seuraava »

[slslsl]

Näin alkuun voisin todeta, että jos teillä on jotain tuonpuoleisen olemassaoloon viittaavia todisteita (lähinnä joitain kokemuksia), kuulisin niitä mielelläni. Jos ette foorumilla viitsi niitä sanoa, lähettäkää yksityisviestiä. Kiitän.

Eli kysymys on nyt tuonpuoleisesta. Jos tuonpuoleinen on olemassa, miksi se on? Miksi me kuolemme? Miksi emme voisi vain elää täällä maan päällä ikuisesti? Tietysti voisi sanoa, että sitten loppuisi tila - mutta miksei maapallo voisi sitten samantien vain laajeta; eikö se luojalle olisi kuitenkin mahdollista?

Tai miksi emme ole syntyneet henkimaailmaan heti aluksi? Miksi olemme siis täällä?

Tämä taitaa liipata aika lähellä elämän tarkoitus -keskustelua, mutta menkööt.

[Yulunga]

minua kiinnostaa se että miksi kuolemaa niin kovasti pohdit? Mitä se helpottaisi jos tietäisit?

[slslsl]

minua kiinnostaa se että miksi kuolemaa niin kovasti pohdit? Mitä se helpottaisi jos tietäisit?

En tiedä. Se kuuluu ehkä erääseen oireyhtymään, joka minulla on diagnosoitu. Tai sitten joku päähänpinttymä.

Mielestäni kuoleminen on rumaa, ja se ei oikein sovi rakkauden sanomaan, jota yleensä henkimaailmaan liittyen kerrotaan. Kuollut ruumis haisee ja mätänee. Siinä on vain jokin ristiriita.

[nikki]

herraisähyvästisiunaa..
minusta kuoleminen sisältää armon,
eikä siinä totisesti ole mitään "rumaa",
samanlainen "ihme" kuin syntymäkin,
ne kaksi pakollista kuviota tässä elämässä,
siinä välissä onkin sitten valinnanvapaus

[Yulunga]

minua kiinnostaa se että miksi kuolemaa niin kovasti pohdit? Mitä se helpottaisi jos tietäisit?

En tiedä. Se kuuluu ehkä erääseen oireyhtymään, joka minulla on diagnosoitu. Tai sitten joku päähänpinttymä.

Mielestäni kuoleminen on rumaa, ja se ei oikein sovi rakkauden sanomaan, jota yleensä henkimaailmaan liittyen kerrotaan. Kuollut ruumis haisee ja mätänee. Siinä on vain jokin ristiriita.

suosittelisin että tutustut buddhalaiseen perinteeseen. se on hyvin maallista. syntymästä asti me kuolemme. ruumiisi uloin kerros on kuollutta. kuolet koko ajan siis.

kuuntelepa Sarahia osoitteessa http://www.lamrim.com/vensarah/ultimatehealing.html
saattaa helpottaa tämän asian pohtimisessa. suosittelen erittäin lämpimästi. 

[slslsl]

Tiedän kyllä ja pidän melko todennäköisenä, että elämä jatkuu kuoleman jälkeen. Jotenkin vain silti ihmetyttää se, kuinka "rumaa" kuoleminen kuitenkin on. Ehkä se juontaa niistä tarinoista, kun joku löydetään vasta viikkoja kuoleman jälkeen, ruumis mustana, mädäntyvänä ja haisevana.

Olen kyllä kuullut niitä juttuja, kun kuolevan viime hetkillä valvoneet ovat kokeneet ihmeellisiä asioita, mutta silti... miksi ruumis on niin karu?

[Yulunga]

Ajattelen ruumiin sielun kulkuvälineenä täällä maailmassa. Kun elämä poistuu ruumiista, sitä ei pidä mikään hengissä ja se kuihtuu pois. Oletko koskaan nähnyt kuollutta? Vastakuollut ei ole ruma vaan näyttää nukkuvalta.

[Daria]

Näin alkuun voisin todeta, että jos teillä on jotain tuonpuoleisen olemassaoloon viittaavia todisteita (lähinnä joitain kokemuksia), kuulisin niitä mielelläni. Jos ette foorumilla viitsi niitä sanoa, lähettäkää yksityisviestiä. Kiitän.

Eli kysymys on nyt tuonpuoleisesta. Jos tuonpuoleinen on olemassa, miksi se on? Miksi me kuolemme? Miksi emme voisi vain elää täällä maan päällä ikuisesti? Tietysti voisi sanoa, että sitten loppuisi tila - mutta miksei maapallo voisi sitten samantien vain laajeta; eikö se luojalle olisi kuitenkin mahdollista?

