seuraava »

[Esmiralda]

Minä pidän filigraanikoruista, sellaiset kiinnittävät aina huomioni. Oli aika etten voinut sietää hopeakoruja, käytin pronssia. Mutta hopeahan liitetään äitiyteen ja äidiksi tulon jälkeen aloin taas käyttää hopeakoruja, nykyään pidänkin eniten niitä. Kultaa harvemmin, vain sormuksissa.
En juurikaan koreile koruilla, ne eivät saa olla liian isoja tai tunnen oloni epämukavaksi.
Kelttikorut.com on vakiosivustojani, siellä on monia aivan ihania koruja

Olen pitkään haaveillut löytäväni riimukirjaimen kaulakorukseni, muttei ole tullut vastaan.

Kauniisti jo kuvailet aikakauttasi korujen suhteen. En tiennytkään että hopea liitetään äitiyteen. Kiitos!  Ja ihan käytännön syistäkään et varmasti kaipaa isoja raskaita koruja, kun on lasten kanssa. Kuinka viekoittelevia korut ovatkaan tarttua pienen kätösen niistä kiinni ja vetää.
Ja kun elämä on lasten ympäröimä, niin tarvitaanko siinä muuta. He rakastavat äitiä sellaisenaan.

Taas kelttikorut yhdistän sekä trendiin että haluun tutustua mystiikkaan, menneeseen ja siihen, mitä se vastaisi tänä päivänä.

Tuota filigraania tutkin netistä, ja huomaan, että minullakin jossakin on tuollaisia koruja. Filigraani ei ole sileää, suoraviivaista. Se mutkittelee, luo solmuja, pitsejä, kietaisuja, verkkoja, koukeroita.
Niin kuin elämä itse! Ehkä sellaisten korujen kautta hyväksyy myös elämän sellaisena kuin se on. 

[Esmiralda]

Ihana aihe,hellyttävä        Minulla on käytössä yleensä hyvin vähän koruja ollut koskaan.Keltakulta ei tunnu olevan minulle tehty metalli.Sormuksia käytän kolmea,joihin olen kiintynyt.Kaikki valkokultaisia pienin timantein.Korvakorut myöskin ovat samoin valkokultaa pienin pikkuruisin timantein.
Äidiltä perinnöksi saamani  sormus on keltakultaa,painava ja paksu.Laitoin sen sormeeni ja yllättäen siitä tuli lempisormukseni.Isä on äidille teettänyt sen.Sormuksen päällä on suorakaiteen mallinen levennys johon on upotettu yhteen kulmaan pienenpieni rubiini.Äiti ei antanut koskaan katsoa sormusta ottamalla sormuksen pois sormestaan.Saatuani sen katsoin sen sisälle ja luin kaiverretut sanat "tykkään sinusta pirusti"myös isän nimi oli siellä.Suomalaismiehen rakkauden tunnustus jämerästi kirjoitettuna.

Erään helminauhan löysin kirpputorilta,ehkä sellainen matkakoru.Koru on tehty pienistä pyöreäksi hiotuista luista.Se ikäänkuin vaati päästä mukaani.Olen kieputtanut sen usein ranteeseeni ja ikäänkuin olisin saanut siitä jotakin lohtua.Mitähän se minulle kertoo?Veljen tytär ihastui siihen samalla lailla ,kuin minäkin.Lupasin sen antaa,kun korun on jatkettava matkaa.Vieläkään ei ole se päivä tullut,vaikka monet vuodet ovat kuluneet jo.

Hei Sansai! Olen löytänyt sinut aika temperamenttisena, monipuolisena ja sellaisena ihmisenä, jolle tapahtuu tai joka 'panee' tapahtumaan. Joten en ihmettele, jos et päällisin puolin sitä koreilua haluakaan. Pää ja sydän täynnä kaikkea ihmeellistä, henkisiä koruja.

