Sivuja: 1 2 3 [4] 5 6
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Keijuista, haltijoista,, luonnonhengistä....enkeleistäkin :-)  (Luettu 58601 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
Rakkaudenliekki
Vieras
« Vastaus #45 : 03.03.2007 07:11:23 »

 smitten :....löysit metsäämme ja aivan ihanan keijukaislammen täynnä vaaleaa tyyneyttä....ja taianomaisia tarinoita...lepää tässä hetki ja kuuntele...voit vaikka "sulkea silmäsi" - kuulla kuinka tarina kertoo - itse itseään...
Lainaus
Lainaus käyttäjältä: täysikuu - 26.02.2007  21:18:32
Kaikenlaista ihanaa on ympärillämme mitä emme aina voi kokea, mutta sitten kun se kokemus tulee, tietää olevansa jotakin "outoa" ja aitoa....Kun muistamme näitä ystäviämme kohdella rakkaudella, vaikka emme heitä aina näkisikään 

Olipa kerran...

Aamu sarasti. Kynttilät olivat palaneet loppuun. Nämä kaksi menninkäistä eivät huomanneet ajan kulkua. Oltiin pitkälti iltapäivässä, kun Kasper vihdoin taas nukahti...
...keskellä metsää suuri vanha kanto, jonka alla asui menninkäisiä. Siellä asui  Esmeralda viiden lapsensa, kahdenkymmenenkolmen lapsenlapsensa, sadanneljäntoista lapsenlapsenlapsensa ja ensimmäisen lapsenlapsenlapsenlapsensa Kasperin kanssa. Lisäksi kannon alta löytyi epälukuinen määrä pikkupeikkoja, metsähiiriä, eksyneitä keijukaisia ynnä muita olentoja, jotka Esmeralda oli ottanut osaksi suurta perhettään. Kannon alla oli siis sokkeloinen käytävien verkosto, joka yhdisti toisiinsa yli kolmesataa varasto- ja asuinhuonetta sekä yhden suuren salin, johon kaikki kerääntyivät iltaisin syömään, laulamaan ja kertomaan tarinoita toisilleen.

Esmeralda kertoi tarinoita muinaisista ajoista. Hän kertoi sukunsa historiaa. Elämä oli sarja syntymiä ja kuolemia, kesiä ja talvia, auringon nousuja ja laskuja   Tätä kiertokulkua katkoivat vain seikkailijat.......   joita löytyi jokaisesta sukupolvesta, ja joilla oli polttava tarve päästä pois kannosta. Nähdä, mitä purolle tapahtui kun se ohitti kaatuneen puun, joka useimpien menninkäisten mielestä oli maailman raja.

Suuri osa seikkailijoista ei koskaan palannut. Jotkut kuitenkin tulivat takaisin...   tuoden mukanaan Esmeraldalle uusia lapsia hoivattavaksi, ja kertoen hurjia tarinoita koskista, soista, puhuvista puista ja muusta ihmeellisestä, saaden pienet menninkäiset kuuntelemaan tuntikausia silmät pyöreinä huimia kertomuksiaan.

Esmeralda ei ollut koskaan ylittänyt kaatunutta puuta, mutta hän oli nähnyt niin monta seikkailijaa ja kuullut niin monta tarinaa, että hänestä tuntui joskus kuin hän olisi itse kulkenut näiden mukana... Hän tunsi koko metsän, vaikkei ollut koskaan ollut yli päivämatkan päässä kannosta. Niinpä hän ei ollut kovinkaan yllättynyt, kun eräänä aamuna pikku Kasper tuli hänen luokseen sanoen:

"Mummu. Näin unta lammesta, jonka ylle kaartuivat suuren tammen oksat. Siellä oli maailman kauneimpia olentoja, jotka lauloivat ja soittivat huilujaan ja nauroivat niin ihanasti, etten ole koskaan kuullut mitään yhtä upeaa. Voi mummu, minun on pakko päästä sinne." ..... Esmeralda hymyili ja silitti Kasperin päätä. "Kasper, olet minulle niin rakas, ja vielä kovin nuorikin. Lupaathan tulla takaisin, niin kerron, missä se lampi on." .... Niin Kasper lähti seuraamaan puroa yläjuoksulle. Viisi päivää hän kulki nukkumatta juuri lainkaan, ja joka yö hän näki unta lammella asuvista ihanista olennoista.

Lopulta lampi tuli vastaan. Kasper ei ollut koskaan nähnyt niin paljon vettä eikä niin paljon niin sinistä taivasta. ... Hän astui varovasti lammen partaalle ja katsoi veteen. Sieltä kurkisti takaisin toinen pieni menninkäinen. Kasper kurotti kätensä koskettaakseen sitä, ja se teki samoin. Juuri, kun pienet sormet olivat osumassa yhteen, se katosi. "Hupsu. Ei se nyt toimi."

Kasper katsoi taakseen. Siellä hänelle hymyili hänen unensa olento. Sillä oli ohut, ruskeanvihertävä iho ja pitkät hiukset. Suuret, kirkkaat silmät katsoivat häntä uteliaina.

"Hei, minä olen Kasper, menninkäisten sukua," Kasper aloitti reippaasti.

"Minä olen Amanda, tammen henki," toinen vastasi. "Näytät jotenkin tutulta. Olemmeko kenties tavanneet?"

"Olette varmaan tavannut setäni. Mummu kertoi, että isäni vanhin veli oli seikkailija. Hän kävi täällä jo kauan ennen syntymääni. Hän palasi kotiin tuoden ihmeellisiä tuliaisia, loistavia sinisiä ja vihreitä kiviä, ohuita, värikkäitä kankaita ja kauniin soivan rasian. Niitä hän oli kerännyt kierrellessään kääpiöiden ja haltioiden kaupunkeja. Silti hän kertoi lähinnä tästä lammesta."

"Mitä sitten tapahtui?" Amanda kysyi.

"Kukaan ei tiedä. Muutaman päivän kuluttua hän vain katosi."

Amanda näytti mietteliäältä. "Hän kävi, niin kuin muutkin, mutta toisella kerralla hän jäi."

"Onko hän täällä?"

"Ei, hupsu, vaan tuolla," Amanda nauroi ja osoitti lampea. "Näytän sinulle, kun aurinko laskee."

Kun Kasper heräsi, ympärillä oli pimeää. Pitkän matkan tuoma väsymys oli poissa. Kuu loisti taivaalla ja yökeijut tanssivat lammen pinnalla. Amanda istui lähellä tammen juurella ajatuksiinsa vaipuneena. Jokin sai hänet yht'äkkiä valpastumaan ja vilkaisemaan Kasperia, joka oli noussut istumaan ja hieroi unihiekkaa pois silmistään. "Nyt on aika," Amanda kuiskasi. "Kulje kuunsiltaa lammen keskelle ja sukella."

