seuraava »

[Esmiralda]

Hum hum. Kyllähän noita koruja on, mutta en juurikaan jaksa niitä käyttää. Enimmäkseen olen koruton. Tällä hetkellä ainoastaan nännikorut, mutta ehkä nekin voisi heittää syrjään. Tällä hetkellä käytän ainoastaan vanhaa Bulgarian armeijan kompassia, joka näyttää aina minne sattuu. Se on sellainen aika karun armeijamainen, mutta silti miellyttää omaa silmääni. Sitäkään en tosin päivittäin käytä. Se on siis sellainen ranteeseen nahkaremmillä kiinnitettävä asia. =)

Et pyytänyt tulkintaa, mutta enhän voi olla reagoimatta. Hoo, olet järkevä tuumailija, et anna humpuukille paljoakaan arvoa, virnuilet vain, koska annat enemmän arvoa sellaiselle 'korulle', jossa on tietoa. Sinussa on särmää, jonka haluat esille, et koruja.

Mutta salaperäinen olet, ja siinä salaperäisyydessä vähän itseriittoinenkin 'koruja kannan, mutta vain harvat sitä pääsevät näkemään'. Varmaan ihastuu, ken näkee!  Ja jos on viisas, tunnistaa sinusta jo jotain aika paljon.

Sillä 'humpuukilla' pitääkin sitten olla aivan erityinen tarina takanaan, niin tunteesi lämpenee. Tuo kompassihan on upea talisma. Symbolina se ohjaa sinua uusille, mutta sinua kiehtoville poluille. Et sinä kuljekaan suoria teitä, vaan mutkaisia ja arvaamattomia. 

[Esmiralda]

Ihana ketju.... 

Minullakin paljon koruja, mutta ehtottomat suosikini ovat..

1:Edesmenneeltä mummoltani saama kultainen "pitsimäinen" risti, joka kierteellä olevassa ketjussa  ja
2:Joku "epäaito" äskettäin ostamani horoskooppiriipus, jossa pyöreä laatta ja siinä kaksosen merkki, ja samassa roikkuu sinisävyinen "lasinen kristalli2 tai mikälie feikki korukivi onkaan..

Filigraani oli minullekin outo käsityölaji, Ikiviuhkolle kiitos! Tulee ristin työstöstä mieleen tämän päivän virkatut pylväät kaupungilla ja pyörät tuunauksineen. Eli pelkkä risti ei riitä, vaan tuodaan se toisenlaiseen aikaan ja annetaan sille 'vaate', korulle koru, koristetaan. Aivan kuin mummosi olisi sillä halunnut sanoa 'ei elämä niin kurjaa ole, mutta itse se on työstettävä kauniimmaksi'.

Horoskooppiriipus kristalleineen sopii kuin nakutettu astroilijalle! 

[Esmiralda]

Minun nykyinen "voimakoru" on... aito peukalon pään kokoinen rubiini, jonka olen hionut ainoastaan pinnalta ja jättänyt reunoista kiteen omat muodot koskemattomiksi. Pohjaksi olen valinnut auringon mallisen tinapohjan ja kannan kaulalla sitä silloin kun tunnen tarvetta vahvistaa itseäni 

Vuonna nakki ja naurin olikin näin... nyt tuo koru saa maata rauhassa laatikon pohjalla ja en sitä kaulaani laita kovinkaan helpolla.
 
Nykyisin arkena korvissa kultaiset napit, jotka ovat kiinalainen merkki "pitkä elämä"
Muutoin jos koruja käytän... vähentynyt hurjasti  sormuksia tuskin koskaan enään!
Niin, akvamariini löytää kiteenä, pyöröhiettuna tai viistehiottuna korviin tai kaulaan, mutta hopeaan edelleen sidottuna 
Kiven tiedän, mutta kerro sinä mitä vaikutelmia saata muutoksesta. Kiitos 

Voimallisimman korun, jota käytin tuossa välissä joka päivä... hopeinen kelttisymboli... oli pakko saada nahkaan ja siinä se nyt jalassa kulkee matkassa mukana ja koru sai jäädä laatikkoon 

Näin tämä syklisyys kulkee... mitähän seuraavaksi... 