Kulta sellaisena on minustakin raskasta ja vangitsevaa, hopeinen väri kuten valkokulta kevyttä kantaa, ilmavaa. Timantissa on jotakin ikuista, terävää särmää ja valoa, arvoa, joka ei muutu. Mitähän Diamond sanoikaan rubiinista, voisit kelata, liittyikö siihen intohimoa?

Tuo tarina isäsi antamasta sormuksestahan on aivan ihana! Sehän on kuin sinä! Varmasti hyväksyt isäsi hokeman. Mitähän kaikkea oletkaan perinyt isältäsi, sillä tuo sormus on yhdys myös häneen, hänen valitsema, sormeen laittama. Ja tottakai sormus jatkaa matkaa...ja värähtelyt vaikuttavat jokaiseen kantajaan.

Luin juuri erästä kirjaa; Kuutamosonaatti, Arja-Liisa Landen, jossa kerrotaan mm. että muinainen Suomi, Finland, Kvinland on ollut naisjumalattaren hallussa ja että itse Louhi on ollut Pohjolan naiseuden voiman symboli, kuningatar. Noista luuhelmistä tuli mieleen tuo feminiininen voima. Ei kai sinussakin ole jotain Louhimaista voimaa? Et voi vielä luopua korusta. 

[maarita]

Arkisin en juurikaan käytä mitään koruja paitsi kultaiset renkaat korvissa, jotka ovat olleet melkein 50v. (olisiko aika luopua?)

Taidan olla kaikkiruokainen korujen suhteen. Kuitenkaan mitään kovin raskaita koruja en kaulaani ja korviini laittaisi.

Rakkain riipus tällä hetkellä on soikea kultainen filigraafi, jota 'joku' sanoi ompelijan koruksi. Kauniita kiemuroita kuten elämässäkin.

Hematiittia ja muita pieniä kiviä on kaulaketjussa, joka on etelän matkalta ostettu, samoin hematiittirannerengas. Nämä ovat usein käytössä.

Itse olen punonut hopealangasta muinaisketjun ja korvikset, ovat mieleiset.

Sormuksia pidän, vaikka ne tuntuvat jotenkin vangitsevilta 

[Riitta]

Vielä rubiinista
Intohimo on montaakin asiaa paitsi miehen ja naisen välistä rakkautta!!!
Rakkautta  ja intohimoa johonkin asiaan, olkoon vaikka luonnonsuojelua tai kirjoittamista tai rakkautta ruusutarhaan...jne
Eikö intohimo vie sinut kokonaan, ajattelet sitä jatkuvasti, välillä huomaamatta ympäristöä, rubiinin punainen väri huokuu tätä voimaa ja heijastaa omaa valoa ympäristöön ja tartuttaa valoaan meihin muihin, sehän voi olla uusi idea joka kerää muita samaan joukkoon.
Sellainen elämänenergia joka tempaisee mukanaan!

[sansai]

Ihania tulkintoja annoitte,te kultaiset Esmis ja Diamont,ihan tuli itku.

Välähti ,kuin salamaniskuna, kuinka samanlaisia isäni kanssa olimme.Tuntuu kuin isän kirjoitus sormuksessa olisi myös minulle,kuin minullekkin kirjoitetut,ovat minulle sopivia sanoja.   

Mietin tätä pientä rubiinia.Kyllä,mitä teenkin, teen intohimolla,arkiset askareenikin.Jos minulla ei olisi sitä polttavaa intohimoa,olisin kuin kivi rannalla,aina paikoillaan,aaltojen huuhdeltavana.

Onhan minussa louhea,on toki.Mokkipaikkani nimi on louhi,joten kauttaaikojen on kutsuttu louhen naisia Louhen emänniksi,kuten minuakin ja tunnen sen nimen velvoittavan,järjestelemään, touhuamaan monenlaisissa tapahtumissa,pitämään huolta.

Kerroit Esmis aijemmin meripihkasta.Isä harrasteli meripihkan hiomista.Hioi ja porasi jostain saamallaan vanhalla poljettavalla hamaslääkärin porallla äidille monenlaista.Useinhan äiti istui ja hypisteli pihkahelmiä,sanoi niitä ajatusnauhaksi,ehkä toimi hänellä kuin rukousnauha.