Kasper nousi ja hiipi hiljaa rantaan. Kuunsilta kipristeli hieman jalkapohjissa. Yökeijut tanssivat hänen ympärillään.

Lammen keskellä vesi oli aivan mustaa. Se tuntui viileältä mutta pehmeältä. Kasper sukelsi. Hän vajosi kohti pohjaa, yhä syvemmälle ja yhä pimeämpään. Lopulta hänen päänsä nousi pinnalle ja joku kiskoi hänet kuunsillalle. Se oli Amanda. "Tervetuloa tälle puolen," tämä tervehti iloisesti, mutta hiljaa, ettei häiritsisi yökeijujen tanssia....
Kasper katseli ympärilleen. Jokin oli muuttunut. Hän ei ihan tarkkaan osannut sanoa mikä. Oli edelleen lampi, josta vesi virtasi metsän uumeniin. Olivat keijut. Oli Amanda ja hänen tammensa. Mutta silti mikään ei näyttänyt ihan samalta.

Kasper huomasi rannalla pienen majan. Sitä ei ollut ollut ennen. Hän katsoi kummastuneena Amandaa. "Mene toki sisään. Sinua varmaan jo odotetaan."

Ovi aukesi. Majasta tulvi kynttilöiden valoa ja herkullinen tuoksu. Ovella seisoi leveästi hymyilevä menninkäinen. "Tervetuloa Kasper, rakas veljenpoikani. Olet varmaan nälkäinen pitkän matkasi jälkeen. Istu alas, syö, ja kerro matkastasi," tämä sanoi. Pöytään oli katettu leipää, marjoja ja hedelmiä sekä suuri kala. Vasta nyt Kasper huomasi, kuinka nälkäinen hän todella oli.

Niin nämä kaksi istuivat iltaa, syöden ja kertoen tarinoita. He kertoivat siitä, mitä olivat nähneet ja kokeneet. Setä oli tutkinut lähes koko metsän kannon tällä puolen. Hän oli tavannut keijuja, haltioita ja kääpiöitä, kauppiaita, ruhtinaita ja kuninkaita, nähnyt upeita linnoja ja suuria rikkauksia. Mutta mikään ei ollut vetänyt häntä puoleensa niin kuin tämä lampi.

"Tämä on ihmeellinen lampi. Rakastan sitä, puita sen ympärillä ja tanssivia keijuja. Olisin toki mielelläni käynyt välillä kotikannossa kertomassa kuulumisiani, mutta sitten tapasin keijun, joka oli rakastunut omaan kuvajaiseensa."

"Tämän lammen kautta on mahdollista päästä toiselle puolelle, mutta samalla jonkun on tultava toiseen suuntaan. Yleensä se on oma kuvajainen. Mehän liikumme aina yhdessä, vaikka emme sitä tiedostakaan."

"Rakastavaiset niin lähellä, että he saattoivat miltei koskettaa, mutta se ei kuitenkaan onnistunut, koska he olivat eri puolilla. Vieressä oli portti, josta pääsi toisen puolelle, mutta molempien oli aina kuljettava siitä yhtä aikaa, eivätkä he siksi koskaan tavanneet."

"Tuumasin, että kun kuitenkin vain reissaan tai istun tässä lammen rannalla, voin yhtä hyvin tehdä sen toisella puolella. Niin päädyin tänne, enkä enää pääse takaisin."

"Vaikka pääsenkin liikkumaan enää tällä puolella, tunnen tavallaan olevani vapaampi kuin ennen. Nyt voin todella liikkua yksin."

Aamu sarasti. Kynttilät olivat palaneet loppuun. Nämä kaksi menninkäistä eivät huomanneet ajan kulkua. Oltiin pitkälti iltapäivässä, kun Kasper vihdoin taas nukahti. Hän uneksi kaukaisista maista. Hän tiesi, että vielä joku päivä näkisi ne itse. Mutta ensi yönä hän palaisi omalle puolelleen. Hän palaisi kotiin ja kertoisi huikeimman tarinan  Cheesy  mitä kannossa oli ikinä kuultu.,, ..... smitten
http://kvantti.tky.fi/2000/2/olipakerran.html
« Viimeksi muokattu: 03.03.2007 07:43:31 kirjoittanut Rakkaudenliekki » tallennettu
*yildirim*
Astroholisti
*****
Viestejä: 1922



Profiili WWW
« Vastaus #46 : 04.03.2007 11:13:35 »

Kaiken sen pimeyden ja synkkyyden keskellä lepatti kirkas valo. Se ei malttanut pysyä paikallaan, vaan sinkoili sinne tänne kuin etsien jotain. Melkein saattoi nähdä sädekehän kiiltävän, niin puhdas oli tuon pienen ihmeen omatunto.
Oikeastaan tuo "pieneksi ihmeeksi" sanottu ei ollut Ihme. Eihän sellaista lajia olekaan. Valon lähde oli pieni keiju, joka lenteli pyhällä paikalla tarkastellen puisia ristejä ja sileiksi hiottuja kiviä. 
Kivien alle ei ollut haudattu keijuja eikä ihmisiä. Maahan oli kaivettu pienenpieniä rasioita. Niin tiiviitä, etteivät niissä olevat ajatukset ja tunteet pääsisi mätänemään kylmässä ja kosteassa. Mutta mistä löytyisi juuri se oikea ajatus, joka voisi pelasta maailman? Ja kuka oli niin julma, että oli voinut haudata sen?
 
