Ajatus! Hieno tuo näköalasi teatterin maailmasta. Sillä assosiaatiot, peilit, samaistumiset kaikkeen mikä liippaa omaa elämää, on tosi tarpeen.
Emmekö me suomalaiset rakasta juuri kaikkea sellaista, minkä kautta voimme purkaa tunteita? Niitäkin, joista emme ole edes itse selvillä, muuta kuin että 'ahdistaa'.
Kun vain katseleekin tunteita pesäpallo-ottelussa. Hui jestas sentään. Sekin naapurin isäntä, joka ei puhu eikä pukahda, raivoaa ja melkein itkee siellä katsomossa.
Rakastamme teatteria, suggestopedista menetelmää oppimisessa (koska roolien takana uskallamme tehdä jotakin toisenlaista), rakastamme etelän tulista flamencoa, rakastamme nyyhkyleffoja. Rakastamme sitä kaikkea, että voimme purkaa sisintämme yhdessä jonkun neutraalin asian kanssa. Musiikkimme on slaavilaista mollivoittoa. Aivan toista kuin lahden tuolla puolen.
Kyllä me osaamme tunteita purkaa. Tekisi mieli vielä jatkaa, että rakastamme jopa kadehtia,panetella, ärhennellä, kaivaa vanhoja, piikitellä, manata, kirota, puhua selän takana, kertoa todelliset asiat nurkan takana ...ja vain jotta voimme purkaa tunteita.
ÄÄh, jopas tuli purettua tunteita!
Osaako joku panna paremmaksi?!