seuraava »

[Nefertari]

Eniten minua pelottaa se ajatus, että kun kuolee tapahtuu täydellinen kuoleminen eli sielu ja ruumis kuolevat. ettei jää mitään, ei ole mitään kuoleman jälkeen. Eniten pelottaa ajatuksen kuoleminen.

Toisaalta, minä kuulun tähän masentuneeseen ryhmään joka sanoo toisinaan haluavansa kuolla. Mutta, olettaen että elämä alkaa jossain muualla. Minusta tuntuu, että elämä jatkuu kuoleman jälkeen. Ei sielu voi kuolla! En jaksa tai halua uskoa että kuolema on viimeinen etappi johon päättyy kaikki. Toisin sanoen en pelkää kuolemaa.

Mutta jos menen vielä syvemmälle omissa pohdinnoissa, niin enitenhän kuolemisessa pelottaa se hetki, jolloin kuolee. EI niinkään itse kuolema vaan se miten se tapahtuu. Ja hirveämmäksi sen tekee ajatella jokin hirveä kidutus kuolema yms. Mutta ajatellaas positiivisesti, jokaisellehan on jollakin tavoin ennakkoon määrätty elämä ja sen loppuminen.

Mutta kuolema on osa elämää ja uskon, että elämä jatkuu kuolemankin jälkeen. 

[Hiisitär]

Hei Nefertari!

Muistan itse muutaman aikaisemman kuoleman ja olen irronnut ruumiistani muutamia kertoja tahattomasti (sehän on melkein sama kuin kuolisi sillä erolla, että ruumiista irrottuaan sielua ja ruumista ylläpitävä "hopeinen lanka" on vielä paikoillaan ja sielu pääsee takaisin ruumiisteen).

Voin sanoa, että kuoleman kokemus on hyvin, hyvin miellyttävä! Shui! Sillälailla sitä vaan suhahtaa irti kropasta muuttumatta miksikään. Olet edelleen se sama sinä, samoine ajatuksinesi ja tunteinesi kuin nytkin. Ainoastaan olomuotomme muuttuu 

Silloin kun minut ammuttiin kuoliaaksi olin aivan paniikissa ja peloissani. "En tahdo kuolla, en tahdo!" Lopulta luodit lävistivät minut ja yllätyksekseni tunsin vain pienin nipistyksen, sitä irtosi ruumiistaam ja sen jälkeen tuli rauha. Sitä vain ajatteli "Kas, eihän tässä käynytkään tämän kummemmin" 

[Nefertari]

Hei AthaMaarit!

Heti heräsi mielenkiinto, kuinka muistat aiemmat kuolemasi? Siis ihan oikeasti kiinnostuneena. Olisin nimittäin todella kiinnostunut aiemmista elämistä ja tietenkin myös kuolemista. Mutta koska olen kokematon vielä, ei ole juurikaan tietoa. Ennustajilta saa kuulumma jotain tietoa mutta miten sinä olet saanut tietää omistasi?

Tämähän alkoi kiinnostamaan kovastikin! 

[Hiisitär]

Sitä mukaa kun henkinen tieni on edennyt, olen vain alkanut muistaa menneitä elämiä. En yleensä muista kuolemiani, muistan suuremmaksi osin joitain päätapahtumia joistain elämistä (eräänlaisen tiivistelmän ilman kuolemaa), mutta jos istuutuisin oikein toden teolla pohtimaan, varmasti nämä vielä muistamattomat kuolemat tulisivat muistiini.

Entisien elämien ja kuolemien muistamista voi toki harjoittaa esim. meditoinnilla ja tutkimalla unia (esim. tuo ammutuksi tuleminen muistuu unistani), mutta sanoisin, että jokainen alkaa muistaa elämiään sitten kun on siihen valmis Harjoituksilla voi edesauttaa asiaa, mutta kun aika on kypsä asiat alkavat vain pomppia mieleen yksikseen.

