seuraava »

[Asterix]

Voihan ihmisiin suhtautua positiivisesti, mutta parin viimeisen vuoden aikana, kovin monesta on paljastunut kaikenlaista muutakin.-Ei minulla ole tarvetta olla naiivi.

Olen huomannut, että sinulla ei ole myöskään tarvetta
ystäville, vielä vähemmän henkilökohtaiselle rakkaudelle.

Sekin on kyllä hieno vapaus.

[Esmiralda]

Kiitos Nikille ja Elektralle upeasta ajattelusta!

Minä oikeastaan tykkään puhua. Kuin myös kuunnella/lukea. Tykkään sanoa ja rakastan sanoja. Myös niiden merkityksiä, ulottuvuuksia ja myös kai sitten sanojen saivartelua. Sana on mielestäni kuin itse aurinko. Yhtä hyvin se voi olla kuin musta aukko.
Se vetää puoleensa ja sädehtii uskomattomia ulottuvuuksia.

'Puheesta' tulee mieleen eräs Coethen satu (jos nyt oikein muistan kirjailijan), jossa pimeyden vankina olevat löysivät käärmeen luota valon ja ihailivat sitä suurimpana ihmeenä. Mutta käärme sanoikin, että ei se ole se suurin. - Mikä sitten on suurin, kysyttiin. - 'Puhe' on suurinta ja vaikuttavinta mitä on, sanoi käärme.

Puhe sanoineen onkin kehittynyt minulle uudenlaiseksi energian muodoksi, en ole sitä ennen niin ajatellut. Ja siitä on muodostunut kirjoitus ja kaikki sanat merkityksineen.

Sanat herättävät tunteita kuten näemme tässäkin.

Auringon palvominen/Aurinko palvoo ottajaansa

Palvoa, palaa, palo, palava...hm. palviliha  öh!

[Chandra]

Tällaisena aurinkoisena keväisenä päivänä tulee heti mieleen luonto kaikkinensa.

Linnut,vapaana virtaava vesi,metsät ja eritoten JOUTSENET,jotka tekevät taas paluutaan tänne.

Kaikki tuo on palvontani kohteena ja saan takaisin luonnolta myös palvontaa.Kun joutsen oppii luottamaan,tulee lähelle ja syö kädestä.
Katselen sen lumoavaa kauneutta ja tuntuu joskus kuin keskustelisimme samalla kielellä.
Metsä antaa rauhan,ottaa palvovaan syliinsä.Samoin vesi.Puitten ja kukkien kauneus,,,

Tätä voisi jatkaa loputtomiin,,,

[maarita]

Jokainen meistä on palvonnan ansainnut jollakin tasolla.

Ihailun, kiitoksen, HYVÄKSYNNÄN.

Se joka ihailee ja palvoo häpeilemättä ääneen ihmisiä, eläimiä, luontoa, mitä vaan,
pistää liikkeelle voimakkaat energiat, jotka kimpoavat kohteesta toiseen,
kunnes palaavat lähettäjäänsä!

KYLLÄ, tuon kaiken allekirjoitan täysin minäkin.

Myös sen, että palvovat sanat tekevät ihmeitä meille ihmisille.
Siihen ei pelkkä ihailu riitäkään.

Luonto antaa ihmiselle parhaintaan juuri siinä, että osaa ihailla ja suojella sen kauneutta.
Se antaa meille moninverroin takaisin, palvoo meitä kauneudellaan, ihan kuin aurinkokin.

Itse olen oikein sydämestäni aina ottanut vastaan auringon suoman energian.


     maarita         

[Riitta]

Totta, ihan kaikessa on Jumaluus.
Suorastaan palvon ihmisia jotka uskaltavat olla taysin rehellisia itselleen ja muille, joita ei raha heilauta oikealle, eika vasemmalle, eivatka valita yleisesta hyvaksymisesta vaan jaksavatkulkea omaa sisaista polkuaan uskollisesti.

