seuraava »

[Asterix]

Joo, olihan se varmaan hieno tunne taas kun sait kertoa jollekulle,että hänellä on nyt kateutta,rikka silmässä jne.Sekö on sinun tapasi huvitella?
Voi siinäkin olla perää mitä sanoit, mutta sinun juttujasu en voi ottaa vakavasti enää luettuani riidanhaluisia viestejäsi useampiakin kuin mikä olisi sopivaa.

Halpiskamaa,Sasha.

Hmmmm..  :

Suo anteeksi Sasha, mutta tämä ei liittynyt keneenkään täällä, en tarkoittanut sinuakaan, vaikka ihan tosiaan taisit sen niin ottaa?:... älä huoli,en aio lähteä mukaan.

LOL..! 

Sinähän varsinainen koomikko olet.

Kuules tähti, ei jokaisen kysymyksen takana ole riidanhalua,
mutta voit toki itse ottaa sen ihan miten haluat.

Älä anna kyselevän uteliaisuuteni häiritä.

[Tähdenvalvoja]

(Sashalle:Kyllä.Provosoiduin,osaat asiasi. Ja ole vaan iloinen siitä. )

[*Alkmene*]

Kiitos Saqirlat, "pitkästä" aikaa olen poikkeillut foorumin puolella. 

Heh, veit ajatukset päästäni 
Nimittäin juuri tätä ketjua tässä lueskellessani tuli ajatuksia, juuri tästä yksilön ainutlaatuisuudesta ja siitä, että perusajatuksena ainakin itselläni on se, että jokaisella, ihan jokaisella on mahdollisuus ottaa käyttöön henkinen ulottuvuus. (ei siis voi olla kyse siitä, että olet lukenut tai tavannut juuri "ne oikeat" kirjat ja ihmiset) Kyse ei voi olla mistään ulkoisesta. Se on ollut aina oma sellainen "johtotähteni" ajatuksena, kun olen tutkaillut elämää. 

Uskon, että jokainen tarvitsee tukea ulkopuoleltaan, ellei halua olla narsisti tai hedonisti tms.
Mutta että sellainen oman itsen kuunteleminen ja sen hyväksyminen, että ihanteet ulkoistettuna on aina kuluttavaa ja turhaa, sen jonkinlainen sisäistäminen, se on helpottavaa ja haasteellista ja jokaisen ulottuvilla ja jokaisen "velvollisuus".

Itse etsin ja olen löytänytkin aivan uudella tapaa henkisyydenkin ulottuvuuksia viime aikoina. Johtotähtenä ajatus;"Ihan jokaisella on siihen mahdollisuus ja jonkinasteinen velvollisuus".
En koskaan ole suostunut uskomaan, että minkäänlainen ulkoinen ideologia tekee tai antaa mahdollisuuden olla henkinen ihminen.
Se on jokaisen syntymälahja, velvollisuus, vastuu ja oikeus.

Jokainen löytää oman tiensä omalla tavallaan.
Itse pidän kiinni tietyistä perusasioista, jotka koen sisälläni tärkeiksi. Niihin on pitänyt kasvaa ja elää niiden läpi, ne eivät ole olleet itsestäänselvyyksiä.
Virheet, erheet ja inhimillisyydet, niitä elän läpi ja arvoni kasvaa sitä mukaa. Toivottavasti ainakin. 

[Tähdenvalvoja]

Eli henkisyyttä ei voi erottaa fyysisestä olemisen tasostamme,persoonastamme ja jokapäiväisestä arkielämästämme. Jolloin teot joita teemme fyysisessä ulottuvuudessa joko vievät kohti kehitystä tai sitten pitävät paikoillaan?

Hieno ja totuudellinen ajatus että kaikilla on mahdollisuus kehitykseen.Uskon myös että näin on,Inanna.Viisasta.

[*Alkmene*]

Niin eikös ne "henkiset arvot ja nimenomaan TEOT" mitata fyysisyydessä....