Eniten kuoleman tunteeseen, millaista todellakin on kuolla, ovat vaikuttaneet tuo ammutuksi tuleminen unessa (heräsin siihen ihanaan tunteeseen kun kuolin) sekä ruumiistairtautumiset, varsinkin viimekertainen jossa pomppasin jonnekin ihan toisiin sfääreihin! Olihan se pelottavaa, kun ei tiennyt minne joutui, mutta samalla opin huomaamaan sen, etten ole ruumiini vaan minä pysyn ihan minuna kuoltuanikin. Maan päälle jää vain ruumiini ja persoonani (eli kun AthaMaarit kuolee, silloin AthaMaarit kuolee, muttei hänen sielunsa. Seuraavassa elämässään hän on sieluna sama, mutta henkilönä eri. JOS nyt syntyy enää, toivon mukaan ei  )

[Rakkauden enkeli]

Hei AthaMaarit!

Heti heräsi mielenkiinto, kuinka muistat aiemmat kuolemasi? Siis ihan oikeasti kiinnostuneena. Olisin nimittäin todella kiinnostunut aiemmista elämistä ja tietenkin myös kuolemista. Mutta koska olen kokematon vielä, ei ole juurikaan tietoa. Ennustajilta saa kuulumma jotain tietoa mutta miten sinä olet saanut tietää omistasi?

Tämähän alkoi kiinnostamaan kovastikin! 

Kuten AthaMaarit  jo sanoikin, niin "tietä" edetessä alkaa muistamaan yhtä jos toista. Sinulla on muuten hyvä nimimerkki. Melkein sama kuin minulla toisaalla. Nefertiti nimittäin... Hän muuten liittyykin erääseen entiseen elämääni. Enpä kerro sen tarkemmin. 

[Stareyes]

Hei

Otan osaa minäkin. Kuolema? Onko sitä? Ei. Minä siirryin synnyttyäni ajan yli, mutta tulin takaisin, koska niin olin sopinut Olevaisen kanssa. Paiskauduin takaisin kehooni. Ja isäni itki . "Tehkää tyttärelleni jotain tehän olette sairaanhoitaja, hän ei saa kuolla...."
Tämä kokemus palautui mieleeni, kun kävimme äitini kanssa keskustelua mun tämän elämän vaikeasta lähtöasemista .

Kyllähän sitä on ajatellut, ettei tule äkkilähtöä, läheisten, rakkaiden ihmisten kanssa on hyvä saada tasata tilit jo tässä, ei siellä mihin menen.
Mutta ei sitä kyllä halua kitumallakaan poistua.
Vaan rauhallisesti nukkuen - vieno hymynkare kasvoilla  
Ennen lähtöä sanoa kaikille rakkaille:
MINÄ OLEN AINA RAKASTANUT TEITÄ, NYT AINA JA IKUISESTI!

[Rakkauden enkeli]

MINÄ OLEN AINA RAKASTANUT TEITÄ, NYT AINA JA IKUISESTI!

Tuonhan voisi sanoa itseasiassa ihan kaikille. Ei pelkästään niille läheisille, vaan ihan "tuntemattomillekin"....  :

[Stareyes]

Tuonhan voisi sanoa itseasiassa ihan kaikille. Ei pelkästään niille läheisille, vaan ihan "tuntemattomillekin"....  :

Tasan näin on
Mutta ovatko kaikki vierelläni kun lähden, näenkö jokaisen sielun jota rakastan?
Niitä on tuhansia ja tuhansia ja tuhansia, loputtomiin. Mutta yksi on, jota rakastan erityisesti ja ikuisesti.
Se rakkauden virta häneen on loputon

Jos hän lukee tämän,niin tässä hänelle 

[vilmu]

Kiitos. Lisää mielenkiintoisia vastauksia. (Ja ihania jouluisia hymiöitä  )

Erityisesti oli kiva, kun AthaMaarit kerroit omista kokemuksistasi. En siltikään pysty oikein kuvittelemaan kuinka minä olisin minä vaikka kuolisinkin. Kyllähän minun ruumiini on vahva osa minua, vaiko eikö?

Tässä on kyse vähän samasta asiasta kuin viime keväänä mitättömämmässä mittakaavassa pohtiessani, että miten minun identiteettini käy luopuessani sukunimestäni ja vaihtaessani sen ihan uuteen. Sillä enhän minä enää ole minä kun nimeni on eri. Noh, ilmeisesti henkisen kehitykseni myötä nimet ja ruumiit ovat vaihtuvaa "tavaraa" ja ajatukset pysyy. 