[täysikuu]

Palvoa, ihailla, kunnioittaa, ehkä tuo kunnioittaa on se hyvä sana. Kunnioittaminen on syvä tunne ja se tulee puhtaasti sydämestä.

Palvoa uskonnossa jotakin....
Palvoa toista ihmistä....
Palvoa idolia....
Palvoa Aurinkoa......Kuuta.........

En osaa palvoa mitään enkä ketään, koska aattelen palvonnan yli-innokkaaksi ihailuksi.
Sitä kautta tuo kunnioitus on istunut itseeni.

Kunnioittaa toista ihmistä, kunnioittaa luontoa, kunnioittaa toisen ajatuksia........
Kunnioittaa itseänsä.

Näin päin täällä

[Esmiralda]

Totta, että palvomiseen liittyy kielteistä sävyä.

Wikipediasta löysin tällaisen Raamatun tekstin.

Hoosean elinaikana Israelin kuningaskunnan kuninkaat, heitä tukeneet ylimykset ja papit olivat jättäneet kansan tilaan, jossa he luopuivat Jumalan Mooseksen kirjoissa antamasta laista. Ihmisten synnit, mukaan lukien pappien ja hallitsijoiden synnit, sai aikaan suuren kansallisen katastrofin. Kirjassa mainittuja ja kritisoituja syntejä olivat muun muassa epäjumalien palvominen, epäpyhyys, murhat, haureus, väärät valat ja varkaudet. Epäjumalista palvottiin erityisesti Baalia, kanaanilaista hedelmällisyyden jumalaa. Muut synnit seurasivat tästä. Hoosea, kuten muutkin 700-luvun eaa. profeetat, julisti, että jos kansa ei luovu synneistään, Jumala sallii valtakunnan tuhoutua, ja kansa viedään vankeuteen Assyriaan, seudun tuon ajan suurimpaan valtioon.

Palvominen liittynee myös hyvin kielteiseen sävyyn, itse syntiin.

Mitenkähän nyt tuon 'hedelmällisyyden jumalan' palvominen on abortteineen kaikkineen? Siinä asiassa on paljon käännytty toisenlaiseen palvomiseen, voisiko karrikoiden sanoa jopa vapauden, riippumattomuuden ja oman kehon palvontaan.

[täysikuu]

kyllä vois sanoa 

Oman kehon palvontaa, hedelmällisyyden jumalan palvontaa
Laittaa miettimään molempien ääripäitä.
Oman kehon liiallinen palvonta, langanlaihuus, kauneus, oikeastaan vierheettömyys.
Hedelmällisyyden palvonta silloin ennen, uhrilahjat, rituaalit.....
Onko niissä tänäkin päivänä jotain yhteistä?
Minusta on.

Vapauden ja riippumattomuuden palvonta on monella menny överiksi.
Perheitä rikkoutuu
Jopa rikoksia
Ollaan kuin muiden yläpuolella suurin osa ajasta
Rakastetaan itseämme yli muun

Voi kun tasapaino voittais näissäkin asioissa ja tajuaisimme oman osuutemmemaailmassa. Tasapainoisen ja hyvän ajatusmaailman.
Kyllä ne on osanneet jo menneinä aikoina laittaa nää paletit epätasapainoon.
Eikä me voida niitä balanssiin kai saadakkaan, mutta kunhan yritämme oman nöyränosuutemme hoitaa ilman minkään mahdin palvontaa, aitoina omina ihmislapsina

[Asterix]

Oman kehon palvontaa, hedelmällisyyden jumalan palvontaa
Laittaa miettimään molempien ääripäitä.
Oman kehon liiallinen palvonta, langanlaihuus, kauneus, oikeastaan vierheettömyys.
Hedelmällisyyden palvonta silloin ennen, uhrilahjat, rituaalit.....
Onko niissä tänäkin päivänä jotain yhteistä?
Minusta on.

