seuraava »

[Ikitosi]

Voipi olla, että se pettymyksen
tunne on tarpeellinen kokijalleen,
tulipa se missä muodossa tahansa.  

Ketjua selaillessa huomasin, että
paljon on juttua lähinnä ns. itse,
omilla odotuksilla, aiheutettuihin pettymyksiin.

Mitenkäs sitten luokittelette pettymykset, jotka
tulevat toisen sanaan tai lupaukseen luottamisesta,
yleisten odotusten tai yhdessä
sovittujen sääntöjen rikkomisesta
(esim. avioliittovala tai rattijuopumus)?
Onko näissäkin kyse liioista tai harhaisista odotuksista?

Onko tässä maailmassa mitään pettämätöntä?  

[Ikitosi]

Uscollisuus jo sananakin kertoo sisällöstään jopa melko tyhjentävästi us ja co = meidän yhteistyömme.

[Sula]

Fyysinen uskollisuus voisi olla esim. uskollisuutta tilanteessa, jossa toinen syystä tai toisesta menettää osan fyysisestä muodostaan. Vaikka onnettomuuden seurauksena menetetty jalka tai käsi, ei aiheuta toisen hylkäämistä vaan uskollisesti pysytään rinnalla.

Henkisestä en tiedä.. Onko se sitten henkistä sitoutumista kaikkiin tilanteisiin, vaikka kumppanille tulisi henkisiä (mielenterveydellisiä) ongelmia.

Kuinka pitkälle parisuhteelle määritellyistä odotuksista, toiveista, uskomuksista määräytyvät yhteiskunnan ajatusrakennelmien mukaan. Elinpaikka, uskonto ja ideologian ohjaavat voimakkasti tiettyyn kaavaan ..ja sitten petytään kun kaikki ei menekään kaavan mukaan. Kuka tämän kaavan luon ja vielä käskee sitä noudattamaan? Voiko edes määritellä "sopivaa" parisuhdetta? saati toimivaa

[Asterix]

Uscollisuus jo sananakin kertoo sisällöstään jopa melko tyhjentävästi us ja co = meidän yhteistyömme.

 

Jaa että usCollisuutta... :
Suomenkieli on kehittynyt hurjasti lähes vuodessa ohi
sanavarastoni kohti amerikkaa.

Parin vuoden päästä puhun ja kirjoitan tosi vanhahtavaa suomenkieltä,
jota ei ymmärrä kukaan enään.

Kyllä minulle on usko = a faith
ja uskollisuus = a faithful edelleen..

Fyysinen uskollisuus voisi olla esim. uskollisuutta tilanteessa, jossa toinen syystä tai toisesta menettää osan fyysisestä muodostaan. Vaikka onnettomuuden seurauksena menetetty jalka tai käsi, ei aiheuta toisen hylkäämistä vaan uskollisesti pysytään rinnalla.

Niin.. mites tuo on miesten ja naisten kesken,
kun miehet ovat fyysisempiä ja siten myös enemmän kiinnostuneita
fyysisyydestä kuin naiset, että..
...jos nainen menettää jonkun ruumiinosan, niin lähteekö
mies helpommin kuin nainen vastaavassa tilanteessa,
jos mies menettäisi?

Heh..! 
Härkä-mieheni ( ) tokaisi juuri tähän kysymykseen,
että moni mies on fyysisesti uskollinen,
vaikka nainen on todella menettänyt jonkin ruumiin osan
toimivuuden, usein yläpäänsä tai alapäänsä, usein molemmat..

*nauraa kuin hevonen!* 

Henkisestä en tiedä.. Onko se sitten henkistä sitoutumista kaikkiin tilanteisiin, vaikka kumppanille tulisi henkisiä (mielenterveydellisiä) ongelmia.

Niin.. Missä kohtaan on armeliasta antaa
toiselle myös vapaus lähteä?

Tiedän pariskunnan, joka avioitui hyvin nuorina
ja vaimo sairastui vakavaan masennukseen jo alussa ja ns. laitostui.
Mies hoiti vaimoaan ja sinnitteli parikymmentä vuotta
ja otti viimein eron noin 4-kymppisenä
ja aloitti menetetyn nuoruuden uudestaan.

Kumma kyllä, vaimo parantui, muutti sairaalasta omaan elämään
asumaan ja etsi uuden miehen ja..
..nyt kuulema sairastaa taas.
Se ilmeisesti tykkää, että miehen pitää hoitaa.