Näinhän se menee! Muutoksia pitääkin olla, ei jähmettyä yhteen ja samaan.

Jotakin on varmaan mennyt 'nappiin', kun olet napit korviisi kiinnittänyt. Ne sopivat kaikkeen, eivät korostu ja lämmittävät kultana. Aivan kuin korvat olisi kuullolla koko ajan. Hopea taas vapauttaa ja  varsinkin jalassa antaa keveän askeleen. Kuulostaa kuin 'jalka hakisi jotain uutta suuntaa'. Jalka luo nahkaansa. 

[Esmiralda]

Noista muutoksista...

Minä olen kadottanut Egyptistä ostamani rakkaat hopeiset ankh-korut ja suren niitä. Tuntuu etteivät muut kelpaa. Ja lahjakoruja tuskin uskallan pitää, kun pelkään toisen tippuvan korvasta, jossa on vähän isompi reikä.

Kadotin nuo ankhit tanssimatkallani ja tuleekin mieleen, kun ne piti sinne jättää, että olisiko aika jättää tämä vanha harrastus ja etsiä uutta.

Korujenkin suhteen olen siis vähän tyhjän päällä. Edesmennyt mieheni osti minulle tavan mukaan aina kultaisia koruja, joita en osaa pitää, ne eivät tunnu olevan 'minua'. Pidin vähän kuin mieliksi hänelle kun lähdimme johonkin yhdessä, mutta työhön etsin aina jotain hilpetööriä, jotain humoristista ja hauskaa, roikkuvia muovikenkiä tai puutappeja.

Meripihka on kiehtonut...   Voisiko joku lukea minuakin.  :

[Metsänkeiju]

Oijoi kuinka ihana aihe.

Mitäs nousee mieleen mun korusista..

1) Kirppikseltä ostettu puinen, musta, käsityönä tehty afrikkalaistyylinen naamari -koru. N. 7cm pitkä, koverrettu siis silmät, suu, nenä, koko "naamari".. Mustassa narussa, ja naamarin yläpuolella kelta-musta puuhelmi.

2) Mustassa narussa pyöreä simpukka-koru, n. 3-4cm halkaisija. Takapuoli musta, etupuoli "helmiäinen".
     Tämän olen saanut vanhemmilta, ilmeisesti joltain heidän vieraalta jäänyt ja antoivat mulle.

3) Vihreä malakiitti -rannekoru. Tehty soikeista palasista. Yhdessä palassa on kuin sydämen kuva.
     Tämä on ostettu messuilta.. Pidän vasemmassa kädessä.

[Metsänkeiju]

Meripihka: Syvyyksissä hioutunut, maaperästä aikojen kuluessa.. Pitkä aika mulla tulee mieleen, kuin timantin kehitys, meripihkakin varmasti ottaa aikansa.. Siinä on jotain mystistä ja maanläheistä samaan aikaan. Jotain ikiaikaista, kuin vuosien muistot, menneet ajat, karma, hidas ja varma.. Eri kerrokset ja kerrostumat, tiivis/tiheä, kuin sisältäisi paljon pienessä paketissa.
Lämmintäkin ja luonnollista. Kuitenkin herkällä tavalla jotain vähän hienompaa.. Mystistä ja kuitenkin niin maanläheistä, että on osa maata, sieltä syntynyt.. meren pohjan herkkyyttä.. Hmm.. Tällaisia tuli mieleen.. voisiko nämä liittyä siihen mitä nyt haluat/kaipaat henkisellä tasolla.. jotenkin karmakin mulle vaan tulee tästä mieleen, kun näen sellaisen kerrostuneen ikiaikaisen kallion ja meren. Myös kuin kaksinaiset / vastakkaiset voimat.. jotka kuitenkin nivoutuvat yhteen.. Tahto ja herkkyys! Jotain maskuliinista, jotain feminiinistä. Voimakiveksi.

[Esmiralda]

Upeaa symboliikkaa, Metsänkeiju! 

