seuraava »

[Brida]

En tiennyt mihin olisin tän vuodattanut, tänne se nyt tulee...
Tapasin eilen pitkästä aikaa miehen johon tutustuin vuosi sitten, ollaan oltu koko aika tekemisissä s-postitse tai viestein, ja eilen hän kävi mun luona. Hän on tahollaan parisuhteessa, ehkä osittain velvollisuudentunteesta( kumppaninsa on pitkäaikaissairas) ja sairaudesta johtuen esim. lasten tekeminen on heidän suhteessaan kompastuskivi. Tämä mies tuntuu niin täysin sielunpuolikkaalta, oikein sydäntä repii etten saa olla hänen kanssaan enemmän, hän tietää että välitän ihan hirveesti ja etten meidän "ystävyyttä" riskeeraisi millään lailla. Haluaisin odottaa että meidän suhde saisi mahdollisuuden... Eilen hän oli mun luona 1,5 tuntia emmekä tehneet mitään, vain puhuttiin niitä näitä ja yksi halaus annettiin. Haikea katse kuitenkin ja värinä molempien äänessä kertoi miten vaikeaa tämä on molemmille... Mulla on ihan hirvee ikävä sitä ihmistä.  Tiedän etten voi tälle tilanteelle nyt mitään ja voin vain katsoa eteenpäin omaa elämääni. Jos meidät on tarkoitettu toisillemme niin sitten niin on ja se tapahtuu itsestään. Ihan hirveetä ettei saa olla sen ihmisen kanssa ketä rakastaa näin paljon! Varmaan viimeksi teininä rakastanut näin totaalisesti... 
Hän on vesimies ja minä oikku-oinas...


Kokemuksia vastaavanlaisista tilanteista?

[*yildirim*]

tunne on itselleni enenmän kuin tuttu...itse seurustelen kanssa aivan ihanan veskarin kanssa jonka lähtö tilanne oli suht koht samanlainen.

2 vuotta oltiin vain ystäviä...todella hyviä sellaisia..tuimme toisiamme aina kun oli vaikeaa yms.

sitten kuin taikaiskusta asiat hänen kannaltaan ratkesi niin ettemme nähneet mitään syytä miksemme olisi yhdessä.

minä ainakin uskon vakaasti siihen että jos teidän on tarkoitus olla josku vielä yhdessä niin se tapahtuu kun aika on vaan oikea..joskus taas voi olla määrätty että olette parhaita/tärkeitä ystäviä jotka tukevat toisiaan...

[Brida]

Hei Jadeania... 

Niin sinähän tunnet tätä meidän tarinaa jo enemmänkin...

Kyllä mulle toisaalta riittää se että ollaan ystäviä, mielummin niin kuin ei tekemisissä ollenkaan. Mutta mitä uusiin tuttavuuksiin tulee tällaisen tunnekokemuksen jälkeen, niin haen yhtä voimakasta tunnelatausta kuin minulla on häneen. Eli mikään muu ei enään riitä. Ja tuleeko toista sellaista edes, sen näkee sitten. "Katkera" ( surullinen ) oon siksi että joillekkin annetaan mahdollisuus löytää se sielunpuolikas ja he saavat jakaa elämänsä yhdessä, toisetkin ehkä löytävät sen mutta suhde ei saakaan mahdollisuutta. Tämä on aika sydäntä raastavaa, mutta näin se vaan nyt on. Ehkä tästä pitäisi etsiä ne positiiviset puolet ja ottaa tästä upeasta tunnelatauksesta ilo irti, että yleensäkin näin voi tuntea?! Ja että saan kuitenkin olla lähellä tätä ihmistä. 
Olisin laittanut meidän synastria-kartan tähän vielä muttei se onnistunutkaan, eräs tuttuni sanoi ettei ole ennen nähnyt vastaavanlaista kuin kerran ja se pariskunta on onnellisesti naimisissa... 

[*yildirim*]

aivan...kokemuksesta voin myös sanoa että kannattaa olla onnellinen tässä vaiheessa edes niistä pienistäkin yhteisistä jutuista...ja huomannut myös sen että pimeydestäkin voi löytää niitä valoisia asioita.

tuosta olen kanssasi täysin samaa mieltä ettei pidä sinun koskaan tyytyä pienenpää tunteeseen kun mitä nyt tunnet häntä kohtaan...sinäkin olet juuri tuollaisen samanlaisen tunteen ansainnut sinua itseäsi kohtaan.

minäkään en tyytynyt yhtään vähempään..ja nyt ollaan yhdessä. kaksi vuotta se kesti että tähän asti ollaan päädytty ja sydämestäni toivon että tämä myös kestää kunnes kuolema meidät erottaa...

vaikka emme sen kahden vuoden aikana olleet kuin vain oikein hyviä ystäviä niin itsellä ei olisi voinut käydä mielessäkään ottaa muuta miestä koska todella tiesin että minun sydämeni kuuluu vain tälle yhdelle ja ainoalle...tiedän myös sen että hänen ajatuksensa ovat samanmoisia sillä ihmeellisellä veskari tavalla...

[Brida]

Ihanaa että teillä kävi hyvin. Kyllä mä uskon että omalle kohdallekin vielä osuu se "oikea" jos se ei ole tämä henkilö niin sitten joku muu, mutta jaksan odottaa ja mielummin odotankin kuin otan rinnalleni jotain ketä kohtaan en tunne täysillä. Mielestäni se olisi vain toisen tunteilla leikkimistä ja siihen musta ei ole.
Katsotaan mitä tulevaisuus tuo, mutta ristiriitaista tämä tilanne aina välillä on, kun on onnellinen kyseisestä ihmisestä ja hänen läsnäolostaan omassa elämässäni mutta kuitenkin välillä iskee suunnaton ikävä lähemmäs...

Kesä tulee ja auringon paiste tekee ihmeitä...