Vielä pari päivää siten kaikki oli ollut hyvin. 
Eini-keiju hyppeli polun puolelta toiselle. Se oli juuri herännyt makoisilta yöuniltaan. Vaikka se ei ollut ehtinyt nukkua paljoa, se oli nyt pirteämpi kuin aikoihin.
Ruohonkorrella lepäävä kastepisara heijasti keijun kuvankauniit kasvot kuin peili. Kun Eini katseli kuvajaistaan, sen oli myönnettävä, että näytti hyvältä. Vaalea kiharapilvi kehysti virheettömiä kasvoja, joiden ehdottomasti viehättävin osa oli suuret, sinisinä tuikkivat silmät. Ne silmät olivat täynnä luottamusta ja oveluutta. Puhdasta iloa ja rehellisyyttä. Se varmaan onkin keijujen ja ihmisten suurin ero. Keijut eivät koskaan kasva aikuisiksi. Ne katselevat aina maailmaa lapsen avoimin silmin. 
Eini vilkaisi ympärilleen. Heitti sitten pois kauniit vaatteensa ja kastoi varpaansa viileään kastepisaraan. Keijut rakastavat aamukasteessa kylpemistä yli kaiken. Se juuri onkin heidän hyvän ihonsa salaisuus. Mutta nyt keijukaisen iho nousi kananlihalle heti kun hän oli riisunut mekkonsa. Aurinkokin meni pilveen. 
- Eini, sinä tulit! Elena huudahti.
- Niin tulin. Miksi olet noin huolestuneen näköinen, onko jotain tapahtunut?
- Voi, rakas sisareni! Sinun täytyy mennä, nyt heti. Pelasta maailma ja väritä se. Älä anna värittömän kuoleman voittaa! 
Eini ei voinut kysellä enempiä, kun Elena melkein työnsi hänet ulos. Hän oli nyt yksin, omillaan. Tietämättä mitä tehdä.
Eini istahti kaivon reunalle ja itki. Kyyneleet muuttuivat pudotessaan pieniksi helmiksi. Muttei niistä ollut mitään iloa. Nehän olivat kovaa vauhtia matkalla kohti kaivon pohjaa. 
Aurinkokin alkoi vetäytyä yöpuulle. Pian se sammutti valot ja jätti Einin yksin. Eini ei halunnut lähteä mihinkään. Mutta pian selvisi, ettei häntä kaivattu kotilaaksossaan. Jokainen vastaantuleva katsoi häntä pahasti, kuin kysyäkseen: "Mitä sinä täällä vielä teet?" Niin Einin oli huokaistava raskaasti ja jätettävä rakas kotilaaksonsa.
Einin pieniä jalkoja alkoi kolottaa jatkuva käveleminen. Toisin, kuin yleisesti luullaan, keijut kulkevat usein jalan. Mutta nyt Eini kuitenkin levitti ohuet siipensä ja nousi ilmaan. Vatsasta kouraisi, kun se ei enää tuntenut maata jalkojensa alla. Eini ei vielä täysin luottanut siipiinsä, koska lentäminen ei ollut helppoa. Suurin ongelma oli tuuli. Se saattoi repiä ohuttakin ohuemmat siivet kappaleiksi, tai riepotella kevyitä keijuja kuin koivun lehteä.
Pimeys kietoutui pienen, yksinäisen keijun ympärille. Keijut näkevät pimeässä. Ne näkevät vaikka silmät kiinni, kunhan vain sydän on paikallaan. Niinpä Einikin katseli nyt ihmeissään edessään kohoavaa suurta, rautaista porttia. Einin pelko kaikkosi ja uteliaisuus heräsi. Se sai hivutettua hoikan vartalonsa portin kaltereiden välistä. Einistä tuntui, että tätä paikkaa oli kunnioitettava. Kun keiju oli päässyt portin sisäpuolelle, kalterit ikäänkuin kasvoivat umpeen. Minkäänlaista ulospääsyä ei ollut. 
Raskaan päivän uuvuttamana Eini ei enää jaksanut alkaa tutustua paikkaan. Se etsi itselleen kotoisan puun juurakon ja käpertyi sinne nukkumaan.
Keskellä yötä Eini heräsi. Oli liian hiljaista. Linnut eivät laulaneet, kuten sen kotilaaksossa aina, öisinkin. Edes pöllön yksinäistä huhuilua ei kuulunut. Tuuli tuskin edes vieraili sillä aavemaisella paikalla. Minne oli yhtäkkiä kadonnut kaikki elämä?
Eini avasi silmänsä ja katseli ympärilleen. Kuu oli tullut esiin pilven takaa, joten hän olisi voinut ilman keijunnäköäänkin nähdä varjot, joita valo oli ripotellut sinne tänne. Keiju nousi ylös ja alkoi hiipiä varpaisillaan, niin hiljaa kuin suinkin. Jos siellä olisi asunut jotain muitakin, hän ei missään nimessä halunnut herättää heitä. 
 
