II-osa
02.03.2006
Luonnonhenkien jäljilläKeijukaiset, tontut, menninkäiset ja peikot ovat monelle tuttuja satuhahmoina. Perinteen tutkija ja kirjailija Marjut Hjelt uskoo kuitenkin luonnonhenkien olemassaoloon. Varmuuden ajatuksilleen hän on saanut vanhojen arkistojen tutkimisesta ja tavallisten kansalaisten kokemuksista.
Suomalainen muinaisusko korosti aikoinaan vahvasti luonnonhenkien merkitystä. Tuolloin uskottiin yleisesti maata, ilmaa, vettä ja metsää hallinneisiin henkiin, jotka haluttiin pitää ihmisille suosiollisina. Perinteen tutkija ja kirjailija Marjut Hjeltin mukaan luonnonhenkiä tunnettiin runsaasti.
- Oli ensinnäkin erilaisia maan henkiä kuten maahisia ja menninkäisiä ja erilaisia maan haltijoita ja paikan haltijoita, kuten tonttuja. Myös ilman haltijat olivat oma lajinsa, esimerkiksi tuulettaret. Veden haltijoista tunnetuimpia lienevät veden emo ja näkki. Metsänhengistä voisi puolestaan mainita Tapion, Hjelt luettelee.
Luonnonhenkien voima tunnustettiin arjessa monin keinoin.
- Entisaikaan ihmiset eivät menneet luontoon rymistellen, vaan luonnonhenkiä kunnioittaen. Jos luonnolta oltiin vailla antimia, kalastamiseen tai metsästämiseen pyydettiin aina lupa. Ihmisen suhde luonnonhenkiin huokui kunnioitusta ja vähän pelkoakin.
Luonnonhenget tekevät paluuta
Suomalaisten suhde luonnonhenkiin koki sittemmin kovan kolauksen. Kristinuskon myötä luonnonhengistä kehkeytyi lasten pelotteluun sopivia mörköjä - vedessä ei esimerkiksi saanut olla varomaton näkin pelossa. Luonnonhenkiä saatettiin pitää myös viinanjuonnin ja hourailun aiheuttamina harhanäkyinä.
Tutkija Marjut Hjelt uskoo, että nykyään luonnonhenget tekevät paluuta kansalaisten mieliin. - Nykyihmiset alkavat taas tiedostaa vastuunsa luonnosta ja sen hyvinvoinnista. Olen huomannut, että tällainen luontotietoisuus on herättänyt myös luonnonhenget eloon ihmisten mielissä. Moni meistä haluaa nähdä ympäristönsä tältä osin rikkaana ja kiehtovana, Hjelt pohtii.
Ihmisten uudelleen virinnyt kiinnostus luonnonhenkiin näkyy Hjeltin mukaan avoimena suhtautumisena hieman arkaluontoiseen aiheeseen. Luonnonhengistä ja erityisesti keijukaisista eri puolilla Suomea luennoinut Hjelt on saanut innostuneen vastaanoton.
- Jokaisen tilaisuuden jälkeen ainakin joku tulee puhumaan aiheesta kanssani. Olen tavannut useita ihmisiä, jotka uskovat nähneensä jonkinlaisen luonnonhengen. He yleensä kuvailevat hahmoa minulle ja haluavat tietää, mihin luonnonhenkeen tuntomerkit täsmäävät. Yleisimmin kohdattuja luonnonhenkiä ovat erilaiset tontut, keijukaiset, metsänhaltijat ja puunhenget. Onpa joku kertonut nähneensä peikonkin, Hjelt kertoo.
Synkät keijukaiset
Perinteen tutkija, kirjailija Marjut Hjelt on itse syventynyt erityisesti keijukaisten tutkimiseen. Hän kirjoitti kymmenisen vuotta sitten aiheesta kirjan "Keijukaiset – totta ja tarinaa toisesta maailmasta". Hjelt tyypittelee suomalaiset keijukaiset kirjassaan yhdeksään alalajiin.
-
Suomalaiset keijukaiset ovat arkistotutkimukseni perusteella aika synkeää sakkia eli pääasiassa hautausmailla viihtyvää lajia. Sieltä löytyy sellaisia tyyppejä kuin sihja, nääveli, kolsijainen, keikas, keikkiäinen, hittunen, männinkäinen, hörviäinen ja pönttöhiittinen. Nämä kaikki nimet löytyvät Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistosta, mutta paljon niistä ei lisätietoa ole ollut saatavilla. Se tiedetään, että suomalaiset keijukaiset ovat luonteeltaan olleet aika depressiivisiä olentoja. Aivan toisenlaisia siis kuin useimpien mielikuvat hilpeistä, kukkia suojelevista keijukaisista, Hjelt naurahtaa.
Kaikeksi onneksi keijukaiset tuntuvat Hjeltin mukaan kehittyneen viime vuosina ja vuosikymmeninä iloisempaan suuntaan. Mallia on otettu keijukaismaina tunnetuista Islannista, Isosta-Britanniasta ja Irlannista.
