seuraava »

[selkälokki]

Heih!!

Useinkin kannustetaan siihen, että antaa elämän kuljettaa ja pitäisi osata elää tätä hetkeä.
Mie juuri useinkin liian kanssa vatuloin asioita ja jahkailen ja pähkäilen, mietin tulevaa jne.

Siis koen haasteeksi tietyllä tavalla elää hetkessä.
Miten te, jotka sen taidon jo osaatte, pystytte sen tekemään???
Miten voi rauhoittaa itsensä virranvietäväksi?? :

[Mirjam]

Itse koen asian niin, että hyväksymällä itsensä siinä hetkessä mikä on käsillä, juuri sellaisena kuin on. Ja olosuhteet.
Vaikka sellaisena, että pähkii ja käkkii nyt, jos siltä tuntuu...

Ja toisaalta jonkinlaista itsetutkiskelua se kai myös 'vaatii'....
Itsetuntemusta.
Rakenteidensa purkamista. Ja eheyttämistä.
'Hyväksi käyttäen' sen hetkistä tilannettaan ja olemustaan ja hakemalla avaimia siihen vallitsevasta todellisuudesta.
Karkaamatta mielen toiveisiin ja pelkoihin ja uskomuksiin.
Alastomana oloa. Eli haavoittuvana oloa.
 

[Daria]

Viestiäsi lukiessani huomasin että näköjään olen oppinut elämään tässä hetkessä. Oli nimittäin aika jolloin elin "sitkun"-elämää, eli ajattelin niin että "sitten kun minä sitä ja tätä, sitten saan tai teen sitä ja tätä". No kumma juttu, ei se elämä sitten mennytkään ihan suunitelmien mukaan  .
Vaikka esim. taloudellisesti elämämme on varsin epävarmaa, olen huomannut että asiat aina järjestyvät (kuten tuolla jossain aiempi ahdistus-avaukseni  ). Ja jos ulkopuolinen tarkastelisi meidän elämää ja vaikka nyt sitten rahankäyttöä, voisi olla sormi suussa että miten tuo perhe muka elää. Mutta kyllä me eletään, ja hyvinhän meillä asiat on kun meillä on ruokaa, kiva koti, saamme toteuttaa itseämme, ihana luonto ympärillä, olemme terveitä ja rakastamme toisiamme  . Mitä muuta sitä ihminen voi kaivata?
Ja tulevaisuutta en edes halua tietää, mitä jos siellä onkin jotain pelottavaa... ja todellisuudessahan se on sitten sen ajan murhe.

Kuten Mirjam sanoi, se vaatii haavoittuvana oloa ja olen tässä asiassa haavoittunut ja saanut takkiini kun se sitkun-elämä ei luonnistunutkaan.

[Hiisitär]

Minä olen kerran elämässäni päässyt tuohon täydelliseen "Tässä ja Nyt" - tilaan ennen nukkumaan menoa. Se oli käsittämättömän upeaa! Ei pystynyt ajattelemaan minuuttia eteen tai taakse päin, koska sellaisia ei enää ollut. Oli vain tässä ja nyt. Todella avartava ja syvä kokemus, toivoisin pääseväni siihen vielä joskus uudestaan! 

Minäkin olen opetellut tuosta "Sitku"-jankkaamisesta eroon ja nyt kovan työn alla on heivata roskiin "entäs jos"-jankkaus. Helppoahan se ei ole.

Tässä ja Nyt hetkessä eläminen ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö saisi ajatella menneitä tai tulevaa. Stressi, pelko ja ahdistus pitää käsitellä pois ja muuttaa ajatusmallit positiiviksiksi. Piilostressaajana tämä on myös kova läksy. Tavallaan olen tyyni viilipytty, joka vain tietää, että asiat järjestyvät ja samaan aikaan hypin suunnilleen seinillä maalaillen sinne kauhukuvia täysin pieleen menevistä asioista!

Rasittavaa! 

[Lilli]

Itse olen oppinut hyvinkin elämään tässä ja nyt. Tähän päästäkseni olen käyttänyt melkoista shokkihoitoa, nimittäin omassa mielessäni olen tuonut kuoleman mahdollisuuden hyvin lähelle. Eli:"Jos kuolen tänään, niin olenko elänyt niin täysipainoisesti, että olen valmis lähtemään?"