Niin Eini siis joutui hautausmaalle. Paikka oli hänelle täysin vieras, mutta silti hän aisti, ettei se ollut mikä tahansa hautausmaa. Että maahan ei ollut haudattu ruumiita. Päinvastoin.
"Pelasta maailma ja väritä se. Älä anna värittömän kuoleman voittaa!" oli Elena sanonut. Einiä värisytti, kun se ajatteli noita sanoja. Sitten joku loksahti kohdalleen, ainakin melkein. "Älä anna värittömän kuoleman voittaa" Jos se liittyisi jotenkin hautausmaahan, olisi Eini aivan sattumalta tullut oikeaan paikkaan! 
Hiljaisuuteen tottumaton Eini avasi suunsa.
- Onko täällä ketään? se huusi hennolla äänellään niin lujaa, kuin vain jaksoi. Ei vastausta. Edes kaiku ei ollut hereillä.
Tahtomattaankin Einin oli ummistettava silmänsä. Pian se jo nukkui sikeää keijununtaan, mutta oli silti koko ajan varuillaan. Kohta jokin kuitenkin käski sen rentoutua ja keskittyä näkemään uniaan.
"Etsi, etsi. Ei siihen paljoa tarvita. Voit siirtää vuoria tahdon voimalla, muista se. Ja ilman suuria voimiakin kaikki kääntyy parhain päin." Eini havahtui unestaan. Hänen kauan aikaa kuolleena ollut isoäitinsä oli puhunut hänelle. Eini ei muistanut kaikkea unestaan. Sen vain, että hänen pitäisi etsiä jotain. Mutta mitä? 
Eini ei voinut jäädä enää nukkumaan. Aurinko ei ollut vielä noussut, mutta hän lähti kävelemään hautakivien ja ristien välikköihin. Kivissä ei lukenut mitään, kuten yleensä. Ei nimiä, ei vuosilukuja. Vain tumma, sileä, kivinen pinta. Ja sen päällä ohut kerros tomua.
Hautakivet ja ristit olivat selvästi keijujen tekemiä. Ihminen ei olisi tehnyt mitään niin pientä, että kielonvarren kokoinen keijukin saattoi vaivatta katsoa kiven yli.
Monta yötä peräkkäin Eini valvoi miettien, mitä hänen oikein pitäisi löytää ja miksi ihmeessä maailma oli aikeissa tuhoutua. Hän kierteli hautakivien lomassa ja oppi pitämään paikkaa jopa kauniina. Ja yöllä, kun kaikki elämä nukkui, Eini oli pirteimmillään. Mutta samalla huolen varjo hänen kasvoillaan vain kasvoi. Aikaa ei ollut enää paljoa. 
Eräänä iltana Eini hypähti istumaan erään aivan erityisen kauniin hautakiven päälle. Se heilutteli jalkojaan ja katseli kaukana häämöttävää siunauskappelia. Eini ei ollut aivan varma, mitä varten kappeli edes oli olemassa. Siunattiinko ajatuksetkin ennen hautaamista? 
Siinä istuessaan hän huomasi lähestyvän tumman hahmon. Eini luuli loppunsa koittaneen. Sille oli kerrottu paljonkin mustapukuisesta Noutajasta. Mutta tummaan kaapuun sonnustautunut hahmo meni ohi. Se käveli kivien läpi huomaamatta Einiä lainkaan. Keiju-rukan sydän tykytti kiivaasti. Pelon ja mielenkiinnon sekaisin tuntein se koitti olla mahdollisimman hiljaa, ettei hahmo vain huomaisi häntä. 
Pian mustapukuinen olio pysähtyi. Se riisui hupun päästään ja istuutui sammaleen. Eini ei voinut nähdä hahmon kasvoja, koska se istui selin, tuijottaen kuuta.
Pian se kuitenkin nousi ja kääntyi Einiin päin. "Pelasta minut!" Eini kuuli sen huutavan. Takaapäin varjolta näyttänyt kummajainen oli aivan kuin enkeli, kun sen näki edestä. Se piteli kädessään jousipyssyä ja nuolta. Eini ajatteli, että se oli jostain kovin tutun näköinen. Pian enkeli kuitenkin otti kasvoilleen kärsivän ilmeen, veti hupun päähänsä ja lähti kävelemään. Hitaasti ja rauhallisesti se asteli Einiä kohti. Einin silmät laajentuivat pelosta. Mutta se ei voinut perääntyä. Se oli liian utelias. 
Einin pelko osoittautui turhaksi. Huppupäinen kaveri kulki Einin ohi. Mutta keiju ei ollut uskoa silmiään, kun näki enkelin kävelevän hautaan. Eiväthän enkelit koskaan kuole. Ainakin niin Eini oli aina luullut.
Pieni keiju oli liian uupunut jaksaakseen enää ajatella yhtikäs mitään. Se käpertyi suuren kuusen juureen ja nukkui koko yön vaihtamatta asentoa kertaakaan. 
Kun suljetut silmät olivat tottuneet pimeään, pienikin valo ärsytti. Einin olisi aikaisin aamulla tehnyt mieli sammuttaa aurinko, tai ainakin käskeä sen odottamaan vähän aikaa, ennenkuin kohoaisi merestä hehkuvana pallona. Mutta sellaiset luonnonvoimat kuin valo olivat liian ylimielisiä totellakseen pientä keijutyttöä. 
Kun Einin oli pakko avata silmänsä, se ei enää halunnut sulkea niitä. Katse liimautui taivaalle. Eini ei koskaan ollut nähnyt yhtä kaunista auringonnousua. Taivas hehkui punaista, oranssia, keltaista ja vielä jossain vivahti yön sinistäkin. Eini nousi istumaan ja nojasi leuan polviinsa. 
- Täällä on kaunista, se huokaisi itsekseen. 
- Sinäkin olet kaunis, kuului takaapäin. Eini hätkähti. Kuka puhui? Samassa orvokin takaa tuli esiin pieni, sulavaliikkeinen olento. Se oli suunnilleen saman kokoinen kuin Einikin. Siitä saattoi päätellä, että kyseessä oli keiju. Kun Eini katsoi tarkemmin, se huomasi keijupojan kasvoilla leikkisän hymyn. Einikin rohkaistui ja hymyili –tosin arasti.
- Kuka sinä olet? Eini kysyi ja tunsi sydämessään pistoksen. Sitä se säikähti niin paljon, ettei edes antanut pojan vastata, vaan nousi siivilleen. Se näki puun takana piileksivän, eilen illalla näkemänsä mustakaapuisen olennon. Se oli ampunut häntä!
- Minä olen... itse asiassa, minulla ei ole nimeä, poika sanoi ja painoi katseensa maahan. 
- Linnut ovat aina sanoneet minua Titityyksi, mutta se on lintujen nimi, ei keijun. Mutta tahtoisitko sinä keksiä minulle nimen? Eini ei heti kyennyt sanomaan mitään. Se vain tuijotti lumoutuneena keijupojan sinisiin silmiin.
- Lumo... Eini ehdotti paljoa ajattelematta. Mutta ilmeisesti poika piti siitä. Hän oli nyt Lumo.
Musta huppupää riisui huppunsa. Nyt se ei enää tuijottanut tyhjää. Se nauroi iloisesti. Sen selkään kasvoi pienet siivet, joilla se liihotteli hetken aikaa Einin ja Lumon ympärillä. Sitten se ampui nuolen Lumonkin selkään.
- Minä olen muuten Amor, enkeli esittäytyi. Se kertoi, kuinka rakkaus oli haudattu, ja sen mukana Amorkin. Joka yö lemmenlähettiläs nousi haudastaan ja katseli kuuta. Se näki kuussa kaikkien rakastavaisten sielut. Mutta nyt kun Amorin oli onnistunut livistämään haudastaan jo aamulla, se oli hyvin voinut saattaa Einin ja Lumon yhteen. 
Amor oli vapaa nyt, kun rakkaus oli pelastettu.
Eini ja Lumo kulkivat käsikädessä hautausmaan polulla. He ohittivat siunauskappelin ja tulivat pian suurelle portille. Sille samalle, josta Eini oli muutama päivä sitten pujahtanut sisään. Nyt portti aukesi itsestään, kun pari tuli lähemmäs. Keijut kävelivät ulos ja astelivat hitain ja kevein keijunaskelin polkua pitkin taivaaseen. 
 
