seuraava »

[Esmiralda]

Tai yksinkertaisesti molemmat viisaita! 

[Ebenia]

Sulla Esmiralda on muuten viisas poika. Tuohon teoriaan energian katoamattomuudesta olen itsekin aina uskonut. Tai voihan se tietysti olla niinkin, että olemme poikasi kanssa molemmat väärässä. 

Tämä teoria opetetaan jo ihan yläasteella fysiikassa, tietääkseni kutsutaan joksikin energialaiksi tms. Ihan basic fysiikka-tietoa.

[Esmiralda]

No joo, kai sekin on viisautta...

Mutta aika jänniä nuo fysiikan lait, sillä se mitä pikkuisen olen lukenut, niin
fyysikot ovat aika tunteikkaita ihmisiä ja melkeinpä samalla aaltopituudella henkisten huuhailijoiden kanssa. Eli ei tiedemaailmassakaan mennä suoraa tietä, vaan tietynlaista spiraalia ja jossakin 'asiat, kuten planeetatkin' ovat lähekkäin, päällikkäin, ristikkäin tai lomittain...äh. Mutta vaikuttavat toisiinsa, ottavat mittaa ja tervehtivät!

[Ajatus]

Eli ei tiedemaailmassakaan mennä suoraa tietä, vaan tietynlaista spiraalia ja jossakin 'asiat, kuten planeetatkin' ovat lähekkäin, päällikkäin, ristikkäin tai lomittain...

Niinpä, ei todellakaan mennä suoraa tietä eikä edes olla samaa mieltä asioista. Tämä seikka vain usein helposti "unohdetaan", kun esimerkiksi verrataan tieteitä ja astrologiaa keskenään... Mutta onhan meillä täällä "tieteilijöitä" joukossammekin, joten eipä se astrologian harrastuskaan tieteen tutkimista haittaa, tai päin vastoin.

[sita]

En tiedä mistä aloittaa, joten aloitan keskeltä.

Se, miten koen tunteet on muuttunut hyvin paljon. Ehkä viimeisen vuoden aikana tunteeni ovat tulleet aina vain syvemmiksi ja vahvemmiksi. Esim.  ahdistus on nykyään niin rankka kokemus, että se uuvuttaa henkisesti ja fyysisesti täysin - tällä esimerkillä tarkoitan hetkellistä ahdistusta vaikka riidellessä. Toisaalta taas rakkaus maailmaa kohtaan välillä meinaa pakahduttaa, ja sydämeen sattuu ihan fyysisesti se puristava tunne.

Kaikki tämä nyt, kun olen tosissaan parantumassa/parantunut masennuksesta. Sinänsä hassua? Ehkä se kaikki patoaminen ja kieltäminen ja sivuun sysääminen on viimein purkautumassa. Kuitenkin mielestäni on omituista, että oikeastaan milloinkaan ennen en ole kokenut juuri esim. ahdistusta näin voimakkaana. Ehkä jollakulla olisi tähän joku ajatus?

---

Ovatko tunteet tunteita, jos voi valita, mitä tuntee? Esimerkiksi (kyllä, en osaa selittää kuin esimerkein  :) kun miettii tilannetta jossa hymyilee ( = haluaa hymyillä) jollekin ihmiselle näyttääkseen olevansa ystävällinen / Tilanne, jossa spontaanisti hymyilet jollekin ihmiselle. Lähinnä siis koitan ajaa takaa sitä että onko tällainen halu 
jotenkin enemmän järjen asia, vai onko se tunne? Tavallaanhan ensimmäisessä tilantessa haluaa miellyttää toista.. hankalaa kun pitäisi tietää tilanteen ihminen ja hänen motiivinsa.. Jos joku tajuaa tästä sekavuudesta pointin niin sanokaa se puolestani 


Nyt ehti jo kadota kaikki ajatukset, jonnekin lenteli..

 

(Vielä offtopikkia: olen uusi täällä, eli lämmin halaus kaikille ja iso MOI!  )




 

[Ajatus]

Heips sita, tervetuloa joukkoon!

Ovatko tunteet tunteita, jos voi valita, mitä tuntee?

Tästä viittauksestasi tuli mieleen, että tunteethan ovat myös hyvinkin sosiaalisia ja niillä on sosiaalistumisemme kannalta tärkeä funktio. Ne ovat osa jo varhaista kommunikaatiota ympäristömme kanssa. Pienet lapset alkavat hymyillä todella varhain, minkä on arveltu viittaavan siihen, että hymy on myös biologinen selviytymiskeino. Hymyllä lapsi viestittää äidille: ole ystävällinen minua kohtaan, koska en selviä ilman sinua.

Opiskeluryhmässä keskustelimme myös siitä, ovatko sellaiset tunteet "aitoja", joita koetaan esim. teatterissa. Eihän näyttämön tapahtumilla sinänsä ole yhteyttä omaan toimintaamme ja silti nauramme tai itkemme muiden mukana. Tässäkin on paljolti kyse sosiaalisista tunteista, siitä että kyseinen konteksti sallii meidän ilmaista yhteisiä tunteita ja tunnemme niiden kautta myös yhteenkuuluvuutta muiden kanssa. Tietysti myös esim. teatterissa kokemamme asia voi mielessämme linkittyä johonkin henkilökohtaiseen kokemukseen tms., jolloin tunnekin saattaa kummuta jostain syvemmältä.

