seuraava »

[Esmiralda]

Hei!

Minulla on ollut hyvä avioliitto ja ihana suhde mieheni kanssa liki kolmekymmentä vuotta. Vaikka mieheni on 24 vuotta vanhempi, olen saanut kaksi mukavaa poikaa häneltä ja laa-aaajan suvun ja muuta.   :

Mutta nyt alkaa tuntua vaikeammalta, sillä mieheni varjoon on tullut mukaan pikkuhiljaa herra nimeltä Alzheimer.
En tahdo valittaa. Mutta jos jollain on kokemuksia, vaihtaisin mielelläni sanaa ja kokemuksia.

Tiedän, että on olemassa yhdistyksiä ja kaikkea. En vain oikein jaksa alkaa kulkemaan joka taholla. Mielellään 'tutussa' ympäristössä näistä puhuis. 

[mammamma]

Ikävä kuulla  En voi kokemuksesta sanoa yhtään mitään, mutta tuossa on yksi mielestäni varteenotettava artikkeli aiheesta. Lisäksi liikunnan ja mielenvirikkeiden on todettu helpottavan elämää.

http://www.biovita.fi/suomi/terveyssivut/alzheimerintauti.html

[K-NRJ]

Ikävä kuulla.

Kuinka tuo on todettu? Oletko huomannut miehesi pikkuhiljaa unohtelevan asioita? Oletteko käyneet lääkärissä? Onko diagnoosi varma?

Minä seurasin muutamia vuosia ystäväpariskunnan vaimon sairauden edistymistä vaihe vaiheelta. 

[Esmiralda]

Voi, kiitos paljon!

Kyllähän minä aloin jutella hänelle pikkuhiljaa, että käydä 'muistiklinikalla' kun sellainen kerran on paikkakunnalla. Huomasin, että alkaa tehdä ihmeellisiä asioita. Laittaa esineitä ihmeellisiin paikkoihin. Tekee sellaista jota ei koskaan ennen ole tehnyt, kuten laittaa rautapannun tiskikoneeseen. Ei muista enää vanhoja suosikkireseptejään, ei opi mitään uutta tekniikkaa. Ja kello on yksi hälytysmerkki, tiedän nyt. Ei osannut sitäkään enää laittaa oikeaan aikaan. Ja kertoo kaikki moneen kertaan. Katselee päivät televisiota. Lukee kyllä vielä, mutta panee useasti kirjan pois. Eikä voi katsoa esim. dekkareita, joissa palataan menneeseen ja välillä olla tässä ajassa.

Itse lähti muistipysäkille, otettiin kuvat ja kaikki. Ja aivoröntgenissä se todetaan ihan helposti. Harmaat alueet. Ja testeissä esim. se ettei osaa piirtää kolmiulotteista kuvaa tai osaa piirtää enää kelloa eikä numeroita oikein. Testataan vielä toukokuussa ja katsotaan sitten lääkitys. Se on kauhean kallista niin kauan, kunnes ei osaa enää huolehtia itsestä. Hassua. Monet jättävät lääkkeen sen kalliuden vuoksi ja huononevat silmissä. Kun taas useat pystyvät lääkkeen avulla tulemaan toimeen vuosia.

Ensimmäinen oire minulla on se, että 'kyllästyttää' väliin. Vaikka olenkin kärsivällinen. 

Ei tämä vielä pahassa vaiheessa ole. Tietää itse, mutta torjuu alzheimer-sanan. Ei kerro siitä, mutta kertoo, että verisuonitauti on aiheuttanut aivoissa jotakin. Hyvä näin. Katsomme vielä touko

[K-NRJ]

Minulla on ollut hyvä avioliitto ja ihana suhde mieheni kanssa liki kolmekymmentä vuotta.

Tuohon asiaan piti vielä tarttua. Älä ajattele noin, vaan ajattele että hyvä avioliitto ei "ole ollut" vaan tähän mennessä. Koska jos sairaus todetaankin Alzheimeriksi, niin silti hyvää aikaa voi vielä jatkua pitkään.

Edellisestä taas saa käsityksen, että tauti VOI olla Alzheimeria mutta myös dementiaa.

Eli nyt kipinkapin apteekkiin ostamaan E-EPAA. Jonka jälkeen odottelemaan lisää tuloksia.   

