seuraava »

[Solararc]

Miten ihmeessä saisin itselleni voimia? Kun tuntuu että kaikilla elämän osa-alueilla tökkii. Jossain laitoinkin aikaisemmin noita aspektejani, eli mulla on nyt päällä
-  :jupiter:tr    radix (Ihastus työkaveriin josta ei kuitenkaa voi tulla mitään koska olen naimisissa)
-   :uranus:tr    radix (Avioliitossa vakavia ongelmia, pariterapiaa käyty jo muutama kuukausi, tuloksetta)
-  :pluto:tr  MC radix (Työpaikka ei tunnu "omalle", haluasin vaihtaa luovempaan ja enemmän ilmaisuvoimia mahdollistavaan työhön)

Johan tuossa oli. Mieli on vaan niin musta ettei jaksaisi innostua mistään... Mitä ihmettä tässä tekisi, vedän peiton päälleni ja menen murehtimaan maailmaa sinne. Olipas rapumaista....

[Asterix]

Varmasti tähdet vaikuttavat myöskin,
mutta olisiko aiheellista tarkistaa,
onko aivojen ja kehon vitamiinit ja rasvat kunnossa?

Jos ei, niin yleensä toisen naama v*tuttaa, mikään ei innosta,
eikä mihinkään riitä voimat, hermot ovat kireällä ja stressiä pukkaa
ja eikä tee mieli kuin nukkua päivät pois.

Suomessa on niin rankka talvi, että se syö kaikki
vitamiinit ja hivenaineet ihmisestä.

Siispä apua ihmissuhteisiin apteekin/luontaistuotekaupasta;
Rautaa
B-vitaminit
Omega 3 ja 9

Auttaa omaan vireystilaan ja siten myös muihin,
kun jaksat olla positiivisempi.

Mutta jos nämä ovat jo kunnossa,
niin sitten vaan lycka till ja voimia!
Elämää se vain on ja mikään ei kestä ikuisesti. 

[^^Queen Nefertiti^^]

Pari kk terapiaa ei ole vielä kauan, mutta ei se aina auta. Aina ei auta edes välipalasuhde. Ota etäisyyttä välittömiin asioihin, tilaa hengittää.

[Atomi]

Ikääsi en tiedä, mutta kuulostaa neljänkympin kriisiltä. Ehkä olet "vanhana syntyneitä", jos oletkin parikymppinen. Melkein kaikki keski-ikäiset käyvät tuon mullistuksen läpi jossain vaiheessa, kun herää kysymys "mitä tekisin loppuelämäni". Hyvänä uutisena siis se, ettei siitä tarvitse masentua. Kuten itse sanoit, sinusta tuntuu siltä, että tökkii joka suunnalla. Se ei siis ole oikeasti todellista muutoin kuin tunnemaailmassa. Jos haluat, voit valita toisin ja nähdä työpaikkaihastuksen piristysruiskeena, parietrapian tilaisuutena selvittää asioita ja vihdoin saada jotain ratkaisuja ja luovuuttahan voit käyttää ihan missä haluat. Saahan siitä tietenkin hullun maineen, mutta mitäs sillä menetät? Tätä on elämä. Toivottavsti hymyilit edes vähän ajatellessasi miten luovaa hulluutta voisi ilmentää omassa työssäsi. Siitä se lähtee menemään...tule pois peton alta...täällä on elämää...             

[taunos]

Itse soitan terapianaa selvännäkijänä
tai lähden kahden koirani kanssa metsään samoilemaan
Kun ruumis väsyy, henkikin voi paremmin
Myös rukous auttaa, Jumala kuulee rukoukset. Olen monta kertaa saanut apua yläkerrasta

[sarru81]