Hmmm... onko kauneus jokin langanlaihuuteen verrattava sairaus..?

[Esmiralda]

Vakavia juttelet Täysikuu.

Joitakin psykologian kirjoja lukiessani minulla on noussut pikkuisen karvat pystyyn siinä suhteessa, että pönkitetään ihmistä löytämään omat voimavarat ja se rakkaus itseen. Ymmärrän kuinka hyvää se tekee sille toiselle ääripäälle, jossa laahustetaan itsensä mitätöinnissä ja masennuksessa.

Mutta kyllä näillä jutuilla on olemassa myös se hiuksenhieno raja, joka voi helposti ylittyä. Huomaamatta.

Itsensä ylistämisessä olen löytänyt ääripään amerikkalaisessa satanismissa (ei siis ollenkaan sama kuin saatanan palvojat). Sehän on filosofia, jossa ei tarvita jumalaa, vaan itsessä löytyy kaikki voima ja voima, jolla on lupa myös käyttää kyynärpäätekniikkaa ja jossa ei suvaita toisen reviirille astumista. Minusta tämä suuntaus on olemassa keskuudessamme ja usein se peitetään tällä 'minussa on jumaluus' teemalla niin paljon kuin siinäkin on totta ja kaunista.

Itseä saa/pitää palvoa kunhan se ei ylitä toisen/hänen palvomista. Tarkoitan kultaista kädenvääntöä. 

[*yildirim*]

 Kunnioittaminen on syvä tunne ja se tulee puhtaasti sydämestä.


En osaa palvoa mitään enkä ketään, koska aattelen palvonnan yli-innokkaaksi ihailuksi.
Sitä kautta tuo kunnioitus on istunut itseeni.

Kunnioittaa toista ihmistä, kunnioittaa luontoa, kunnioittaa toisen ajatuksia........
Kunnioittaa itseänsä.

täysikuu tuo on aika lähellä sitä mitä halusin myös sanoa niin ihailla kun kunnioittaa itseä ja ympärillämme olevaa ympäristöä.

itse vaan välillä jotenkin huono löytämään juuri noita oikeita sanoja...

[*Alkmene*]

Oikein pohdin tuon sanan palvonta, alkuperäistä merkitystä, siis ilman mitään tunnelatauksia. 
Kyllä sen tarkoitus minun käsitykseni mukaan on ilmaista juuri jotain sillä tapaa, että jotain nostetaan jalustalle jonkun muun kustannuksella. Niin minä käsitän tuon sanan merkityksen.(vaikka oman sisimmän kustannuksella esim)
Esmiraldalla olikin minusta hienoja näkemyksiä tuohon... jotka voin vain hiljaa allekirjoittaa ja nyökytellä. 

Itse voisin ajatella, että kunnioitus sana on lähempänä merkityksineen sitä, mitä minä koen. Niin kuin näytti moni muukin täällä kokevan.
Silti koen, että sitä voi käyttää sanaa kunnioitus, vaikka palvookin ja toisinpäin. Siksi itse aina olen "hetken hiljaa" ja mietinkin, että mitä se oma kokemukseni todellisuudessa on. Monet väärinkäsitykset, uhonvimmat ja muut, syntyy juuri siitä, että sanojen merkityksistä ei olla selvillä ja niitä käytetään vain miten sattuu. Kuulostakoon sitten pilkunviilaamiselta tai ei. 

