaa myös olonsa syitä- sairastuminenhan on vain seuraus.  Ajattelen että on  sittenkin ihan eri juttu " olla mukana jossain ismissä" kuin todella olla nurkkaan ahdistettuna omassa olossaan - tunteidensa kanssa - ja kun siitä selviää niin on löydettävä uudet rajt tunteidenkin kanssa - jotta voi hyvin itsessään ja maailmassa - yksin ja yhdessä...ettäs näin.

Taisin mennä jo aika kauas  - tulipa koluttua tätäkin laitaa...olennaista itselleni on ollut matka sisimpään- josta löytyy ne aidot tunteet ilman myllerryksiä-eli ilman henkilökohtaista historiaa tai ulkoa opittuja kokemuksia.  Ja sehän se tästä matkasta kiinnostavan tekeekin- kerros kerrokselta liikkua tunnemaailmassaan  - ja sitten taas tulla ulospäin js katsoa ja kokea miten se matka vaikuttaa siihen miten tunteitaan näyttää, tai reagoi ja toimii...TÄSSÄ TÄLLAISTA NÄKÖKULMAA OMASTA KOKEMUKSESTANI LÄHTIEN

[Minerwa]

Voi kun nyt muistaisin yhden kirjan,

jossa jaettiin psykologisesti aika kärjistetysti, mutta ymmärrettävästi ihmiset muoto- ja väri-ihmisiin. Suomalainen tutkija Amerikassa! Mutta ilmestyi Suomessakin tässä muutama vuosi sitten...tarkoitus uudistaa ihmisnäkemystä myös psykiatrisessa hoidossa. Se ei ollut 'siipirikko' eikä 'uhrilammas' vaan.... jos joku auttaisi.

Tämä ei ole dementtiaa!!!! Pääni on vain niin täynnä asioita...

Tarkoitat varmaan Sylvi-Sanni Mannisen kirjaa "Outolintu, erilainen (Tutkimusraportti yliherkästä väri-ihmisestä muotojen yhteiskunnassa)". Aivan ihana kirja, joka kosketti minuakin syvästi 

[Irish]

Yhdyn kyllä täysin Minerva76:n ajatuksiin ulospäin tunteettomuudesta.
Tai siis paremminkin ilmaistuna koen samoin/olen kokenut samoja asioita.
Olen hyvin herkkä, mutta kylmäpäinen tarvittaessa. Todella kylmäpäinen. 

[Esmiralda]

Voi kun nyt muistaisin yhden kirjan,

jossa jaettiin psykologisesti aika kärjistetysti, mutta ymmärrettävästi ihmiset muoto- ja väri-ihmisiin. Suomalainen tutkija Amerikassa! Mutta ilmestyi Suomessakin tässä muutama vuosi sitten...tarkoitus uudistaa ihmisnäkemystä myös psykiatrisessa hoidossa. Se ei ollut 'siipirikko' eikä 'uhrilammas' vaan.... jos joku auttaisi.

Tämä ei ole dementtiaa!!!! Pääni on vain niin täynnä asioita...

Tarkoitat varmaan Sylvi-Sanni Mannisen kirjaa "Outolintu, erilainen (Tutkimusraportti yliherkästä väri-ihmisestä muotojen yhteiskunnassa)". Aivan ihana kirja, joka kosketti minuakin syvästi 

Bingo!!

Juuri tuota kirjaa tarkoitin, kiitos Minervan. Siinä kirjassa 'pengottiin' myös noita ympäristötekijöitä, josta mm. Asterix ja Ebenia tuolla osoittavat. Kuinka väri- eli herkkä tunneihminen joutuu ahtaalle muotoihmisten joukossa ja taas yhtä vaikea suhde toisin päin.
Ja eihän siinä muut kuin nämä tausta-, arvo-, ja näkemysmaailmat taistelevat.

Kiitos ajatusta herättävistä keskusteluista. Siellä kaivettiin juuri niitä seikkoja ja pohjamutiakin, joita tarvitsin kuulla. Vaikka yhä vielä väitän, että tämä aika ja kulttuuri + ehkä yleinen mielipide kallistuu enemmän kylmän järjen kuin tunteiden puolella. Ja vaikka se onkin illuusio siitä, sillä ei tarvitse mennä kuin markettiin niin huomaa, mikä siellä hallitsee, tunne (johon lasken mieliteon kuuluvan) vai järki. Tai kuunnella poliittista puhetta...tai katsella negatiivisia uutisia.

Yksi juttu on mietityttänyt vielä. Eli kun tongimme astrologisia karttoja ja mm. tunteita, ei niille ole olemassa jotakin määrättyä kuviota, vaan hyvin paljon erinäisiä osatekijöitä.

ja toinen juttu: Missä vaiheessa ihminen voi olla niin kypsä, että pystyy hallitsemaan tunteita, jopa niin että kieltää itseltään rakkauden, tai yksinkertaisesti rakastumisen toiseen ihmiseen, jos se aiheuttaa katastroofin? 