[Esmiralda]

Kiitos Kaurisenergia!

Olet ihan oikeassa, että en saisi puhua 'on ollut'-muodossa.

Olen vain tuntenut jo vuosikausia, että hän liukenee jonnekin tai oikeammin minäkin liukenen. Etäisyys kasvaa, jota en vain ymmärrä oikein mitä se on. Turhautuu ja väsyy. Tulee hätä. En voi elää hänen elämää tuollaisena, minulla on oma.

Lääkäri sen totesi varmuudella Alzheimeriksi.

[K-NRJ]

Olen vain tuntenut jo vuosikausia, että hän liukenee jonnekin tai oikeammin minäkin liukenen. Etäisyys kasvaa, jota en vain ymmärrä oikein mitä se on. Turhautuu ja väsyy. Tulee hätä. En voi elää hänen elämää tuollaisena, minulla on oma.

Ensimmäinen vaihe: suuttumus. Olet varmasti (ehkä tietämättäsi) suuttunut puolisollesi. Ei hän voi tehdä noin. Ei saa.

Jos teidän ikäeronne on noin suuri, niin ehkäpä asia olisi tullut jossakin vaiheessa ilmi muutenkin, ilman sairauttakin.

Mutta se menee ohi. Jossain vaiheessa tulee hyväksyminen, jolloin hyväksyt että puoliso on sairas, mutta silti voitte ottaa elämästä irti kaiken hyvän, mitä sillä on annettavana.

Itse ihailin kovasti ystäväni kysyä hyväksyä tuo vaikea asia, puolison sairaus, ja silti jatkaa elämää yhdessä ja nauttia siitä.

[Chandra]

Isoäidilläni oli tuo sairaus,ja muistan miten itsekin teininä lakkasin käymästä hänen luonaan.Hän oli ollut minulle todella läheinen ja rakas.

Pikkuhiljaa hänkin alkoi ensin puhumaan vanhoista asioista.Unohti sen hetkiset ja alkoi myös laittaa tavaroitaan ihmeellisiin paikkoihin.
Äitini oli työssäkäyvä,ja heillä oli oma yritys.
Niin siinä lopulta kävi,että laitoshoito oli ainoa vaihtoehto.
Siihen aikaan ei näin paljon vielä tiedettykään noista sairauksista.

Kyllä sinulla Esmiralda on täysi oikeus olla välillä turhautunut ja vihainenkin.Läheisen sairauden etenemistä on todella raskasta katsoa.
Ja jos vaaratilanteita,esim.tulipesien kanssa touhuamista(mammani touhusi lämmittämisen kanssa ja oli polttaa koko talon)tmv.tulee eteen,on kai pakko miettiä niitä vaihtoehtoja.

Vaikea ratkaisu sekin,mutta jos voisi jakaa muutamille päiville ja osa sitten taas kotona.
Molemmat saisivat lepoa,sillä sinä sitä myös tarvitset ja paljon.

En maalaile mitään kauhukuvia,vaan mietin siltä kannalta jos sairaus kuitenkin nopeasti etenee.
Voimia vaan teille molemmille,sillä turhautunut on myös se osapuoli joka sairastaa.Ehkä peloissaankin.
Toivon teille kuitenkin molempia tyydyttävää vaihtoehtoa,niin olisi molempien parempi olla.
Enempää ei oikein voi harteilleen ottaa,kun sen,minkä selkäranka kestää.,,    

[Freyja]

En tiedä mistään mitään mutta koen empatiaa Esmiralda 

halein pikkusisko

[maarita]

Kyllä sinulla Esmiralda on täysi oikeus olla välillä turhautunut ja vihainenkin.Läheisen sairauden etenemistä on todella raskasta katsoa.

En maalaile mitään kauhukuvia,vaan mietin siltä kannalta jos sairaus kuitenkin nopeasti etenee.
Voimia vaan teille molemmille,sillä turhautunut on myös se osapuoli joka sairastaa.Ehkä peloissaankin.
Toivon teille kuitenkin molempia tyydyttävää vaihtoehtoa,niin olisi molempien parempi olla.
Enempää ei oikein voi harteilleen ottaa,kun sen,minkä selkäranka kestää.,,    

Ei varmaan kukaan, joka ei ole elänyt tuon sairauden 'sisällä' voi sitä tilannetta täysin ymmärtää. Ihmisen persoonahan muuttuu ratkaisevasti koko ajan.
Kyllä sekin vaikuttaa suhtautumiseen, missä elämäntilanteessa itse on.
Jos vielä on työelämässä mukana, on huoli moninkertainen.