Eini oli nyt suorittanut tehtävänsä. Se oli värittänyt maailman -oman maailmansa. Ja juuri sehän on kaikista tärkeintä. 
 
tallennettu

Rakkaudenliekki
Vieras
« Vastaus #47 : 05.03.2007 04:13:19 »

Jotain HITTUSESTA.... smitten
HITTUNEN

*  korkeus n.20cm.
*  puhe "yksinkertaista"
*  Pahantahtoinen hittunen: kerälle käärityt siivet, pitkät kynnet joilla raapivat ihmisiä, hurjaluontoisia
*  Hyväntahtoinen hittunen: hohtavat siivet, käsistä virtaa parantavaa voimaa, ovat lempeitä ja lohduttavia...
Smiley
Hyväntahtoisista hittusista kertoo tunnettu kansanrunouden tutkija Kaarlo Krohn joka keräsi nuorena miehenä tarinoita Oulujoenvarren asukkailta.....tarinat kertoo ETTÄ jos kuolemaa tekevä ihminen oli elämänsä aikana ollut hyväntahtoinen ja pyrkinyt sopimaan riitansa SILLOIN hänen päänsä ympärille kerääntyi kuoleman lähestyessä joukko HYVYYTTÄ SÄTEILEVIÄ hittusia....ne lentelivät kuolevan pään ympärillä, silittivät hänen hiuksiaan ja kuiskivat hänelle lohduttavia sanoja ....NÄMÄ hittuset olivat kauniita kuin TÄHTITAIVAS; niiden silmistä kuvastui lämpö ja viisaus, niiden vartalo ja siivet hohtivat himmeää valoa JA niiden käsistä VIRTASI parantavaa voimaa....
Smiley
Keijukaisten maanalaiset asuinsijat ovat yleensä onnen ja kauneuden tyyssijoja, vaikka kauneus voi ilmetä eri tavalla.    Joissakin tapauksissa maan alla on ikuinen kesä. Niityt ovat tulvillaan ihmeellisiä kukkia ja metsät ovat vehreitä ja vilvoittavia ja järvet kirkkaita.    Ilma on täynnä linnunlaulua ja perhosten siipien väriloistoa. Siis oikea maanalainen paratiisi....tai sitten voi olla niin kuin tarinassa Elidorista ja kultaisesta pallosta, että maan alla on kaunista, vaikka sinne ei loista mikään taivaanvaloista; ei aurinko, ei kuu, eivätkä tähdet. Silloin maailmaa valaisevat jalokivet......maanalaiseen maailmaan johtaa polku tai tunneli joka kapenee sitä mukaan mitä lähemmäs keijujen valtakuntaa saavutaan. Matka on miellyttävä, eikä sisällä vaaroja....suomalaisista keijuista maan alla asustavat k e i k k i äi s e t....niiden maanalaiseen kotiin johtavat saniaisten alta alkavat portaat....
Smiley

 HITTUSET ovat metsän keijuja ja ne asuvat puissa ja pensaissa-myös yksinänsä kasvavat puut ovat keijukaisten koteja....suosikkipuu on tammi. Brittein saarella sanotaankin " Fairy folks live in old oaks" eli keijukaiskansa asuu vanhoissa tammissa....tammien oksistossa viihtyvät hyväntahtoiset keijukaiset...Tammi on keijukaisten erityisessä suojeluksessa siksi, että se on muinaisten kelttiläisten tietäjien, druidien pyhä puu...muita keijukaisten asuttamia puita ovat koivu, leppä, saarni ja selja. Selja on puu joka vielä kaadettunakin vetää keijukaisia puoleensa....kukkivat hedelmäpuut kuten omenapuu, luumupuu ja kirsikkapuu ovat täynnä iloisia ja kauniita keijukaisia jotka yrittävät parhaansa mukaan varjella puita kehrääjäperhosten nälkäisiltä toukilta....viisaat ihmiset jättävät sadonkorjuuaikana muutaman hedelmän puiden keijukaisille...männyssä ja kuusessa keijukaiset eivät viihdy sillä havupuut eivät tarjoa samalla tavalla suojaa kuin lehtipuut - mutta keikkaat SUOMALAISET hurjatapaiset keijut asuvat päivisin kalmankuusen juurella ja kaivautuvat päivisin puun juurelle maan alle nukkumaan...Keijukaisten asuinsijoikseen valitsemia pensaita ovat: orapihlaja, pähkinäpensas, oratuomi ja piikkipensas. Varsinkin kolmen pensaan rykelmät kuhisevat keijukaisia. ....orapihlaja on keijukaisten pyhä pensas jonka ympärillä ne tanssivat....yleensä puissa ja pensaissa asustaa hyväntahtoisia keijukaisia JOTKA kyllä puolustavat niitä kun ihminen haluaa puita tai pensaita vahingoittaa....MUTTA keijukaiset SALLIVAT ihmisten tulevan puiden ja pensaiden lähelle saamaan niistä voimaa....
....kaikki muut keijut suomalaiset keijukaiset paitsi hautausmaakeijut nukkuvat tammi- ja helmikuussa talviunta. Muun osan talvesta ne ovat jalkeilla, vaikka niitä ei juuri näe... POIKKEUS on jouluaatto silloin keijukaiset ovat runsain joukoin liikkeellä...
 
smitten

Täältä löytyy keijukaishoroskooppi : hieman lyhyempiä ovat kuin "keijukaishoroskooppi-topicilla"
http://kotisivu.dnainternet.net/ireneron/keijukaishoroskooppi.html

ja tässä " alkuperäisen keijukaishoroskooppi" - topicin osoite :
https://www.astro.fi/foorumi/index.php?topic=3356.msg126502#msg126502



jk. allaolevissa  kuvissa kahdessa on on hittusia...klikkaa kuvaa saat sen suuremmaksi
« Viimeksi muokattu: 05.03.2007 05:15:12 kirjoittanut Rakkaudenliekki » tallennettu
*yildirim*
Astroholisti
*****
Viestejä: 1922



Profiili WWW
« Vastaus #48 : 05.03.2007 22:14:41 »

http://disney.go.com/fairies/games/pixiehollow.html

täällä pääsette tutustumaan keijujen ihmeelliseen maailmaan...suosittelen oli kiva käydä vieraisilla keijujenmaassa.

siellä on sitten jotenkin niin taian omaista...
tallennettu

Rakkaudenliekki
Vieras
« Vastaus #49 : 06.03.2007 11:17:14 »

angel  angel  angel  angel  angel  angel  angel
Täällä metsässä ÄitiMaan lempeän voiman puhdistavassa hiljaisessa sylissä - luonnon sylissä - jossa juuresi ankkuroituvat kuin itsestään
...voit , jos niin tahdot, rukoilla - meditoida seitsemän arkkienkelin kanssa - ja näin annat myös suurta kirkkautta, iloa ja suojelusta Maalle- Maaplaneetalle...kuin itsellesikin...


****************************
Kun kutsut seitsemää arkkienkeliä, sinulle suodaan suurta kirkkautta, iloa ja suojelusta. Eräs mahtavimmista ja voimallisimmista rukouksista kuuluu seuraavasti:
* Pyydän nyt mahtavaa arkkienkeli Mikaelia seisomaan oikealla puolellani. Vala minuun rohkeutta ja voimaa ja auta minua onnistumaan pyrkimyksissäni. Katkaise kaikki kielteiset kytkökseni ja riippuvuuteni miekallasi. Peitä minut suojaavalla, tummansinisellä viitallasi niin, että auraani pääsee vain se, mikä hohtaa kirkkainta ja puhtainta valoa. Kiitos.     
  Hiljenny hetkeksi, jotta arkkienkeli Mikael voi saattaa työnsä päätökseen ja halutessaan lähettää sinulle viestinsä.
 