Tai miksi emme ole syntyneet henkimaailmaan heti aluksi? Miksi olemme siis täällä?

Tämä taitaa liipata aika lähellä elämän tarkoitus -keskustelua, mutta menkööt.

Olet ehkä kuullut näistä kuolemanrajakokemuksista? Ne ovat samanlaisia ihmisillä eri puolilla maailmaa, riippumatta iästä, rodusta, koulutuksesta jne. Kuolemanrajakokemuksen voi kokea esimerkiksi onnettomuuden tai sairaskohtauksen seurauksena, jolloin sielua vedetään toisiin dimensioihin. Saatat nähdä jo edesmenneitä tuttavia siellä jossain, joku saattaa tuupata sinua takaisin samalla sanoen ettei aikasi ole vielä. Tai sitten et näe ketään, mutta et pääsekään enää sitä ihanaa valoa kohti vaan palaat takaisin maan pinnalle omaan kroppaasi.

Itse koin tämän regressioterapiassa, koin siis edellisen elämäni kuoleman ja pääsin kyllä ihan sinne valoon asti. Se oli kaikkea muuta kuin rumaa, se oli ihanaa ja turvallista ja siellä valossa kohtasin enkelin joka tuki minua. Jäljellä jäänyt ruumis oli ehkä rumasti mytyssä maassa, mutta se on täysin toissijainen asia kun täältä "pääsee" ylös  .

Jos sinä slslsl kävisit regressioterapiassa, voisi nuo kuolema-ajatukset sinulla helpottaa? Regressioterapiassa matkaat siis ajassa taaksepäin ja pääset käymään edellisiä elämiäsi läpi. Tietenkään et yhdellä kerralla kaikkea koe, ja hoitokerrat voi olla hyvinkin erilaisia. Mutta suosittelen kyllä, se on erittäin rentouttavaa vaikka terapian aikana voi nähdä ja kokeakin kaikkea kummallista.

 

[Ippuska]

...

Olen kyllä kuullut niitä juttuja, kun kuolevan viime hetkillä valvoneet ovat kokeneet ihmeellisiä asioita, mutta silti... miksi ruumis on niin karu?

Karuhan se on,kun esim. syövän riuduttamana rakkaan lähimmäisen olemus/ilmiasu kuihtuu ja käpristyy - loittonee luotamme, ensin niin, että laikki liikkeet ja aistit (paitsi kuulo!) sammuvat ja lopulta hengitys lakkaa ja ,,, sitten henki "vapautuu" - syntyy uudestaan Taivaseen.

Testiähän tämä täällä Telluksella VAIN on - testi uskostamme kuolemattomuuteen, koska vain hetkihän täälläkin ollaan, jokainen 
 

[*yildirim*]

minä kanssa voisin suositella sinulle tuota regressioterapiassa käyntiä...ei se varmaan mitään ota jos ei annakkaan.ettei noista sinun entisitä elämistäsi löytyisi jotain joka voisi selittää sitä miksi pidät kuolemaa "rumana".

kuten täällä jo joku mainitsikin niin olen samaa mieltä siitä asiasta että koko tämä meidän elämämmehän on tässä ja nyt kuolemaa ja syntymää...vaikkakin enenpi henkistä.

itse nähnyt entisen työni puolesta paljonkin kuolleita...mutta en voisi sanoa sen silti olevan rumaa...jollain tavalla ainakin tietyissä tilanteissa hyvinkin kaunista.

[Hiisitär]

Minä muistan yhden kuolemani. Ennen tätä nykyistä elämääni elin miehenä 60-luvun Vietnamissa ja minut ammuttiin kuoliaaksi, kun olin päälle 30-vuotiasta (luku 36 kummittelee mielessä).

Piilopaikkaamme, jossa minun lisäkseni oli 5-6 muuta ikäistäni miestä, ryntäsi kolme amerikkalaista sotilasta, jotka tulittivat meitä silmittömästi rynnäkkökivääreillään. Heittäydyin maahan selkä ampujiin päin ajatellen, että ehkä se kuvittelevat jo ampuneensa minut ja selviän hengissä (ajattelin aina tässä elämässäni pikkulapsena, että tekisin ampumatilanteessa juuri noin ja toivoisin parasta).
No, minut tietysti ammuttiin. Kolme luotia lävisti keskivartaloni ja käsittääkseni viimeinen niistä vei henkeni. Pelästyin aluksi, ihan sekunnin sadasosan ajan, kun tajusin, että minuun osui ja tunsin pientä nipistystä kehossani. Sen jälkeen tuli painoton tunne. Ei mitään muuta eroa tai muutosta kuoltuani siihen että olin ollut elossa kuin se, että olin painoton ja kevyen rauhallinen.