Voi, tuttu tunne..
joskus valtaa niin ultimaalinen surun tunne että paistava aurinkokin vain ilkkuu minun pahalle ololle.
Onko sinulla mahdollisuutta lähteä vaikka päivän tai kahden pääntuletus reissulle ? Uudet maisemat helpottavat hiukan ahdennusta, eivät tietysti poista ongelmaa.
 Kävin tuossa kuukausi siten viikon pyörähtämässä Intiassa, ja se avasi tietyllä tavala silmäni elämi pysähtyvyyteen. Minäkin koin että työpaikani ei tuntunut enään vastaavan toiveitani ( aivan inhimillistä, ihminen kasvaa ja ambitiot sitä myöten. Ole iloinen että olet tiedostanut että vika on tässä, voisin sen korjata tällä) ja nyt etsin pää sauhuten töitä. Peukkuja pystyyn laittakaa rakkaat siskot.
Intiassa tapasin paljon naisia jotka olivat kateellisia vaalealle iholleni ja rajattomille mahdollisuuksilleni. Osalla tapaamistani naisista oli kirjaimellisesti nyrkin ja hellan välissä.
Tulin takaisin suomeen, puhkuen iloa ja onnea siitä että olen nainen ja minulle on annettu onneni avaimet. Sinäkin pystyt siihen. Välillä oman elämän hallinta katoaa kun on paljon velvotteita ja arkipäivän ongelmia.
Sinulle paljon voimia.. ja tiedätkö mitä.. puut antavat paljon voimaa. etsi ihanan iso, vihreän vehreä jykevä puu. Ota tiukasti kiinni, tuoksuttele kevään hajuja ja tunne jotain suurta sylissäsi, se ei vaadi sinulta mitään, on vain ja antaa voimaa 

[Solararc]

Heippa taas!

No, nyt jo hiukan aurinko paistelee tuolta pilven reunan takaa. Ihana kuulla että joku muukin kokee tämän elämän joskus laidasta laitaan. Toisinaan ajattelen etten taida olla ihan selväpäinen :. Mutta ei mahda mitään, elän täysin palkein, tunnen täysin palkein. Välillä sattuu, välillä ei.

Tässä hurjien transiittien keskellä (Uranus+Pluto) mietin että ehkä tämä kaikki on jotain perustavanlaatuista itsetuntemuksen työstämistä.  Ja kun haluaa oppia tätä elämää ymmärtämään, niin kai se lähtee oman itsensä ja omien reaktioidensa ymmärtämisestä ensin. Ja ei, en ole vielä 40 mutta 33 vuotta tulee heinäkuussa mittariin.

"Työpaikkaromanssista" sen verran, että arvoilleni uskollisena kirjoitin tälle ihastukselle aika syväluotaavan kirjeen. Mun oli pakko käydä ajatuksiani läpi ja kerroin myös ihastuksestani ja siitä miten asioista ajattelen moraaliselta kantilta. EN tiedä oliko nyt ihan viisasta avautua niin tälle miehelle mutta jotenkin vain koin luottavani häneen ja näin tein.

Tutkin muuten karttojamme ja meillä on synastrisesti aika paljon yhteistä, mm.
- meikäläisen    hänen  Ravussa
- meikäläisen    hänen  Leijonassa
- meikäläisen    hänen 
- meikäläisen    hänen 
- meikäläisen  kaloissa  hänen  Skorpasissa
- meikälisen    hänen 

...ihan vain muutamia mainitakseni...että kai se vetovoima ja kommunikoinnin helppous lähti jotenkin noista asetelemista.

Hänen kanssaa oli vapauttavaa keskustella. Ja tuli tunne että vaikka paljastinkin itseni aika lailla (outoa meikäläiselle, Pluto-ihmiselle) niin se kannatti. Multa irtosi se kiehtova jännite, missä mietin kysymyksiä: "mahtaako hän tykätä, onko kiinnostunut, miten tuntee jne...". Sainpahan vastauksen häneltä itseltään, eikä tarvitse enää arvailla...

Kiitos piristävistä sanoistanne! Arvostan niitä!

[^^Queen Nefertiti^^]

Entäs se avioliitto. 

[Solararc]

No hei taas!

Niin ja avioliitolle yritetään tehdä jotain! 

Eli siis yritän selvittää ensin itselleni mitä tunnen, mitä haluan. Haluanko todella erota (sekin on mielessä pyörinyt). Siis en erota todellakaan minkään ihastuksen vuoksi, vaan oman itseni takia. Pystymmekö löytämään ratkaisun meidän ongelemiimme. En vain tiedä uskonko meihin enää.Ja se on huolestuttavaa. Toisaalta erokin pelottaa ja aivan köykäisin perustein en siihen lähde.

