Asiasta löytyi Kalevi Kososen näkemys joka liikkuu samoilla aalloilla
L Y H E N N E T T Y
K V A N T T I F Y S I I K A N K U R S S I
Vastoin yleistä käsitystä fysiikka ei ole mitään tiedettä vaan eräänlainen uskonto kuten monet muutkin ns. tieteenalat. Kaikki fysiikan käsitteethän ovat inhimillisen ajatuksen vapaasti luomia abstraktioita, kuvitelmia, ja jokainen fysiikan teoria syntyy ajatustapahtumasta, ideasta, eikä suinkaan kaavoista kuten yleisesti luullaan ja ymmärretään. Fysiikkahan rakentuu ja on aina rakentunut joidenkin "hetkellisesti" uskottujen perusolettamusten varaan. Aina ovat kaikki totuuksina pidetyt asiat ja teoriat luhistuneet, aina on oltu väärässä ja niin ollaan tänäänkin. Kautta aikojen on ollut erilaisia koulukuntia, niin on nytkin, ja tämä on erään koulukunnan näkemys, joka poikkeaa yleisesti hyväksytyistä käsityksistä, mutta voi olla ja on vähintäänkin yhtä oikein kuin tunnustetut selitykset. Koko tunnustettu fysiikka – ajan - ja materiaalinpalvonta – on omat hetkensä elänyt ja heitetään nyt historian kirjoihin. Jokainenhan meistä ymmärtää, että kun mitoilla ja epätodellisilla, kuvitelluilla asioilla mitataan toisia mittoja ja kuviteltuja ominaisuuksia, niin koko homma = "yhtä tyhjän kanssa". Vuonna 1905 suhteellisuusteoria ja Albert Einstein vapauttivat fysiikan absoluuttisista, ehdottomista ajan ja paikan käsitteistä, joita aiemmin oli pidetty varmoina ja havainnoitsijasta sekä mittalaitteista riippumattomina suureina. Teoria osoitti, ettei tällaisia käsitteitä tarvita ja etteivät aiemmat lait olleet täysin yleispäteviä. Suppeamman suhteellisuusteorian perustana oli oivallus siitä, että kappaleen liikkeesta voidaan puhua vain suhteessa johonkin tiettyyn vertailujärjestelmään, mikä puolestaan johti hämmästyttävään päätelmään: "kappaleen massa (energia), pituus (välimatka) ja aika (tapahtumavälit) näyttivät muuttuvan sen mukaan, miten kappale liikkui havainnoitsijan suhteen". Eli liikuttaessa valon nopeudella mitään aikaa eikä välimatkaa ole. Vuonna 1900 Max Planck julkaisi kvanttiteoriansa, jossa ehdotettiin, että energiavirta ei olisikaan jatkuvaa vaan siirtyminen tapahtuisi tietyn suuruisina energiapaketteina, annoksina, joita hän kutsui kvanteiksi. Myöhemmin Werner Heisenberg osoitti, että epätarkkuusperiaate on luonnon perusominaisuus, jota ei voi millään keinoin kiertää, eli kvanttifysiikassa hiukkasilla ei ole enää erikseen määriteltävää paikkaa ja nopeutta vaan ne on korvattu kvanttitilalla, joka sisältää sekä paikan että nopeuden. Kvanttifysiikka omaa siten väistämättömän sattumanvaraisuuden eli luonnossa ei voida enää ennustaa mitään täsmällisesti. Yleinen suhteellisuusteoria on klassinen teoria, joka näytti säätelevän maailmankaikkeuden yleisen rakenteen. Lähes sata vuotta on tätä painovoimaa kuvaavaa osateoriaa yritetty yhdistää muihin voimiin ja kvanttifysiikkaan. Vuosikymmeniä on vallinnut käsitys, että suhteellisuusteoria, joka ei sisällä kvanttifysiikan epätarkkuusperiaatetta ja kvanttiteoria ovat yhteensovittamattomia. Toisaalta on tiedetty, että: "molemmat eivät voi olla oikeassa", ja että