Hyvä, että tämä nostettiin. Itse en tiennyt vielä 2007 oikein mitään kolmenkympin kriisistä. Enkä näin ollen silloin osallistunut keskusteluun.
Oikeastaan tartuin tähän tuon AthaMaaritin kommentin takia, että jos tekee töitä itsensä kanssa niin saa olla aina rennommin ja rennommin iän karttuessa.
En voi sille mitään, mutta tuollainen lausahdus herättää minussa välittömän
reaktion. Mitä ihmeen töitä ja mitä tarkoittaa rennommin, ettei elämässä tule enää haasteita?
Voin vannoa, että olen sen verran paljon jutellut itseäni reilusti vanhempien ihmisten kanssa, että ei ne elämän haasteet ole kenelläkään kyllä 30 loppunut. Tottakai oma suhtautuminen muuttuu iän myötä, mutta siis ne haasteet ei häviä tästä elämästä kyllä yhtään mihinkään ennen kuin heitetään multaa arkun päälle.
Elämässä on erilaisia vaiheita, itselleni ei ollut 20 minkäänlainen kriisinpaikka eikä edes 25. Nyt viimeisen parin vuoden aikana on ollut sellaisia ajatuksia omasta asemasta yhteiskunnassa ja muutenkin tässä elämässä, että sitä voisi kutsua ikäkausi kriisiksi, mutta nyt kun 30 on jo niin lähellä niin sitä alkaa vähitellen tottua ajatukseen. Elämää on ollut tätä ikää ennen ja on tämän jälkeen. Aina on asioita, jotka mietityttää, elämä heittää yllättäviä tilanteita ja osa niistä ei ole ollenkaan iästä kiinni.
Olet aivan oikeassa tässä, että elämässä tulee vastaan aina yllätyksiä. Tarkoitin itsensä kehittämisellä ja kasvamisella (sekä siitä seuraavalla rennolla ololla) sitä, että vaikka mitä haasteita tulisi vastaan, niiden alle ei muserru. Itsensä kehittäminen ja kasvaminen on minulle siis yhtä kuin tiedon kerryttäminen, maailman ja sen toiminnan ymmärtämistä mutta ennen kaikkea itsentuntemusta: miksi tällainen tapahtuma aiheuttaa minussa kriisireaktion? Mitä pelkoa se herättää minussa, entä kuinka voisin selättää pelkoni? Miksi tämä asia tuntuu minusta vaikealle ja epäreilulle? Kuinka voin muuttaa omaa asennoitumistani niin, että kokisin vähemmän stressiä? Onko minulle jäänyt menneisyydestäni mukaan selvittämättömiä asioita, jotka kummittelevat edelleen elämässäni enemmän tai vähemmän? Paljon erilaisia kysymyksiä. Itsensä kehittäminen on siis itsetutkiskelua ja tietynlaista vastuunottamista omasta mielentilasta ja elämänasenteestaan.
Esimerkiksi, otetaanpa vaikka aidosti kauhea elämän kriisi eli keskitysleiri. Miettikää, miten epäinhimillinen paikka se on. Miten kuolema hengittää koko ajan niskaan, miten joutuu luopumaan kaikesta siitä mitä on ollut, miten on orjaakin pahemmassa asemassa. Silti, keskitysleirilläkin oli vankeja, jotka eivät menettäneet mielenrauhaansa ja elämäniloaan. He odottivat parasta tapahtuvaksi ulkoisista seikoista ja elämäntilanteestaan huolimatta, pyrkivät pitämään yhtä muiden vankien kanssa, kuluttivat sitä vähäistä vapaa-aikaa mitä oli laulaen ja nauraen. Tätä tarkoitan kasvamisella. Haasteiden yläpuolelle nousemista aka oman asenteen hiomista.
Asenteensa ja tunteensa voi valita aina. Aina. Mihinkään muuhun jos ei voi tässä maailmassa vaikuttaa niin ainakin omaan itseensä voi. Sitä kautta kaikki muukin muuttuu
Ikä ei tosiaankaan ole tae mistään viisaudesta tai kypsyydestä. Ikä kertoo vain kuinka monta vuotta syntymästäsi on. Se, mitä ihminen tekee elämällään määrää sen, millaisia kriisejä vastaan tulee. Haastattelin kerran vanhemman herran, jota päätoimittajani kehui viisaaksi filosofiksi. Todellisuudessa sieltä paljastui menneisyytensä murjoma miespolo, joka edelleen roikkui menneisyytensä tapahtumissa yrittämättä edes selvittää niitä itsensä kanssa. Kysyin, onko hän löytänyt vastauksia kysymyksiinsä, johon hän vastasi, että "filosofia esittää kysymyksiä, eikä etsi vastauksia". No, eipä ihme, jos tuolla mentaliteetilla miesparka on samojen kriisiensä alla vielä kuolinvuoteellaankin! Ainahan sitä kysyä saa ja PITÄÄKIN kysyä, mutta niihin on löydettävä myös vastaukset. Muuten ollaan oikeasti siinä tilanteessa, että "miksi sitä,miksi tätä, miksi noin, epäreilua tämä, epäreilua tuo, miksei tälleen, miksei tuolleen". Suomalaiset ovat valitettavan hyviä tässä mentaliteetissa, täällähän ei saa iloita, olla tasapainoinen ja rauhassa itsensä kanssa... :
Opetetaanhan jo kerhoikäisille pipanoille joulun seutuun, että "Hetken kestää elämä, sekin synkkä ja ikävä"
Itse voin sanoa eläväni tällä hetkellä hyvin kriisitöntä ja rauhallista elämää, vaikka ulkoisesti tapahtuukin kaikenlaisia muutoksia; viimeisin oli muutto uudellen paikkakunnalle täysin tyhjän päälle ja tällä hetkellä olen karenssin vuoksi tuloton, kunnes saan töitä - milloin se ikinä tapahtukaan. Olen silti rauhallisin ja hyvin mielin, nautin olostani, odotan parasta ja luotan siihen, että kaikki tapahtuu aina oikein