Mutta miltä kuulostaa elämä ilman seksuaalista kanssakäymistä? Meillä on ollut jo parin vuoden selibaatti... Aluksi yritin ymmärtää mieheni haluttomuutta. Annoin aikaa, yritin kysellä. SItten se tarttui minuunkin, en enää itsekään halunnut. Ja nyt on tilanne tämä ettei kumpikaan koske toiseen. Mutta kaupassa käynnit sujuvat, pyykkikone pyörii emmekä tappele. Eli tavallaan olemme kämppikset. Ihan ok -kaverit. Naurammekin, ja voisi luulla että meillä on kaikki hyvin. Mutta ei...

Tajuan kyllä että juuri tämä tilanne ruokki valmiiksi tämän ihastuksen. Jos on jano niin kyllähän lähteen vierellä se jano korostuu:-) No tosiasiassa, tämä seksittömyyshän on jo lähtenyt lapsien myötä, noin 4 vuoden takaa. Mutta totaaliseen seksittömyyteen se kääntyi toisen lapsen raskausaikana...

No joo, eipä tämä mikään seksuaalineuvonta-palsta ole. Olen vaan ihan huuli pyöreänä että mitä tekisin. Voiko kipinä syttyä, olenko tyytyväinen siihen mitä sieltä voisi tulla? Ei ole helppoa ei. Ken on tämän käynyt läpi niin tietää että vastaukset "siitä vaan vaikka ei huvittaisi, niin se alkaa sitten sujumaan kuin pyörälläajo" -tyyliin eivät oikein hymyilytä.

No, yritämme siis kuitenkin. Lasten takia, ja perheen. Ja ehkä löydämme sen tien takaisin toistemme sydämiin. Ehkä emme. Sen aika näyttää...Mutta kriittistä aikaa me nyt elelemme...

[Rakkauden enkeli]

Voimia sinulle Solararc!  Tunnistin tuossa jotain niin samaa entiseen liittooni verrattuna. 
Me olemme erosta huolimatta pysyneet ystävinä ja meillä on yhteishuoltajuus. Siis mahdollisimman "pehmeä" ero lastenkin kannalta. 

[sahame]

Minullakin ero 10V avoliitosta menossa. Tosin miehen aloitteesta ja jotenkin salamana kirkkaalta taivaalta. Kuukausi uutisesta ja pian varmaan lasten kanssa muutan pois. Tuntuu, että meinaa voimat loppua ja välit mennä kokonaan. Ja sehän se kumma on kun se seksipuoli on aina mennyt ok, välillä kiihkeämmin ja toki pienten lasten vanhempina välillä laimeammin. Mutta nyt vaikka eroprosessi menossa, nukumme melkein sylikkäin. Ja se tekee vain entistä hämmentyneemmän olotilan itselle ja nyt siinä pisteessä olenkin, että ei tarvi enää viereen tulla. Äijä lähti vapun viettoon eikä mitään sanonut. Tuli tosi paha olo. Hän ottaa tosissaan kaiken irti tästä hommasta. Haukkuu, arvostelee, syyllistää, ei puhu kunnolla asioista ja tunteista ja on kuin eri ihminen. Minulla koko ajan tunne, että liekö kolmas osapuoli kuvioissa...Mutta onneksi kesä tulossa ja asunto asia järjestyi oikeastaan etuajassa...Joten ei auta kuin suunnata uutta kohti vaikka pelottaakin ja surullinen olo. Toivottavasti tätä jousimies nousevaa rapua onni potkaisisi työasioiden suhteen. Ja osaisin mennä oikeaan suuntaan...Kaikesta huolimatta...
Aiheeseen liittyen, mieti mihin todella pystyt tyytymään? Pystytkö elämään ilman seksiä loputtomiin? Onhan se kuitenkin melko tärkeä osa parisuhdetta. Tai pystyttekö miehesi kanssa selvittämään syytä kyseiseen juttuun? Olisiko syynä työuupumusta, lapsiperheen arki tms? Tai olisiko työtoverisi ehkä sittenkin tutustumisen arvoinen ihminen...Nämä on tosi vaikeita asioita...Varsinkin kun itse nyt jätettynä saa lasten kanssa ihmetellä maailman menoa...Mutta toivotan kaikkea hyvää ja voimia ongelmien ratkomiseen...

[Rakkauden enkeli]

Voimia myös sinulle Sahame!  Minunkin ero tuli lopulta aika yllättäen, vaikka ongelmat olivatkin jo pitkään kyteneet...