Sydämestäni toivon sinulle Esmiralda jaksamista, ja viisasta vastuunottamista toisen tilanteesta, jotta jaksaisit.

Lämmintä energiaa lähetän sinulle!

     maarita           

[Esmiralda]

Olen vain tuntenut jo vuosikausia, että hän liukenee jonnekin tai oikeammin minäkin liukenen. Etäisyys kasvaa, jota en vain ymmärrä oikein mitä se on. Turhautuu ja väsyy. Tulee hätä. En voi elää hänen elämää tuollaisena, minulla on oma.

Ensimmäinen vaihe: suuttumus. Olet varmasti (ehkä tietämättäsi) suuttunut puolisollesi. Ei hän voi tehdä noin. Ei saa.

Jos teidän ikäeronne on noin suuri, niin ehkäpä asia olisi tullut jossakin vaiheessa ilmi muutenkin, ilman sairauttakin.

Mutta se menee ohi. Jossain vaiheessa tulee hyväksyminen, jolloin hyväksyt että puoliso on sairas, mutta silti voitte ottaa elämästä irti kaiken hyvän, mitä sillä on annettavana.

Itse ihailin kovasti ystäväni kysyä hyväksyä tuo vaikea asia, puolison sairaus, ja silti jatkaa elämää yhdessä ja nauttia siitä.

Voi ihmiset! Ehkä tätä janosin. Olla raukka vähän ja purnata. Olen hankkinut hellan jossa on ajastin. Eipä silti, joskus se jää itseltäkin päälle, pelkästä väsymisestäni joskus. Ja pyrin pitämään silmällä pannua pannuhuoneessa, joskus se on ollutkin 'räjähtämäisillään', kumma vaisto joskus tekee minut huolelliseksi. Mutta se on asia, jonka mieheni vielä mielellään tekee, se on hänen valtakuntaansa. Sallin sen hänelle. Ja pidän silmällä.

Olen aavistanut asian ja siksi otin viime vuoden vuorotteluvapaata. Syötin mieheni ravinteilla ja hän voikin paljon paremmin. Siis hän ajaa vielä jopa autoa. Mutta vain vanhoja tuttuja reittejä. Se otetaan/otettanee pois ensi vuonna. Hän vielä osaa laittaa itselleen yksinkertaista ruokaa, vaikka tekeee joskus hassuja asioita.

Tietyllä lailla olen tottunut. Hänessä on monta sairautta, hän on älykäs, toimelias ja positiivinen. Ja poikani tietävät, ehkä jopa huomasiavat asian aiemmin kuin minä.

Minä puhun ja puhun, mutta ajattelen, että jollekin, joka kokee samaa, eikä vielä usko, tämä voi olla tärkeä!

[Esmiralda]

Isoäidilläni oli tuo sairaus,ja muistan miten itsekin teininä lakkasin käymästä hänen luonaan.Hän oli ollut minulle todella läheinen ja rakas.

Pikkuhiljaa hänkin alkoi ensin puhumaan vanhoista asioista.Unohti sen hetkiset ja alkoi myös laittaa tavaroitaan ihmeellisiin paikkoihin.
Äitini oli työssäkäyvä,ja heillä oli oma yritys.
Niin siinä lopulta kävi,että laitoshoito oli ainoa vaihtoehto.
Siihen aikaan ei näin paljon vielä tiedettykään noista sairauksista.

Kyllä sinulla Esmiralda on täysi oikeus olla välillä turhautunut ja vihainenkin.Läheisen sairauden etenemistä on todella raskasta katsoa.
Ja jos vaaratilanteita,esim.tulipesien kanssa touhuamista(mammani touhusi lämmittämisen kanssa ja oli polttaa koko talon)tmv.tulee eteen,on kai pakko miettiä niitä vaihtoehtoja.

Vaikea ratkaisu sekin,mutta jos voisi jakaa muutamille päiville ja osa sitten taas kotona.
Molemmat saisivat lepoa,sillä sinä sitä myös tarvitset ja paljon.

