seuraava »

[Minerwa]

Mäkin olen ihan viime aikoina alkanut kokea yksinäisyyden voimavarana  Pitkään tunsin henkistä erillisyyttä, yksinäisyyttä ihmisten joukossa - ja yritin väkisin sopeutua muottiin. Pieninä annoksina se onnistuukin, ja voi olla ihan mukavaa    Mutta loppujen lopuksi tarvitsin kuitenkin tilaa ympärilleni, tilaa olla enemmän oma itseni. Siitä alkoi kasvu. Mä tajusin pikkuhiljaa, että nautin yksinäisistä hetkistäni. Että mä olen sellainen, eikä siinä ole mitään pahaa. Samalla opettelin sanomaan myös "ei" ollakseni yksin tai läheisteni kanssa.

Mä uskon, että elämä loppujen lopuksi kuljettaa tiellemme juuri niitä ihmisiä ja kokemuksia, mitä milloinkin tarvitsemme. Aina niiden aika ei vain ole heti. Yksinäisyyttäkin tarvitaan. Ehkä siksi, että pysähtyisimme ajattelemaan?

Jännä juttu muuten, että mä löysin tän foorumin juuri silloin, kun aloin tuntea vieraantuneeni nykyisellä kotipaikkakunnalla asuvista kaveristani. Mä itse kaipasin jotakin henkistä, enkä osannut enää innostua niistä materiaalisista arvoista, jotka heille ovat tärkeitä. Sitten, kun täällä pääsin taas lähelle itseäni kiehtovia asioita (ja tajusin, että meitä on muitakin  ), annoin tietyllä tavalla itselleni luvankin vieraantua. Miksi esittää jotain muuta kuin mitä on...? Tottakai olemme edelleen kavereita, mutta eri tavalla. Kovin läheisiä meistä tuskin tulee koskaan. Läheisistä ihmisistä elämässäni olen kovin kiitollinen 

Voimia ja piristystä sinulle Kaiko  ... ja muillekin! Uskotaan yhdessä, että elämä loppujen lopuksi aina kantaa!

[Irish]

Sama juttu täällä, eli pohjaton yksinäisyys ja seurankaipuu on vähitellen muuttunut yksinolosta nauttimiseen.. Siitä, että saa henkireikää liian arkiselta tuntuvista asioista ja pinnallisista asioista kiinnostuneista ihmisistä!

Alkuun erillisyyden tunne tuntui tosi pahalta, mutta kun oppi olemaan yksin, huomasi, miten eritavalla alkoi suhtautua ympäröiviin ihmisiin. Miten todella nauttii joidenkin ihmisten seurasta, kun toisille voi sitten sanoa että en minä nyt ehdi tulla käymään. Alkoi valikoimaan sellaisia ihmisiä, keiden kanssa ei tunnu siltä että apua, toi imee mun kaikki energiat hömppäjutuillaan.

Nyt kun on jotenkin vahvistunut ja karaistunut, on osannut myös alkaa antaa enemmän aikaa myös sellaisille ihmisille, jotka ennen tuntuivat niiltä energian imijöiltä.

Ei pidä tuntee itseään miksikään kuninkaalliseksi, joka ei voi hengata alamaisten kanssa, ts. ajatella että minä, vanha sielu, en noiden nuorien typerien kanssa hengaa. Joskus on ihan hyvä palata maan pinnalle sfääreistään ja tajuta että on itsekin ihan normaali ja yhtä riippuvainen materiasta kuin kaikki muutkin. Olen nyt ystävystynyt tytön kanssa, kenelle raha, meikit ja merkkivaatteet ovat priorisoituna ykköseksi elämässä, mutta on ihan hauska jutella niistä asioista hänen kanssaan ja välillä sukeltaa itsekin siihen pinnallisuuteen..

Hei, mehän ollaan kaikki yhtä. 

[Yulunga]

Mitähän tuo yksinäisyys nyt sitten taas onkaan. Tänään se tuntuu lujasti. Rakensi unelmia, joilta meni heti pohja ja tuntuu että yhteys yläkertaan katkesi... Ei saanut mitä halusi juuri tänään!  No joo, ehkä se vastaus tulikin sitten siinä. 

[Esmiralda]

Noista ihmissuhteista...