Juuri sitä. Maahisten lahjoja kaipaan. Muuten virvoin tänään ruusumaalle ja maahisille juttelin, vanhaa merenpohjaa tuo pelto, jolle ruusuja aion istuttaa. (Jos joku haluaa, niin kirjoittelen Metsätontun ruusutarha-blogia, en voi olla kertomatta, kun Metsänkeijun tulkinta niin kolahti.)

Minulla on kahdet meripihkakorut. Toiset osti ystävä minulle Riikasta, lehdykässä soikea meripihka, kaulakoru samanmoinen ja kaulakorun olen valinnut työlahjana, Kalevalainen Tulenhenki. Toivottavasti saan siihen nyt myös korvakorut, kun jään töistä pois. 

Mutta hassu juttu, että en osaa niitä pitää, ennen kuin olen saanut rusketusta iholleni. Jota saan kyllä helposti. Onhan se maakin lämmintä kesällä ja työstettävää...

Ja mikä tärkein symboli tuohon meripihkaan on ollut se, että olen koko talven työstänyt kiinnittymistä 'maahan' ja sen perusvoimaan.

Kiitos Metsänkeiju! Toivon, että sinäkin osallistut tulkintoihin...kuten kaikki muutkin tervetulleita. Korussa on jokin tiivistelmä elämästä...

[Esmiralda]

Oijoi kuinka ihana aihe.

Mitäs nousee mieleen mun korusista..

1) Kirppikseltä ostettu puinen, musta, käsityönä tehty afrikkalaistyylinen naamari -koru. N. 7cm pitkä, koverrettu siis silmät, suu, nenä, koko "naamari".. Mustassa narussa, ja naamarin yläpuolella kelta-musta puuhelmi.

2) Mustassa narussa pyöreä simpukka-koru, n. 3-4cm halkaisija. Takapuoli musta, etupuoli "helmiäinen".
     Tämän olen saanut vanhemmilta, ilmeisesti joltain heidän vieraalta jäänyt ja antoivat mulle.

3) Vihreä malakiitti -rannekoru. Tehty soikeista palasista. Yhdessä palassa on kuin sydämen kuva.
     Tämä on ostettu messuilta.. Pidän vasemmassa kädessä.

Mutta mielelläni mielikuvioin sinunkin koruelämää! 

Mielenkiintoista, naamarikoru! Kirppikseltä tarttuu se mihin käsi menee aivan itsestään. Ei kai sinulla ole jokin salaisuus, jonka haluat naamioida? Noin symbolisesti? Puu on kasvamisen symbolia myös, jotain haluaa elää vahvemmasti, jotain, jota et uskalla ihan päivän valoon vielä tuoda.

Tuo simpukkakin on kulkeutunut sinulle. Joltakin jäänyt, joka on halunut jonkin asian jättää, ehkä jotakin on jo valaistunut, varjo tullut tutuksi. Mieti itsekin, onko se todella sinun korusi ja kauanko on tarkoitus sitä pitää? Sen voi laittaa sitten kiertoon kun siltä tuntuu, sillä ehkä se on 'vaeltajakoru', joka tarvitsee olla aikansa itse kullakin, kuiskimassa jonkin tarvittavan asian.

Vihreä rannekoru (kivistähän on oma topikkinsa, josta voi tarkistaa kiven merkityksen, tai sitten googlesta, joten en opiskele niitä enempää). Arvaa, lukki taapersi koneeni eteen seinälle juuri nyt, komean näköinen lukki, joita en voi tappaa tai hävittää, en myöskään pelkää niitä.

Se ei varmaan merkinnyt mitään, vei ehkä ajatuksen jostakin, jota ei ehkä sitten tarvinnut tulla.
Mutta virheän renkaan näkisin liittävän sinua luontoon, luonnon kiertoon, jossa nyt ihastuneena seuraat kevään tuloa, voimaa, eiköhän vasen edustanutkin isää, maskuliinista... Hyvää kevättä!

[Tätsä]

Voi esmiralda! Mielenkiinnolla olen tätä ketjua seuraillut. Kiinnostavaa, niin kiinnostavaa. Mitähän minun korutapani minusta kertovat? Jos tähän nyt tällaisen romaanin saapi rustata...

