seuraava »

[mystery62]

Vastasin äänestykseen: en tiedä...
Elämä on kummallista, joskus tuntuu, että kaikki on jo nähty ja joutaisi vaikka kuolla, huonompina päivinä sitä on ollu valmis lähtemään jo omankin käden kautta, mutta mutta
hyvä syy katsoa kaikki loppuun on se oma jälkikasvu ja toive kehittyä ymmärtämään tätä elämää. Joskus olen miettinyt miten haluaisin kuolla - nopeasti ja tuskattomasti tietty ja karmeinta olisi kuolla kidutettuna, pahoinpideltynä, ihmisarvo tuhottuna, silloin sitä luultavasti todella pelkäisi ja vasta ymmärtäisi elämän arvon   

[s22]

Vastasin äänestykseen: en tiedä...
Elämä on kummallista, joskus tuntuu, että kaikki on jo nähty ja joutaisi vaikka kuolla

Samaa mieltä, että joskus tuntuu tosiaan siltä kun olis jo kaiken nähny, mut en mä kuitenkaa henkeeni heittäis menemään. Itekkin vastasin En tiedä, koska en juurikaan ajattele sitä. Se lähtee silloin, kun on lähteäkseen. Vaikka muutaman kerran tuntui siltä, että Viikatemies on käyny kattelemassa, että jokos se vois viedä mut . Niistä muutamasta se humoristisin näin jälkeenpäin ajateltuna oli, kun kiipesin talvella alle koulu ikäisena puuhun kaverin kanssa. Mulla tietenkin siellä huipulla katkes oksa ja olin pudota pää edellä kivikkoon, mutta onneks jäin lahkeesta roikkumaan pääalaspäin. Kunnes sitten kaverini lähti hakemaan isääni, jotta pääsisin pois puusta.

[vilmu]

Hurja tarina s22. Sinulla on ainakin suojelusenkelit mukana. 

[Marika]

En varsinaisesti ala täristä, kun ajattlen kuolemaa, mutta jossain muodossa pelkään sitä.

Ajattelen aina, että on sama milloin kuolen, koska olen kuitenkin kuollut, enkä "tunne" enään mitään. En usko taivaisiin, enkeleihin, tai mihinkään yliluonnolliseen. Astrologiaakin pidin humpuukina, ennen kuin ystäväni valaisi asian minulle.
Haluaisin kuitenkin kuolla mahdollisimman kivuttomasti, mieluiten läheisteni seurassa. Surettaa aina, kun ajattelen että ystäväni jäävät suremaan minua pitkäksia aikaa, jos kuolen nuorena. Olen hyväntahtoinen ihminen, ja haluaisin kuolla "viimeisenä", jotta kukaan ei surisi minua kauaa, koska en mielestäni ansaitse sitä. Olen Vesimies, nouseva kalat.

[valonkantaja]

Kuolema on yhtä kaunis ja luonnollinen asia kuin syntymä. Sekin on syntymä, jollekin toiselle tasolle. Olen aina ajatellut näin.

Tottakai toivon, että kun kuolen, se tapahtuisi mahdollisimman kivuttomasti.

Mutta mitä enemmän sielulla on elämiä takana, sitä "helpompaa ja mukavampaa" kuoleminenkin on..

Isäni kuoli kolme vuotta, mikä oli luonnollisestikin vaikea asia, koska olisi halunnut pitää hänet täällä. Kyse oli kuitenkin vaan "omistamisesta", ei rakkaudesta. Aika pian hyväksyin tilanteen ja osasin olla onnellinen siitä, ettei isän tarvitse enää tuntea kipua ja sairastaa.

Toiselta puolelta hän voi paremmin auttaa ja seurata henkistä kehitystämme. Eräs äitini ystävä, selvänäkijä/meedio, oli sanonut isäni päättäneen tuolla toisella puolella, että hän tekee nyt sieltä käsin töitä meidän perheemme kanssa, toisinsanoen hän on koko ajan läsnä ja ohjaamassa. Olenkin sen huomannut. En ole missään vaiheessa menettänyt isääni, koska tunnen hänen rakkautensa ja energiansa. Ainoastaan hänen ihmiskehonsa on nyt poissa. Hän tulee aina olemaan vierelläni ja olen siitä onnellinen.

[metsätonttu]

Samoin.

Sanon nyt että en pelkää kuolemaa. Se on tämänhetkinen asenne siihen. Mutta myönnän ettenhän tunne itseäni. Hädän hetkellä saatan pelätä aivan äärettömästi.

Mutta isäni sairasvuoteellaan antoi minulle jotakin arvokasta, ja se oli juuri tuo suhtautuminen kuolemaan. Kun hän hyväksyi kuoleman, hän toivoi että me muutkin sen hyväksyisivät, löytäisivät sen vapautuksena. Minä opin, kuinka hän ei tarvinnut mitään, ei kaivannut edes rakkainta soitintaan, ei nähdä juuri ketään, mutta ilahtui aina saapumisestani. En pakottanut häntä syömään, en puhua palpattanut piilottaakseni surun tai pelon. Joskus olimme aivan hiljaa molemmat, hieroin hiljaa hänen jalkojaan. Ja viimeisiä sanojaan olivat 'en pelkää mitään'. Viimeinen katse oli terävä 'olethan vieressäni'. Olin eikä se ollut vaikeaa.

Isäni uskoi jälleensyntymään. Uskon, että hän toivoi minunkin uskovan. Kaksi kertaa olen tuntenut isäni läsnäolon niin voimakkaasti, että kuulin mitä hän sanoi minulle. Nyt en enää.

