seuraava »

[slslsl]

Tämä nyt ei ole mikään henkimaailman ilmiö, tai sitten onkin, mutta jonnekin vain teki mieli purkaa.

Moni varmaan muistaa lukuisat keskusteluni, joissa röyhkeähkösti utelin ihmisten yliluonnollisia kokemuksia avittamaan vähän päätäni.

Kuolemanpelkoni, tai miksi tätä nyt kutsuukaan, on mennyt aika uskomattomiin sfääreihin viime aikoina. Tai siis se on samalla tolalla kuin ennen kuin olin paljoakaan kokemuksia sun muita kuullut. Jotenkin en vain pysty uskomaan siihen, mikä lie kovakalloisuus onkaan sitten...

Muistan kyllä, että viime kesänä olin täysin varma tämän henkimaailman olemassaolosta, mutte sitten se epäilys taas jotnekin lähti. Tämä seuraa vähän samanlaista kaavaa; ensin kuulen jonkun vakuuttavan jutun, sitten alan uskoa, sitten kuulen jonkun jutun joka ei olekaan vakuuttava, unohdan toisen jutun vakuuttavuuden - ajattelen, että entä jos kaikki onkin silkkaa sattumaa...

Jossain vaiheessa jopa epäilin joidenkin tällä foorumilla kerrottujen juttujen todenperäisyyttä. Silloin ajattelin, että jos nämä nyt ovat totta, se on selkeä todiste ainakin itselleni. Sitten nyt kun en enää pahemmin tuota epäile, jututkin näyttävät vähemmän selkeiltä.

Mikä tehtävä tällä oikein on minulle? Aiheen tähän keskusteluun sain, kun pyysin Jumalalta merkkiä joka saisi vakuutettua minut, mutta merkkiä ei näkynyt. Lienee sanomattakin selvää, että joskus niitä merkkejä on juuri pyydettyäni tullut - lieneekö herra sitten jo kyllästynyt minuun.

Mikä saisi minun pääni jotenkin selvitettyä? Onko teillä ollut samanlaisia tai edes jonkinlaisia epäilyksiä ja kuinka pääsitte niistä eroon, jos pääsitte?

[maallikko]

Luin purkauksesi ja eräs juttu tuli mieleeni. Älä pyydä jumalalta merkkiä, joka vakuuttaa sinut vaan pyydäpä vaihtelun vuoksi jumalalta suurempaa tarkkaavaisuutta. Sano mielessäsi jumalalle," Tiedän että olet olemassa, mutta olen hukannut silmälasini enkä siksi näe sinua. Voisitko auttaa löytämään lasini."
  Tiedä sitten onko tämä sopiva vastaus, mutta tällainen juttu tuli mieleeni.
  Kyllä täällä forumilla paljon on sellaisia juttuja, että ihmettelen voiko tuollaistakin olla. Sitten olen ajatellut, että kai se niin on, kun ihminen sanoo noin kokeneensa. Maalaisjärkeni sanoo ihan samaa. Maailma on niin ihmeellinen paikka, että mikä minä olen sanomaan, mikä on mahdollista ja mikä ei.

[Ebenia]

Minulle tuli sellainen fiilis, että tämä ongelma liittyisi todellisuudessa jotenkin omasta suhteesta itseesi - miten sinä näet itsesi. Jos sinun on vaikea uskoa asioita todeksi, epäiletkö sitten itseäsi jatkuvasti? Onko sinun vaikea luottaa itseesi, onko sinun vaikea uskoa, että kyllä sinä pärjäät?

Kun luottaa itseensä ja siihen, että pärjää, niin silloin myös muiden sanomiset ja tietyt tosiasiat vs. valheet alkavat muuttua vähemmän tärkeiksi asioiksi elämässä, kun ymmärtää, että "Minä tiedän mitä minä olen, minä etsin oman totuuteni, minä tiedän mitä minä haluan" ja näin on tavallaan objektiivisempi muiden ihmisten kokemuksille, vaan luottaa enemmän siihen omaan sisäiseen ääneen. Muiden elämä tai kokemukset, eivät määrittele sinun elämääsi. Sinä määrittelet oman elämäsi!