 
Härkä-mieheni huumoria jälleen;
"Vaikka olen täydellinen idiootti, niin silti sinä vain peruit
häämme ja otit toisen miehen, mutta aina olet rinnallani pysynyt
uskollisesti kaikesta huolimatta"
 

Kuinka pitkälle parisuhteelle määritellyistä odotuksista, toiveista, uskomuksista määräytyvät yhteiskunnan ajatusrakennelmien mukaan. Elinpaikka, uskonto ja ideologian ohjaavat voimakkasti tiettyyn kaavaan ..ja sitten petytään kun kaikki ei menekään kaavan mukaan. Kuka tämän kaavan luon ja vielä käskee sitä noudattamaan? Voiko edes määritellä "sopivaa" parisuhdetta? saati toimivaa

Niinpä...

[Esmiralda]

Tätäpä olen matkalta tullessa lueskellut erittäin ihastuneena!

Mikä keskustelu!

Jos saan tulla mukaan, niin

Ihannan ihmettelystä 'luottamukseen' tuli mieleen armas ukkoni, joka kerran kysyi minulta, että voiko hän luottaa uskollisuuteeni. Vaikka minä olenkin eräänlainen haaveilija ja taivaanrannan maalari, niin silloin toin kyllö julki myös realiteettini. Ukko oli sanaton, kun vastasin hänelle: -Luottaa? Uskollinenko? Voi miksi kysyt sitä minulta, toiselta ihmiseltä. Kysy koiralta. Se voi olla luottamauksen arvoinen ja uskollinen. Minä en voi taata sitä itsestäni, kun olen nähnyt minkälainen ihminen voi olla. Täysi yllätys ja arvoitus.

Jos kysyt itseltäsi, voitko luottaa itseesi, voit saada aika mielenkiintoisen vastauksen. Ja vertaapa sitä vaikka lähimenneisyyteesi. Ihan realistisesti!  :

Mondon 'ennakko-odotukset' nappasin tuolta. Ja jos miettii jo rakastumisessa niitä ennakko-odotuksia, niin eiköhän ihminen todellakin juuri niiden kautta törmää niihin pettymyksiin. Toinen saattaa olla vain oma rehellinen itsensä eikä oikeastaan petä sillä ketään. Itse on vain rakentanut ne odotukset niin korkeille usein, itse kiivennyt kuusen latvaan!

'Mutta, että pettymyshän on ihan normaali ihmisen elämään kuuluva tunne, jolla on oma tehtävänsä.' sanoi tuolla joku, nyt katosi nimi mielestä. Mutta osuvan totta.

Elämän kilpailussa voitto on suuri ilo, ainakin yhdelle, mutta yhä useampi siinä tuoksinnassa kokee pettymyksen. Kummallakin oma kasvatustehtävänsä. Pettymys on ehkä haasteena suuri: Kestätkö, opitko vai jäätkö tuhlaamaan energiaa katkeruuteen upoten?

Ja onko katkeruudellakin oma oppinsa ja merkityksensä?

[Esmiralda]

Nähdäkseni sitä voi pettyä ainoastaan omiin kuvitelmiinsa siitä, miten asiat ovat.

Tähän liittyen tuli hyvä viisaus vastaan tänään:

"We do not see things as they are. We see them as we are."

-The Talmud

Tässäpä se!

Mutta... tässähän tulee se heijastumisen tai peilaamisen laki esiin. Ja pettymysten kautta herääminen siihen, missä voimme olla jotakin enemmän kuin olemme sillä hetkellä.

Eli tuo lausahdus niin viisaalta kuin se vaikuttaakin, antaa 'meistä vain sen näkemisen hetkittäisen kuvan'. Sillä uskon, että meillä on kuitenkin mahdollisuus olla enemmän seuraavassa näkemisen hetkessä.

Eli...Me emme näe asioita kuinka ne ovat. Me näemme niistä kuinka me itse olemme. Sillä hetkellä ja voimme ottaa uuden askeleen...

aina vain toiveikkaana 

[Esmiralda]

Nyt Esmiralda pahan pistit,,,
Mietin monelta kantilta asiaa ja aina päädyin omien uskomuksieni ja unelmieni luomiin pettymyksiin.Että olisi jotain sadun omaista vielä olemassa,jossa kaikki päättyy melkein aina hyvin.

Mietin odotanko sitten liikaa?Toisaalta on oikeutettua luoda sitä ihanaa auvoista haavemaailmaa,vaikkei se koskaan toteutuisikaan.Omaa satua.

Nuo kovemmat pettymykset,jossa toinen on todella käyttänyt hyväksi tavalla tai toisella ovat kipeimpiä.Mutta niissäkin hetken päästä käännän kyllä vastuun itseeni.Joskus liialliseen itsensä ruoskimiseen asti.Miksi uskoit?Olitpa tyhmä ja lapsellinen.HÄPEÄÄ!Halua paeta peiton alle ikuisesti ja pysyä siellä.

