En tiennyt mihin olisin tän vuodattanut, tänne se nyt tulee...
Tapasin eilen pitkästä aikaa miehen johon tutustuin vuosi sitten, ollaan oltu koko aika tekemisissä s-postitse tai viestein, ja eilen hän kävi mun luona. Hän on tahollaan parisuhteessa, ehkä osittain velvollisuudentunteesta( kumppaninsa on pitkäaikaissairas) ja sairaudesta johtuen esim. lasten tekeminen on heidän suhteessaan kompastuskivi. Tämä mies tuntuu niin täysin sielunpuolikkaalta, oikein sydäntä repii etten saa olla hänen kanssaan enemmän, hän tietää että välitän ihan hirveesti ja etten meidän "ystävyyttä" riskeeraisi millään lailla. Haluaisin odottaa että meidän suhde saisi mahdollisuuden... Eilen hän oli mun luona 1,5 tuntia emmekä tehneet mitään, vain puhuttiin niitä näitä ja yksi halaus annettiin. Haikea katse kuitenkin ja värinä molempien äänessä kertoi miten vaikeaa tämä on molemmille... Mulla on ihan hirvee ikävä sitä ihmistä.
Tiedän etten voi tälle tilanteelle nyt mitään ja voin vain katsoa eteenpäin omaa elämääni. Jos meidät on tarkoitettu toisillemme niin sitten niin on ja se tapahtuu itsestään. Ihan hirveetä ettei saa olla sen ihmisen kanssa ketä rakastaa näin paljon! Varmaan viimeksi teininä rakastanut näin totaalisesti...
Hän on vesimies ja minä oikku-oinas...
Kokemuksia vastaavanlaisista tilanteista?