Tekihän isä minullekkin sellaisen.6 suurta erimuotoista helmeä nahkanauhassa.Isä kertoi meripihkassa olevan tiivistyneenä "suuri ääreton"Kertoi niissä olevan suuren salaisuuden joka siirtyy ihmiseen niitä käsitellessä.Sitämyöten kun vuodet ovat vierineet on minullakin tarve istua keinutuoliin,keinua ja hypistellä niitä kuutta helmeä,olla ajatusten kuljetettavana ja olo on levollinen ja hyvä.Ehkäpä ne maadoittavat ja luovuttavat viisautta.Koen ne hyvänä.

[Esmiralda]

Kiitos Diamond, kun tulit vierellemme!  

Yleensä 'kivi' on tämän hetken voimaannuttava, sen huomaa kaikkien pihamaalta ja siitä kuinka kaikkialla ihmiset ovat kivistä kiinnostuneet, ei vain koreista, vaan myös siitä ikiveden ja maan hiomista harmaasta, niitä otetaan syliin ja kannellaan pihamaalle. Toiset ottavat kaulalleen jne.

Nytkin tänä iltana olen naapurin rouvan kanssa lähtemässä vähän salaisesti soramontulle kiviä nuuskimaan...

Tuosta rubiinista vielä. En ole koskaan kertonut, että minullakin on niitä sormuksessa. Oikeammin vihkisormusten välissä. Vihkisormukseni ovat vaatimattoman kapeat, kuten oli ukkonikin, mutta tätini lahjoitti minulle leveämmän kultasormuksen, johon on tähtimäisesti upotettu viisi rubiinia.

Olen ne joka kesä ottanut pois, kun puutarhatyö turvottaa käsiä ja tulee hiertymiä. Olen miettinyt tarvitsenko enää niitä. ?!

Mitä tähän sanot Diamond?

[Esmiralda]

No voihan louhittaret! Onko tämä sitä 'telepatiaa', joka arkipäivään loksahtelee? Tämä tuosta Sansain kertomasta. Kun minä tänään muistelin setäni hautajaisissa tilannetta jossa hän oli mukana kun meillä oli pieni hääateria, niin kohta kävelee vastaan outo nainen, sanoi, että ottaa osaa mieheni poismenon johdosta ja esitteli itsensä: -Minä olen se tarjoilija joka tarjoili teille hääaterian ja muistan sen aina. 

Siis jotakin kummaa joskus tapahtuu, jota emme ymmärrä, sielumme ehkä...

Rubiinista ja sen intohimosta vielä. Tätini, joka alunperin oli sormuksen saanut, oli hyvin eristäytyvä. Hänellä kuoli kaikki mahdolliset intohimot. Häntä ei kiinnostanut itse elämäkään, pelkoja vain oli täynnä (paranoidia). Ehkä hän ei pitänyt tuota sormusta, ehkä siihen liittyi jotakin ikävää?

[sansai]

Sanonpa minäkin,että voihan louhittaret sentään.      Kerroit Esmis tätisi sormuksesta,taitaa puhua nyt meidän sielut keskenään ja touhuta.
Minun tätini antoi minulle myöskin sormuksen,kun olin lapsi.Sormus on kultaa,pitsiä koko sormus,ja kolme rubiinia siinä.En ole sitä käyttänyt.Täti oli saanut sen rakastetunsa rintamalta palautettujen tavaroiden mukana.Rakastettu oli kaatunut.Hän oli saanut ostettua sen Viipurista.Kultaahan ei sotavuosina helposti saanut.
Tulipa minulle kiire äsken etsiä se sormus.Tiedän kelle sen annan huomena.Veljentytölle,joka rakastaa tällaisia pitsisiä juttuja.Huomena veljentytär tulee muutamaksi päiväksi luokseni,joten sormus saa jatkaa matkaa.