Ehkä kohdallasi kysymys on juuri siitä, ettet ole sallinut itsesi "tuntea täysillä" tai et ole nähnyt syytä siihen. Nyt sitten kun parantuminen on tapahtunut, näet maailman ja koet tunteet selkeämmin ja "väreissä".

[Esmiralda]

En tiedä mistä aloittaa, joten aloitan keskeltä.

Se, miten koen tunteet on muuttunut hyvin paljon. Ehkä viimeisen vuoden aikana tunteeni ovat tulleet aina vain syvemmiksi ja vahvemmiksi.

 Kuitenkin mielestäni on omituista, että oikeastaan milloinkaan ennen en ole kokenut juuri esim. ahdistusta näin voimakkaana. Ehkä jollakulla olisi tähän joku ajatus?

/ Tilanne, jossa spontaanisti hymyilet jollekin ihmiselle. Lähinnä siis koitan ajaa takaa sitä että onko tällainen halu 
jotenkin enemmän järjen asia, vai onko se tunne? Tavallaanhan ensimmäisessä tilantessa haluaa miellyttää toista

Hienoa, kun heti uutena otat kantaa näinkin herkkiin ja syvällisiin asioihin.
Lämpimästi tervetullut!

Tuossa ylhäällä poimin jotakin tekstistäsi.

Uskon, että olet vahvistumassa. Tunteiden kokeminen on itse elämää. Varmaan olet vielä myrskyävällä merellä ja vene keikkuu. Mutta varmasti se tasantuu, kun sallit myrskyjen toimia ja sitten hiljaa mennä menojaan. Ahdistus on monesti uuden asian ymmärryksen edessä. Kuuntele sisimpääsi. Pyydä apua ja viisautta ymmärtää.

Noissa spontaaneissa hymyissä olet ihan oikeassa. Uskon, että ihmisyyden syvin ydin on olla hyvä ja tulla hyväksytyksi, osoittaa rakkautta. Mutta kyllä varmaan hymy on myös kulttuurillinen eli myös järjellinen teko osoittaa, että 'en halua sinulle mitään pahaa'. Toinen syy siihen on rakkauden tarkoitus ja tapa kurkistaa jostakin syvältä. Toinen kyllä tiedostaa sen silloin kun se on aito. Ja ottaa vastaan sen kohteliaisuutena silloinkin, kun se on 'yritys'.

Minä itse olen hurjan iloinen kaikesta siitä kirjoitetusta tekstistä, jonka tunnen tulevan aidosta tunnemaailmasta. Saa siitä puhua. Pitää siitä puhua. Sillä siinä on järkeä!

[Esmiralda]

Ajatus! Hieno tuo näköalasi teatterin maailmasta. Sillä assosiaatiot, peilit, samaistumiset kaikkeen mikä liippaa omaa elämää, on tosi tarpeen.

Emmekö me suomalaiset rakasta juuri kaikkea sellaista, minkä kautta voimme purkaa tunteita? Niitäkin, joista emme ole edes itse selvillä, muuta kuin että 'ahdistaa'.

Kun vain katseleekin tunteita pesäpallo-ottelussa. Hui jestas sentään. Sekin naapurin isäntä, joka ei puhu eikä pukahda, raivoaa ja melkein itkee siellä katsomossa.

Rakastamme teatteria, suggestopedista menetelmää oppimisessa (koska roolien takana uskallamme tehdä jotakin toisenlaista), rakastamme etelän tulista flamencoa, rakastamme nyyhkyleffoja. Rakastamme sitä kaikkea, että voimme purkaa sisintämme yhdessä jonkun neutraalin asian kanssa. Musiikkimme on slaavilaista mollivoittoa. Aivan toista kuin lahden tuolla puolen.

Kyllä me osaamme tunteita purkaa. Tekisi mieli vielä jatkaa, että rakastamme jopa kadehtia,panetella, ärhennellä, kaivaa vanhoja, piikitellä, manata, kirota, puhua selän takana, kertoa todelliset asiat nurkan takana ...ja vain jotta voimme purkaa tunteita.

ÄÄh, jopas tuli purettua tunteita! 

Osaako joku panna paremmaksi?!

[Riitta]

Mielestani kuitenkin voi opettaa itselleen tunteiden optimisesta puolesta, loytaa kaikesta jotain hyvaa.
Esim. joku piikittelee sinua, niin ymmarrat etta talla ihmisella on paha olo ja lahetat hanelle sympatiaa etka loukkaannu. Ehka tassa on kuitenkin joku oman hyvan tavoitteleminen takana- mutta onko siina jotain pahaa?
Siina tunnemaailmassa sina kuitenkin voitat koska eteenpain meneva energiasi on positiivista- eiko niin?
Koko elama kuitenkin on tietynlaista nayttelemista ja sina otat roolin joka sopii sinun taidoillesi. 

[Ajatus]

Kun vain katseleekin tunteita pesäpallo-ottelussa. Hui jestas sentään. Sekin naapurin isäntä, joka ei puhu eikä pukahda, raivoaa ja melkein itkee siellä katsomossa.

Näin on! Ja sama jääkiekkopeleissä. Suomalaisessa kulttuurissa lienee sosiaalisesti hyväksyttyä ilmaista niitä vahvimpia tunteitaan vain massatapahtumissa. : Niiden tapahtumista saadaan hyväksyttävä "syy" tunteille, jotka kuitenkin voivat jokaisessa ihmisessä linkittyä muihinkin elämänalueisiin. Siinä samalla tulee siis kätevästi purettua kaikki kertyneet surut ja aggressiot...