Olimme jonkinmoinen porukka, tuttuja, autolla jossain kaupungissa ja etsimme tietä.
Tien etsiminen yhdistää, vaikka polut olisivatkin kullakin omansa.
Toisaalta ihmisolemuksen läpi etenee väylä, jossa chakrat viitoittavat tietä onneen.
Ajoimme jostain isosta rampista jossa oli ainakin kolme tai neljä kerrosta näkyvissä kun hurautimme pimeään, maan alle vievää tietä.
Siellä meni junaradat ja ajotie samalla.
Sekä kollektiivisella että yksilöllisellä tasolla meneminen aineellisuuden hämärään on saavuttamassa päätepisteensä.
Toisaalta ihmisen hermostoa ohjastavat hänen synapsinsa uuteen valoon, joka tasapainottaa eli parantaa koko kehoa.
Olimme menossa johonkin paikkaan? Mutta päädyimme seinää vasten, eli tie loppui.
Ei enää sinne pimeään, vaan mukana aina lyhty.
Oman valonsa löydettyään ihminen on valmis menemään vaikka läpi seinän.
Kuitenkaan tietä ei kannata seurata, jos siinä ei ole tienviittoja opastamassa mielekkääseen etenemiseen. Aina on - tiellä valkeuteen.
Tätini muuten ajoi sitä autoa ja minä istuin pelkääjän paikalla.
Niin onhan tämä aikas selvä univiesti, mutta haluasin myös teidän näkökantaa.....
Täti symbolisoi sitä muutokseen hakeutuvaa olemuspuoltasi, joka ottaa ohjakset käsiinsä heti, kun erotat, mitä on pelko ja mitä on itsensä rohkeudella hillitseminen.