Vuosia käytin pelkästään lahjaksi saamiani pronssisia Kalevalakoruja. Sitten tuli monien vuosien tauko, kun pidin ainoastaan kihla- ja vihkisormuksia, en edes korviksia. Molemmat sormukset ovat tavallista keltakultaa timanteilla. Vihki on itse suunniteltu matalilla kiviupotuksilla ja ulkopuolen kaiverruksilla käyttömukavaksi. Kihla on tavan rivisormus. Sormuksia en ota koskaan pois, en koskaan.

Reilu vuosi sitten aloin itse tehdä koruja. Materiaaleina ovat lähinnä kivet, kivihelmet ja hopea. Pääosin käytän settejä (ranne-, kaula- ja korvakorut), mutta pelkkiä kivi- tai kivi+hopeariipuksiakin käytän jonkun verran.

Kivistä rrrrakastan spektroliittia, labradoriittia, vuori- ja turmaliinikvartsia, brontsiittia, ryoliittia, useita jaspiksia… Oi, minulla on myös yksi aivan valloittava obsidiaanineliö, mutta hän ei ole vielä kertonut, millaiseksi koruksi haluaa tulla. Yleensä hopeani on tummaksi patinoitua, mutta toisinaan kiilteleväkin kelpaa. Useimmiten koruni ovat hyvin yksinkertaisia ja pelkistettyjä, jopa romuluisia, mutta kyllä tuolta muutamia bling-bling –korujakin löytyy, lähinnä vuorikvartsista. Koru valitaan aina aamulla mielialan mukaan, ja korun mukaan sitten valitaan vaatteet ja silmälasit. Tärkeysjärjestys näet. Kotoa ei voi lähteä ilman koruja. Ilman meikkiä ja siivousvaatteissa voi mennä kauppaan, kuhan korut on kunnossa. Korut tosin otan heti pois, kun pääsen kotiin takaisin.

Tein itselleni koesormuksen tuossa kuukausi-pari sitten. Siinä on sentin leveä hopeasormus, johon on stanssattu minulle tärkeät sanat. Sen päällä irtonaisena pyörii toinen ohuempi, romuluinen sormus, joka peittää tekstin osittain muiden silmiltä. Rakastan sormusta. En halua lähteä kotoa, jos sormus ei ole oikeassa keskisormessa. Olo on alaston ilman sitä.

Toinen aivan lempparikoru on pitkulainen hopealaatta (2x6cm), jonka olen sulattanut aivan muodottomaksi venkuraksi ja patinoinut mustaksi. Hän roikkuupi mustassa, melko lyhyessä vahanauhassa.

Tällaisen romaanin sai aikaiseksi uusherännäinen koruharakka 

[Esmiralda]

Voi esmiralda! Mielenkiinnolla olen tätä ketjua seuraillut. Kiinnostavaa, niin kiinnostavaa. Mitähän minun korutapani minusta kertovat? Jos tähän nyt tällaisen romaanin saapi rustata...

Uhhuh! Taijatpa olla koruharakka siinä kuin minä mielikuvaräkättäjä. Kunhan muistat että suurimmaksi osaksi tämä on vain leikkiä...mutta kuten sanatkin, niin korutkin tuovat tietynlaista värähtelyä ja herkistävät mielikuvan.  


[/quote]
Vuosia käytin pelkästään lahjaksi saamiani pronssisia Kalevalakoruja. Sitten tuli monien vuosien tauko, kun pidin ainoastaan kihla- ja vihkisormuksia, en edes korviksia. Molemmat sormukset ovat tavallista keltakultaa timanteilla. Vihki on itse suunniteltu matalilla kiviupotuksilla ja ulkopuolen kaiverruksilla käyttömukavaksi. Kihla on tavan rivisormus. Sormuksia en ota koskaan pois, en koskaan.[/quote]

Taidat olla pikkuisen periaatteisiin jumittunut, kuten kalevalaisen ja nyt 'ei koskaan pois' sormuksiin. Ei se mitään, kun muutoksiinkin juonnut. Kuvittelen, että nuorena osuit siihen trentiin, että kalevalaiset olivat 'hienoja' (niin onkin, aina vain). Sitten vain kuukahdit rengastamiseen ihanan mukavasti, ei muuta tarvikaan.

[/quote]
Reilu vuosi sitten aloin itse tehdä koruja. Materiaaleina ovat lähinnä kivet, kivihelmet ja hopea. Pääosin käytän settejä (ranne-, kaula- ja korvakorut), mutta pelkkiä kivi- tai kivi+hopeariipuksiakin käytän jonkun verran. [/quote]

Ahaa, aloit kaivata tarttua vähän itsekin 'rattiin'. Toki tulee aika, jolloin muistelee, että mitä sitä olikaan. Tämäkin on trendiä, koruharrastus, ihana sellainen ja itsekin innostunut ostamaan noita käsintehtyjä. Varmasti sen myötä olet tutustunut kiviin ja niiden symboleihin. Innostava aihe, eikö?

[/quote]
Kivistä rrrrakastan spektroliittia, labradoriittia, vuori- ja turmaliinikvartsia, brontsiittia, ryoliittia, useita jaspiksia… Oi, minulla on myös yksi aivan valloittava obsidiaanineliö, mutta hän ei ole vielä kertonut, millaiseksi koruksi haluaa tulla. Yleensä hopeani on tummaksi patinoitua, mutta toisinaan kiilteleväkin kelpaa. Useimmiten koruni ovat hyvin yksinkertaisia ja pelkistettyjä, jopa romuluisia, mutta kyllä tuolta muutamia bling-bling –korujakin löytyy, lähinnä vuorikvartsista. Koru valitaan aina aamulla mielialan mukaan, ja korun mukaan sitten valitaan vaatteet ja silmälasit. Tärkeysjärjestys näet. Kotoa ei voi lähteä ilman koruja. Ilman meikkiä ja siivousvaatteissa voi mennä kauppaan, kuhan korut on kunnossa. Korut tosin otan heti pois, kun pääsen kotiin takaisin.[/quote]

Sen tiedän, että spektroliitti on suomalaista, tuolta läheltä Venäjän rajaa louhitaan, kotoisen kallioperän tuotetta. Eräs selvännäkijä sanoikin, että siinä on kivi, joka maaduttaa turvallisesti juurichakran maahan. Tasapainottava ja voimaannuttava energia. Jaspis myös, kotimaassakin löytyy, kotometsästä jopa, mutta aika rakeista. Noita muita minun pitäisi kirjasta plarata, en muista vaikutuksia. Mutta ehdottomasti sinäkin etsit maadoittumista, maa-äidin turvallista läheisyyttä, siitähän meidän fyysinen ruumiimme koostuu, sen alkuaineista.

Ihanasti lähdet aamuisin liikkeelle. Muistutat ystävääni, joka ei muuten meikannut, mutta kun lähti saaren toiselle puolelle katselemaan auringonlaskua, laittoi aina huulipunaa. Niin kunnioitettava tapahtuma se oli. Näenkin, että kohtaat uuden päivän tietyllä huolitetulla kunnioituksella. Tietenkin nyt kun itsekin taiteilet koruja, olet myös niiden kävelevä mannekiini. Ja kyllä minäkin ilahdun, kun näen hauskan tai tyylikkään kokonaisuuden.

[/quote]
Tein itselleni koesormuksen tuossa kuukausi-pari sitten. Siinä on sentin leveä hopeasormus, johon on stanssattu minulle tärkeät sanat. Sen päällä irtonaisena pyörii toinen ohuempi, romuluinen sormus, joka peittää tekstin osittain muiden silmiltä. Rakastan sormusta. En halua lähteä kotoa, jos sormus ei ole oikeassa keskisormessa. Olo on alaston ilman sitä.[/quote]

Huh, romaani tosiaan  , pieni elämäntarina korujen näkökulmasta. Koruasiantuntijuus on varmaan nyt laajentunut jo hopeaankin. Luovuutesi kirkastuu. Nyt sinulla on jotain jota vähän piiloitat muilta. Ja niinhän se on; kel aarre on, se aarteen kätkeköön! Mutta sinä olet kasvanut siihen aika lailla kiinni.

[/quote]
Toinen aivan lempparikoru on pitkulainen hopealaatta (2x6cm), jonka olen sulattanut aivan muodottomaksi venkuraksi ja patinoinut mustaksi. Hän roikkuupi mustassa, melko lyhyessä vahanauhassa.[/quote]

Nyt tulee jotakin, josta tulee mieleen jo etiikka tai moraali. Etkö hyväksy jotakin itsellesi? Tai pelkäät etteivät toiset hyväksy. Se on vänkkyrää ja mustaa. Kuitenkin se on niin ihana! Se on sinun omaa elämääsi. Varotko luovuuden tulvaa?

Olipa sinulla tarina!   ps. No enpäs osannut taaskaan lainata! Mutta värjään omani, niin löydät paremmin.

Tällaisen romaanin sai aikaiseksi uusherännäinen koruharakka  
[/quote]

[Tätsä]

Koruharakka ja pulputin kiittää ja kumartaa 
Jup jup! Leikkiähän tämä, mutta hauskaa sellaista – vähän niin kuin koko elämä. Ei sitä pidä ottaa niin vakavasti 

Taidat olla pikkuisen periaatteisiin jumittunut
 

Olen olen. Vasta nyt alan osata sen, että päästän vanhasta irti. Kalevalat oli niitä, mitä silloin piti olla kaikilla. Ja suuresta massastahan ei saanut silloin erottua.

Ahaa, aloit kaivata tarttua vähän itsekin 'rattiin'. Toki tulee aika, jolloin muistelee, että mitä sitä olikaan. Tämäkin on trendiä, koruharrastus, ihana sellainen ja itsekin innostunut ostamaan noita käsintehtyjä. Varmasti sen myötä olet tutustunut kiviin ja niiden symboleihin. Innostava aihe, eikö?

Ensin aloittelin korujuttuja, ja sitten otin ohjat käsiini muunkin elämän suhteen. Osuitpas aivan oikeaan, en ollut tuota osannut ajatellakaan. Kivet ovat lumoavia. Hopeaa piti ottaa mukaan, että saa kivet muuallekin kuin taskunpohjalle kuleksimaan.

Mutta ehdottomasti sinäkin etsit maadoittumista, maa-äidin turvallista läheisyyttä, siitähän meidän fyysinen ruumiimme koostuu, sen alkuaineista.

Varmaankin pitää paikkaansa myös tämä. Tässä pitkin matkaa minua on muutenkin muistuteltu, että jalat pitää pitää tiukkaan maassa.

Nyt tulee jotakin, josta tulee mieleen jo etiikka tai moraali. Etkö hyväksy jotakin itsellesi? Tai pelkäät etteivät toiset hyväksy. Se on vänkkyrää ja mustaa. Kuitenkin se on niin ihana! Se on sinun omaa elämääsi. Varotko luovuuden tulvaa?

Tämäpä olikin mielenkiintoinen juttu, jota en ole osannut ajatellakaan. Pitää pohtia lisää… Ja kyllä, tulkitsit taas hienosti. Varmastikin sillä on tekemistä sen kanssa, että koenko ansainneeni jotakin. Wau. Taidanpa lisätä koruun säihkyvän kiven, sillä minähän ansaitsen itselleni mitä vain.

[Rohana]

Minä pidän filigraanikoruista, sellaiset kiinnittävät aina huomioni. Oli aika etten voinut sietää hopeakoruja, käytin pronssia. Mutta hopeahan liitetään äitiyteen ja äidiksi tulon jälkeen aloin taas käyttää hopeakoruja, nykyään pidänkin eniten niitä. Kultaa harvemmin, vain sormuksissa.
En juurikaan koreile koruilla, ne eivät saa olla liian isoja tai tunnen oloni epämukavaksi.
Kelttikorut.com on vakiosivustojani, siellä on monia aivan ihania koruja

Olen pitkään haaveillut löytäväni riimukirjaimen kaulakorukseni, muttei ole tullut vastaan.