* Pyydän nyt mahtavaa arkkienkeli Gabrielia seisomaan vasemmalla puolellani ja sädehtimään puhdasta, valkoista valoaan. Tuo auraani puhdasta, valkoista energiaasi ja ohjaa minua omalla tielläni tai seuraavissa askeleissani. Valaise ja viritä elämäntehtäväni vertauskuvat. Tuo elämääni iloa, kauneutta, selkeyttä, ymmärrystä, anteliaisuutta ja järjestystä. Kiitos.   
  Hiljenny hetkeksi, jotta arkkienkeli Gabriel voi saattaa työnsä päätökseen ja halutessaan lähettää sinulle viestinsä.
 
*  Pyydän nyt mahtavaa arkkienkeli Urielia seisomaan edessäni ja täyttämään aurani viisauden ja rauhan purppuranpunaisella ja kultaisella valollaan. Sovita kaikki riidat elämässäni ja korvaa ne seesteisyydellä ja veljeydellä. Katkaise kaikki henkiset kahleeni ja kielteiset tunnesiteeni ja vapauta minut peloistani. Kiitos.     Hiljenny hetkeksi, jotta arkkienkeli Uriel voi saattaa työnsä päätökseen ja halutessaan lähettää sinulle viestinsä.
 
*  Pyydän nyt smaragdinvihreää valoa sädehtivää mahtavaa arkkienkeli Rafaelia seisomaan takanani. Anna minulle parantavaa energiaa ja runsautta. Suojele matkojani ja täytä minut oikeudenmukaisuudella, totuudella ja näkemyksellä. Kiitos   Hiljenny hetkeksi, jotta arkkienkeli Rafael voi saattaa työnsä päätökseen ja halutessaan lähettää sinulle viestinsä.
 
* Pyydän nyt vaaleanpunaista valoa sädehtivää mahtavaa arkkienkeli Samuelia kohentamaan rakkauden liekkiä sydämessäni. Auta minua herättämään itsessäni myötätunto ja anteeksianto itseäni ja kaikkia niitä kohtaan, joita koskaan olen vahingoittanut joko tieten tahtoen tai tiedostamattani. Avaa nyt sydämeni niin yksilöllisellä kuin kosmisellakin tasolla. Kiitos.   
  Hiljenny hetkeksi, jotta arkkienkeli Samuel voi saattaa työnsä päätöksen ja halutessaan lähettää sinulle viestinsä
 
*  Pyydän nyt mahtavaa arkkienkeli Jofielia täyttämään minut viisauden ja valaistumisen kultaisella valolla kruunuchakrani kautta. Anna viisautesi valaista ja innoittaa mieltäni, jotta voisin oppia ja opettaa parhaimmalla mahdollisella tavalla. Valaise ja viritä kaikki ne viisauden vertauskuvat, jotka olen kerännyt kaikkien elämieni aikana. Kiitos.   
  Hiljenny hetkeksi, jotta arkkienkeli Jofiel voi saattaa työnsä päätökseen ja halutessaan lähettää sinulle viestinsä.
 
*  Pyydän nyt armon, ilon ja muutoksen sinipunaista valoa säteilevää mahtavaa arkkienkeli Zadkielia tuomaan auraani sinipunaista hehkua. Vapauta ja sulata kaikki kielteisyyteni ja korvaa se ilolla, hienotunteisuudella ja suvaitsevaisuudella. Kiitos.   
  Hiljenny hetkeksi, jotta arkkienkeli Zadkiel voi saattaa työnsä päätökseen ja halutessaan lähettää sinulle viestinsä.
 
Aurasi on nyt täytetty arkkienkeleiden energioilla ja olet yhteydessä mahtavaan Minä olen-olemukseesi. Ole siunattu.
- Diana Cooper/ Ihanat enkelit- anna valon muuttaa elämäsi-
************************************
« Viimeksi muokattu: 06.03.2007 11:27:46 kirjoittanut Rakkaudenliekki » tallennettu
*Alkmene*
Vieras
« Vastaus #50 : 06.03.2007 11:24:58 »

Hei RL!
Mistä sinä olet löytänyt nuo pidemmät kuvaukset näistä "hittusista" ja muista?  Smiley
tallennettu
*yildirim*
Astroholisti
*****
Viestejä: 1922



Profiili WWW
« Vastaus #51 : 06.03.2007 11:27:32 »

juuh miekin haluaisin tietää??? koitin niitä googlettaakin mutten löytänyt...
tallennettu

Rakkaudenliekki
Vieras
« Vastaus #52 : 06.03.2007 11:33:46 »

Hei RL!
Mistä sinä olet löytänyt nuo pidemmät kuvaukset näistä "hittusista" ja muista?  Smiley
juuh miekin haluaisin tietää??? koitin niitä googlettaakin mutten löytänyt...

Kiitos kysymästä... smitten

Marjut Hjelt- Jaana Aalto kirjoista: Keijukaiset parhaiten löytää kirjastosta painos on loppuunmyyty.
Marjut Hjelt- Jaana Aalto ,Taikametsä
ja kirjasta Keijukaisten lähteillä kirj. Suvi Niinisalo.... smitten

Kiitos kun muistutitte - etten ole laittanut  Shocked lähteitä  Embarrassed anteeksi
« Viimeksi muokattu: 06.03.2007 11:40:46 kirjoittanut Rakkaudenliekki » tallennettu
*yildirim*
Astroholisti
*****
Viestejä: 1922



Profiili WWW
« Vastaus #53 : 06.03.2007 12:18:00 »

eipä mittän jäi vain kiinnostamaan että mikä paikka sanoo ettei leprekauneja olisi naispuolisia...emme vaan pidä itsestämme meteliä jotta pysymme ainutlaatuisena...  smitten
tallennettu

Rakkaudenliekki
Vieras
« Vastaus #54 : 06.03.2007 12:44:40 »

eipä mittän jäi vain kiinnostamaan että mikä paikka sanoo ettei leprekauneja olisi naispuolisia...emme vaan pidä itsestämme meteliä jotta pysymme ainutlaatuisena...  smitten

niin juuri... se onkin varmasti se Keijuenergia..ja ne ominaisuudet ennemminkin kuin sukupuoli...saattaahan olla - ja varmasti onkin taasen mies-sukupuolta olevia joiden "keijuenergia " on esm kukkaiskeijun  smitten... tuli nyt näin äkkisiltään mieleen... smitten...että lieneekö väliä - tuolla sukupuolella...tässä kohdassa  Wink
tallennettu
*yildirim*
Astroholisti
*****
Viestejä: 1922



