Sitä on nyt ilmassa: siirtymistä vanhasta uuteen.
Aina ja alati on ajassa ollut niin. Ei se ole nyt, vaan aina. Siis minun mielestäni.
Se mikä toiselle on uutta, voi toiselle olla vanhaa. Joten uusi ja vanha ei ole todellista kuin todellisena, eli syntymästä kuolemaan. Eli hyvin todellista.
En näe siinä kuitenkaan mitään tai minkäänlaista sidonnaisuutta juuri tähän aikaan vuosiluvuissa.
Ei niin, että uusi kokonaan syrjäyttäisi vanhaa,
vaan tällöinkin vanha pyrkii pesiytymään uuden rakenteisiin.
Pesiytyä :
Hmm.. joskus pesiytyy, joskus antaa inhimmilistä turvaa ja pitää todellisuudessa, kiinni elämässä ihmisenä.
Entä, kuinka sinä teet eroa vanhan ja uuden välillä?
Tykkäätkö entisöidä vanhaa ja istuttaa uutta vanhaan?
Vuosissa ennen kaikkea. Sisäisyydessä näkyy/tuntuu realistisena.
Eilen oli eilen ja tänään tänään ja huomenna toisin.
Itseasiassa en toisaalta tee eroa
"vanhan ja uuden"välillä.
Koen, että synnyn, elän ja kuolen.
Tietyllä tapaa on hedelmällisin kasvualusta se mikä on mennyt ja sen päälle rakentaa uutta.
Toisaalta on hyvä tarkistaa, mikä on todellista mennyttä ja kas
vattamisen arvoista mennyttä ja kannatteko edes samoille rakenteille rakentaa mitään uutta.
Tarvitseeko kokonaan hylätä sitä, joka pelkää tehdä tilaa uudelle?
Ei minun mielestäni. Suhteellisuudentaju on aina paikallaan. Ja armollisuus ihan itseä ja muitakin kohtaan.
Toisaalta, meitä on niin monenlaisia. Toiset nylpyttää, toiset harppoo...
pääasia lieneekö, että muistaa pitää itsestä ihmisenä jokaisen osa-alueen mukana, eikä sorru hajanaisuuteen.
Eittämättä elämän luonnollinen kulku on jokaisen omalla kohdalla kulkua joka hetki vanhasta uuteen.
Suurimmat muutokset tapahtuu sisällä. Siinä mielessä että niihin meillä on vapaus ja vastuu olla puuttumatta tai puuttua.
Fyysinen maailma kulkee eteenpäin, pysyy sisäisyytemme siinä mukana tai ei.
Itkeekö yksin sulkeutuneena vai avoimena elää itsenään...