No, kaikki eivät pidä kuoleman ajattelusta. Itse olen huomannut olevani eniten läsnä sellaisessa tekemisessä, josta todella nautin. Nuorempana tätä tapahtui esim. maalausharrastuksen tai tanssimisen parissa. Toisinaan jokin aivan arkinenkin asia saattaa tuntua aivan ihmeelliseltä, vaikkapa ruuanlaitto tai polkupyörällä ajaminen. Rakkaidensa kanssa oleminen ja kuhertelu on erityisesti "tässä ja nyt" -toimintaa. Konfliktit eivät ole hauskoja, mutta niissä jos missä pitää energia fokusoida juuri käsillä olevaan hetkeen. Siis jollain kierolla tavalla olen siis nauttinut konfliktienkin ratkaisemisesta juuri sen läsnäolon voiman takia.

Mitä tulevaisuuden suunnitteluun tulee, niin sitähän pitää toisinaan harrastaa. Itse olen ottanut tavaksi pohdiskella vaihtoehtoja hyvin perusteellisesti ja kuullostella sitten sydämen ääntä siitä, mikä on oikea valinta. Sitten teen päätöksen ja loput jätän Kaikkeuden haltuun. Sellainen aktiivinen murehtiminen jää pois, vaikkakin päätöksen eteen joutuu varmasti töitäkin tekemään. Mutta siinäkin on yleensä melkolailla läsnä, kun on valinnut uuden suunnan ja tekee töitä sen eteen, että suunnitelma toteutuisi. Tässäkään ei päämäärä ole sinänsä se tärkein vaan yhtälailla prosessointivaihe voi olla yhtä antoisa.

[Mamie]

Nykyisin aika useinkin osaan elää tässä ja nyt, ja ei siihen voi muuta sanoa, kuin että se on ihanneolotila. Siihen kannattaa pyrkiä. Se harmonia antaa voimia pitkäksikin aikaa. Ei tarvitse kaivata mitään eikä surra mitään tehtyä, vaan olla vain, nauttia, tuntea, kokea, puhtaasti...

Tällaisena ylivireänä sekopäänä, ne ojat ja alhotkin on sitten kiihkeitä, että kun tuosta olotilasta tiputaan niin tiputaan sitten kunnolla. Silloin on järjetön kuolemanpelko tai elämänpelko, jännittää tilanteita ja niiden hallinnan menettämistä, niiden menettämistä... Mutta näillä laineilla keinutaan ja ihan ok homma, kumpikin opettaa

Tässä ja nyt on totisesti onnea 

[Mamie]

Hei, vielä tahtoisin sanoa, että mielestäni tässä ja nyt-elämä ei sulje pois tulevaisuudensuunnittelemista. Se tietty tunne päässä ratkaisee stressaako tulevaisuus, yrittääkö pakottaa sen tiettyyn muottiin vai ajatteleeko, että asiat menee joka tapauksessa oikein päin..."Tuon tahtoisin toteuttaa, katsotaan minne tieni vie.."

[Ajatus]

Hei, tähän täytyy laittaa ihana pieni juttu, jonka sain kaverilta sähköpostissa. Yleensä en lähettele tällaisia julkisille foorumeille, mutta kun sattui sopivan niin hyvin aiheeseen ja tuli mieleen tuosta Lillin "shokkihoidosta". Toivottavasti englannin kieli taittuu tämän verran.

This was written by an 83-year-old woman to her friend. *The last line says it all.*

Dear Bertha,

I'm reading more and dusting less. I'm sitting in the yard and admiring the view without fussing about the weeds in the garden. I'm spending more time with my family and friends and less time working.

Whenever possible, life should be a pattern of experiences to savor, not to endure. I'm trying to recognize these moments now and cherish them.

I'm not "saving" anything; we use our good china and crystal for every special event such as losing a pound, getting the sink unstopped, or the first Amaryllis blossom.

I wear my good blazer to the market. My theory is if I look prosperous, I can shell out $28.49 for one small bag of groceries. I'm not saving my good perfume for special parties, but wearing it for clerks in the hardware store and tellers at the bank.

"Someday" and "one of these days" are losing their grip on my vocabulary. If it's worth seeing or hearing or doing, I want to see and hear and do it now. 

I'm not sure what others would've done had they known they wouldn't be here for the tomorrow that we all take for granted. I think they would have called family members and a few close friends. They might have called a few former friends to apologize and mend fences for past squabbles. I like to think they would have gone out for a Chinese dinner or for whatever their favorite food was.

I'm guessing; I'll never know.

It's those little things left undone that would make me angry if I knew my hours were limited. Angry because I hadn't written certain letters that I intended to write one of these days. Angry and sorry that I didn't tell my parents and my children often enough how much I truly love them. I'm trying very hard not to put off, hold back, or save anything that would add laughter and luster to our lives. And every morning when I open my eyes, tell myself that it is special.

Life may not be the party we hoped for, but while we are here we might as well dance.

[Kotkansilmä]

Omalta osaltani voin sanoa kokeneeni " elämän kuljetusta ". Nuorena ( aikoja sitten ), veljeni kanssa liftattiin ( silloin ei ollut interreiliä helpottamassa ) ympäri eurooppaa, lähes rahattomina ja kielitaidottomina. Kokemuksia kertyi, sellaisiakin, joista selvisimme ehjinä.

Tiukan paikan tullen muistelen joskus, kuinka sittenkin luottamus elämään ja sen oikeudenmukaisuuteen kuljettaa meitä, jos ja kun annamme sen tapahtua, emmekä ole joka paikassa suuna ja päänä sähläämässä oman mielemme mukaan.


             

[sawotar]

Arvaappa onko tuo samainen kysymys käynyt minunkin mielessä monia satoja kertoja pähkäilen ja stressaan valmiiksi tulevaa, ja ei ihme kun sitten keho oireilee negatiivisesti  mutta olen pikku hiljaa oppimassa, että hyväksyn asian sellaisena kuin se tuleekin oli se hyvä tai huono, koska se opettaa minua henkisellä tasolla vahvemmaksi ja opin näkemään omat puutteellisuuteni mutta silti uskallan välillä kysyä viisaimmiltani neuvoja jos en itse osaa pähkäillä ja sehän on luonteen suurin rikkaus että uskaltaa myöntää, että ei aina tiedä miten pitäs olla ja sitä vartenhan meille on luotu erilaisia ihmis kontakteja ihanaa

[Ippuska]

Magneettitaulu jääkaappini ovessa muistuttaa minua päivittäin:

"Tanssi ikään kuin kukaan ei katsoisi sinua

 Rakasta ikään kuin sinua ei olisi koskaan loukattu

 Laula ikään kuin kukaan ei kuulisi sinua

 Elä ikään kuin taivas olisi maanpäällä."

Minulle tässäjanyt-eläminen merkitsee ennenkaikkea luottamusta Luojaani. Hän minut teki, Hän myös ottaa vastuun minusta. Luotan Häneen. Tahdon tahtoa sitä mitä Hän tahtoo ja sen tiedon voin saada vain kuuntelemalla Elämää tässä ja nyt.

[monikakson]

Mä olen viime aikoina alkanut liikaakin ehkä ajattelemaan tulevaisuutta. Olen päättänyt kolmen kuukauden päästä häipyä tästä kaupungista takaisin kotiin hetkeksi. Se on tulevaisuutta, ja mietinkin että mitä jos en kolmen kuukauden päästä enää haluakaan lähteä. Olen aika lailla elänyt hetkessä, mennyt sen mukaan mitä kulloinkin elämällä on annettavana. Nyt on itselleni kirkastunut joitakin päämääriä. On unelmia, haaveita joihin olisi mukava pyrkiä. Sitten iskee pelko, koska nyt lähipiirissäni on mies, joka olisi sitä laatua, jonka kanssa pystyisin elämään. Kummallakin on kuitenkin niin erilaiset haaveet tulevaisuuden suhteen, että tuntuu mahdottomalta ajatella meitä yhteisessä elämässä. Nyt tuntuu hyvältä tässä hetkessä, eikä saisi ajatella tulevaa ja sitä kipua, minkä ero tulee tuottamaan. Toisaalta omaa tulevaisuuttani ajatellen, voisin olla valmis uhraamaan haaveitani hänen takiaan. Voin löytää toisenkin tien itseni toteuttamiselle, jos se sitä vaatii. Pelottaa myös puhua mitään tulevaisuudesta, koska se saattaisi rikkoa tämän hetken illuusion.