seuraava »

[Rakkauden enkeli]

Tässä aivan ihana lasten elokuva, jonka katsoin esikoiseni kanssa hiljattain.

Meilläkin tykättiin kovasti, käytiin leffassa katsomassa ja
nyt poju haluaisi dvd:n..

Juu se oli ihana.  Rupesi ihan itseäkin tanssittamaan sitä katsoessa. Siinä kun oli vielä hyvä sanoma erilaisuudesta ja siitä että pitää uskaltaa olla se mitä on ja monesti se ns. "heikoin" ja hyljeksitty voikin olla lopulta se vahvin ja sankari. 

[SanctAstra]

Viimeisin herättelijä oli Avalonin usvat. Sitä ennen Rob Roy, Suklaata iholla (Comó Aqua Para Chocolate), Brave Heart, Prince of Persia: The Sands of Time, Disneyn Atlantis sekä Notredamen kellonsoittaja, Moulin Rouge.

Kaikkia en edes muista, mutta jokaisella elokuvalla, jolla on ollut pysäyttävä vaikutus, on ollut jokin merkitys. Jotkut ovat muistutelleet edellisistä elämistä tai elämistä, joissa tehtävä on jäänyt kesken. Yleensä tällaiset elokuvat vain tupsahtavat eteen.

[Verninia]

Jotenkin kliseistä ja noloakin myöntää, että 17-vuotiaana ekan kerran nähty Amelie pisti kaikenlaista sysäystä liikkeelle! Siitä tuli tavallaan jonkinlainen pohja tälle nykyiselle maailmankuvalle ja ajattelutavalle: että hyvää oikeasti on. (Ja Pariisissa koukeroita.)

Toinen überklisee on Pikku Prinssi, jos jostain saatte käsiinne brittiläisen 2000-luvulla tehdyn musikaaliversion niin katsokaa. Yle on sitä monena vuonna näyttänyt. Aivan uskomattoman hienosti ja uskollisesti toteutettu.

[Varjotar]

Viimeks herättelevin leffa oli uusintana esitetty You Kill Me.
Sitä ennen Reindeer Spotting, vaikka olikin omassa sarjassaan ihan pohjanoteeraus.

[Lilim*]

Piin elämä! Aika huikea elämys. Ajoittain ahdistava (oma hukkumiskammo nosti päätään) ja melkoisen itkettävä (tiikeri) elokuva, mutta niin vaikuttava ja kaunis 

[t.touhula]

Katsoin taas kuinka monennen kerran lie -eilen tuli uusinnan uusinnan uusintana- Pieni suklaapuoti.
Että siinä onkin käyty hyvin läpi teennäisyys ja itse itselleen arvonanto henkisen romahduksen jälkeen. Siinä kylän / pikkukaupungin pormestari -vaimonsa lähtenyt lätkimään (syystäkin), kun mies tahtoi kaikkien tekevän sitä mikä hänelle sopii.
Täydellinen psykopaatti -rooli.
Suklaapuodin pitäjä näki ihmisten läpi ja suurempia mölyjä nostamatta eli omanlaistaan elämää, sisimpänsä johdattamana. Kohteli ihmisiä sellaisina kuin he kukin olivat. Ystävyydet syntyivät pikkuhiljaa ja elämä soljui nautinnollisen arkipäiväisesti. Ei juoruilua. Ei pakottamista. Ei alistumistakaan.
Oli ihana jälleen katsoa, kuinka syvällä tuon naisen painopiste oli. Todella hyvä esimerkki, miten toimii juurisakran ohjaama persoona - sisäsyntyisesti oivaltaen ja totellen ominta sielussaan.

Toisia kolahtaneita elokuvia ovat Likainen tusina (joooo... tosi naisellista), tykkään kybällä katsoa, kuinka niskurit saadaan ymmärtämään projekteissa yhteistyön merkitys. Sehän antaa myös terveen itsetunnon sivujuonteenaan, kun kukin pääsee tekemään sitä missä luonnostaan on vahvoilla. Yhteinen tosi-vihollinen yhdistää usein saumattomasti sietämättömät vastaanhangoittelijat, joille jokainen on lähtökohdiltaan vihollinen. Elokuvan perusjuoni on sotilaallinen tyhjiö, joka täytyy täyttää henkilöillä, joillla ei ole mitään menetettävää, mutta voitettavaa tosi paljon. Tässä elokuvassa elämänheittiöt (jokaisella kuolemantuomio odottaa tomeenpanoa) saavat mahdollisuuden lunastaa oman elämänsä toimimalla oman maansa parhaaksi.

Yves Montandin roolityöstä intensiivisyytensä ammentava Lähde sekä sen jatkotarinoina filmatut, joitten nimiä en valitettavasti muista. Kertovat kuitenkin ranskalaisesta pikkukaupungista Pyreneitten varjossa.
Ensimmäisessä elokuvassa mies on käytöksellään karkottanut tyttöystävänsä (vaiko vaimonsa? En muista!), joka myöhemmin paljastuu karanneen raskaaksi tultuaan. Elokuvassa tarinat kiertyvät kylän ristiriitaisiin ihmissuhteisiin kuivuneen lähteen kautta. Joku tilallinen on juoksuttanut maanalaisesta vesijuoksusta mailleen vedet ja koko kylä kärsii siitä.
Toisissa elokuvassa kylään muuttaa rujo syntymävammainen nuorehko mies vaimonsa kanssa. Kyläläiset kiusaavat heidät melkeinpä hengiltä. Loppukohtauksissa paljastuu, että rujo mies onkin Montandin näyttelemän hahmon poika. Silloin isä murtuu ja alkaa hyvittää tekojaan sekä muuttuu luonteeltaan myös toisia kyläläisiä kohtaan.