[sansai]

Ihana aihe,hellyttävä        Minulla on käytössä yleensä hyvin vähän koruja ollut koskaan.Keltakulta ei tunnu olevan minulle tehty metalli.Sormuksia käytän kolmea,joihin olen kiintynyt.Kaikki valkokultaisia pienin timantein.Korvakorut myöskin ovat samoin valkokultaa pienin pikkuruisin timantein.
Äidiltä perinnöksi saamani  sormus on keltakultaa,painava ja paksu.Laitoin sen sormeeni ja yllättäen siitä tuli lempisormukseni.Isä on äidille teettänyt sen.Sormuksen päällä on suorakaiteen mallinen levennys johon on upotettu yhteen kulmaan pienenpieni rubiini.Äiti ei antanut koskaan katsoa sormusta ottamalla sormuksen pois sormestaan.Saatuani sen katsoin sen sisälle ja luin kaiverretut sanat "tykkään sinusta pirusti"myös isän nimi oli siellä.Suomalaismiehen rakkauden tunnustus jämerästi kirjoitettuna.

Erään helminauhan löysin kirpputorilta,ehkä sellainen matkakoru.Koru on tehty pienistä pyöreäksi hiotuista luista.Se ikäänkuin vaati päästä mukaani.Olen kieputtanut sen usein ranteeseeni ja ikäänkuin olisin saanut siitä jotakin lohtua.Mitähän se minulle kertoo?Veljen tytär ihastui siihen samalla lailla ,kuin minäkin.Lupasin sen antaa,kun korun on jatkettava matkaa.Vieläkään ei ole se päivä tullut,vaikka monet vuodet ovat kuluneet jo.

[Lilim*]

Minulla on tapana ostaa aina jokin koru muistoksi ulkomaanmatkoiltani! Minua kiehtoo vatavasti korun tarina ja muisto vieraalta maaperältä. Oli aika jolloin kädessäni saattoi komeilla Intiasta tuotu koru johon oli hindiksi kaiverrettu mantra, ranteessa kreikasta ostettu nahkainen rannekoru (mielellään jollain symbolilla koristeltuna) ja kaulassa afrikkalainen vihreä kivi nahkanarussa. Nykyään olen tyyliltäni hillitympi. Kivikorut ovat sydäntäni lähellä, rannekorua vaihtelen riippuen mikä kausi on menossa mutta maanläheiset materiaalit tuntuvat omimmilta, kivet, puuhelmet, nahka... Ja nimenomaan rannekoruissa. Kesällä saatan kaiken maailman markkinoilta ostaa käsintehyjä ranne-tai kaulakoruja, erityisesti jos niitä kaupataan mainoslauseella tyyliin "aitoa perulaista käsityötä". Minusta on ihana hipelöidä korua joka on "elänyt" ja kulkenut kaukana jossain erilaisessa maailmassa 
Himoitsen ja ihailen eksoottisia ja persoonallisia koruja, kuitenkaan en usein uskalla (?) käyttää niitä kuin hetken. Ja palaan taas tylsiin, massahopeanappikorviksiin tms.. Kun lähden juhlimaan laitan korviini aina isot roikkuvat hopeakorut. Niiden tulee olla itämaishenkiset ehdottomasti, paljettia ja koukeroa (myös intiaanityyliset korvikset ovat huippuhienot, pitääkin ostaa uuden kesäfestareilta!  )!

Mitäs tästä sanot Esmiralda? 

[tari73]

Tätähän täytyy minunkin kokeilla.
Kaulassa minulla on mieheltä saamani kultainen paksuketju,jossa ei ole riipusta.
Ranteessa hopeanvärinen teräsrannekkeella oleva kello.
Sormissa kultainen kihlasormus sileä mutta vähän muotoiltu,sekä kultainen pikkutimantilla oleva sormus,vihkisormus jossa sininen safiiri ja kaksi pientä timanttia, sekä toinen kultainen sormus jossa kolme sinistä safiiria.Oikeassa kädessä on myöskin kultainen sormus kuvioilla.
Korvissa hopeiset korut jossa sininen safiiri delffiini ja sitten toiset hopeiset korut kivellä.
Mitäpäs nämä kertoisi minusta