seuraava »

[Lilli]

No jos Esmiralda olet taas innostunut tulkitsemaan koruaiheita, niin täältä tulee lisää:

Käytän jatkuvasti itse suunnittelemaani hopeakorua. Idea koruun tuli unesta, jossa olin alakoulun liitutaululla ja opettaja (=henkiopas) määräsi minut piirtämään itselleni symbolin. Aloin piirtää kärjellään olevaa nelikulmiota, jonka kullakin sisäsivulla oli puolikaaret. Uni loppui tähän, mutta piirsin symbolin valmiiksi herättyäni. Symbolin sisustaan tuli X:n muodossa olevaa neljä kättä, jotka pitivät kiinni em. puolikaarista. Kun symboli valmistettiin hopeakoruksi, X:n keskustaan istuttiin ruusukvartsi.

Olen nähnyt paljonkin samantyyppisiä symboleita ja koruja, mutta identtiseen en ole missään törmännyt. Koru oli useamman vuoden kateissa ja luulin sen jääneen ulkomaille muuton yhteydessä, mutta niin vain tuo meidän juniori kaivoi sen esiin jostain lipaston laatikosta pari vuotta sitten. Sen koommin en ole korua riisunut kaulastani.

Upea juttu koko tarinasi!!!

Tiedän, että sinä olet voimakas persoona, sinulla on kasvotkin hyvin persoonalliset ja tiedät mitä tahdot. Siksi on helppoa kuvitella, että teet korusi ITSE. Ja kun se on hopeaa, se on samalla rauhoittava ja viilentävä. Sopii tuohon Kiteen mainintaan 'hillittyä himoa', jonne vähän kuin kätket tai suojaat herkän sydämesi ruusukvartsin avulla. Jospa se symboli viittaa ikivanhaan tieteeseen, josta nappaat sitten intuitiivisesti tietoa. Se varmaan luo sinuun luottamusta johonkin, jota et tiedostakaan. Neliö järkeä ja elämän haasteita ja kaaret sydämen symbolin muodosta. Uskoisin melkein, että sinulla on neljä kättä; kaksi tähän elämään ja toiset kaksi jonnekin kauas, josta ammennat voimaa kun tarvitset. Poikasi on ollut tukemassa tuota voimaa ja muistutti löydöllään siitä mitä sinulla on. 

Minä kiitän ja kumarran tästä kauniista tulkinnasta. 

[aava1]

Hei,

Minun lempikoruni on ametisti joka roikkuu kaulassa enkä yleensä koskaan ota sitä pois.(paitsi hetkellisesti esim.hierojalla) 

terkuin
aava1

[Esmiralda]

Hei,

Minun lempikoruni on ametisti joka roikkuu kaulassa enkä yleensä koskaan ota sitä pois.(paitsi hetkellisesti esim.hierojalla) 

terkuin
aava1

Hei! Ametisti on niin ihanan violetti, väri josta tulee mieleen tuo kruunuchakra päälaen alueelta. Oliskohan sinulla jokin alitajuinen kaipuu tuon puoleiseen, mutta jota samalla pelkää. Ehkä tutkit näitä asioita. Muutenhan ametistilla on suojeleva vaikutus, vahvistava. Ehkä haluat suojella samalla itseäsi joltain, jos olet kiinnostunut tuon puoleisesta. Alitajuntasi varoittaa sinua menemään liian 'kauas' arkimaailmasta. Eräällä ystävälläni on sellainen iso, iso ametistikivi olohuoneessaan. Hänen vain piti saada se. Ja ymmärrän häntä. Hän haluaa vahvistua, pystyä kantamaan sen hetkinen elämäntilanne, kuitenkin niin, että samalla pysyy herkkänä toiseenkin maailmaan.

Tässä suhteessa näen sinutkin...

Tässä tietoa siitä enemmän: http://www.avatv.fi/kuudesaisti/artikkeli.shtml/ametisti-suojelee-krapulalta-ja-helpottaa-ikavaa---lue-mielenkiintoiset-uskomukset/2013/02/1707960

[Tigeer]

Moikka!