Ei tätini ole voinut sormusta käyttää.Täti oli saanut kirjeen,jossa oli kerrottu,että kihloihin menevät,kun loma alkaa.Sormuskin on ostettuna.
Voi näitä elämän kiemuroita,ja ihmeelisiä kohtaamisia.En olisi sormusta muistanut,on ollut niin unohduksissa.

[Riitta]

Koruissa kuten muissakin esineissä energia siirtyy, mutta nehän voi puhdistaa, en väitä vastaan kun on kysymyksessä tunnejuttu.
Muuten mitä suurempi kivi on korussa, sitä voimakkaammin se toimii ja Esmis, mielestäni Rubiini voisi auttaa sinua tällä hetkellä, mutta huuhdo se juoksevassa vedessä(joki)ja kuivata muutama tunti auringossa, vannon, että se auttaa.
Mutta kivet todella ovat hetken energialähteitä ja suosittelen niiden vaihtoa mielialan mukaan.
Itselläni on yli 500 vuotta vanha sormus, josta kivi oli pudonnut ja laition siihen 1 karaatin Rubiinin ja todella aloin kirjoittamaan runoja, taidampa laittaa sen sormeen kun tuli mieleen ja näin voimakkaan unen sitä ennen,wow!!!

[Esmiralda]

Minulla on tapana ostaa aina jokin koru muistoksi ulkomaanmatkoiltani! Minua kiehtoo vatavasti korun tarina ja muisto vieraalta maaperältä. Oli aika jolloin kädessäni saattoi komeilla Intiasta tuotu koru johon oli hindiksi kaiverrettu mantra, ranteessa kreikasta ostettu nahkainen rannekoru (mielellään jollain symbolilla koristeltuna) ja kaulassa afrikkalainen vihreä kivi nahkanarussa. Nykyään olen tyyliltäni hillitympi. Kivikorut ovat sydäntäni lähellä, rannekorua vaihtelen riippuen mikä kausi on menossa mutta maanläheiset materiaalit tuntuvat omimmilta, kivet, puuhelmet, nahka... Ja nimenomaan rannekoruissa. Kesällä saatan kaiken maailman markkinoilta ostaa käsintehyjä ranne-tai kaulakoruja, erityisesti jos niitä kaupataan mainoslauseella tyyliin "aitoa perulaista käsityötä". Minusta on ihana hipelöidä korua joka on "elänyt" ja kulkenut kaukana jossain erilaisessa maailmassa 
Himoitsen ja ihailen eksoottisia ja persoonallisia koruja, kuitenkaan en usein uskalla (?) käyttää niitä kuin hetken. Ja palaan taas tylsiin, massahopeanappikorviksiin tms.. Kun lähden juhlimaan laitan korviini aina isot roikkuvat hopeakorut. Niiden tulee olla itämaishenkiset ehdottomasti, paljettia ja koukeroa (myös intiaanityyliset korvikset ovat huippuhienot, pitääkin ostaa uuden kesäfestareilta!  )!

Mitäs tästä sanot Esmiralda? 

Hei Lilim!
Näin ne kivet alkavat puhututtaa ja korut, kuten edellä. 

Mikä sen mukavempi ja matkassa kevyesti kulkeva onkaan kuin koru, aito sellainen kustakin kulttuurista. Uskon, että todella olet kiinnostunut eri kulttuureista, etkä vain matkustele kertoaksesi missä olet käynyt. Mutta kielitaitoahan siihen vähän tarvitaan.

Olet varmaan huomannut, että korut tai esineet yleensä, varsinkin vieraista maista värähtelevät omalla tavallaan. Ja jos vielä tiedät korun taustaa ja tarinaa, niin sehän on rikkautta. Ehkä juuri korun kautta tutustut aivan toisenlaiseen kulttuurinäkökulmaan... Se on jotakin toista kuin matkaopaskirjat.