Toisaalta oman pettämisen olen kokenut samoin,mutta vielä kipeämpänä.Kertoako vai ei?Nyt puhun seurustelusuhteesta.Jos kerron,haluanko vain puhtaan omantunnon ja siirrän tuskan toiselle?Jos en,onko sekään oikein.Syyllisyys painaa ja pohja on poissa koko suhteelta.
Tosi vaikeita juttuja,joihin ei kai suoraa vastausta.

Kauniisti puhut, Chandra! Eikö me olla luomassa täällä jotakin. Ja mikä sen kauneinta luomista kuin nuo illuusiot, joiden kautta sitten koemme elämän eri sävyjä. Miten me muuten voisimme elää eteenpäin. Niin kuin lapsi askartelee ja luo sen omituisen kyhäelmän, jolle lopputulokselle sitten voi vaikka nauraakin ja samalla vaikka loukata lasta, niin... se tekemisen prosessi, illuusion rakentamisen prosessi, loppujen lopuksi antaa sisältöä omaan elämäämme.

Ja eikö samoin se vastapuoli (jos puhumme nyt seurustelusta) luo omat illuusionsa. Sitten kun nämä kaksi illuusiota paukahtaa yhteen, ei ne ehkä lomittaudukaan kauniin palapelimäisesti, vaaan törkkivät toistansa pahasti.

Voiko olla pettymystä ilman etteikö toinenkin sitä pettymystä koe seurustelusuhteessa?

[Esmiralda]

Voi sanoa että olinpa tyhmä, mutta kyllähän toinen nostaa toiveita.. lupauksin. Ajan kanssa kaikki unohtuu ja asettuu paikoilleen, pettymyksistä pääsee. Ihminen luo ja rakentaa kaiken aina uudestaan.

Just!

IHMINEN LUO JA RAKENTAA KAIKEN AINA UUDESTAAN! Siinähän elinvoimamme ja jotakin uutta saamme aina, vaikka se rakennelmamme romahtaakin. Haluamme rakentaa uuden entistä ehommaksi, entistä kauniimmaksi.

Ei tarvitse katsoa kuin miestä joka rakentaa taloja, toinen on aina upeampi kuin se vanha! 

[Esmiralda]

niin tai jos uskallat aloittaa suhteen odottamatta siltä juuri mitään...elät päivä kerrallaan niin onko silloin niin paljon asioita joihin pettyä?

Vähän hankala liittyä keskusteluun noin pitkien vuoropuhelujen jälkeen, joten heitän vain heränneitä 'kuplia'.

Tulee mieleen vanha viisaus: Älä toivo, älä usko, älä rakasta. Et tule pettymään. Mutta et  eläkään.

[Esmiralda]

Inanna!

Toisaalta, kai meillä on olemassa aina joku syvääkin syvempi odotus, vai voiko sitä enää odotukseksi kutsua, olisiko se jo johdatusta..

Oli pakko tarttua ajatukseesi. Ehkä pettymys onkin jotakin sellaista, jolla on tuon syvääkin syvemmän tarkoituksen osoittama sanoma kertoa, että 'näe enemmän, olet matkalla...

Siis herättävä merkitys. Jos pettyminen ei olekaan ollenkaan negatiivinen ilmiö, kuten yleensä sen koemme, vaan kuin 'koputus, herättäminen, opastus' jonnekin, mistä illuusiomme, odotuksemme ja toiveemme ovat vain enneunia! Jonnekin, jotakin kuitenkin syvällä sisimmässämme kaipaamme kovasti, olemalla koko ajan jotakin kohti kurottamassa. Mitä lienekin!?

[Esmiralda]

Back to the point.

Jos petyinkin johonkin jonkun kanssa, niin eniten siihen että eivät kasva henkisesti, mutta minkäpä sillekään tekee kun on vapaa tahto. Halusin kuitenkin sanoutua irti. Unohtaa pettymys, mutta irti kuviosta. 

Eli oikeastaan siihenkään ei pidä pettyä, jos olemme eri kohdilla polkua. 

SA. Onko pettymys jotakin todella, minkä voi kokea toisen puolesta!? Mehän voimme kokea vain omia tunteitamme. Jäin vain pähkäilemään. Kuinka voit olla varma, että toinen ei kasva henkisesti? Kuinka voimme tietää toisen henkistä tietä? Oletko ihan varma, ettet ole pettynyt siihen, ettet voinut toista vain ymmärtää.

Mutta hellität kuitenkin!

Nämä ovat mutkikkaita juttuja!