- Näissä maissa keijukaiset ovat pääsääntöisesti hilpeää pikkuväkeä, joiden tärkein tehtävä on kukkien ja ylipäätään luonnon suojeleminen. Nyt myös meidän keijukaisemme ovat muuttuneet valoisampaan suuntaan eli keskittyvät aiemman vainajien kiusaamisen sijaan enemmän ilon tuottamiseen. Tästä huolimatta olemme kaukana Brittein saarten tai Islannin rikkaasta keijukaiskulttuurista, Marjut Hjelt pohtii.
Keijukaiset vetoavat nuoriin ja vanhoihin
Keijukaisten maailma tuntuu Marjut Hjeltin mukaan kiehtovan erityisesti ikäryhmien ääripäitä eli vanhuksia ja lapsia. Kumpikin ikäryhmä suhtautuu keijukaisiin mutkattomasti ja ennakkoluulottomasti.
- Käyn paljon luentomatkoilla niin vanhain- kuin päiväkodeissakin. Vanhukset kertovat minulle usein nähneensä keijukaisten kaltaisia olentoja, mutta ymmärtävät vasta nyt näkemänsä merkityksen. Lapset taas innostuvat vilpittömästi keijukaisista ja kyselevät minulta kaikkea mahdollista keijukaisten arjesta. Keijukaiset saavat lasten mielikuvituksen huimaan lentoon.
Hjelt toivookin, että kaikki ottaisivat mallia vanhusten ja lasten avoimesta suhtautumisesta. Keijukaisilta voi oppia yhtä ja toista elämästä. Keijukaiset näyttävät meille ihmisille, ettei aina kannata murehtia, vaan elämään on hyvä suhtautua joskus ihan kevyesti. Ne kuiskivat korvaamme, että maailma kannattaa nähdä valoisin silmin ja luottaa hyvään. Tällainen oppi ei ole pahaksi kenellekään, Marjut Hjelt painottaa.
Puhtaan luonnon puolesta
Keijukaisten tai ylipäätään luonnonhenkien kohtaaminen on Marjut Hjeltin mukaan harvinaislaatuinen tapahtuma. Itse hän sanoo ainoastaan tunteneensa luonnonhenkien läsnäolon, näköhavaintoja hänellä ei ole. Jos luonnonhenkien seuraan kuitenkin haluaa etsiytyä, viisasta on suunnistaa syvälle luontoon, pois metelistä ja saasteista.
-
Luonnonhelmassa on tärkeää pitää mieli avoimena ja ystävällisenä. Mallia voi ottaa myös esi-isistämme, jotka luonnossa liikkuessaan tunnustivat luonnonhenkien mahdin. Niinpä esimerkiksi metsänreunassa voi tervehtiä metsänhenkiä ja ilmoittaa tulostaan, onhan siinä astumassa toiseen maailmaan, Hjelt opastaa
.
Jos luonnonhenkien etsiminen tuottaa tulosta, kohtaamiseen on hyvä suhtautua kunnioittavasti. Unohtaa ei sovi myöskään sitä, että luonnonhengillä on merkittävä tehtävä tässä maailmassa.- Meidän ihmisten tulisi muistaa, että emme ole maailmankaikkeuden valtiaita, vaan yksi osa kaikkeutta. Luonnonhenkiä tarvitaan myös, ne huolehtivat kivi- ja kasvikunnasta ja pitävät huolta ilmasta ja vesistöistä. Uskonkin, että luonnonhenkien tärkein tehtävä on muistuttaa meitä ihmisiä siitä, että emme saa tuhota maapalloa. Luonto on meille kaikille elintärkeä, Marjut Hjelt pohtii.
^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^Täältä löytyy keijukaishoroskooppi : hieman lyhyempiä ovat kuin "keijukaishoroskooppi-topicilla"
http://kotisivu.dnainternet.net/ireneron/keijukaishoroskooppi.htmlja tässä " alkuperäisen keijukaishoroskooppi" - topicin osoite :
https://www.astro.fi/foorumi/index.php?topic=3356.msg126502#msg126502 jk. ja kuitenkin , itse koen että keijut, luonnonhenget, haltijat, maahiset, menninkäiset...enkelit on jotain NIIN PALJON enemmän mitä sanoilla tai kuvillakaan voi tavoittaa, kertoa ...näin he jäävät jollain tavoin vajaaksi - kun puuttuu henki - ja se on läsnä vain oikeassa kohtaamiseesa , vaikkei edes näkisi niin tunnistaa heidät lähellään...toisinaan kyllä käy niin, että jonkun ihmisen sanoista, ilmeistä, eleistä, katseesta he tulevat hetkeksi näkyväksi...
tässä kiitos ja josjakun pääsi kallistat - niin leppeitä keiju unia sinulle