Jäin jotenkin kiinni tähän viestiketjuun, ihania tulkintoja sinulla!

Minulla on kaksi lempikaulakorua; kalevalan hopeinen kielo ja Israelista tuliaisena saatu hopeinen koru, jossa on merensinisiä pieniä kiviä. Kivistä en ole varma mitä ne ovat.
Kukista ruusu on aina viehättänyt minua, varsinkin sen kaunis tuoksu. Myös lumpeenkukista olen pitänyt jo pikkutytöstä saakka

Terkuin Tigeer

[Solnishko]

Ihana aihe, en ihan koko ketjua ehtinyt ainakaan nyt läpi kahlata joten voi olla että joku tuolla on jo kysynytkin samaa. Mutta mites koruttomuus? En ole koskaan oikein osannut pitää mitään koruja, sormukset "kiristää"  ja vihkisellaisetkin olen hukannut jo aikoja sitten.. Kaulakorut jää jotenkin niskatukkaan aina kiinni ja sitten sattuu. Korvakorut on ainoat, nyt monta monta vuotta nekin olleet tommoset simppelit napit, nyt tuli pari viikkoa sitten ajatus että otanpa nekin pois ja annan kasvaa umpeen.. Edes kelloa en ole koskaan ranteessa oikein "sietänyt".

Pitkäaikaisin pitämäni koru koskaan oli oikeassa kulmakarvassa, kultainen pieni rengas jossa oli pieni hematiittipallo lukkona. Se taisi olla jopa kuusi vuotta paikallaan ennenkuin poistin ja annoin umpeutua.

[m.magia]

Meinasin kysyä samaa, mutta Solnishko ehti ensin.

Mäkin oon kyllä ennen pitänyt koruja, mutta en enää vain jotenkin osaa. Joskus oli joka sormessa vähintään yksi sormus, kaulassa useita kaulakoruja ja korvat täynnä korviksia.

[Indium]

Täälläkin yksi tällä hetkellä koruton. Ei onnistu korujen pitäminen kuin juhlissa/illanvietoissa ja sielläkin niiden asentoa pitää korjailla yms.
Aikanaan ihan sileä sormus oli kyllä päivittäin, mutta nyt ei oo sitäkään. Ja teininä nyt oli jos jotain rannekorua ja kaulakrääsää. Kaikki halpaa kylläkin, markettien rihkamaa tai hiukan paremmat käsityömessuilta tinkimällä ostettua.
Korvissa ei oo reikiä koskaaan ollutkaan, joskus oon nipistänyt niihin korut. Rannekelloa välillä pidän, sekin enämpi käytännöllinen (vesitiivis, naarmuuntumaton) kuin korunomainen.

[Corvus Leonis]

Harrastan suuria raskaita ketjuja ja valtavia metallilaattoja (yleensä sterling-hopeaa tai vastaavaa). Ei mitään kiviä tai värejä tms.

Syy tähän mieltymykseen löytyy kiinalaisesta astrologiasta, joka suosittelee minua käyttämään paljon metallisia asusteita ja pukeutumaan valkoiseen. Harrastan myös feng shui'ta joten kyseessä on vakava asia.

[m.magia]

^ Haarniskahan olis sitten kätevä?

Jäipä vielä mainitsematta, että nikkeli- tai jokin muu omituinen metalliallergia rajoittaa aika tehokkaasti rihkamakorujen käyttöä.

[Corvus Leonis]

^ Haarniskahan olis sitten kätevä?

Aloin juuri miettiä että ehkäpä se mun kiinalainen horoskooppi tarkoittaakin oikeasti tuota - pitäisi varmaan alkaa samuraiksi tai jääkiekkomaalivahdiksi - tai pukeutua Miami Vice-tyyliin kokovalkoisiin (toistaiseksi en uskaltanut valkoisia T-paitoja pidemmälle). Valkoisia housuja kun on vaan pirun vaikea pitää valkoisina!

