Onko näin, että ihminen saa sen mitä haluaa?
Miksi sitten olen koko elämäni ajan ollut yksin, jonkinlainen kummajainen, jonka seuraa kaikki karttavat, vaikka olen halunnut olla ns. normaali.
Elämä vastaa ihmisen tarpeisiin siinä määrin ja niine keinoin kuin mitä ihminen sallii itselleen välitettäväksi.
Halu toiveidensa toteuttamiseen plus sisäinen into, aikomus, voimakas eteenpäinsuuntautuminen kohti jo olemassaolevaa - yhdessä ne voivat tehdä ihmeitä.
Ilman toisiaan ne, ulkoinen halu ja sisäinen aikomus, kulkevat tavallaan kuin eri raiteita pitkin.
Siten ihminen ei läheskään aina saa kaikkea sitä, mitä odottaa saavansa, mutta hän saa varmasti kaiken sen, mitä on itselleen tilannut.
Jos haluan enemmän kuin suon, puute on kertoimena: saan enemmän sitä, mitä koen itseltäni puuttuvan, mistä koen jääväni paitsi.
Jos suon muille sitä mitä itsellenikin halajan, runsaus on kertoimena:
muut jakavat kanssani olemassaolon riemun siitä, ettei yhden tarvitse olla se kaunein ilman että muista heijastuu hänen kauneutensa.
Tai kun pedofiili raiskaa lapsen, onko tapahtuma lapsen toiveen mukainen?
Tai kun ihmisoikeuksien puolesta toimiva tapetaan, onko se tapetun toiveen mukainen päätös asialle.
Yksinkertaisen ihmisen aivoilla varustettuna ajattelen, että ei ollut.
Lapsi ei toivo saavansa huonoa kohtelua. Kuitenkin lapsen toiveet, kuten turvallisuus ja koskemattomuus, tulevat aina häntä vastaan.
Toiveet ovat kuin lennokkeja, joita heitämme vastatuuleen, ja joita myötätuuli kuljettaa luoksemme.
Vastatuulessa on myös koettelemuksien lahja: ristiriitojen tulenkin läpi menemisen haaste.
Kuitenkin myötätuuli on elämän todellinen suuntaaja: tietoisuus riittää.
Aurinkotuuli syleilee koko universumia, kuten rakastavan äidin syli.
Siten myös tapetuksi tuleminen silloin, kun itse haluaa lopettaa väkivallanteot, on toiveensa mukaiseen elämään siirtymistä sen kautta, että läpäisee antikohdan: negaation.
Kun näet yksi meistä tekee tietoisuudensiirron, muutkin voivat ylittää itsensä eli nousta oman negatiivisuutensa (= sen mitä kohtaa ja kuinka siihen reagoi) yläpuolelle.
Kokemukseen perustuen voin kuitenkin todeta, että ns. ikävät kokemukset voi kääntää itselleen voitoksi. Kun lapsena aikani ihmettelin yksinäisyyttäni, löysin sisäiset voimavarani, koska mitään muuta ei ollut, millä olisin pysynyt järjissäni.
Olit näemmä asettanut itsellesi kovan testin,
jonka läpäisemällä ohitit toisenlaisen "kohtalon".
Kohtalo onkin eri asia kuin umpikuja.
Umpikujassa ihminen kokee valintojensa päättymistä,
kun taas kohtalon edessä neulansilmästäkin voi tulla ruusuportti.
Ovena valoon... ja sen oivaltamiseen, ettei tapahtuminen onnu.