Vaikka niitä ei pidä erotella, ne pitää erotella toisistaan. Tai ehkä ennemmin on hedelmällisintä erottaa psyykkinen henkisyydestä.
Ainakin omalla kohdallani olen kokenut niin. Voi olla että toisten kohdalla on toisin.

Minulle on ollut tärkeintä löytää tietynlainen konkreettinen ja inhimillinen vastaus siihen mitä on henkisyys ja miten voin käyttää sitä.
Ja siten myös koitunut tärkeäksi erotella henkisyys psyykkisyydestä, ei ehkä niinkään fyysisyydestä.
 

[Asterix]

tässä varmaan kannattaisi määritellä mikä on henkisen tien lopputavoite, kun se tuntuu olevan kristityillä, vapaasti ajattelevilla, hindulaisilla, teosofeilla, newagereilla jne vaikkapa ateisteilla hieman eri.

Mietin tuota samaa, koska itselläni henkinen tieni on
lähtenyt aikoinaan "pystymetsästä"  tiettyihin "huikeisiin" ideologeihin, uskontoihin,
uskomuksiin ja ismeihin käyden
ne läpi sananmukaisesti tyhjentävästi,
eli todennut ne loppuviimein "tyhjiksi".

Niistä ei jäänyt käteen oikeastaan muuta kuin kokemus,
kun "hurmos ja humalatila" menivät ohi. 

Koen paluun ruohonjuuritasolle, siis yksinkertaisuuteen
erittäin paljon antavampana kuin mitkään ns. "korkeat hengellisyydet".

Tämä taas laittaa ajattelemaan, mitä hengellisyys
ja sen tien kulkeminen oikeastaan on
ja yhdyn Inannan kirjoitukseen, jälleen kerran, hengellisyydestä.
Tervetuloa Inanna takaisin.

Muuten voiko ateisti valaistua? Buddhalaisuudessa ei ole persoonallista Jumalaa. 

Mutta eikö ateistikin aja takaa loppujen lopuksi ideologiaa
ja koe "valaistumisen"?
Hän ehkä kuvaa samaa asiaa eri sanalla..?

Laitoin tämän lainauksen jo erääseen topiciin, mutta toistettakoon
nyt itseämme.. :

Freud oli ateisti. Hänen mukaansa uskonto on verrattavissa lasten suhteeseen vanhempiin,
eli ihminen tarvitsee jotakin korvaajaa kun häneltä otetaan vanhemmat pois.

Ote Wikipedia.

[*Alkmene*]

Kiitos Sasha jälleentervetulotoivotuksista!(uusi nikki sinulla)

Olen viime kuukausina perehtynyt Freudin maailman melkoisesti ja vaikka Freudin juttuja kyseenalaistetaan ( ja nimenomaan omaan olen itse joutunut itse itsessäni joutunut kyseenalaistamaan sisäänrakennettuja Freudilaisuuksia itsessäni) juuri mainitsemallasi tavalla, niin itse olen taipuvainen uskomaan, että ehkä Freud kuitenkin sisimmiltään näki enemmän, mitä osasi tuoda ulos...?
Siis meillä on aina nämä "ajan kahleet", jotka toisaalta ovat ainutlaatuisuutemme ja yksilöllisyytemme avaimet, jotka antavat meille mahdollisuuden ja vastuun olla juuri sitä mitä olemme. On pakko korostaa jotain yhtä puolta, että toinen puoli voi saada tilaisuuden nähdä toisen puolen.
Näin uskon olleen niin Freudin (kuin Hitlerinkin  ) kohdalla.
Menikö jo off topic 

[Tähdenvalvoja]

Kyllä,eri käsitteitähän ne ovat nuo henkisyys ja psyykkisyys. Itsellä menee niin että tarvitsen niitä kaikkia kolmea (yhtä aikaa) kehittymiseeni ihmisenä.Osaan toki erottaa henkisen mentaalisesta,ei siitä ole kyse.

Sasha,ollaan sitten jostain yksimielisiäkin. Nimittäin tuo mainitsemasi ruohonjuuritason henkisyys on minustakin helpompi ja rikkaampi tapa kehittyä henkisesti kuin minkään "valmiin ohjelman" puitteissa tapahtuva kasvu.