suhteellisuusteoria ei ole täydellinen. Se on aikansa elänyt ja heitetään nyt romukoppaan. On selvää, että elämme suurta maailmankuvallista kriisiä. Kvanttifysiikan tulkinnat, joita jo lähes vuosisata on yritetty kaikin tavoin kiertää, ovatkin nykyisten käsitysten mukaan se totuus, jolle elämä ja koko maailmankaikkeus rakentuu. Kun viimeisten vuosisatojen aikana äly ja elämä irroitettiin luonnosta ja kaikkea tutkittiin kuin konetta, niin siitä muodostui ongelma. Lukuisissa kokeissa todettiin, että ns. aine ja henki näyttivät vaikuttavan toisiinsa. Perinteiset uskomukset ja tottumukset on jouduttu vähitellen hylkäämään ja nyt ns. aine ja henki mahtuvat taas samaan maailmankuvaan, jonka perusarkkitehteina ovat toimineet Albert Einstein ja kvanttifysiikka. Einsteinin koko elämäntyön ydin oli osoittaa, että se, minkä havaitsemme ns. aineena, onkin pääosin tyhjää tilaa, jossa energia liikkuu määrätyllä tavalla sidossuhteessa toisten energioiden vuorovaikutuksiin. Sama havainto pätee myöskin ihmiseen – siis meihin itseemme. Kvanttifysiikka puolestaan on osoittanut, että kun energian pieniä osasia, alkeishiukkasia hajoitetaan ja niiden käyttäytymistä tutkitaan, niin havainnointi muuttaa tuloksia – ikäänkuin tutkijan odotukset vaikuttaisivat hiukkasiin. Tämä pitää paikkansa jopa tilanteissa ja paikoissa, joissa alkeishiukkasia ei voisi esiintyä sen valossa, mitä tunnustettu fysiikka ymmärtää maailmankaikkeuden laeista. Kvanttifysiikan epätarkkuusperiaate aiheuttaa sen, että alkeishiukkasilla ei ole kiinteitä ominaisuuksia, ja jos valitaan jokin ominaisuus, menetetään kaikki muut. Eikä sitä yhtäkään ominaisuutta olisi ilmennyt, jos systeemiä ei koejärjestelyissä olisi pakotettu johonkin "tilaan". Hiukkasten yllättävään, epäjatkuvaan ja hyppäyksittäin tapahtuvaan olomuodosta toiseen siirtyvään olemukseen törmättiin jo vuosisadan alussa. Sen mukaan oli luovuttava klassisen fysiikan uskosta siihen, että maailma toimii kuin koneisto. Maailmankaikkeuden ns. perusaine näyttääkin sisimmältään jonkinlaiselta puhtaalta energialta, jota ihminen aikomuksillaan ja odotuksillaan voi muovata tavalla, joka sotii mekaanista maailmankaikkeuden mallia vastaan – ikäänkuin odotuksemme saisivat energiamme virtaamaan ulos maailmaan ja vaikuttamaan muihin energiajärjestelmiin. Voimme siis jopa sanoa, että henkinen voimamme on paljon suurempi kuin kykenemme edes ajattelemaan, ja että ainakin joillakin tasoilla maailmankaikkeus reagoi henkiseen energiaan, jota heijastamme siihen, tai että ainakin jossain määrin odotuksemme luovat kaiken sen mitä meille tapahtuu – ns. yhteensattumat. Luontoa on nyt tarkasteltava uudesta näkökulmasta. Epätarkkuusperiaate kertookin jostakin enemmästä kuin pelkästä fysikaalisesta ympäristöstä. Se, mitä voimme sanoa maailmankaikkeudesta kokonaisuutena, riippuukin siitä millä keinoin teemme havaintoja. Kun hiukkasen käyttäytymisen mittaamisessa yritetään selvittää todelliset ominaisuudet, tutkija ei enää olekaan pelkkä havainnoitsija vaan osallistuu itse tapahtumaan. Siis maailmankaikkeutta ja sen ilmiöitä tutkiva ihminen on osa tapahtumia – osallistuja.
Harhat Kvanttifysiikka on lopullisesti todistanut ja poistanut viralta käsitteen aika. Aikaa voidaan venyttää, supistaa ja kyetään liikkumaan menneisyydessä, tulevaisuudessa, eli valon nopeus ei ole suurin signaalinopeus. Avaruudellisesti mitään aikaa ei ole olemassa, se ei ole ulottuvuus. Aika on vain mitta ja on olemassa vain paikallisaikoja, josta seuraa, että normaalisti me tajuamme vain paikallistodellisuutta, joka on paikallisfysiikkaa. Päivän kuumin kysymys kvanttifysiikan alalla kuuluu: "Onko ainetta?" Ja oikea vastaus kuuluu: "Ei ole." Perinteisestihän aine – materia – määritellään siten, että sitä on kaikki se, mikä voidaan aistein tai tarkoitukseen sopivin mittalaittein havaita. On todettava, että mittalaitteet ovat ilmeisesti kehittyneet ohi määritelmän, eikä todennäköisesti meistä kukaan usko, että avaruus, tila, joka voidaan aistein havaita, olisi ainetta. Käsitteet massa ja paino usein yhdistetään aineeseen, mutta mitähän ne ovatkaan? Massa on paikasta riippumaton ainemäärän mitta eli suure, joka kuvaa inertiaa, hitautta eli kykyä vastustaa liikkeensä nopeuden muutoksia, ja jonka suuruus riippuu mittaajan ja mitattavan välisestä nopeudesta. Massa ei siis tietyissä olosuhteissa ole mitään, tai se on pienimmän kuviteltavissa olevan annoksen, alkeishiukkasen, kvantin ominaisuus. Paino puolestaan on paikkaan sidottu vetovoima, gravitaatio eli kiihtyvyys = ominaisuus, jota ei voi olla, jos ei ole edellistä ominaisuutta. Nyt jo toivottavasti on mahdollista ymmärtää, että teidät on opetettu uskomaan näihin kuvitelmiin eli mittoihin ja ominaisuuksiin ja niistä on muodostunut teille vahvoja pinttymiä ja uskomuksia. Meidän tajuntamme tarvitsee kuvia ja jonkinlaisen järjestyksen. Paikallisesti monet asiat ja ilmiöt ovat meidän tajunnallemme välttämättömiä. Perinteiset laskutoimitukset, kokeet ja menetelmät antavat lähes oikeita vastauksia tai arkielämään riittäviä tarkkuuksia, mutta tulokset ovat avaruudellisesti vääriä, eli ne ovat vain paikallisfysiikkaa. Tunnustetussa fysiikassa on siis tietyt perusolettamukset, joiden pohjalta teille on opetettu todellisuus. On siis sovittu, että jokin asia on niin tai näin, mutta olisi voitu sopia toisinkin – ja silloin koko todellisuuskin olisi toisenlainen.
Totuus Kvanttifysiikassa "ei mikään" on rikasta, hedelmällistä materiaalia. Jopa tyhjyydessä alkeishiukkasia "napsahtelee" olemassaoloon ja siitä pois tyhjiövaihteluksi nimitetyssä ilmiössä. Tyhjä avaruus ei siis ole tyhjä – vaan mitä rajuimpien ilmiöiden "temmellyskenttä". Tunnustettujen kvanttilakien mukaan millään hiukkasella ei luonnollisessa olotilassaan ole mitään identiteettiä tai tehtävää, vaan se sijaitsee mahdollisen olemisen "manalassa" osana nk. aaltofunktiota. Vasta kun tuota tilaa häiritsee jokin ulkopuolinen tapahtuma, aalto "romahtaa", ja silloin hiukkanen "kiinteytyy" yhteen kolmesta mahdollisesta olomuodostaan, jotka tunnustettujen käsitysten mukaan ovat: koko, energia ja aika. Ja jälleen lienee helppo ymmärtää, että koko ja aika ovat vain mittoja, joten ne eivät sovi perussuureiksi. Kvanttifysiikan uudessa tulkinnassa ja jopa yleisestikin voidaan hyväksyä ja ymmärtää, että aina on olemassa jonkinlainen tila. On myös mahdollista käsittää, että tila tai tilassa on aina jotain liikettä, koska erilaiset vuorovaikutukset aiheuttavat aina jotakin. Eli vaikeammin ymmärrettävissä on "kuollut tila", joka sekin, "kuolema" on tila, joka aiheuttaa aina jotakin. Liike eli energian liike aiheuttaa aina kentän, joten uudessa tulkinnassa perusväittämät ja -olettamukset ovat: tila, liike ja kenttä. Liike on aina liikettä suhteessa johonkin toiseen, ja koska me olemme havainnoitsijoita (osallistujia), eli meihin verrataan, on meidän vertailujärjestelmämme nopeus 0. Me olemme "valon lapsia", eli kyetäksemme havainnoimaan tai luodaksemme tajunnallemme kuvan meitä ympäröivästä todellisuudesta, joudumme käyttämään välittäjiä, kuten valo ja painovoima. Nämä välittäjät – fotonit ja gravitonit – liikkuvat valon eli sähkömagneettisen kentän nopeudella, joten me havainnoimme ja meidän tajuntamme "todellisuuden" nopeus 0 = c, eli me suhteutamme automaattisesti valon nopeuteen. Siis me elämme ja olemme, "jos elämme ja olemme", tai ainakin meidän tajuntamme eli vertailujärjestelmämme todellisuus elää tai on nopeudessa c. Luonto eli maailmankaikkeus tunnustaa kolminaisuuden periaatetta ja on muodostunut energioiden kvanttien kolmesta mahdollisesta olomuodosta. Näillä kvanteilla on ikäänkuin inhimillinen ominaisuus – vapaa tahto, ne osaavat ja voivat vapaasti valita esiintymisasunsa, jotka kaikki ovat tilassa tapahtuvaa energian liikettä eli voidaan puhua liikeenergiatilasta, jolloin on pelkästään päättelemällä kaikki yhtynyt yhtenäiskentäksi, joten on olemassa vain yksi energiatila ja hämmästyttävä seuraus: "yksi elämä" ja yksi Jumala. Kun kvantti valitsee esiintymisasunsa eli käyttää älyään, se tosiasiassa valitsee tilanteen edellyttämän tai vaatiman nopeuden. Siis kvantti osaa havainnoida vuorovaikutusten välittämän tarpeen. (Tämä ilmiö on tunnustetulle fysiikalle täysin selittämätön asia, jota kutsutaan inhimillisyystekijäksi). Mistä kvantti tietää? Kuinka kvantti osaa? Kvantin valitessa nopeudekseen (c), se on meidän ulottuvuudessamme ja edustaa tunnustetun fysiikan mukaista aaltomaista energiaa, jolloin sillä on massalliset ominaisuudet, ja se on kenttä, ja meillä on paikallisesti ns. ainetta. Kun kvantin valinta on ali- tai ylivalonnopeusjärjestelmä, on kyseessä energiamuoto spiraali, jota tunnustettu fysiikka ei edes tunne. Meidän tajunnallemme voitaisiin käyttää ilmaisua toinen ulottuvuus, joka tai jotka ovat avaruudellisesti suurin signaalinopeus. Jokainen vähänkin fysiikkaa tunteva tietää tai ymmärtää, että