Mutta totta, eri maista ostettuja tai saatuja koruja ei voi pitää yleisesti, vain tiettyyn tilanteeseen. Minulla on inkakorut, sellaiset upeat kasvot, jotka ystäväni lahjoitti minulle, ja kerran yhteen juhliin laitoin ne kaulaan. Siellä pöydässä istui eräs nainen vastapäätä ja katseli korujani kysellen mistä ne on. Perusta, sanoin, käsityötä. Hän pyöräytti silmiään ja osoitti kaulallaan olevaa kultakorua. - Niin tämäkin!

Näin voivat korut kohdata ja keskustella keskenään!

Ja mites me voidaan edes talvella paljoa koruja pitää. Ne eivät näy villahuivien alta ja tarttuvat korvista niihin kiinni jne. Kalpealla iholla ne eivät hehku. 

[Esmiralda]

Tätähän täytyy minunkin kokeilla.
Kaulassa minulla on mieheltä saamani kultainen paksuketju,jossa ei ole riipusta.
Ranteessa hopeanvärinen teräsrannekkeella oleva kello.
Sormissa kultainen kihlasormus sileä mutta vähän muotoiltu,sekä kultainen pikkutimantilla oleva sormus,vihkisormus jossa sininen safiiri ja kaksi pientä timanttia, sekä toinen kultainen sormus jossa kolme sinistä safiiria.Oikeassa kädessä on myöskin kultainen sormus kuvioilla.
Korvissa hopeiset korut jossa sininen safiiri delffiini ja sitten toiset hopeiset korut kivellä.
Mitäpäs nämä kertoisi minusta

Hei kokeilija...

Kyllä minua aina on pikkuisen peloittanut nuo paksut kultaiset ketjut. Niissä on tietty omistajuussuhde, kuten sormuksillakin, mutta myös muuta. Olen paljon katsellut naisia, jotka kantavat noita kultaketjuja, jopa monia kaulassa, useita ranteissa ja ne ovat komeaa katseltavaa.
Ne ovat osoitus rakkaudesta, kiintymyksestä ja luottavaisuudesta. Mutta ne ovat myös 'sijoitus'.
Ihan kuin elämä olisi peloittavaa, epävarmaa...kulta on vain varmaa. Ne ovat myös 'hätävara'.

Beduiininaiset ja romaanithan kantavat koko omaisuutta päällänsä. Eli miehet sijoittavat tulonsa kultaan ja naiset kantavat niitä mukanaan. Pahan päivän tullen ne käytetään.

Miten minulla nyt tällaista tuli mieleen. Arkitodellisuutta. Kultaanhan kannattaa aina sijoitta, ja eikö tänä päivänä kulta ole arvossaankin.

Mutta nuo safiirit tuntuvat iloisilta! Niissä on jotain vapauttavaa. Jos Diamond on vielä 'lähettyvillä' hän voi valaista niistä lisää, ja vielä kun ne ovat timanttien kanssa. Olet todella ihailtu!

Delfiini symboloi paljon jotain, josta en nyt saa kiinni. Sanotaan että niillä on tietoa jostakin enemmän kuin ihmisellä, emme vain ymmärrä niitä. Delfiini voisi olla sinun oma 'eläinarkkityyppisi' ?

[Esmiralda]

Arkisin en juurikaan käytä mitään koruja paitsi kultaiset renkaat korvissa, jotka ovat olleet melkein 50v. (olisiko aika luopua?)

Taidan olla kaikkiruokainen korujen suhteen. Kuitenkaan mitään kovin raskaita koruja en kaulaani ja korviini laittaisi.

Rakkain riipus tällä hetkellä on soikea kultainen filigraafi, jota 'joku' sanoi ompelijan koruksi. Kauniita kiemuroita kuten elämässäkin.

Hematiittia ja muita pieniä kiviä on kaulaketjussa, joka on etelän matkalta ostettu, samoin hematiittirannerengas. Nämä ovat usein käytössä.

Itse olen punonut hopealangasta muinaisketjun ja korvikset, ovat mieleiset.

Sormuksia pidän, vaikka ne tuntuvat jotenkin vangitsevilta 

Maarita!