Muistan lapsesta asti ihmetteleväni sanontaa 'minä kuolen'. Mietin, että miten 'minä' voi koskaan kuolla. Miten 'minä' voi koskaan lakata tuntemasta tai olemasta jossain?

Huh, tulipa sanottua. Hetki, kun joskus pelästyy, että mitäs tässä puhuu tuollaisia. Pyhin pois. En vissiin.

[Riitta]

:idiot2:Hei
Onko mielestanne oman EGON voittaminen ilmainen lippu toiselle(paremmalle)
tasolle, vai onko se mahdollista ainoastaan kuoleman kautta?
Vain kysyn Diamond

[Mirjam]

Sen egon 'voittaminen' mikä on muodostunut, jostain mitä emme ole, menneisyydestä. Ja sen egon 'voittaminen', jotain mitä emme tule olemaan, tulevaisuudesta.
Niiden voittaminen on mahdollista tässä ja nyt, eikä kyse ole edes mistään 'toisesta tasosta', vaan todellisuuden/elämän kokemisesta ja sen hyväksymisestä sellaisena kuin se on.
Ja kuolemaahan se on. Tietyllä tapaa.
 

[metsätonttu]

:idiot2:Hei
Onko mielestanne oman EGON voittaminen ilmainen lippu toiselle(paremmalle)
tasolle, vai onko se mahdollista ainoastaan kuoleman kautta?
Vain kysyn Diamond

Hei Diamond, sanonpa oman ajatukseni tästä, kun satuin olemaan tässä vierelläsi. Tiedäthän, tulee tuo ilmoitus toisen viestin tulosta, ennenkuin on itse ehtinyt lähettääkään.

Minun mielestäni ego on se joka sanoo: Minä ajattelen, minä tunnen, minä näen, minä kuulen, minä hoksasin jne.. Eli ilman sitä emme voisi olla ihmisiksi kutsuttuja olentoja. Mieli liikkuu sitten siinä jossakin egon ja sielun siltana ja on milloin milläkin puolella. Ei sitä tarvitse voittaa mielestäni, vaan etsiä äärimmäisyyksien kultaista keskitietä tai sitä puolta, mikä on vastakkainasettelussa parempi, esim. ylpeys...nöyryys, ahneus...maltillisuus. Eli voittaa heikkoudet.Esoteerinen psykologia sanoo, että ego kuolee ihmisen kuollessa ja jälleensyntymisessä saa toisenlaisen egon. Siis egon kautta olemme olemassa tässä maailmassa. Egon kautta toimivat aistit ja fyysinen ruumis.

Selvensikö tämä mitään? Kunhan muistat, että tämä on vain minun tulkintaa, ei välttämättä totta.

Ei kannata liikaa miettiä näitä, elää vain siten, miten parhaalta tuntuu. Vaikeita asioita, minusta ainakin.

[Kotkansilmä]

  VOI VOI, kun puhutaan kuolemanpelosta !

                   Ettekö ole lukeneet muita juttuja ?

                   Kuolema ON vanhanaikaista, jo nyt tai

                   ainakin lähitulevaisuudessa, siis ennen  v.

                   2012 loppua.Tasonvaihto tapahtuu tietoisesti !!

                   Siis ilman pelkoa.

[Mirjam]

Kotkansilmä :
ainakin lähitulevaisuudessa, siis ennen  v.
2012 loppua.Tasonvaihto tapahtuu tietoisesti !!
   Siis ilman pelkoa.

Hmm...kunhan mielikin ensin luovuttaa noista käsitteellisistä tulevaisuuden kuvista, mitä se luo, peittääkseen kuoleman pelkonsa. 

[Kotkansilmä]

:

OhHOH, ompas KEHO tehnyt onnistuneen takinkäännön !
 
Kun jo nyt on ottamassa tuota egoa jo ihan mukaan tähän
kasvu- kehitys- ja ylösnousemusprosessiin ! ! ?

                                                               

[Kotkansilmä]

             Niimpä, viittaankin sinun moninaisiin ja tosi monisanaisiin

             kirjoituksiin, joita olet kylvänyt näille sivuille ihan kiitettävästi.

             Kun ja jos siellä olisi asiaa, sen toki voisi kirjoittaa suoraan ja

             vähin sanoin selkeästi.

             Jää vaikutelma, hän lukee suomen sanakirjan läpi,  heittää

             kuulijoille " poimikaa sieltä se viisaus jonka sinne kätkin ! ".


                     

[metsätonttu]

Minäkin laittaisin Keholle sellaisen pyynnön, että selventäisi tekstiään sikä pyörittelisi, pyytäisi välikädeltään tallaista. Minä ymmärrän näitä juttuja sen verran, että jostakin tulee joskus jotakin aivan kauheasti ja sitä on itsekin ymmällään, koska ei löydä sanoja millä sen ilmaisisi.

Mutta kun luen Kehon tekstejä, joskus en jaksa, niin tulee paha mieli, kun sanoma on solmuilla. Ja tiedän että siinä on jotakin tärkeää.

Metsätonttu joskus aivot kuumana

[Ozzette]

Niin, tulipa mieleeni vielä otsikkoon viitaten, että vaikka en pelkääkään kuolemaa, niin vakavaa sairautta olen AIKAISEMMIN pelännyt. Mutta nykyään en enää sitäkään, kun onhan minulla jo liuta sairauksia... Ainoa, mitä toivon on se, ettei tarvitsisi kitua, vaan että pääsisi sitten nopeasti pois. En halua maata letkujen varassa ja olla ns. "kasvina".