seuraava »

[meruska]

Näin luettuani enemmän juttuja huomasin että asiasta on jo puhuttu ja runsaasti. Harmi kun itseltä on jäänyt keskustelu honaamatta. eipäs mulla kamalasti mitään uutta aiheeseen ollut lisätä. Mutta on hauska todeta ettei ole ajatuksineen aivan yksin.

[Kotkansilmä]

                       

     Hyvä havainto.  :  Sitähän tässä saa eniten pelätä.

       Että, on ominen ajatuksineen aivan yksin, eikä

         toistelekaan toisten ajatuksia, eikä lähdettä

           aina mainita. Ja lopuksi, kuka meistä

             ihan syntyperäisiä ajatuksia tuo.

               Jutut kiertää, keskustelu

                  jatkuu, ja jatkuu.


                           


                         

[Kittuli]

Mun mielestä se on pelko ... ainakin omalla kohdallani, tosin en vaan tiedä mistä se johtuu ja mitä pelkään niin paljon...

[Esmiralda]

Juuri poikani ja serkkutyttöni kanssa puhuimme pelosta. On sanoja joiden taakse verhoudutaan, kuten 'inhoan, en voi sietää, olen niin ujo, en nyt viitsi, toisella kertaa, ehkä myöhemmin, mietin asiaa, ja paskat'. Kun sen sijaan voisi vain vetää henkeä ja ottaa haaste vastaan, tehdä unelmasta/toiveesta totta.

Itse on elämänsä seppä. Mutta myös sen 'naruttaja'. 

Minä ajattelen näin, että jokainen pieni teko, asia, jolla voitat pelkosi, on henkisellä tiellä eteenpäin.

Se saattaa olla hyvin pieni arkinen asia.

[Arkiviisu]

 Kun sen sijaan voisi vain vetää henkeä ja ottaa haaste vastaan, tehdä unelmasta/toiveesta totta.

että jokainen pieni teko, asia, jolla voitat pelkosi, on henkisellä tiellä eteenpäin.

Se saattaa olla hyvin pieni arkinen asia.

Esmiralda .....

... aina vain enempi koen että siinä "se juju" onkin - että henkisyys on yksinkertaisimmillaan ja aidoimmillaan  juuri arkisuutta ... eikä jotain erityistä tai maailmoita mullistavaa - ja kun henkisyys ja arkisuus alkavat käydä käsi kädessä NIIN pelotkin haihtuu  - pelothan tulee useinmiten siitä että kokee ettei ymmärrä tai tiedä - vaan kun havahtuu ettei tarvitsee tietääkään eikä ymmärtääkään kaikkea yhdellä kertaa - niin jopas helpottaa - ja kun kääntää asiat ylösalaisin eli  ei yritäkään "tehdä arjesta ja elämisestä yleensä jotain ns.hienoa" - että se muka olisi enemmän  henkistä - vaan että elämä juuri sellaisenaan on henkistä - sellaisenaan kun se tutuinta on - kun se on omaa elämää - että ollakseen henkinen ei tarvitsekaan alkaa elää elämään JONKUN toisen elämää - joka itsestään näyttäisi olevan henkistä - vaan että oma elämä  on jo sitä ...

Siinä kaiketi on yksi iso este - että kuvittelee henkisen olevan jotain mystistä ja pelottavaa - jossa joutuu sukeltamaan maailmoihin jossa ei tiedä miten siellä ollaan ja mitä siellä tehdään ja miten sieltä pääsee pois jollei koe oloaan hyväksi - että henkisnen veisi meitä "kuin pässiä narussa" jonnekin mihin emme halua - jonnekin missä kaikki tuttu ja turvallinen katoaa - vaan näin ei ole - henkinen , henkisyys on meissä jo - eikä meidän lähteä " näiltä sijoiltamme " yhtään mihinkään tai muuttua joksikin toiseksi - tai alkaa elää elämää jossa ei ole enää mitään tuttua - tässä ovat oman kokemukseni mukaan ne suurimmat pelot ja juuri suurimmat illuusiot eli harhat siitä mitä henkinen, henkisyys ja todellisuus on - ja kun lakkaa yrittämästä ja vain on ja elää niinkuin oikeaksi kokee omaa arkeansa - niin henkisyyden ympäriltä alkaa poistua hiljalleen kaikenlaiset uskomukset ja luulottelut jotka sitovat pelkoja - ja kun rohkenee päästää irti vanhoista uskomuksistaan - niin vähitellen vapautuu peloistaa - omassa tahdissaan - " ja sitä valaistuminen on, sisäistä valoa ja sen loistamista maailmaan. " ( lainaus Kryonin tekstistä) .....

 

[Esmiralda]

Ja kun arkiaskareiden kanssa pärjää, saa ne tehtyä järjestyksessä ja ajallaan, eikä ne kasaannu, syntyy hallitsemisen tuntoa, josta voi laajentua järjestelemään muutakin, työasioita, itsensä kehittämistä, koulutusta eteenpäin, kursseja...