Profiili WWW
« Vastaus #55 : 07.03.2007 09:06:44 »

https://www.astro.fi/foorumi/index.php?topic=14612.0

ajattelin liittää tämän jutun nyt vielä tännekin...muiden keijukais juttujen sekaan... smitten
tallennettu

Rakkaudenliekki
Vieras
« Vastaus #56 : 07.03.2007 09:13:30 »

https://www.astro.fi/foorumi/index.php?topic=14612.0

ajattelin liittää tämän jutun nyt vielä tännekin...muiden keijukais juttujen sekaan... smitten

IIIHANAAAAAA JADEANIA - KEIJUKAISENKELI  Kiss  Kiss  Kiss  Kiss Cheesy.....sillä luit ajatukseni...kas kun olin Metsätontun kanssa aamulenkillä NIIIN juuri ajattelin että " mitenkähän " ne keijutopicit" saisi yhdistettyä - että oisi mukava kun  " olisi saman katon alla"....toimii tämä yhteys täältä sinne eli JES -  2funny tässä nyt päällimmäiset...palataan...
tallennettu
*yildirim*
Astroholisti
*****
Viestejä: 1922



Profiili WWW
« Vastaus #57 : 13.03.2007 17:04:18 »

niin...laitanpa tämän jutun tänne kun se jotenkin mielestäni sivuaa kaikkia näitä luonnon ihmeellisiä ilmiöitä.

kertokaan millaisiin arjen ihmeisiin te olette tällä saralla viime aikoina törmäilleet??


ARJEN TAIAT JA IHMEET - löydä ja luo iloa elämääsi

Elämme joka päivä taikojen ja ihmeiden keskellä ja meillä kaikilla on voimaa luoda niitä. Ellet ole pitkään aikaan ajatellut taikoja ja ihmeitä tai jos olet lakannut uskomasta niihin, rohkaise mielesi. Eivät ne ole hävinneet. Olemme vain tilapäisesti kadottaneet niiden jäljet. Koska taiat ja ihmeet tuovat iloa, toivoa ja jännityksen tuntua elämään, meidän on aika kokea ne uudelleen. Sen olemme velkaa itsellemme.

Se että olemme joutuneet eroon taioista ja ihmeistä, johtuu osaksi ihmisluonnosta itsestään. Kun näkee jotakin liian usein, unohtaa sen ainutlaatuisuuden. Jos pihalle jonain aamuna varhain ilmestyisi yksisarvinen, se olisi meistä ihme. Mutta jos joka aamu säännöllisesti kuin kello pihalle ilmestyisi yksisarvisten lauma, soittaisimme varmasti eläinsuojelun paikalle hakemaan ne pois, jotteivät ne turmelisi nurmikkoa. Olisimme kunnioituksesta mykkiä, jos näkisimme filmillä kerran Punaisen Meren vesien jakautuvan kahtia, mutta voin melkein kuulla, kuinka haukottelemme ja hamuilemme kaukosäädintä nähdäksemme, mitä muuta ohjelmaa on meneillään, jos näemme kahden kolmen viikon ajan peräkkäin saman asian. Taiat ja ihmeet eivät siis ole kadonneet elämästämme. Eivät ne ole. Niitä on kaikkialla ympärillämme. Niitä on kaikkialla ympärillämme. Ne on vain löydettävä uudestaan ja lakattava pitämästä niitä itsestäänselvyyksinä.

Meidät erottaa elämän taianomaisista, ihmeellisistä asioista myös tuhoisa syyllisyyden tunne.syyllisyyden tunne valtaa mielemme paljon voimakkaammin kuin mitkään taiat ja ihmeet koskaan voisivat. Syyllisyydentunteelle on siis tehtävä jotakin, jotta se ei olisi tiellä. Jos olet tehnyt tai sanonut jotakin, minkä tiesit loukkaavan jotakuta, astu esiin, kanna vastuu, pyydä anteeksi ja yritä tosissasi hyvittää tekosi. (Pelkkä Anteeksi ei merkitse mitään, ellet käyttäydy sen mukaisesti.) Jos olet sanonut tai tehnyt jotakin loukkaavaa ja voit rehellisesti sanoa, ettei niin ollut tarkoitus, pyydä anteeksi ja anna asian sitten mennä. Äläkä väitä, etteikö se olisi juuri näin yksinkertaista!

Kyllä se on, jos olet valmis luopumaan syyllisyyden tunteiden elättelemisestä, ikään kuin niillä olisi jonkinlainen myönteinen vaikutus elämääsi, ja jos tajuat ne juuri siksi voimain tuhlaukseksi ja hengen vihollisiksi, kuin ne ovatkin.

Aina kun tuo kielteinen ääni päässäni alkaa jankuttaa Olisin voinut/Minun olisi pitänyt pysähdyn ja keskeytän sen myönteisellä äänellä, joka sanoo selvästi Lopeta!

Tämä menetelmä on yksinkertainen, mutta se tehoaa. Lupaa itsellesi, että ensi viikolla aiot julistaa sodan syyllisyyttä vastaan. Hyvitä kaikki tahallinen kipu, jonka olet aiheuttanut itsellesi. Jos moitit itseäsi tahtomattasi, huuda hiljaa mielessäsi Lopeta heti, kun ajatus pyrkii mieleesi, kunnes olet niin lopen kyllästynyt huutamaan itsellesi, ettet anna syyllisyysajatusten edes hiipiä mieleesi.

Sen jälkeen voit kanavoida kaikki syyllisyyteen tuhlaamasi voimavarat olennaisempaan asiaan. Voit pyrkiä luomaan elämäsi taioille ja ihmeille mahdollisimman monta tilaisuutta ja opit rakastamaan itseäsi. Ellei rakasta itseään, ei myöskään kunnioita yhtäkään Jumalan luomista olennoista. Silloin epäilee myös useasti omia voimiaan, ennen kuin on niitä kokeillutkaan, eikä luule olevasi niiden taikojen ja ihmeiden arvoinen, joita Jumalalla kaikkien varalle on.
tallennettu

Rakkaudenliekki
Vieras
« Vastaus #58 : 14.03.2007 05:11:42 »

ALKUJEN AIKA.....