[slslsl]

Kokemusten valheeksi luulemiseni ei sinänsä ole olennaista, koska en tee sitä enää. Tietysti on mielenkiintoista miettiä, miksi joskus ajattelin niin - ehkä, koska itse olen kova huijaamaan taikka sitten jotenkin haluan alitajuisesti kieltää noiden juttujen olemassaolon; jälkimmäinen lienee ehkä lähimpänä.

Nykyään epäilen jotenkin toisin, mutta epäilen silti. Kaipa se, ettei näitä kokemuksia kuitenkaan ole paljoa, saa aikaan tuon epäilyn.

[slslsl]

Jännää lienee joidenkin mielestä myös se, ettei minua nykyään tippakaan kiinnosta, _millaista_ on kuolemanjälkeinen elämä, haluan vain tietää että se on olemassa.

[IN]

Siis hetkinen...Mikä oli kysymyksesi ydin? Kuolemanpelkoko? Tai sitten vain en ymmärtänyt, anteeksi  :

Elikkäs pelkäät kuolemaa, ja haluaisit saada jonkin vakuutuksen siitä, että jotain on vielä kuoleman jälkeenkin...Ymmärsinkö oikein? 

Varmasti todella inhimillinen ajatusketju - kaikki varmasti ajattelevat jossakin vaiheessa noin. Olen minäkin ajatellut. Mutta pointti on varmaankin siinä, että kun mistään ei voi olla täysin varma. Jos näin olisi, niin siihenpä loppuisi kädenvääntö monistakin asioista. Tältä foorumilta löytyy varmasti yhtä monta totuutta tuonpuoleisesta kun on kirjoittelijoitakin.

Se, että EI OLE TÄYSIN varmaa tietoa, pitää vaan hyväksyä osana elämää. Itse olen aikoinaan perehtynyt moniinkin olemassaolon selityksiin, ja luonut niistä lopulta oman synteesini. Se ahdistava tunne siitä, onko vielä jotain, palailee silti vielä joskus, mutta se pitää vaan yrittää taas ymmärtää tai sitten ohittaa. Tai voihan sitä sitten "hurahtaa" johonkin tiettyyn selitysmalliin. Täysin inhimillistä.

Voisiko kuolemanpelkosi johtua jostakin muusta? Tarkoitan, että joskus ihmisellä on jotakin ristiriitaisuutta elämässään (ulkoinen vs. sisäinen maailma), ja tämä tulee esiin pelkona. Pelon kohde voi olla ihan mikä vain, eikä sillä ole välttämättä mitään tekemistä sen oikeasti ahdistavan asian kanssa. Ovatko esimerkiksi omat odotuksesi ristiriidassa ympäristön odotusten kanssa? Onko elämässäsi jotain muutosta meneillään? Tälläisiä voisi pohtia 

Itse olen kokenut yliluonnollisia asioita, välillä enemmän, välillä vähemmän. Mielestäni keskeistä kysymyksessäsi ei ole se, onko henkimaailmaa vai ei, vaan se, että saisit jonkinlaisen suht tyydyttävän synteesin rakennettua itsellesi koskien kuolemaa ja sen jälkeistä elämää. Ja voisit luopua ahdistavasta kuolemanpelosta. Mistään ei voi olla 100 prosenttisen varma, mutta itse en henkilökohtaisesti usko, että täällä universumissa olisi vain yksi tälläinen ihme pallo, jonne joku vaan syntyy ja sitten ei mitään 

Elämä ei voi olla yhdentekevää. Näin minä uskon 

[Yulunga]

kyseenalaista kaikki mitä kuulet. et voi omaksua toisten ajatuksia etkä toisten oppeja. vain sen minkä itse oivallat, uskot.

[slslsl]

En siis ole uskovainen, vaikka tekstistä voisi sellaista löytyäkin. En myöskään ole ateisti. En tiedä hienoa latinasta lainattua termiä sille, että haluaa Jumalan olevan olemassa, muttei kuitenkaan usko siihen eikä oikein tiedä mistään mitään.

Olisi todella mielenkiintoista tietää todellinen syy siihen, miksi pelkään sitä, ettei kuoleman jälkeen ole elämää. Ehkä se kantautuu jostakin ihan muusta jutusta tai sitten se on suoraan vain kuolemanpelkoa.

edittiä:

En siis sanoisi, etten usko Jumalaan (tai jumalaan pienellä). En siis usko enkä ole epäuskoinen. Vähän vaikea selittää.

[Yulunga]

taidat rakastaa elämää?

[slslsl]

taidat rakastaa elämää?

Oikeastaan joo, kaikesta huolimatta. Se lieneekin se syy. En halua sen loppuvan ikinä...

On siinä tietysti sekin, että mikä mieli missään on, jos kaikkien kohtalo on vain kadota? Se vie pohjan (mielestäni!) kaikelta, mitä on.

[slslsl]

leijonamielelle:

Joihinkin noista kysymyksistä voin kyllä vastata myöntävästi.

Eniten pelkään sitä, etten ole enää olemassa. Pidän itsestäni (outoa kyllä, selitän tuonnempana), joten en halua vain lakata olemasta.

Olen masentunut, aika vakavastikin, en pysty töitä tekemään tai kouluja käymään ainakaan vielä. Ja tämä nimenomainen asia ei ainakaan mitään paranna - olen siinä uskossa, että jos pystyn vakuuttamaan itselleni elämän jatkuvan kuoleman jälkeen, kykenen myös arkiasioiden hoitamiseen, kuten työntekoon.

Läheisiä minulla ei ole kuollut pitkään aikaan, silloin en asiaa liiemmin ajatellut. Kummaa kyllä muistan elävästi sen hetken, kun tajusin tämän. Se oli joskus keväällä 2005 illalla ennen nukkumaanmenoa, sitä ennen en ajatellut ollenkaan kuolemanjälkeistä katoamista, vaikka olin kuolemaa koko ikäni pohtinut ja jopa miettinyt, millaisia kuolinilmoituksia minusta tehtäisiin jos olisin julkisuuden henkilö!

Osaksi voi olla myös, että koska minulla ei mene kauhean hyvin kaikilta osin, minua pelottaa että tämä on se ainoa mitä minulla on ja parempaa ei tule...

[Yulunga]

Kuulostaa ihan siltä, että sinä olet tulossa uskoon mikä on ehkä parasta mitä tässä maailmassa voi tapahtua. Henkinen masennus (jos ei ole varsinaisia psyykkisiä traumoja) tulee siitä syystä että silmäsi aukeavat harhalta.

[Valo]

Luottamus tuli mieleeni.
Luota siihen että epäilyksesi ja kuolemanpelkosi ovat täysin hyviä, sallittavia ja opettavaisia tunteita, anna niiden tulla - ja mennä. Hyppää suurimman varmuuden selkään sydämesi voimalla ja taas epäuskon hetkellä epäusko ihan täysillä - vastustamatta. Tunteet kuljettavat sinua ehkä kuin vesi hiekkaa vaskoolin pohjalla, ja kuten sen jo sanoitkin vain toisin sanoin: sieltä erottuu se kultajyväkin. Rikastuta itsesi niillä löydöksillä - sillä sinä tiedät ihan varmasti että sinä tarvitset nämä kokemukset. Luota vain ja anna palaa.     

[slslsl]

Teille jotka uskotte kuolemanjälkeiseen elämään: Mikä on se, joka on saanut teidät uskomaan?

Voitte vastata YV:nä, jos ette täällä viitsi.

Kiitän.

[slslsl]

taidat pelätä kovasti.. miksi? itse koen olevani ikuinen.

Haluaisin kokea olevani ikuinen myös. Mutta jokin hannaa...