Kuvainnollisesti sanoen, sitä "voi katsoa peiliin itseään kunnioittaen ja tietäen, että peiliä pitää käsissään "Jumala/Luoja/Elämä".
Viisaita olette kaikki
aiheesta kirjoitelleet
Minun näkemykseni mukaan henkisellä tiellä ei ole mitään esteitä, on vaan mahdollisuuksia.
Joku mainitsi ajatuksen taloudellisesti rakentuneesta ihmiskokonaisuudesta, jossa ei ole mitään turhaa tai liian vähän - laajentaisin tätä näkemystä käsittämään koko Kaikkeuden, kaikilla tasoilla.
Jokainen kasvaa tarkoituksensa mukaisesti kaikkeuden verkossa, johon siis
kaikki on kytketty keskenään harmoniseksi kokonaisuudeksi, vaikka se maailmallisella tasolla saattaa ihan muulta vaikuttaakin..
Kuten vaikka ihmiskehossa, jokainen solu toimii oman tarkoituksensa mukaisesti, tarkoituksensa mukaisella paikallaan, aina sisältäen 'tietoisuuden' siitä kokonaisuudesta, johon kuuluu.
Uskon tarkoituksenmukaiseen toimintaan myös silloin kun solussa tapahtuu mutaatioita tai sairastumista - silloin tarkoituksen oivaltaminen on vaan ihmismielelle ehkä hankalampaa, mutta sekin lienee tarkoituksen mukaista
Miten henkinen kehittyminen ilmenee?
Ns. ”henkisesti kehittymättömien” olemassaolo on henkisen kehityksemme kannalta ihan yhtä tärkeää kuin kehittyneempienkin kanssakulkijoidemme.
Kaikkien ihmismielien, jonka kautta sielumme maailmaan toteutuu, tarkoituksen mukaisena tarkoituksena ei välttämättä olekaan tulla tietoiseksi kaikesta tästä universaalilla tasolla tämänkertaisessa entiteetissä, vaan Kaikkeuden harmonisen luonteen mukaisesti olemassaolon matalavärähteisempiäkin tasoja, jos ilmaus tässä sallitaan, varmaankin tarpeen olla olemassa, koska niitä on.
Henki, sama Henki, virtaa meissä kaikissa, ja mielemme (ego) ja kehomme avustamina kanavoituu tähän maailmaan, juuri kuten sielumme tarkoitus on ilmentyä. Mielityökalun yksi tärkeimmistä ominaisuuksista on vapaan tahdon säädin, jota kautta nimenomaisesti yksilöllisyys pääsee toteutumaan. Vapaan tahdon avulla sielu valitsee etenemisnopeuden ja kokemuksen syvyyden asteet.
Katsokaa luontoa – kaikki kasvaa valoa kohden; näennäisen suoraan taikka epäsuorasti: kevät, kesä, syksy (jonka mielen käsitys kuihtumisesta ja kuolemisesta on sielun tasolta nähtynä materian muuntumista henkeä yhä paremmin palvelevaan muotoon – antautumista ravinteeksi tuleville sukupolville) sekä talvi (toipumista, voimien keräämistä, sisäistä , näkymätöntä kasvua) – elämä etenee materian muuttaessa muotoaan, mukautuessa hengen tarpeille – se ei koskaan pysähdy.
Miten siis ihmisessä tapahtuva henkinen kehitys voisi olla tästä poikkeus?
Kasvua tapahtuu koko ajan. Joskus sen voi helpoiten havaita latvasta, joskus juuresta, joskus ei silminnähden mistään, mutta sitä tapahtuu silti, eikä mikään vaihe ole turhaa, mikään nopeus ei epätarkoituksenmukainen.
Emme voi kenenkään kasvua tai tarkoitusta käydä arvioimaan itsestämme erillisenä prosessina, koska samaa Ykseyttä, saman harmonian osasia olemme. Voimme vain nähdä niin omat kuin toistemme näennäiset esteet kokemisen mahdollisuuksina, tälläkin palstalla…