ns. lepomassattomalla hiukkasella on valon nopeudessa suurimmat massalliset ominaisuudet, ja kun nopeutta vähennetään, niin ominaisuus massa katoaa. Jokainen ilmeisesti kykenee myöskin käsittämään, että tunnustetun fysiikan mukaisella aaltoliikkeellä on raja – valon nopeus eli (c). Aalto ei koskaan voi ylittää tätä rajaa, joka on meidän tajuntamme todellisuuden (0). Se on kuitenkin vain numeerinen raja ja samalla myöskin suurin harha, johon klassinen fysiikka – ajan - ja materianpalvonta on jumiutunut. Spiraalilla ei ole vastaavaa rajaa eli voitaisiin sanoa, että nopeus on ääretön, rajaton, mutta raja löytyy. Ali- ja ylivalonnopeusjärjestelmä ovat toisia ulottuvuuksia meidän tajunnallemme. Ne edustavat myöskin korkeampaa tai korkeinta energiaa tai suurinta nopeusjärjestelmää. Sinä olet luoja! Omilla odotuksillasi ja toiveillasi sinä luot oman todellisuutesi ja tulevaisuutesi. Ajatus – sinun ajatuksesi – edustaa korkeinta energiaa. Sinun ajatuksesi on spiraali, joka on perillä missä vain heti. Eli on ymmärrettävä käsite – täydellinen nopeus, ja täydellinen nopeushan on – perillä olemista. On siis luovuttava matkanteosta – me olemme jo perillä. Suurin ongelma fysiikan ilmiöiden sanalliselle selittämiselle on se, että ei ole sanoja. Meidän tajuntamme tarvitsee myöskin jonkinlaisen mallin – ei ole normaalielämästä löytyviä malleja. Nyt kun pitäisi selittää käsite liike, niin palataan aikaisempaan – miten "ei mikään" muuttuisi joksikin ja muistetaan, että kaikki fysiikan käsitteet ja tapahtumat ovat ajatustapahtumia, niin tunnustetussa fysiikassahan kuvitellaan ja kuvataan kvantti-ilmiötä siten, että aalto käväisee tai heilahtelee 0:n molemmilla puolilla (-0+) eli kvantti värähtelee olemassaoloon ja siitä pois, ja ilmiön nimihän oli tyhjiövaihtelu, niin liikettä voi tapahtua vain ja ainoastaan 0:n molemmin puolin. Eli – kun kvantti valitsee esiintymisasukseen liikkeen, niin kaikki liike tapahtuu ja voi tapahtua ainoastaan alivalonnopeusjärjestelmän ja valonnopeusjärjestelmän eli 0:n välillä, ts. liike on aina liikettä olemassaoloon ja siitä pois. Tästä seuraa, että esim. avaruusmatkailussa nopeutta kuuluukin vähentää, eli siirtyminen suurissa etäisyyksissä tapahtuu alivalonnopeusjärjestelmän kautta ja näin päästää eroon käsitteestä massa. Jokainen liike – energian liike – aiheuttaa aina kentän ja näin on mahdollista "palata" olemassaoloon. Yli-valonnopeusjärjestelmä – sinun ajatuksesi – tila, se on tässä ja nyt. Ei ole aikaa, ainetta eikä etäisyyttä. Ei ole malleja, sanoja eikä selityksiä. On vain "tunne", tunne siitä, että me olemme jo perillä. Tila on kvantin ja energian olomuoto, johon eivät päde tunnustetun fysiikan lait. Tilaenergian murskaava ylivoimaisuus verrattuna kaikkiin tunnettuihin energiamuotoihin johtuu inhimillisyystekijästä. Henki on voimallisemmin mukana ns. aineellisissa ilmiöissä ja niin koko todellisuus muuttuu. Tunnustetun fysiikan ja uuden tulkinnan välillä ei ole mitään ylittämätöntä ristiriitaa. Kun tunnustetusti aaltokuviolla kuvataan nollatason puoliskoja (+) ja (-) merkeillä ja selitetään, että puoliskot ovat aina tasapainossa (- = +), niin spiraalilla on asia samoin. Spiraalihan voi kiertää kahteen suuntaan, joten täytyy olla yhtä paljon eri suuntiin kiertäviä spiraaleja ja siitä seuraa, että koko maailmankaikkeuden energia = 0. Siis – on olemassa päällekkäisiä tai rinnakkaisia todellisuuksia, niissä voidaan käväistä tai niissä voidaan liikkua, kuitenkin – kaikki on tässä ja nyt.