"kun ensimmäiset vihreät versot ilmaantuvat samettisen maan pinnalle, on yhä hyvin kylmä. Kimaltava kuura säkenöi vielä hämähäkinseiteissä. jotka ovat  pingottuneet  kuihtuneiden ruohomättäiden väliin metsän laidalla. Mutta nuo pienen pienet, melkein silmillä näkymättömät vihreät versot ovat merkkinä jostain JA KEIJUT TIETÄVÄT SEN. Vaikka sää ei olekaan riittävän lämmin lentämiseen ja keijut pysyttelevät yksissä tuumin talvikoloissaan ( joitain poikkeuksia lukuunottamatta) , ne tuntevat Kevään saapuvan. Ja aina kun aurinko luo kalpeita säteitään maahan, yhä useampi piikkiriikkinen taimi ojentautuu kohti valoa...." Kohta hän on täällä !" keiju huudahtaa. Kuten keijut tietävät, kevään ensimmäisten kukkien ilmaannuttua Keijukuningatar lentää ympäri valtakunnassaan tervehtimässä pikkuväkeään ja ilmoittamassa ALKUJEN AJAN koittamisesta..

....tänä vuonna Kuningatar aloittaa vierailunsa aukiolta, joka sijaitsee lähellä ikivanhan metsän reunaa. Se on yksi hänen lempipaikoistaan....nostaessaan katseensa jalopuihin HÄN MUISTAA; ETTÄ keijut ovat näitä ikivanhoja puitakin vanhempia...ja  että KEIJUJEN TAIKA on peräisin AIKOJEN ALUSTA...

...."no niin keijukaiseni", sanoo kuningatar " olemme levänneet koko kylmän talven, mutta lepomme on ohi. ALKUJEN AIKA on käsillä, ja meidän on aloitettava työmme"..." mitä kerrottavaa teillä on?".....

( kirjasta Keijujen maailma-lumottuja tarinoita keijujen valtakunnasta,NicolaBaxter-suom.Nina Pitkänen)
« Viimeksi muokattu: 14.03.2007 06:12:47 kirjoittanut Rakkaudenliekki » tallennettu
Rakkaudenliekki
Vieras
« Vastaus #59 : 14.03.2007 06:05:16 »

Täältä löytyy keijukaishoroskooppi : hieman lyhyempiä ovat kuin "keijukaishoroskooppi-topicilla"
http://kotisivu.dnainternet.net/ireneron/keijukaishoroskooppi.html
- Suohinen
Syntynyt Rubiinimansikkakuussa eli 14.5.-16.6 Suohiset ovat hyväntahtoisia filosofeja. Ne vaeltelevat mielellään ja tarkkailevat kaikkea näkemäänsä. Niillä on voimakas tarve suojella pienempiään, eivätkä ne kestä minkäänlaista karkeutta. Ne ovat ujoja. Suohisten lempiväri on tummanvihreä ja onnenkasvi vanamo....
Olen siis tämän keijukaishoroskoopin mukaan syntynyt suohisen aikaan  eli keijujen kielellä Rubiinimansikkakuussa  päivä on  4.6.  ja klo.7:50....

..ja kyllä tunnistan itsessäni kovin tarkkankin Suohisten "henkisiä"ominaispiirteitä - fyysisissä ominaisuuksissa ei ole samankaltaisuutta - paitsi tuo sammaleista ja lehdistä valmistettu asu - kuulostaa "hyvin omanoloiselta" itse lisäisin siihen hiukan "kuusenpihkakyyneleitä " ja kastepisararihmoja - ja joitain kedon sinikelloja....ja saniaiskauluksen ja kiiltomatoja ja mansikoita, lemmikeitä -...
Suohiset :  Korkeus on  n. 110cm , pitkät mustat hiukset, iho tummanvihreä, sammaleesta ja lehdistä tehdyt vaatteet, suuret kädet joissa neljä sormea ja suuret räpylämäiset jalat joissa neljä varvasta, elävät yksin soilla, hyväntahtoisia melankolisia, puhe yksinkertaista-verkkaista, voivat rakastua IHMISEEN, erittäin harvinaisia...Suohinen kuuluu Brittein saarten keijukaislajeihin
Smiley

...skotlannissa asui pari sataa vuotta sitten suohinen, josta kerrotaan seuraavanlaista tarinaa : Suohinen eli kaukaa ihmisasumuksista. sen oli nähnyt vain muutama metsänkävijä vilahdukselta. Ja kun he kuolivat unohtui suohinen pian kokonaan...
vuosia myöhemmin laittautui eräs lähiseudulla asuva perhe marjoja keräämään....PERHEEN PIENI TYTTÖ LUMOUTUI METSÄSTÄ...sen valoista ja varjoista, poluista jotka vuoroin tulivat näkyviin, vuoroin hävisivät....tyttö oli varma että polkuja seuraamalla hän viimein saapuisi Metsän Kuninkaan luo...

...niin lähti hän kulkemaan ja metsä otti hänent suojelevaan syliinsä ja piilotti ihmisten katseilta...tyttöä etsittiin - mutta hän oli kadonnut...tytöllä ei ollut hätää SILLÄ hän oli kun olikin kohdannut Metsän kuninkaan...kuningas ei ollut ollenkaan niin suuri kuin tyttö oli kuvitellut, eikä lainkaan niin peloittava-vaikka hänen ihonsa oli hyvin tumma ja hänen pitkä musta tukkansa riippui hartioille ja peitti osittain hänen silmänsäkin- mutta silmät vaikka ne olivat niin tummat, että tuskin eroittuivat kasvoista-silmät tarkastelivat tyttöä ystävällisesti....kuningas puhui tytölle...mutta tyttö ei ymmärtänyt mitään, eikä kuningas liioin mitään mitä tyttö yritti sanoa...SILTI kummallakin oli hyvä olla ja tyttö nukahti metsän kuninkaan kainaloon...

...seuraavana päivänä kuningas kuljetti tyttöä suolla ja metsässä...hän näytti missä mehevimmät marjat kasvoivat, millaisiin paikkoihin linnut tekevät pesänsä, ja missä sisiliskot asuvat. Pieni ihmislapsi oli ihastuksissaan kaikesta näkemästään...eikä hän muistanut koko päivänä kotiaan...vielä seuraavan yön hän nukkui jälleen kuninkaan sammaleisessa kainalossa...AAMULLA tyttö muisti äidin...kuningas nosti tytön olkapäilleen...parin tunnin kuluttua saavuttiin metsän laitaan - josta näki hyvin tytön kotiin. Kuningas silitti kevyesti tytön päätä ja viittasi häntä kädellään menemään
kotiin, samassa kuningas oli kadonuut...

kirjasta Keijukaiset- totta ja tarinaa toisesta maailmasta, kirj, Hjelt ja Aalto

Smiley

« Viimeksi muokattu: 14.03.2007 06:18:57 kirjoittanut Rakkaudenliekki » tallennettu
Sivuja: 1 2 3 [4] 5 6
  Tulostusversio  
 
Siirry: