Voi miten jännittävää ja ihmeellistä tämä meidän elämämme onkaan!
Erillään ollaan,mutta niin yksissä silti.
Aaviisuisen kirjoituksen allekirjoitan ja nyt olit RV tuonut nuo yksisarviset,vaikka aijoin kertoa omakohtaisen kokemuksen tuosta samasta surusta,jota nyt koit.Kerronkin sen kyllä.
Mutta yksisarvisista.
Poikani oli ottanut tyynyni vuoteeseensa ja hänellä oli taas jokin huono kausi meneillään.
Ei hän sitä heti kertonut,vasta kun kaverinsa,joka kävi kanssani Reiki ykkösen,oli paikalla ja keskustelimme jotain ihmeisiin liittyvää.
Hän sanoi,että sinun tyynyssäsi on kyllä jotain "pahaa".Kertoi sitten,että aina kun hän yritti nukkua,tuli hevonen,jolla oli yksi sarvi päässä ja lopulta hän heitti sen pois,koska näky ei mennyt ohi.
Ei ollut kuullut yksisarvisten ihanasta tehtävästä,joten hän koki sen pelottavana.
En tiedä,miksi hänelle näytettiin se,sillä itse en tyynystäni mitään kummempia aisti.
Mutta tuohon uneesi ja itkuusi,suruusi.
Nuorimman tyttäreni kanssa olen käynyt tuon vaikean läksyn.Tytär täyttää ensi kuussa 23v.
Eromme jälkeen ennen isälleen niin tärkeä lapsi sai jäädä.Ei tapaamisia,ei yhteydenottoja,ei mitään.
Minulle löi luuria korvaan,jos yritin saada kontaktia ja kertoa miten tytär kaipaa ja ikävöi.
Kirjoitti isälleen miltä hänestä tuntui ja että ymmärsi isäänsä,muttei koskaan lähettänyt kirjeitä.
Mies halusi kostaa minulle.Hän ei kuulemma halunnut kartuttaa rahavarastojani elatusmaksuilla,tai antamalla rahaa tyttärelleen.
Kun äitinsä kuoli,hän ja uusi avovaimonsa kavalsivat tytön perinnön.No,oikeishan määräsi hänet sen välittömästi maksamaan,kuten tyttäreni serkullekin,mutta rahat olivat jo menneet.
Tyttö ei olisi edes halunnut nostaa oikeusjuttua,mutta siinä oli myös sedän tytär.
Miten monta kertaa minä itkin sitä,että miksi joudun katsomaan tuota surua,jolle en mitään voi.Puhua kyllä ja sanoa että isä rakastaa sinua omalla tavallaan.
Tiesin ja tunsin sen tuskan.Vaikkei minua lapsena oltu hylätty,niin aikuisena kyllä ja yritin rinnastaa sen lapsen kokemukseen.
Että miltä tuntuisi,jos rakastettu toisi uuden naisen,jota minun oli katsottava vaikka samasta perheestä.
Tytär kun ei halunnut minun enää tuovan ketään kotiin.Niinpä en tuonut.
Se olisi ollut hänelle liian raskasta,koska hän ei ollut siihen valmis ja piti minua tukenaan.
Tapailin miesystävääni muualla ja enempään ei ollut itsellänikään tarvetta.
Nyt kun tyttö on jo kauan ollut poissa kotoa,käyden silti harva se päivä,niin ei hänen rakkautensa isäänsä silti ole muuttunut.
Hän ajattelee kyllä aikuisemmin,mutta huoli isästä on yhä.Huolimatta siitä,mitä hän isänsä taholta koki ja kokee yhä.
Hän nimittäin soitti minulle hätääntyneenä,että "näitkö sen ilmoituksen lehdessä että isin työpaikka menee konkurssiin?Miten isin nyt käy?ja kyllä käy sääliksi."
No,lohdutin häntä sillä,että isänsä on niin ammattilainen työssään,että saa aina uusia töitä ja luultavasti,koska tästä on vuoden jo huhuja kiertänyt,on turvannut omaisuutensa.
Lapsi siis antaa kaiken anteeksi vanhemmilleen.Sitä jaksoin ihmetellä ja hämmästellä.Tietäisitpä mitä muuta heidän tarinaansa liittyykään.
Eli hän opettaa minulle sitä pyyteetöntä rakkautta ja anteeksiantoa.
Rauhoituin asian kanssa vasta silloin,kun tajusin nämä sielunsopimusjutut.
Eli hän on valinnut tuon tehtävän ja opettaa tosiaan sitä meille.Myös hän on jo pienestä joutunut kokemaan,miltä tuntuu tulla hylätyksi ja on äärettömän myötätuntoinen muita kohtaan.
Luulen että sinun kohdallasi isä ei tällä tavoin ole hylännyt ja ainakin kirjoituksista on käynyt ilmi,että lapsesikin ovat hyväksyneet miehesi.Joten sitäkin kautta voit selittää.Että kuten äidillä on nyt uusi mies ja tämä on nyt meidän perheemme,,,tiedät kyllä.
Mutta lapset eivät sure koko ajan kuten me aikuiset.He leikkivät ja unohtavat leikkien ajaksi.Sekin tieto lohduttaa.Kysyvät kun mieltä askarruttaa ja mikä aarre sinä olet heille,kun uskaltavat ja voivat sinulta kysyä.
Oppivat jo pienestä tämän nykymaailman menon ja siksi heistä ehkä tulee erilaisia,myötäeläväisempiä kuin me olemme olleet.
Silti soisin,että jokaisella lapsella olisi yksi aikuinen,jolle voisi murheensa kertoa.Nuo lapset minua surettavat,joilla ei ole ketään.
Siksi yhä ja uudestaan kannustan kuuntelemaan vierastakin lasta,jos hän sinua katsoo sillä silmällä,että haluaisi puhua.
Keskustelun voisi avata jollain ihan pienellä ja arkisella jutulla.OSALLISTUTAAN!!!!!