En maalaile mitään kauhukuvia,vaan mietin siltä kannalta jos sairaus kuitenkin nopeasti etenee.
Voimia vaan teille molemmille,sillä turhautunut on myös se osapuoli joka sairastaa.Ehkä peloissaankin.
Toivon teille kuitenkin molempia tyydyttävää vaihtoehtoa,niin olisi molempien parempi olla.
Enempää ei oikein voi harteilleen ottaa,kun sen,minkä selkäranka kestää.,,    

Kiitos Chandra!

Totesin että lääkäri on aika hyvä, pisti heti järjestykseen mieheni kaikki lääkeasiat ja sairaudet.

Ja sanoi minulle kauniisti, että 'voit aivan hyvin käydä viikon lomalla, miehesi pärjää'. Jo se oli minulle suuri lohdutus, lääkärin lupa!

Minulla on ystävä Tamperelleella, vanha ihminen paljon vaikeammassa tilassa kuin mitä, jota yritin silloin tällöin vierailulla ilahduttaa. Hänen miehellään oli sama tauti. Viimeiset vuodet ystäväni nukkui pari tuntia kerrallaan, kunnes hänen lääkärinsä pakotti hoitokodin ottamaan mies vastaan. Ja siellä hänet tuperrettiin heti lääkkeillä. Ystäväni oli kauhuissaan. Kunnes mies kuoli aivan yhtäkkiä.

Tiedän, että kun on aina ollut kunnioitus ja lämmin läheisyys, se kantaa kauas.

Mutta voi, en ole tiennyt, että purnaaminen ja tällaisen purkaminen auttaa näin paljon!!! 

[Elektra]

Valoa, iloa ja rakkautta sinulle Esmiralda 

Olet todellakin pitkälle päässyt tässä elämässäsi, kun sinuun noin paljon luotetaan ja tukeudutaan... Altzheimerin tauti kertoo ihmisestä, joka on todella paljon ajatellut ja tehnyt 'ajatus'-työtä toisten ihmisten hyväksi - hän kokee ettei hänen neuvojaan ole riittävästi arvostettu, joten hän on jättäytynyt 'toisten neuvojen' varaan.

Olet ollut oikeilla jäljillä, kun olet häntä hoitanut ravintolisillä. Esim omega3 rasvahappojen vaikutus aivoihin on todellista - samoin kuin epäsuorien antioksidanttien (esim. Naturesin Cognicore, jota juuri lanseerataan markkinoille, mutta täällä ei saa mainostaa, joten ei siitä sen enempää).

[Riitta]

Sanotaan, etta kaikella on tarkoitus. Mika lienee tarkoitus tamankaltaisessa sairaudessa, yritetaanko sinua viela opettaa jotain...
Tarvitset paljon voimia ja mukautumiskykya, Suomessahan oli kuuluisa laulajatar Carola jolla oli tama tauti ja varmasti se ei helppoa ollut.
Iso hali sinulle, yrita loytaa syyn ja seuraksen laki ja loytaa vastaus, ehka silloin on helpompaa ja hyvaksyminen on myos "puoliruokaa" ja Elektra vastasi mielestani osuvasti tuossa edella "ajatustyota toisten ihmisten hyvaksi"...

[Esmiralda]

Ikävä kuulla  En voi kokemuksesta sanoa yhtään mitään, mutta tuossa on yksi mielestäni varteenotettava artikkeli aiheesta. Lisäksi liikunnan ja mielenvirikkeiden on todettu helpottavan elämää.

http://www.biovita.fi/suomi/terveyssivut/alzheimerintauti.html

Kiitos, kun luen teidän juttuja tässä, kuten sinunkin, niin huomaan kuinka tervehdyttävää ja tautia hidastavaa on ollut se, että asumme maalla. Mieheni tekee lenkin ulkona joka päivä ja hänellä on myös sisällä pyörä. Siis jos häenllä ei olisi tekemistä, hän olisi vuoteen omana jo ajat sitten. Ja kun hän on päättänyt, että 'pitää elää niin kauan että näkee pojat vakituisessa työssä'.  Tässä sen näkee tuon aktiviteetin ja päämäärähakuisen voiman!