[Rakkaudenliekki]

Bingo!!
Yksi juttu on mietityttänyt vielä. Eli kun tongimme astrologisia karttoja ja mm. tunteita, ei niille ole olemassa jotakin määrättyä kuviota, vaan hyvin paljon erinäisiä osatekijöitä.

ja toinen juttu: Missä vaiheessa ihminen voi olla niin kypsä, että pystyy hallitsemaan tunteita, jopa niin että kieltää itseltään rakkauden, tai yksinkertaisesti rakastumisen toiseen ihmiseen, jos se aiheuttaa katastroofin? 

Kirjoittanut Rakkaudenliekki
TÄSTÄ ALKAA OMA KIRJOITUKSENI, ettei mene Esmiraldan "piikkiin"!
Kiitos itsellesi - ihan hyvää tekee itselleenkin joskus koluta "omia nurkkiaan" siltä matkalta jää aina jotain mukaan - huomioita- mitä itsessään on tapahtunut, muuttunut - ja hyvää tekee sydämelle ja sielulle, jos mielellekin huomata, että onpa tullut tallattua ja muutoksiakin on tapahtunut...kuten myös sitä että miten reagoi toisten ajatuksiin ja mitä TUNTEITA ne itsessään herättävät vai herättävätkö. Itsessäni olen huomioinut, että kun joku asia tai kokemus tai tunteen käsittely on valmis- niin tietynlainen kosketuspinta häviää- ja todella voi valita mitä ja miten reagoi?

Omasta näkökulmasta RAKKAUS  on olotila ei niinkään tunne. On kyllä erilaisia tapoja ilmaista rakkautta, romanttisesti, inhimillisesti, yleismaailmallisesti, -ja tietty kohteet on erilaisia kumppanista-kastematoon tai poutapilveen eli luontoon ja sen ihmeellisyyksiin...ja sitten on PYHÄ RAKKAUS joka ainakin itselleni on hyvin henkilökohtainen kokemus- jota on vaikea sanoilla jakaa- se on kokemus ja tila-toisaalta joskus kokee että juuri kahden tai useamman ihmisen yhteys moninkertaistaa tämän kokemuksen ...oma kokemukseni eli polkuni on vienyt sellaista reittiä että paljon on ollut katsottavaa ja pois purettavaa...että parempi on ollut asua yksin ilman ihmistä  saman katon alla, vaikka sielunkumppanuus voi silti olla olemassa-jopa kaksoisliekkiyhteys!! jo 10v. on näin mennyt - on vain tarvinnut tämän ajan  enemmän itselleen  ja "maailmankaikkeudelle" - se ei silti tarkoita että olisin kieltänyt tai kieltäytynyt rakkaudesta - sillä rakkautta voi osoittaa ja jakaa niin monin eri tavoin -

Niinpä voiko olla ettei kielläkään RAKKAUTTA rakkautena vaan tietynlaiset tavat ilmaista, jakaa rakkautta esm.parisuhteessa - ja juuri silloin  ko. henkilö mitä suuremmissa määrin kohtaa sisäistä rakkauden kokemusta tai  esm rakkaus-suhdettaan Jumalaan, korkeampaan Voimaan....no  onhan ihmisiä joille rakkaus on liikaa kohdattavaksi ja jaettavaksi, lukuisista syistä - ja silloin käännetään kolikon toinen puoli näkyville...sekin on valinta- ja syyt siihen moninaiset...

Tunteiden hallinta ...kyllä itselläni se kokemus alkoi löytyä kun olin johonkin pisteeseen asti kolunnut näitä omia kerroksiani tehnyt matkaa pintaan ja pohjaan-sisälle ja ulos - , aina syvemmälle.. eikä se tarkoita etten enää kokisi VIHAAA tunteena MUTTA ..RAKKAUDEn olotilasta vihaakin on helpompi hyväksyä ja kokea..YKSINKERTAISESTI? pysähdyn ja kysyn itseltäni että mistä tämä tunne nousi pintaan.mikä jossain tilanteessa nosti sen pintaan JA MIKÄ KOHTA ITSESSÄNI KOKI TÄSMÄOSUMAN.....
..ja koitti se hetki että rohkenni olla ja viipyä siellä sisimmässäni- se ei enää peloittanut...10v. itselläni on mennyt...siihen ei varmaankaan ole määritelty mittaa tai määrää - joku kokee sen ZSÄDÄMM ja joku, kuten minäkin, askel kerrallaan, hitaasti mutta varmasti...ja matka jatkuu-opittavaa riittää...

Astrologisten karttojen tonginta - ja että palat on hajallaan - on very tuttu juttu minulle - ja että paloista rakentaisi vielä kokonaisuuden - tänään luin astro.com-sivuilla ONNELLISUUSPISTEESTÄ ja se jäi kiinnostamaan- että onko näissä Sepon laatimissa kartoissa ko. piste merkittynä ja miten se löytyy??