Mutta kun suurimpiä pelkojamme onkin ehkä toisen ihmisen kohtaaminen, hänen kanssaan toimiminen, eläminen. Että 'Osaanko minä?' Osaanko minä, ettei tuo toinen polje minua, naura minulle, tee minusta tyhmää?'

Tässä vain sanojen kohdatessa, emme niinkään pelkää, ehkä moni vielä sitäkin, ainakin niin kauan, kunnes huomaa, että 'hei joku huomasi minut' joku 'luki sanojani'. Kuinka tärkeää se onkaan! Varmasti ihan jokaiselle omalla tavallaan.

Mutta mistä tulee se jännitys, jolla kohtaa toista ihmistä? Miksi emme osaa rentoutua, kohdata sitä tosiasiaa, että tuo toinen on osa minua, osa pelkojanikin....

Tämä voi olla se suurin este henkisellä tiellä. No vaikka sitten arjessakin kohdata se toinen, hyväksyä ja tulla hyväksytyksi.

Eihän minulla/sinulla/meillä ole tarkoitus 'hyötätä', valmistautua koitokseen...jonkinlaiseen.  Vaan rakastaa. 

[Chandra]

Tarkoititko Esmiralda toisen kohtaamisella ja elämisellä hänen kanssaan myös rakkaussuhteita?
Siinä kohtaa minä pelkään.En halua enää kokea mitään yhdessä asumisen muotoja,mutta rakkaus on tervetullut ja iloinen vieras.

Pelot muodostuvat osittain tietysti kokemuksistamme.Minulla jo pelkoa itseni suhteen,koska nyt tiedän,ettei minusta ole enää toisen kanssa asujaksi.

Muuten suhteessa vieraisiin ihmisiin,olen päässyt sosiaalisesta pelostani,joka on kiusannut lapsesta asti.On ihanaa olla vapaa siitä ja oppia tuntemaan uusia ihmisiä,joista muutamista on tullut hyvinkin tärkeitä.Tuo tieto molemmilla,että olemme joskus olleet jollain tasolla ennenkin yhdessä.Heti vapautunut olo ja keskustelut menevät hyvinkin arkoihin asioihin jo ensi kohtaamisella.

Ei henkisyys minustakaan ole mikään jatkuvasti päällä oleva tila.
Joskus voi tulla niitä ihania huippuhetkiä,jotka saavat etsimään lisää.
Mielenrauha ja kyky rakastaa on syvintä henkisyyttä.Tuomitseminen ei siihen kuulu.
Arki ja onni siitä mitä kulloinkin on tekemässä,siinä se.

[Esmiralda]

Voi Chandra-kulta, enhän minä toki vielä NIIN PITKÄLLE mennyt!

Minua surettaa vain nuo väliinputoajat, jotka norkuvat siellä sohvilla kotipizzaa syöden muutaman neliön tiloissa tai siellä peräkammareissa. Ei ole töitä, ja helpompi olla kuin ei oliskaan, kun pelottaa. Pelottaa ja jännittää jokainen käynti työnvälityksessä, kelalla, sosiaalitoimistossa. Kivireki perässä, kun tuntuu että ei ole mitään.

Minua surettaa jopa ne yksinäiset, jotka ovat löytäneet eläimistä enemmän jotakin, helpommasti lähestyttävissä olevaa kuin mennä ihmisten seuraan saatikka sitten kutsua joitakin kotiin.

Surettaa ne, jotka ovat huumaantuneet tiedosta ja osaavuudesta sen parissa. On hienoa käydä luennoilla, olla siellä yksin, lukea kirjoja ja tentata ja kiiluvin silmin katsella seinillä tuloksiaan. Mutta entä jos pitää tehdä jotakin ryhmässä? Tai hakea töitä? Tai tulla joksikin ja KANTAA VASTUUTA!

Se että pitää kantaa vastuuta ja osallistua yhteiskunnan elämään, osata voida olla siellä hyväksyttävä jäsen.

Surettaa ne, jotka 'valitsevat' huumeet, alkoholin, sairauden, jonka taakse kätkeytyä ettei tarvitse kohdata pelkoa ja taistella sitä vastaan. Onko koskaan ennen tunnettu sairautta paniikkihäiriö tai muuta nykyajan sairautta? Astmankin , epilepsian, allergian vuoksi on helppo kieltäytyä monesta asiasta.

Surettaa nekin, jotka liittoutuvat perheen tai suvun barrikaadin taakse, eivätkä halua muuta vierasta oppia tuntemaan.

Monta asiaa löytyy henkisen polun kompastuskiviksi!!!

Surettaa minua Chandra nekin, jotka eivät tohdi rakastua, mutta et sinä kuulu niihin!

Ei minua sureta ne, jotka ovat löytäneet vapauttavaa yksinäisyyttä, olotilan, jota tarvitsee ja jossa märehtiä asioita valmiiksi, kypsyä ja taas mennä tukka tuulessa kuin itse vauhtimestari! 