Uskon että jokainen on 'laulun arvoinen'. Jokainen on arvokas. Yritän minäkin kuunnella häntä, jota en 'jaksaisi', joka ei 'anna' nykyiseen olotilaani mitään. Hän puhuu omalla kielellään asioista, jotka ovat hänelle tärkeitä, ja joita en edes välttämättä ymmärrä.
Ei vain jotakin loksahda.

Mutta hän voi tuntea toisin, on vain tarve puhua.

Sittenkään en usko, että on väärin saada valita seura, jota TODELLA kaipaa. Silloin kun sitä on löydettävissä. JOkin energia siinä värähtelee, että on hyvä olla, ja sellaiseen tilaan kaipaa. Sellainen kutsuu ja on varmasti tarkoitettu saada käyttää vaikka joutuu paljon muuta kieltämään ja jättämään syrjään.

Tällainen tila voi vaatia sen yksinäisyyden, jossa kypsyy tuo tarve ja kaipuu johonkin uuteen.

[kaiko]

leijonamieli, kiitos sinulle, saat rukoilla puolestani
Kiitos myös muille jotka ovat kertoneet yksinäisyydestään ja siitä miten olette selvinneet siitä.

[^^Queen Nefertiti^^]

Jaa, saahan sitä aina jonkin tasoista seuraa mutta jos haluaa jonkun todella koskettavan sielua ja tunnetta, se on eri asia. Yksin ollessa oppii tuntemaan itseään paremmin.

[Minerwa]

Samaa mieltä, SA  Yksinäisyyskin voi olla rikkaus; se antaa mahdollisuuden tutustua rauhassa parhaimpaan ystäväämme, itseemme. Juuri itsemmehän me helposti unohdamme!

Aikansa kaikelle.

[*Alkmene*]

Kyllähän näitä yksinäisyyden kokemuksia on monet kerrat tullut ja tuntuu, että olen itsekin tällä hetkellä hyvin voimallisesti taas sellaisessa kokemuksessa. Silloin se aina tuntuu pohjattomalta, mutta joka kerta sieltä on näytetty nousevan jotenkin taas. Nyt kun olen tässä pari päivää itkeä tihruutellut aivan olemattomista syistä ja aivan "sopimattomissa" tilanteissa, olen pohtinut, onko kyse kuitenkaan lopun viimeksi siitä että yksinäisyys on kohdattava yksin vai onko se "sairastumista vahvuuteen" joka suojaa avoimuudelta ja vastaanottavaisuudelta?
Minulla ehkä vaikuttaa nyt se, että olen menossa huomenna "operaatioon", joka tietyllä tapaa jättää taakseen erään elämänvaiheeni ja lisäksi olen taas "ryssinyt" ihmissuhteeni siihen tilaan, että olen yksin. Siis tavallaan.


Eksyksissä

Olen prinsessa, joka on kadottanut lasikenkänsä.
Taivas on pilvessä, enkä näe tähteä, joka ohjaa kulkuani.
Sadepisarat vievät minut mukanaan.

Aamulla sateenkaari on kadottanut värinsä.
Seison paljain jaloin kostealla nurmikolla.
Eksyksissä.
-tuntematon-

Tämä nyt ei tainnut olla kovin "lohduttava" vastaus... 

[kaiko]

Minulla tämä yksinäisyyden tunne on ollut jo vuosia, en osaa selittää sitä oikein hyvin.Iloitsenhan minä toki asioista, monenlaisista, mutta silti sisältä puristaa. Tuntuu kuin en tietäisi minne menisin tai mitä tekisin. Kuulin vuosi sitten eräältä ihmiseltä, että minä näytän siltä kuin minua palelisi sisältä,olin samaan aikaan sekä iloinen että surullinen, iloitsin kun joku ymmärsi ja näki,että minua jokin riepotteli sisältä, ja samalla olin myös surullinen kun en osannut selittää oloani ja puhua asioista. Joskus taas tulee ohimenevä hetki, jolloin haluaisin rutistaa jokaista vastaantulevaa ihmistä ja hymyilen jokaiselle, ajattelen että jos sillä saisin jollekkin hyvän olon, ehkä myös itselleni, no jaa sekopää taas täällä tänään....

