Etsin tietä.
Tietä sydämen viattomuuteen teissä, monina teissä;
monien teinä, monina teinä.
Etsin tietä linnaan, jossa alun alkaen loimuaa tuli,
sydänten tuli, sydänyhteyksien tuli.
Kohtaan uljattaria ja uljakkeita.
Matkalla toistensa syvyyksiin.
Valaehtoisia nuoria, seestyneitä vanhempia, iättömiä maattoja.
Jokaisessa yhdistävä liekki sydänalassa - enemmänkin!
Koko rintamus loimuaa, koko ylävartalo tulessa riemuaa.
Aina päähän saakka, kruunun yläpuolisuuteenkin asti.
Etsin tietä linnaan, jonka vallihaudassa soi sininen rauha, harmonia ja hiljaisuus-tyven.
Askel askeleelta ylitän tuon veden.
Kuin kooten itseeni elämänilonteen meden.
En ole ikuinen ilman ketään.
Vain kenen hyvänsä keralla kulkien iätön ain oon.
Sydämessäin soi viattomuus, tietön taivallus raukenee rytmiin sen.
Tämän unohdimme. Kuin maljana nautimme.
Silti ainaisuudessa varromme.
Suurin löytö maailmojemme kaikkeudessa on tämä:
sykkivä, sähköistä tulta ympärilleen purkava laitos,
tajuntamme taitos.
Sydänten viattomuus, vailla teitä onnetonten, niitä ilman onnellinen.
Lailla teidän onnellisten olisinko vuottanutkin
omaa tulemustain?
Kyllä, oi niin,
kyllä!