Itseasiassa voisin sanoa, että pyrin vapautumaan palvonnasta kunnioitukseen.
Jos miettii tätä monella saralla, niin varmasti meillä jokaisella voisi olla hiomista siinä... en tiedä.. puhun vai omista kokemuksistani ja itsestäni.
Helposti sitä ajautuu palvonnan puolelle, kuin kunnioituksen.
Minusta kunnioitukseen sisältyy aina ymmärrys/hyväksyntä, sellainen hiljainen sydämessä tapahtuva. Lisäksi minusta siihen sisältyy avoin viattomuus ja kyky nähdä "ihmeitä". Heh, tarkoitan sitä, että näkee/kokee "ihmeen" vaikka siinä, että aurinko nousee, lapsi syntyy, aika jättää jostakusta(kuolee), ja kaikesta paljon paljon pienemmistäkin asioista. Eikä sitä tarvitse hehkuttaa ja olla aina silmät suurena ja huokailla haltioissaan...  ;

Uskon että sitä kaikkea vielä palvon, jonka tunnen syvällä sisimmissäni olevan minua, mutta minulla ei ole siitä täyttä todellista kokonaista kokemusta. Sitä käsittelen siis vielä itseni ulkopuolella... hyväksytän, työstän, tuon esiin, korostan tai ehkä piilotan.

[Esmiralda]

Hurja, miten syvällistä väkeä olemmekaan!

Olen samaa mieltä Inannan kanssa sanojen merkityksellisyydestä. Työstän sitä oikeastaan paljon lastenkin kanssa.
Voitte arvata kuinka monta eri näkökulmaa kirjoittivat 5-6.luokkalaiset sanasta 'älykkyys'. Eli yhtä monta näkökulmaa kuin oli oppilastakin. Mutta kun kokoan ne yhteen, uskon että luokassa löytyy täydet Gardnerin 7 älykkyysaluetta, joita on ihana heidän kanssa työstää.

MM. Irakin sodassa höyryttiin täysin yltiöpäisesti juuri sanailujen vuoksi. Kumpikaan osapuoli eivät ymmärtäneet toistensa sanojen merkitystä. Uskon, että monet riidat tulevat vääristä tulkinnoista.

Siis olemme puhumaan oppimisen vaiheessa vasta.

Tuosta 'palvomisesta' jota sanaa sorvailimme ystävän kanssa etelän auringossa, otan tähän vielä yhden liitteen palaten myös luontoon ja luonnon palvomiseen.

Prodikos, Sokrateen edellä kävijä Kreikan filosofeista, näki jumalten palvomistavan tulevan juuri luonnon palvomisesta:

Hänen näkemyksensä jumaluskon synnystä oli hyvin moderni. Hän esitti, että ihmiset palvoivat ennen jumalina kaikkia suuria voimia joista oli hyötyä, esimerkkinä Niilin palvominen. Myöhemmin ihmiskunnalle palveluksia tehneet henkilöt tehtiin mytologioissa jumalaisiksi. Prodikos ei kuitenkaan ollut ateisti, sillä muun muassa panteistinen Zenon Elealainen puhui voimakkaasti hänen puolestaan.

Hänen luonnonfilosofiastaan tunnetaan ainoastaan teosten Luonnosta ja Ihmisen luonnosta nimet. Muussa filosofiassaan hän painotti sanojen tarkan käytön merkitystä. Kaksi tutkielmaa olivat erityisen tunnettuja. Toinen oli Kielen asianmukaisuudesta, johon Platon usein viittaa. Toinen sisälsi tunnustetun apologian Herakleen valitsemisesta, jossa sekä Hyve että Pahe houkuttelevat Heraklesta, ja josta Ksenofonin esittämä Sokrates antaa tiivistelmän (Muistelmia II:I).

[meruska]

Rupesinkin miettimään asiaa. Sanotaan, että palvomme jotain ihmistä, palvomme Jumalaa jne..

Mutta entä sitten kun huomaamme asian olevankin toisin päin?


Miten olet palvomisen todennut? Miten koet, jos sinua palvotaan?

Riippuu tilanteesta... On olemassa aivotoiminnan lopettanutta älytöntä palvontaa ja toisaalta kunnioittavaa "palvontaa".   Ottaisin mielläni vastaan viimeisen koska ajattelisin kyseessä olevan puolison ja sellainen kelpaisi.... 

[Esmiralda]

Meruska, jos ei sellaista vielä ole, niin toivonpa häntä sinulle!