Kultarenkaathan ovat aina varman päälle. Ja jos ne ovat sopivan kokoiset, ne istuvat hetkeen kuin hetkeen ja voisi sanoa, että varmaankin yleisimmät korut. Tietenkin niiden symboliikasta löytyy se 'jokapäiväisyys' ja jämähtyneisyys johonkin 'sopivaan'. Voisiko sanoa 'rengastettu' rutiiniin.

Voisit välillä laittaa jotain humorista, jotain joka sinua itseäkin naurattaisi. Se voisi piristää.

Filigraafikorusi varmaan on muistutus sinun taidoistasi ja luovuudestasi, mitä ei tule jättää eikä unohtaa. Vaikka se on ollut leipätyötä, voisi siitä löytyä myös luovaa iloa. Joka sitten näkyy noissa hopeakoruissasi! 

[maarita]

Tulipa mieleen kuin jälkijunassa,

että tuo minun filigraafiriipukseni on ystävän ostama samasta maasta, kuin basaarikujalta hiekasta löytämäni riipus, jossa on kuulema hebreankielinen rukous, sekä turkoosi kivi, jota en tunne. Sitähän olen käyttänytkin parikymmentä vuotta kaikkein eniten.
Siis molemmat Turkkilaisia  koruja...

[Riitta]

Safiiri on timantin jalkeen kovin kivi ja niitähän on montakin eri väriä, sininen kaitekin kaunein valkokullassa ja haluan kertoa juuri sinisestä safiirista.
Tämähän on hyvin kuninkaallinen kivi ja symbolisoi totuutta ja rauhaa ja uskollisuutta.
Safiiri on Saturnuksen kivi ja vastustaa negatiivisia ajatuksia, muista ja itsestäsi.
Timanttien kanssa Safiiri sopii mainiosti ja jos kivi on hiomaton niin silloin energiat ovat parhaillaan juuri hopean kanssa(energialataus on voimakkain)
Safiiriahan on värittömäna, keltaisena, vaaleanpunaisena ja ruskehtavana ja värien mukaan jokainen voi itse päättää mikä kivi sopii itselle!

[Ratkaisu]

Hum hum. Kyllähän noita koruja on, mutta en juurikaan jaksa niitä käyttää. Enimmäkseen olen koruton. Tällä hetkellä ainoastaan nännikorut, mutta ehkä nekin voisi heittää syrjään. Tällä hetkellä käytän ainoastaan vanhaa Bulgarian armeijan kompassia, joka näyttää aina minne sattuu. Se on sellainen aika karun armeijamainen, mutta silti miellyttää omaa silmääni. Sitäkään en tosin päivittäin käytä. Se on siis sellainen ranteeseen nahkaremmillä kiinnitettävä asia. =)

Et pyytänyt tulkintaa, mutta enhän voi olla reagoimatta. Hoo, olet järkevä tuumailija, et anna humpuukille paljoakaan arvoa, virnuilet vain, koska annat enemmän arvoa sellaiselle 'korulle', jossa on tietoa. Sinussa on särmää, jonka haluat esille, et koruja.

Mutta salaperäinen olet, ja siinä salaperäisyydessä vähän itseriittoinenkin 'koruja kannan, mutta vain harvat sitä pääsevät näkemään'. Varmaan ihastuu, ken näkee!  Ja jos on viisas, tunnistaa sinusta jo jotain aika paljon.

Sillä 'humpuukilla' pitääkin sitten olla aivan erityinen tarina takanaan, niin tunteesi lämpenee. Tuo kompassihan on upea talisma. Symbolina se ohjaa sinua uusille, mutta sinua kiehtoville poluille. Et sinä kuljekaan suoria teitä, vaan mutkaisia ja arvaamattomia. 

Kiitos =)

Kyllähän tuosta itseni tunnistan. Humpuukista en tosiaan pidä lainkaan.  Kompassi tuntui heti omalta, mutta saapa nähdä kauan sitä mukanani pidän. Aika paljon vaihtelee suunta ja sen mukana se, mitä mukanani kuljetan. ^^