Tässäpä vesimiehen sielunelämää 31 vuoden kokemuksella:
iloinen...
(http://www.pe.com/entertainment/garfield-60.jpg)
surullinen...
(http://www.pe.com/entertainment/garfield-60.jpg)
on rakastunut...
(http://www.pe.com/entertainment/garfield-60.jpg)
haluaisi kertoa sinulle, että rakastaa sinua...
(http://www.pe.com/entertainment/garfield-60.jpg)
... mutta toisaalta - äh, tiedäthän sinä sen jo muutenkin
Mutta
HUOM! ... Tuohan on vain pintaa! Syvällä sisimmässään veskarikin tuntee niitä omia (omituisia) tunteitaan. Aina niistä ei ulkopuolinen ota tolkkua - mutta ehkä ei ole tarkoituskaan. Oman kokemukseni mukaan vesimies tulee sitä lähemmäs, mitä enemmän hänelle antaa tilaa. Ja syvällisillä keskusteluilla voi päästä pitkälle!
Mä uskoisin, että tie vesimiehen sydämeen käy ystävyyden kautta. Veskaria ei ehkä koskaan saa valloitettua ihan kokonaan (ainakin osan hullunkurisista mietteistämme haluamme pitää omana tietonamme - ja ehkä parempi niin
), mutta parhaasta ystävästään hän pitää yleensä kiinni kynsin hampain. Hienointahan on, jos tuo paras ystävä on myös oma elämänkumppani. Niin veskareilla usein onkin.
Perus-vesimieshän
on uskollinen. Se työpaikan kaunis blondi saattaa hänen mielestään hyvinkin olla "hyvä jätkä" - ja jos hän niin sanoo, niin se myös on. Veskari ei välttämättä tule ajatelleeksi, että tytöillä ja pojilla on muutakin eroa kuin eri väriset kurahousut...
Tottakai poikkeus vahvistaa säännön tässäkin tapauksessa, mutta yleensä kyse on silloin isommista ongelmista suhteessa (tai veskarilla itsensä kanssa), kuin vain se, että joku sattui iskemään silmää baaritiskillä.
Itse olen elänyt useamman vuoden
:n kanssa, jonka lisäksi menneisyyteeni kuuluu kaksi veskari-poikakaveria ja yksi miespuolinen veskari-ystävä. Emme me välttämättä niitä kaikkein helpompia elämänkumppaneita ole, mutta ihan symppiksiä tyyppejä enimmäkseen kuitenkin...