Mutta kun en ole varma haluanko elää näiden samojen ajatusten ja tunteiden kanssa kovin montaa elämää.  Saisko valita toisin??

[Stareyes]

Vilmu

Kyllä - kyllä sinä saat valita toisin, me muokkaamme elämäämme juuri täällä, täällä ollessamme. Kehykset ja puitteet sovitellaan Olevaisuuden tykönä.
Olet siunattu valolla!

[CorvusLeonis]

Mukava ajatus sellainen, että olisin joskus hamassa tulevaisuudessa, valovuosien päässä eräänlainen olio osana sivilisaatiota, joka toteuttaa kaikkien aikojen suurimman saavutuksen.

[vilmu]

Aah, kiitos Stareyes. Silmissäsi (ja sanoissasi) on tähtiä kuten nimesikin lupaa. 

[Chandra]

Kun luin tuon otsakkeen,ensimmäinen ajatus oli ei,en pelkää.
Olen saanut useilta läheisiltäni verhon toiselta puolelta viestejä,
jotka todistavat minulle elämän jatkuvuudesta.

Muutama omakohtainen kokemuskin on.Kutsun niitä vielä" leijumiseksi",
koska ne eivät ole mitenkään hallinnassani.Enkä edes ymmärtänyt heti
mistä oli kysymys.Olo oli uskomattoman kevyt ja olisiko sana autuaallinen
oikea kuvaamaan sitä.

Kysynkin samalla teiltä joilla enemmän kokemusta,millaisissa tilanteissa
olette ilmiön kokeneet?
Omat kokemukset ovat tapahtuneet tehdessäni itsehoitoa,eli hyvin
rentoutuneessa tilassa.

Itse kysymykseen kuitenkin on vastattava,että kuolema herättää
pelkoa.Ei niinkään oma,vaan lasteni.

Kahdesti minut on soitettu sairaalaan teho-osastolle ja kiireellä.
Kummallakaan kerralla ei heti voitu sanoa selviääkö lapseni,ja
nämä tilanteet olivat kyllä todella pelottavia.Oikeataan olin sekaisin
pelosta.

Tässäkin tietysti voi näin jälkeenpäin jo pohtia mitä pelkäsin,,,
Menetystä,surua ja kaikkea siihen liittyvää.

Mielenkiintoinen aihe,joka toivottavasti jatkuu.
Toisten ajatuksista ja kokemuksista kun aina oppii uusia näkökulmia!

    ELÄMÄ TÄSSÄ JA TÄÄLLÄ KUITENKIN UPEAA,,  

[Chandra]

Puoliunisena aloin lukemaan näitä viestejä vielä uudestaan,, 

AthaMaarit,olitkin näköjään jo kertonut,että rumiista irtautumiset
ovat sinullekin tapahtuneet tahattomasti.

Jäin kuitenkin pohtimaan,että itse en välttämättä omalla kohdallani
liitäkkään ilmiötä kuolemaan.
Pikemminkin ovat olleet kuin jonkinlaisia"näyttöjä"siitä,miten keho sitoo
meidät tiettyyn paikkaan.
Siinä kevyessä tilassa  paikasta toiseen siirtyminen kävisi tosiaan mainitsemallasi"siuh"tyylillä  

Miten sinä koet?Liittyikö se sinulla selkeästi kuoleman kokemukseen?
Luulisinpa ,että kuolema tuntuisi samanlaiselta,mutta ehkä oma
tunne kertoo itsekullekkin mistä on kysymys.

Nuo entisten elämien kuolemat taas selkeämpiä.

  HYVÄÄ TÄTÄ PÄIVÄÄ KAIKILLE     

[Dorian]

Miksi kuolemaa pitäsi pelätä? 

Eikä täältä kukaan keskenkaiken lähde, vahigossa. Sen elämän hommat on tehty ja jatketaan sitten, missä jatketaan. Ja on aivan turha surra etukäteen tekemättömiä töitä. Kyllä jokainen osansa tekee ja mittansa saa.

Ei, en pelkää kuolemaa, sen verran usein on tullut kuoltua jo tähän mennessä. Menettämisen pelko on silkkaa itsekkyyttä. Luovuttaa täytyy joskus kuitenkin. Oli sitten kysymys mistä hyvänsä asiasta.

Hyvää Talvipäivän Seisausta kaikille pohdiskelijoille.