Heips, jopahan on taaskin päässyt aikaa vierähtämään kuni tulin tänne katselemaan mitä on vastailtu vanhoihin viesteihin, ja niinhän se on, että täältä tällainenkin ketju puikahti silmäini ulottuviin.
Yllätyin, miten vaatimaton viestini oli päässyt havahduttamaan kanssakulkijoitani, joten tässä kokonaisuudessan sen vielä näin tiimojen päästä toistan - jatkaakseni sen jälkeen lisää pohdintoja:
Miksihän tuo menee nyt ylitse ymmärrykseni:
siis te haluatte kirkon, jossa voitte olla vapaasti asioista sitä mieltä mitä haluatte, kunhan tunnustatte jumalaa?
Eli haluatteko te rakennuksen vai instituution, joka kuitenkin on määräämässä ja säätelemässä asioita?
Olen käsittänyt, että siinä vaiheessa, kun henkisyytemme on kehittynyt emme kaipaa enää ns. auktoriteetteja kuten papistoa, instituutioita tms. rajoittamassa meidän todellisen henkisen minämme kehittymistä. Voimme vaikkapa istua nurmella käsi kädessä piirissä (vähänkö tuli mieleeni Rainbow Gathering
) ja kiittää äitimaata sekä luojaamme ilolla - taivas/kosmos kattonamme ja äitimaan syli lattianamme, ilman rajoittavia säädöksiä tai seiniä.
Ongelmamme lienee, että ajattelemme kuin ihmiset - että meillä tulisi olla jokin maallinen auktoriteetti säätelemässä uskoamme sekä keräämässä siitä kymmenyksiä....
Ja vastausta tuli, ettei tuolla tavalla, vaan jotta olisi paikka johon jokainen voisi tulla rauhoittumaan. (Näin kirjoitti Ippuskan komppaamana Rakkauden valo - en vaan osannut sitä enää tähän lainata, joten kokonaisuudessaan sen voi lukaista ylempää)
Ollessani tänään taasen luonnon helmassa kooten metsästä itselleni energiaa kohottamaan raskaan ajan yli ja uusiin ulottuvuuksiin, joiden tiimoilta kykenen maallista tehtävääni rakkaudella hoitamaan - koin täyttä elämisen voimaa sekä rauhaa, pyyteetöntä olemisen iloa sekä rakkaudellista tasapainoa.
Mietin näissä energioissa näitä vastauksianne lukien, miten voi olla ihmisen rakentama luonnon luomaa suurempi.
Moniaisia ovat aaltopituutemme - kenties kosmosta suurempi on kivenhakkaajan energia, eikä äitimaan syli ole pehmeämpi kuin kirvesmiehen laatima penkki. Kukin meistä on luojanluoma, ja kenties oman vähäpätöisyyteni vuoksi väheksyn ymmärtämättömyyttäni tällaisia suureita - kaivaten luonnon pyhättöön ja vilpittömyyteen.
SanctAstra, vielä tänäkin päivänä tällaista ristissä makaamista harjoitetaan: kuitenkin mahallaan ja täysin antautuneena äiti/isäkirkon normien mukaan.
Hienoa, että arvostat pyhänä paikkaa, mikä on kaunis ja missä olet lapsena laulanut.