Tähtääkö henkinen kehitys aina valaistumiseen?Luultavasti.

[*Alkmene*]

Noh, kun aiheeseen päästiin, niin mikä erottaa henkisen psyykkisestä?
Kokemuksia, ajatuksia?
Konkreettisesti eletyssä elämässä, miten kykenette erottelemaan ne toisistaan, jos ylipäätään pidätte sitä tärkeänä?

[Tähdenvalvoja]

Esimerkiksi usko. En voi mentaalilla tasolla uskoa Jumalaan, se on valitettavasti minulle mahdotonta. Mutta sitten henkisellä (tai vaikka sielun tasolla) se onnistuu ihan helposti.

[monikakson]

Psyyke sanahan alun perin kreikan kielestä johdettuna (psykhe) tarkoittaa sielua! 

Mutta en halunnut tähän puuttua sen enempää, vaan vastata topiikkiin. Tuli siis mieleeni, että suurin este/hidaste henkiselle tielle voisi olla itsensä unohtaminen.

 

[Tähdenvalvoja]

Ai niinkö! Olin siinä käsityksessä että se merkitsee mieltä :. Tarkoitatko Inannakin siis sielua psyykellä?Kiitos tiedosta monikakson

[Tähdenvalvoja]

Mitä muuten monikakson tarkoitat tuolla itsensä unohtamisella?

[*Alkmene*]

Hmm..
Itse oman kokemukseni mukaan usko perustuu tai uskonnollisuus tai mikä muu "hengellisyys" perustuu nimenomaan psyykkiselle tasolle...
Siis tietyllä tapaa...
Kaikki mikä on tietynlaista "ideologiaa/ihannetta" ulottuu mielestäni psyyken tasolle.
Itse koen, että että teot, valinnat, ne on niitä missä todellinen henkisyys mitataan, siis jos niitä nyt ylipäätään on tarvetta mitata.

En millään muotoa "väheksy" uskoa tai ideologioita, koska minusta ne ovat portti ja tukipilari henkisyyteen, ilmenee ne ulkoisesti sitten miten tahansa itse kullakin, mutta en jollain lailla osaa sitä kuitenkaan pitää "todellisen henkisyyden mittana/mittarina".

Minusta on kaksi eri asiaa henkisyys ja hengellisyys.....

Ihan oikeasti jos miettii, että lähtökohta on se, että kaikilla ihmisillä on sama ARVO...eikös moni ideologia siihen kuitenkin tähtää ja moni todellinen arvo?
Niin jos ihan rehellisesti lähtee ajattelemaan asiaa, niin silloin todellakin täytyy olla kysymys jostain hyvin ainutlaatuisesta ja yksilökohtaisesta ja ihmisen itse sisällä tapahtuvasta prosessista tai tapahtumusta tms...

Jostain hiljaisesta sillasta itseä suurempaa kohtaan....
Jostain mikä ei syvimmillään koskaan tavoita yksiäkään sanoja sana tarkkaan...

Mutta silti on jotain yhteistä...
Jotain, missä on syvä kunnioitus elämää kohtaan...
Kymmenen käskyä...tai jotain muuta vastaavaa...
 

[*Alkmene*]

Minä en "puutu" sieluun, koska se ei sisälly omaan elämän ideologiaani 

Vaikka lemppari runoni onkin;

Kaikkea saa tehdä.
Kaikkea pitää tehdä.
Kaikkia ovia täytyy tempoa,
kaikkia kuita kurkotella.
On vain yksi ehto, elinehto:
värisevää sielua ei saa tallata.
-T. Tabermann

En silti koe, että sielu olisi muuta kuin mieli näin yleisesti ottaen tässä käsitteellisyyksien viidakossa...
Minulle sielu on ydin... siksi en käytä sitä sanaa... koska muille koen helposti sen merkitsevän niin vähän...(inkarnaatioketjua yms)