En muista mitä tuon jälkeen tapahtui ja ihan hyvä, sillä kaipaisin kuitenkin liian paljon takaisin henkimaailman puolelle.

Olemme syntyneet heti aluksi henkimaailmaan ja siirtyneet sieltä (osa meistä) erinäisistä syistä maapallolle (muillekin planeetoille ja tasoille olisi voinut syntyä). Ihminen on alunperin henkiolento joka asuttaa fyysistä kehoa, ei fyysinen keho, jonne on myöhemmin asetettu sielu. Olemme kotoisin kuolleitten tasolta, se on oikea kotimme. Tämä maallinen koti on vain harhaa, eräänlainen suuri leikkikenttä, jonne tulemme opettelemaan ja kokeilemaan eri asioita, kunnes kulkupelimme ei enää jaksa ja talomme lahoaa (ruumis siis tekee tenän) ja palaamme takaisin sinne, mistä tulimme.
Kuolemassa ei tapahdu muuta kuin se, että sielu irtoaa lopullisesti sille käyttökelvottomaksi jääneestä kulkuvälineestään/talostaan ja siirtyy kotiinsa.

Oikeastaan olemme nyt kuolleita - meillä on paljon kykyjä ja tietoja varastoituna sieluumme, mutta emme kuitenkaan osaa ottaa niitä käyttöömme täällä, tässä maailmassa.
Oletko nähnyt elokuvan X-Men 3? Siinä Jeanne/Phoenixin voimat, hänen sielunsa todelliset kyvyt lähtevät käyntiin hallitsemattomina. Seuraa valtavaa sekasortoa, paniikia ja täystuhoa. Samalla lailla me ihmisekin riehuisimme täällä, jos saisimme kaikki äkkiä muistiimme sielumme todelliset kyvyt, jotka ovat aivan rajattomat. Siihen kaikkeen verrattuna tässä maallisessa kropassa tallustellessamme ja sen kahleissa ollessamme olemme kuolleita.

[Jasca]

Eli kysymys on nyt tuonpuoleisesta. Jos tuonpuoleinen on olemassa, miksi se on? Miksi me kuolemme? Miksi emme voisi vain elää täällä maan päällä ikuisesti? Tietysti voisi sanoa, että sitten loppuisi tila - mutta miksei maapallo voisi sitten samantien vain laajeta; eikö se luojalle olisi kuitenkin mahdollista?

Tai miksi emme ole syntyneet henkimaailmaan heti aluksi? Miksi olemme siis täällä?

Kaikki nää on ihan pelkkiä uskon asioita, joten jokainen uskoo sen mistä itse saa lohtua. Minä koen mielekkäimmäksi vaihtoehdoksi sen, että olen tällä planeetalla niinkuin tutkimusmatkalla tutustumassa 3D-maailmaan. Samalla opin tunteista ja inhimillisyydestä ja sitten palaan mielelläni kotiin henkimaailmaan. En siis pelkää kuolemaa vaan otan sen vastaan, kunhan tavataan. Vainajista oikeastaan paras kokemukseni on ollut isäni. Minun oli vaikea päästää irti hänestä ihan alkupäivinä. Sitten näin isäni ruumiin arkussa ja silloin vasta huokaisin helpotuksesta, koska tajusin etteivät he haudanneetkaan minun isääni vaan ainoastaan hänen ruumiinsa. Ruumiin näkeminen oli minulle vapauttava kokemus. Itse en haluaisi elää täällä ikuisesti, koska totta vieköön tympisi elää ikuisesti samojen naamojen kanssa. Lopulta tuntisin kaikki ihan läpikotaisin ja ikävystyisin täysin. Samasta syystä en valinnut myöskään taivasuskoa, koska siellähän olisi sama juttu eli samat naamat ikuisesti pöydän toisella puolella. Vaihtelu virkistää - välillä kuolen ja hipsin henkimaailmaan ja palailen sieltä sitten taas tänne reissulle. Kliffaa hei!