Pahuuden määritelmä on todellakin ihan omassa päässäämme
Maapallolle on hyvin tyypillistä tämä kahtiajakoisuus: Hyvä/Paha, Onni/Onnettomuus, Ilo/Suru, Toivo/Epätoivo, Mies/Nainen, Nuori/Vanha jne.
On jännä havaita kahtiajaon mahdollistavan myös täydentävyyden.
Kun näet itse on olevinaan vain yhdensorttista, toisenlaisuus tekeekin elosta rikkaampaa.
Sitten on myös vastakohtien paradoksi: niiden toisiaan tarvitsevuus ja toisiaan kumoavuus.
Se on yksi asia, mitä sielut tulevat tänne opiskelemaan ja miksi maapallolle on niin kova sielujen tunku. Tämä on niitä harvoja paikkoja, joissa ympäristö on jakautunut kahtia oikeastaan ihan kaikkialla, vaikka todellisuudessa ei ole kyse muusta kuin yhdestä ja samasta energiasta sekä sen erilaisista ilmenemismuodoista, jotka me maapallolaiset määrittelemme hyviksi ja pahoiksi.
Tuo "harvoja paikkoja" ilmaisee puutetta luomisen edellytyksistä, jotka sinällään ovat toki rajattomat ja voivat yhdenkin planeetan kohdalla versioitua mitä moninaisimmin.
Voi myös ajatella niin, että on yhdenlainen voima mutta monituista energiaa. Näin siksi, koska Luojalla ei ole vastavoimaa eikä Jumala ole energiaa.
Sielulle on haastava läksyä oppia, ettei loppujen lopuksi ole hyvää tai pahaa - asiat vain ovat.
Mitä onkaan oppiminen silloin, kun sielu tietää, mitä on kokemassa.
Siten oppiminen on poistulemista tietämättömyyden umpiosta,
joka sisältyy täyteen tietoisuuteen siitä, että tietää jo oppimansa
- eli abstraktion siitä, mitä on tullut oppimaan unohtamisen kautta.
Itse näen "pahan" matalavärähteisenä energiana, joka tuo turhia esteitä sielumme tielle esim. omien ajatuksiemme mukaisesti. Keskitymme niin paljon negatiivisiin ajatusmalleihin, että lopulta niistä tulee totta ja unohdamme siinä samalla sielumme todelliset voimat ja sen, että sielun normaali olotila on onnellisuus. Sielu pyrkii tuohon onnellisuuden tilaan jatkuvasti, keinolla tai toisella.
Oikeastaan sielulle ei liene muuta kuin tarkoituksenmukaisuutta,
kun näet kyse on kehäytymisestä.
Siten "turhat esteet" ovat turhan eli epäoleellisen kautta olennaiseen suuntautumista.
Taikka: sielu on sitä positiivisuutta, johon ihminen pyrkii tavoitellessaan onnellisuutta eri keinoin.