[Minerwa]

Ei sekopää ollenkaan  Mäkin olen painiskellut samankaltaisten tuntemusten kanssa. Tuntuu kuin ei saisi oikein otetta mistään. Toisaalta kokee hyvin vahvasti, tuntee voimallisesti ja aistii ihmisten tunnetiloja - toisaalta on kuin syväjäässä, muurin takana, yksin. Ehkä silloin elää niitä tunteita, jotka syystä tai toisesta on piilottanut sisäänsä...? Ehkä ne etsivät ulospääsyä juuri yksinäisyydestä. En tiedä. Siltä musta ainakin tuntuu nyt, kun noita sielukkaita ajanjaksoja omassa elämässäni ajattelen. Omalla kohdallani tyhjyydestä on usein kirvonnut muutos. Se on repinyt ja riepotellut, vienyt välillä syvälle synkkyytteenkin, mutta ollut lopulta hyvä. Jossakin vaiheessa on aina aurinko noussut, ja pitkän sateen jälkeen sen säteet ovat tuntuneet kauniimmilta kuin koskaan 

Voimia sullekin Inanna! Toivon, että löydät taas tiesi  Joskus on ehkä eksyttävä päästäkseen perille... Joku merkitys elämänvaiheiden muutoksilla kuitenkin aina on.

[Rakkauden enkeli]

Voimia sinullekin Inanna!  Kyllä se tähtesi siellä vielä loistaa ja sateenkaarellakin on värit. Jonain päivänä näet taas. 

[kaiko]

Ajattelin,että lopulta minä viihdynkin yksin ihan hyvin, ympärilläni on paljon ihmisiä,perhe sukulaiset,joita rakastan paljon. Yksinäisyyden tuntu...tuntuu aivan kuin jotain puuttuisi, en tiedä. tunnen kyllä itseni aika vahvaksi, pärjään yksinkin eikä muiden mielipiteet vaikuta niin paljon. Todellista ystävää minulla ei ole, sellaista jolle uskaltaisin täysin avautua, mutta täällä olen saanut purkaa sydäntäni jonkin verran, ja sekin jo vähän helpottaa oloa, huomaan että en olekkaan ajatuksineni aivan yksin,on muitakin joilla on/on ollut samankaltaisia ajatuksia. Melkein kuin olisi se olkapää jota vasten nojata kun on paha olla

[kaiko]

inkivääri, kiitos!

[Hiisitär]

Täällä myös yksi yksinäinen, joka nauttii yksinäisyydestään täysin rinnoin! Koen olevani ihan täysin oma itseni vasta saadessani olla yksin, sillä reagoin hirveän herkästi muiden auraan. Jotain minusta jää aina pois toisen seurassa, ihan tahtomattakin, mutta se ei ole ollenkaan huono asia. Minä vain olen tällainen ja onnellinen siihen. ^_______^

Kun muutin Lahteen iski kamala yksinäisyys. Olin ehtinyt tottua siihen, että minulla on mahdollisuus tavata ainakin kahta, kolmea ihmistä aina silloin kun halusin ja viettää aikaa heidän kanssaan. Lahdessa ei oikeastaan ollut ketään - vain kämppis, joka oli aina menossa sekä uusi tuttava, jonka kanssa kävimme baareissa ja joka vietti aikaa enemmän vanhojen ystäviensä kanssa. Muuton jälkeinen vuosi oli tosi raskasta.

Nykyisin en vaihtaisi yksinoloani mihinkään. Tarvitsen ainakin tunnin yksinoloa joka päivä. Sellaista aikaa, jolloin saa keskittyä vain itseensä eikä kukaan häiritse. En tiedä, johtuuko suuri tilan tarve siitä, että aurani vie niin ison tilan ja reagoi toisten auroihin niin, että tuntuu kuin olisin jatkuvasti hirveässä ihmispaljoudessa.

Jos on tyytymätön elämäänsä ja yksinäisyyteensä asioita voi muuttaa. Tervettä itsekkyyttä tarvitaan oman hyvinvoinnin takaamiseksi. Sielun tarkoitus on kasvaa ja olla onnellinen.

[Ippuska]

Koen samoin kuin AthaMaarit, että alan ikäänkuin peilata toista ihmistä ja vähän menetän itseäni. Aivan kuin alkaisin toistamaan samoja fraaseja tai eleitä. Joskus tiedostan tämän niin selkeästi, että melkein lamaannun.
...

Mamma mia - tähän kuoroon  ON pakko liittyä, allekirjoittaen
Ippuska