[Esmiralda]

Moikka!

Jäin jotenkin kiinni tähän viestiketjuun, ihania tulkintoja sinulla!

Minulla on kaksi lempikaulakorua; kalevalan hopeinen kielo ja Israelista tuliaisena saatu hopeinen koru, jossa on merensinisiä pieniä kiviä. Kivistä en ole varma mitä ne ovat.
Kukista ruusu on aina viehättänyt minua, varsinkin sen kaunis tuoksu. Myös lumpeenkukista olen pitänyt jo pikkutytöstä saakka

Terkuin Tigeer

Hei! Minullakin on lahjaksisaadut korvikset ja riipus kielosta. Vaikka en tiedä onko se koruna minun, tuoksuna kylläkin. Hopea on kevyttä, ilmavaa, tuleekin mieleen ilman elementti, ideaalisuus, usko kauneuteen. Hyväuskoisuus...kainous. On pakko kertoa tarina kielon synnystä. Jos siitä ilmenisi jotain: Lohikäärme ryösti neidon, jota sitten neitoon rakastunut nuori mies lähti pelastamaan. Taistelussa kuolivat molemmat, lohikäärme ja mies. Neito vuodatti runsaasti kyyneleitä, jotka valuivat virtana alas vuorilta, minne lohikäärme oli hänet tuonut. Samaan virtaan sekoittui lohikäärmeen musta veri ja miehen punainen. Tämän omituisen virran tultua alas laaksoon, sen varrelle kasvoi kasvi, joka oli saanut myrkyn lohikäärmeen verestä, voimakkaan juuren miehen verestä ja kauniit valkoiset kukan ja tuoksun neidon kyyneleistä.

Siis kielo sisältää myrkyn, vahvan energian ja surun. Kielo on myös Suomen kansalliskukka. Suomikin on joutunut aina kamppailemaan kahden suuren vallan välillä; Ruotsin ja Venäjän, Suomi siinä viattomana vuodattanut kyyneliään. Entä sinä? Löytyykö tästä vertauksesta ja tarinasta jotakin elämääsi liittyvää? 

Ruusu on atnrogyyni, siis miehinen ja naisellinen, kukkien kuningatar. Olen paljon kirjoittanut siitä blogeissani, koska silmäni avautuivat tälle kasville pari vuotta sitten ja olen aivan sen lumoissa. 

[Esmiralda]

Ihana aihe, en ihan koko ketjua ehtinyt ainakaan nyt läpi kahlata joten voi olla että joku tuolla on jo kysynytkin samaa. Mutta mites koruttomuus? En ole koskaan oikein osannut pitää mitään koruja, sormukset "kiristää"  ja vihkisellaisetkin olen hukannut jo aikoja sitten.. Kaulakorut jää jotenkin niskatukkaan aina kiinni ja sitten sattuu. Korvakorut on ainoat, nyt monta monta vuotta nekin olleet tommoset simppelit napit, nyt tuli pari viikkoa sitten ajatus että otanpa nekin pois ja annan kasvaa umpeen.. Edes kelloa en ole koskaan ranteessa oikein "sietänyt".

Pitkäaikaisin pitämäni koru koskaan oli oikeassa kulmakarvassa, kultainen pieni rengas jossa oli pieni hematiittipallo lukkona. Se taisi olla jopa kuusi vuotta paikallaan ennenkuin poistin ja annoin umpeutua.

Mielenkiintoista...korut kiusana, riisuttuna. Symbolit karistettuna? Seesteisyys, yksinkertaisuus, selkeys, askeettisuus, puhtaus...tulee mieleen. Oletkohan sinut itsesi kanssa? Ei tarvitse korostaa mitään, ei muistuttaa itselle mitään, ei kiinnittyä mihinkään?  Napit kuin jotakin laitettu kiinni, napitettu. Voisi olla myös jotakin sellaista, jonka sulkee pois, ei halua esille, piilottaa. Tai ei vain tarvitse todistella mistään mitään kenellekään. Etkö kaipaa jotain repäisevää elämääsi? Ehkä olet vanha sielu, jotain niin valmista. Ilman kelloakin. Antaa elämän kantaa, ajan voi tiedostaa.

