seuraava »

[^^Queen Nefertiti^^]

Kukin taaplaa tavallaan.  Miksihän toisen sanat Jumalasta kolahtavat paremmin kuin toisen.. mietin tätä.  Ehkä siksi että itse koen Jumalan samankaltaisemmin joiden kuiden kanssa? Tulee kaksi henkilöä mieleen joiden kanssa ymmärrys myös elämänhistoriasta on laajaa. Ja myös enkeliterapeutti Anu ymmärtää - tai kenties pikemmin oma korkeampi minä, joka silloin johdattaa kokemuksiin, jotka ovat itselle tärkeitä. Tämän keskustelun alkup. idea oli pääsy tekemisiin sieluperheen kanssa, joka matkaa kaikkeuden alusta loppuun.

Mutta onhan niitä muitakin aiheita.

[Hiisitär]

Miksihän toisen sanat Jumalasta kolahtavat paremmin kuin toisen.. mietin tätä.  Smiley Ehkä siksi että itse koen Jumalan samankaltaisemmin joiden kuiden kanssa?

Hyvin looginen selitys minusta. Lisäisin siihen vielä, että jokaisella on oma persoonallinen tapansa kommunikoida, olipa kyse suullisesta tai tekstillisestä viestinnästä. Saman asian voi selittää tuhansilla eri tavoilla, tuhansilla sanankäänteillä ja tekstiasuilla! Omalla kohdallani ainakin sama asia uppoaa mieleen paremmin sellaiselta henkilöltä, joka käyttää samantyylistä teksti-ja/tai kieliasua kuin itse

[^^Queen Nefertiti^^]

Tai on samantyyppinen usko, tausta jne. Onhan uskomuksissa edelleen eroja.

ACIM on sellainen kristillissävytteinen kirja, joka vielä kolahtaa, muuten nuo itämaiset. Siinä on tiettyjä oivalluksia. Eikä itämaisuudestakaan kaikki jumalten katraat, mutta henk koht valaistuminen (itämaiset lienevät teosofiankin vaikuttimina) tosin siellä ei mainita elämää muualla kaikkeudessa, vai. Eli Pyhin kirja keskustelussa mainitsinkin monta kirjaa. Muistan kun aloin vähitellen kokeilla tätä maailmankuvaa, että itse kutsumme kaiken kokemukseemme ja kaikella on tarkoitus, siitäkin tuli jollain ulkom. palstalla (muistaakseni) kritiikkiä että pakenen jonnekin kovia kokemuksia. Miten päin se usko sitten menee, karman laki ainakin toimii.

Jaa-a.. vieläköhän sieluperheasia askarruttaa vuoden lopulla.  :

Kieliasusta muuten, sen seitsemän tyyliä; tiedän että rönsyilen ja pursuilen, mutta halutessani osaan olla purevan terävä ja hyvinkin looginen, kun näen ympärilläni epäloogisuutta. Joillekin kolahtaa runollinen ilmaisu, minulle syy-seuraus (vähän kuin karman laki) mutta ei osoitteleva, syyllistävä tai piikittelevä. Sinun AM tapasi ilmaista on tosiaan ihanan kuivakas joskus, kun itse on ollut liian tunteellinen. Se auttaa pysymään kuohujen yläpuolella (siis tarkkaileva, toteava tyyli). Sitten on mm hurmoksellinen julistustyyli, se ei oikein innosta - paitsi ajatus gospelkuoroista.. Niin ja, sitten oli vielä tämä rakkaus- ja valoilmaisu, jonka koen edelleen hieman vieraaksi, ellen ole pehmeällä tuulella.           

(http://www.fotosearch.com/comp/corbis/DGT065/RFA012.jpg)

[Ippuska]

Niin ja, sitten oli vielä tämä rakkaus- ja valoilmaisu, jonka koen edelleen hieman vieraaksi, ellen ole pehmeällä tuulella.

Minulle se on taivaan mannaa 

[^^Queen Nefertiti^^]

No siis jos elämäntilanne tai fiilis ei ole love and light, on aika falskia heittää sellaista. Joskus se on, mutta.. siinä on sellainen tunne että tuudittaudutaan johonkin..

[Ippuska]

... Joskus se on, mutta.. siinä on sellainen tunne että tuudittaudutaan johonkin..

Oli elämäntilanne mikä tahansa, niin love&light auttaa  Nimenomaan, siihen tuudittautuminen 

[Lake]

Aikojen lopussa - tai vaikka vielä tän elämän aikana - kasailen sieluperhettä (souls´ adventure) yhteen vertailemaan kokemuksia, exätkin kiitää pitkin KeskiEurooppaa ja Välimerta + Pohjolaa. Sitähän se niiden maailmannälkä on, että kokemus ei ole vielä koettu, valmis.
...
Sitten sieluperhe vie vastauksen Jumalalle siitä, millainen maanpäällinen kokemus oli ja mitä opittiin/ nähtiin/ kuultiin/ tunnettiin kuka missäkin ja kenenkin kanssa. Mikään ei koskaan oikeastaan pääty, tulee loppuja ja uuden alkuja ja kaiken kokemuksen kokoaminen yhteen. Itse en keksi muita syitä näiden kumppanien kanssa tapaamiseen kuin tehtävä, kokemus tai kehitys? (rakkaus)

Toiset on täällä seikkailemassa ja hurvittelemassa vain.
Eikös maailmanrakkaus (=kiintymistä harhaan) ja itserakkaus nimenomaan erota Jumalasta?

"Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mitä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä." 1Joh.2:15

[Iskariot]

 :

Ehkäpä Jumalaa rakastaa harhan pois.
Ehkäpä itserakkaus kaikenkattavana onkin suurinta rakkautta.

Kuinka näet Jumalan rakkaus voisi rajautua jonnekin:
milloin keskittyen, milloin puuttuen?

"Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mitä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä." 1Joh.2:15

Tuleekin vain olla kiintymättä liikaa siihen, mitä rakastaa.
Toisaalta miten voimme muuttaa mitään, ellemme sitä rakastaen hyväksy?

Jonkin vihaaminen ei muuta sitä, vaan aikaansaa hävitystä.
Rakastaen hyväksyminen merkitsee minulle sitä, etten kiroa mitään,
mikä on omaa heijastustani. Ja mikäpä ei ole!

Ja minnekö se Isän rakkaus on hänestä kaikonnut;
onko "maailman rakastajaan" muodostunut Isän mentävä aukko?

[Valkeinen]

Toiset on täällä seikkailemassa ja hurvittelemassa vain.
Eikös maailmanrakkaus (=kiintymistä harhaan) ja itserakkaus nimenomaan erota Jumalasta?
"Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mitä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä." 1Joh.2:15

Itse itsenäisesti asiaa tarkastellen se voi olla paljon muutakin kuin toisten sanomana ensilukemalta vaikuttaa. Itselläni on toisinaan se haaste että vaikka tiedän sydämessäni miten asiat ovat sitä kuitenkin katsoo muualle kuin se vastaus sieltä tulisi. Mutta tuosta on sellainen tuntuma että maailma on paikka jossa harhaan kiinnittyminen on aivan vapaaehtoista jos sen tahtoo tehdä itsekkyyteen ja erillisyyteen pyrkivällä osallamme ja siihen uhriosaan takertuen jossa kaikki mielihyvä und mammona kuuluu mullenytheti. Siksi egoni lukiessa tuota tekstiä Raamatusta voisin vain syntisenä madella matosena ja syyttää itseäni kaikista niistä tavoista olla maailmassa joita aidosti sydämelläni rakastan - koska eihän täällä kuulu nauttia tai olla rakkaudessa..

Mutta niin kyllä kuulostaa vieraalta kielto rakastaa - vaikka se olisi mitä.. Ja että Luojanko rakkaus on ehdollista - miten se joka on kaikkialla voisi soluttautua jonkun osasensa ulkopuolelle ja siten tehdä olemattomaksi se joka rakastaa - mitä rakastaakin sydämellään, joka vielä kaiken kukkuraksi on se Luojan yhteinen sydän.

[^^Queen Nefertiti^^]

Mistäs Lake, ylin moralisti, päättelee etten välitä maailmasta?

Ovatko vaimosi halut sinulle harhaa? Käyttekö töissä kun siitä pitää kenties saada likaista rahaa, joka on lisäksi harhaa? Vai Kelako tai maataloustuki toimittaa harhan teille?

Jumala loi kaiken koska halusi huvitella, kaikkeus on Liilaa, leikkiä.

[Valkeinen]

Aika hauskaa se kyllä on että kaiken sen paatoksllisen elämän vakavuuden takaa kurotteleekin se leikki lasten työnä    Kaikki uhrautuminen turhaan  kun pitikin vain ottaa ilo irti elämästä 

*menee opettelemaan rakkaudella tiskirätillä hinkkaamista* *korjaa..rakkauden tiskirätillä---*

[Lake]

Mistäs Lake, ylin moralisti, päättelee etten välitä maailmasta?

Eikun sitähän nimenomaan rakastatkin. Elämä tuntuu olevan vain miesten perässä juoksemista.

Ovatko vaimosi halut sinulle harhaa?

Kaikki maalliset himot ovat harhaa.

Toisaalta miten voimme muuttaa mitään, ellemme sitä rakastaen hyväksy?

Miksi kaikki maailman vääryydet pitäisi hyväksyä?

Jonkin vihaaminen ei muuta sitä, vaan aikaansaa hävitystä.

Ei kai se että jos ei maailman menoa rakasta tarkoita sitä että siihen kanavoi silloin vihansa.

[Valkeinen]

Kyse on kai kuitenkin tekojensa juurista, ja sittenkin kullekin itselleen. Itsen rakkaus johtaa kaikkien ja kaikkeuden etuun, maaiLman rakastamiseen. Maa-ilman rakastaminen johtaa kaiken olemassaolevan hyväksymiseen yhteisenä kuvana Luojasta, jota me kai koostamme paraikaa itseillemme?

Miten voisikaan hyväksyä maailman "synnit" oppimisen lahjoina tai ilot sydämien kädenojennuksena, jos ne itsensä ja elämänsä kautta jo jättää hyväksymättä?

Näin kevään aikaan: Mikä on silloin sallittu juhla kun se maailmasta kuitenkin on?

[Ippuska]

Samaistumisesta varmaan onkin kysymys 

[Valkeinen]

Samaan (veneeseen) istumisesta :