[Ippuska]

Ei henkisyys minustakaan ole mikään jatkuvasti päällä oleva tila.
Joskus voi tulla niitä ihania huippuhetkiä,jotka saavat etsimään lisää.
Mielenrauha ja kyky rakastaa on syvintä henkisyyttä.Tuomitseminen ei siihen kuulu.
Arki ja onni siitä mitä kulloinkin on tekemässä,siinä se. smitten

amen 

[Chandra]

Niin,nuo samat asiat surettavat kyllä minuakin ja heitä on yllin kyllin.
Rakkaus on tervetullut,kuten kirjoitinkin,siis jonkinlainen suhde,mutta yksinasuja minä olen.Tai oikeammin kissa ja minä.
Ja siinä on yhdistelmä,joka on täynnä rakkautta.

Syytän kyllä hieman yhteiskuntaammekin.Asennetta,miten syrjäytyneisiin suhtaudutaan.Alentavasti ja nöyryyttäen.
Ei sillä tavoin kenenkään itsetunto nouse.Kannustusta ja kiitosta ansaitsee jokainen.

[Esmiralda]

Tuosta minun surettavien listasta jäi pois myös he, jotka hukuttautuvat työhön, pakenevat sinne ja tekevät siitä ainoa todellisuuuden. Kännykkä soi, on kiire, kiire ja on ihana kun on mahdottoman tärkeä ihminen! 

Kyllä, media ja jokin näkymätön voim pitää meitä hallinnassaan...

[Chandra]

Ihmisen "hyvyys" punnitaan vielä usein tuon työntekemisen mukaan.
On niitä,jotka joka käänteessä valittavat työn paljoutta,eivätkä silti halua vähentää sitä,vaikka se olisi mahdollistakin.

Olen monelle sanonut,että se pulju on ollut pystyssä jo ennen sinua,eikä kaadu,vaikka sieltä lähdetkin.
Niin,pakoa sekin on,kuten kirjoitit.
Sen jälkeen on hyvä kaatua sänkyyn,eikä niin tarvitse miettiä mitään.
Elämä pyörii samaa kehää vuodesta toiseen.

On pelottavaa kohdata itsensä,omat aidot tunteensa ja "tehottomuutensa".
Se vaan voi sitten kostautua jossain vaiheessa,kun keho ja aivot reagoivat siihen.Tulee pakko stoppi,josta saattaa tulla pitkäkin.

En omista paljon,mutta kaiken sen,mitä tarvitsenkin.Jos olen tiukoilla,niin kuin ihmeen tavalla apu jostain tulee.
Kait olen jonkinlainen kummajainen tällä pikku paikkakunnalla,mutten välitä siitä.
Puhukoot ja ihmetelkööt.

Aina jos sattuu miesasiakkaita piipahtamaan naureskelen sisään päin.
Eivät ne tiedä mitä tuolla hoitopöydällä tapahtuu.
Täällä,missä väen vängällä haetaan ihmisten vikoja,se varmaan käännetään ilotytön työksi.
Riittää kun itse tiedän mitä teen ja olen sinut sen kanssa.

[Mika-Matti]

Chandra, todellakin teet kunnioittavaa työtä silkalla olemassaolon vakanssillasi.

Olemisessahan on kemiaa: se on muidenkin eteen "te-kemistä".

Ja on hienoa saada olla ilona muille,
vaikka nämä eivät nauraisikaan kuin omille nenilleen.

 

[Chandra]

Kiitos kauniista ajatuksistasi Mika-Matti.

Lämmittäväthän kauniit ajatukset meitä kaikkia ja useammin niitä tulisi itsekin viljellä.

[Atomi]

Mutta kun suurimpiä pelkojamme onkin ehkä toisen ihmisen kohtaaminen, hänen kanssaan toimiminen, eläminen. Että 'Osaanko minä?' Osaanko minä, ettei tuo toinen polje minua, naura minulle, tee minusta tyhmää?'

Minua surettaa vain nuo väliinputoajat, jotka norkuvat siellä sohvilla kotipizzaa syöden muutaman neliön tiloissa tai siellä peräkammareissa. Ei ole töitä, ja helpompi olla kuin ei oliskaan, kun pelottaa. Pelottaa ja jännittää jokainen käynti työnvälityksessä, kelalla, sosiaalitoimistossa. Kivireki perässä, kun tuntuu että ei ole mitään.

Minua surettaa jopa ne yksinäiset, jotka ovat löytäneet eläimistä enemmän jotakin, helpommasti lähestyttävissä olevaa kuin mennä ihmisten seuraan saatikka sitten kutsua joitakin kotiin.

Voi jestas Esmiralda, en sentään kaikkea viisauttasi kopioinut vaikka viittaan aikaisempiin teksteihisi. Olen vaikuttunut!  *kumartaa syvään*  Sinä olet VIISAS ihminen. Todella ilo lukea tekstejäsi. Kiitos, että tuot ajatuksiasi foorumille.