En tiedä sainko mistään kiinni. Vähän kuin tylsä elämä tai sitten valmis elämä.  :

[Esmiralda]

Meinasin kysyä samaa, mutta Solnishko ehti ensin.

Mäkin oon kyllä ennen pitänyt koruja, mutta en enää vain jotenkin osaa. Joskus oli joka sormessa vähintään yksi sormus, kaulassa useita kaulakoruja ja korvat täynnä korviksia.

Sinulla OLI koruja noinkin paljon! Luopumista... ehkä tietoa, että rooleja ei tarvitse. Olet löytänyt aitoa itseäsi ja olet siihen tyytyväinen. Pidät ihan reilusti vain omasta itsestäsi eikä siihen tarvita mitään muuta. Jotenkin kuulostaa kypsymiseltä ja vapaudelta. Olet vapautunut ja elämä tuntuu kevyemmältä. Ei kaikkea voi elää, vain sen mitä on itselle tarkoitettu...

[Esmiralda]

Täälläkin yksi tällä hetkellä koruton. Ei onnistu korujen pitäminen kuin juhlissa/illanvietoissa ja sielläkin niiden asentoa pitää korjailla yms.
Aikanaan ihan sileä sormus oli kyllä päivittäin, mutta nyt ei oo sitäkään. Ja teininä nyt oli jos jotain rannekorua ja kaulakrääsää. Kaikki halpaa kylläkin, markettien rihkamaa tai hiukan paremmat käsityömessuilta tinkimällä ostettua.
Korvissa ei oo reikiä koskaaan ollutkaan, joskus oon nipistänyt niihin korut. Rannekelloa välillä pidän, sekin enämpi käytännöllinen (vesitiivis, naarmuuntumaton) kuin korunomainen.

Miten tämä nyt tämmöiseksi meni? Ei koruja tai koruista luopumista...Tuleekin jotenkin ymmärretyksi nyt tuo korujen pukeminen juhliin. Nehän suojelevat, peittävät, ovat silmän lumetta. Ihminen nähdään korun kantajana ja itse ihminen ei tule nähdyksi. Ja sielu häiriintyy siitä, siksi pitää niitä koruja oikoa ja näpliä. Ne korut eivät silloin ole luontosi mukaisia. Ne antavat sinusta väärää informaatiota. Ehkä et arvosta itseäsi tarpeeksi, krääsäkin kelpaa tai ihan jokin vain. Mietipä millaisen korun ihan oikeasti haluaisit, jos yleensä haluat jotakin. Ja millaista olisi kantaa sitä?

Kuitenkin uskon, että esine, jos se on oikea, kiinnittyy ihmiseen, jatkaa ihmisen olemista, antaa tai muistuttaa jostakin merkityksestä, ikään kuin kuuluu ihmisen 'eliöympäristöön'. Mutta vain jos sen tuntee oikeaksi.  

[Esmiralda]

Harrastan suuria raskaita ketjuja ja valtavia metallilaattoja (yleensä sterling-hopeaa tai vastaavaa). Ei mitään kiviä tai värejä tms.

Syy tähän mieltymykseen löytyy kiinalaisesta astrologiasta, joka suosittelee minua käyttämään paljon metallisia asusteita ja pukeutumaan valkoiseen. Harrastan myös feng shui'ta joten kyseessä on vakava asia.

No kyllä liittäisin sinuun nuo isot esineet, sen mitä olen sinusta vaistonnut! 
En usko oikein, että pelkän suosittelun vuoksi niitä päällesi laittaisit, vaan sen vuoksi että hoksasit että 'aha'! Et ole vain tiennyt mistä tykkäät.
Luulisin, että pidät myös niiden soundista. Sekä tunteesta, kun ne ovat liki ihoa. Siinä on voimaa ja suojaa. Ehkä suojaa herkkyydeltä...