[Esmiralda]

Tähän pettämiseen/pettymiseen liittyy jotenkin toimimattomuus/kohtaamattomuus. Olkoon nyt kodinkone/ihmissuhdekuvio, johon pettyy/joka pettää. Sitten pettyy monta kertaa samaan juttuun. Jossain vaiheessa on pakko myöntää, että homma ei toimi. Onhan toiveet ja odotukset kuitenkin elämän suola ja tokihan sitä toivoo, että asiat sujuu. Aika tarpeellinenkin tunne. Inhimillistä ja kohtuullista odottaa sentään jotain itseltään/yhteiselämältä/uudelta ruohonleikkurilta. Joskus auttaa sopeutuminen ja hyväksyminen, mutta monesti on tarpeen tehdä muutos. Tässä mielessä ratkaisu voi olla myös SA:n mainitsema syrjään siirto ja keskittyminen välillä johonkin muuhun. 

En nyt pääse irti teidän pohdinnoista ollenkaan. Olen innoissani. 

Mondo, toit niin tärkeän huomion esille. Tuon KOHTAAMATTOMUUDEN.

Minulla oli joku vuosi sitten hyvin vaikea kriisi, syvä pettymys itse asiassa, erään henkilön välillä. Eräs ystäväni huomasi siinä heti ydinasian sanoen, että 'emme pohjimmaltamme tunteneet toisiamme'. Eli juuri ne asiat, joista emme tienneet, pamahtivat ja kipunoivat ja syntyi myrsky, josta emme selvinneet kumpikaan. Persoonaamme vaikuttavat suurimmat asiat olivat pimennossa molemmilta.

Meissä on siis niin monia tasoja, asioita, ilmiöitä, että meidän on oikeastaan tosi vaikea kohdata toisissa tai itsessämme kokonaisina. Jos ihmisen tunnepohjalta jää jokin ydinasia tietämättä, tunnistamatta, keskustelematta, ei oikeastaan ole kohdattu. Kohtaaminen siis yleensäkin tapahtuu vain osittain.

Siitä syntyy useimmat pettymykset, uskoisin. Kaikki romahtaa ymmärtämättömyyteen. 

[Esmiralda]

Ruohonleikkuri ja öljyt! 

Eipä voi olla osuvampaa näin kesän kynnyksellä.

Surullisesti tähän. Ukkoni, jolle alzheimerin tauti tuottaa pettymysten pettymyksiä siinä, kun ei enää muista mitä sille leikkurille kaikkea piti tehdäkään ja jonka kautta myöskin olen havahtunut hänen muistamattomuuteen, laittaa kyllä öljyä öljyn perään, liikaakin  .

Mutta ei sekään auta! Kone on muuttunut oudoksi rojuksi, jota hän ei kohtaa enää sellaisena kuin se alunperin oli.

Siispä hän kiikuttaa konetta tuon tuostakin tuonne tekniikkaa terävästi käsittelevälle naapurin miehelle, joka sitten tekee niitä ukkoni ihailemia temppuja ja kone taas toimii. Naapurin eläkepäiville taas ukkoni jutustelu on mielekästä ja varsinkin pikku pullolahjat, niin molemmat saavat omansa, enkä puutu siis asiaan. Kun ei se tuon vaarallisempaa ole! 

[Asterix]

-Luottaa? Uskollinenko? Voi miksi kysyt sitä minulta, toiselta ihmiseltä. Kysy koiralta. Se voi olla luottamauksen arvoinen ja uskollinen. Minä en voi taata sitä itsestäni, kun olen nähnyt minkälainen ihminen voi olla. Täysi yllätys ja arvoitus.

Jos kysyt itseltäsi, voitko luottaa itseesi, voit saada aika mielenkiintoisen vastauksen. Ja vertaapa sitä vaikka lähimenneisyyteesi. Ihan realistisesti!  :

Näinpä.
Olen itseni paras ystävä ja rakastaja ja uskollinen
ja tilivelvollinen vain itselleni, silti...
...en menisi takuuseen itsestäni
- edes itselleni.

Mitä uskollisuus ja luottamus oikeastaan ovat?
Näennäinen illuusio turvallisuudesta,
jonka rajat on piirretty veteen?

[*Alkmene*]

Inanna!
Toisaalta, kai meillä on olemassa aina joku syvääkin syvempi odotus, vai voiko sitä enää odotukseksi kutsua, olisiko se jo johdatusta..
Oli pakko tarttua ajatukseesi. Ehkä pettymys onkin jotakin sellaista, jolla on tuon syvääkin syvemmän tarkoituksen osoittama sanoma kertoa, että 'näe enemmän, olet matkalla...
Siis herättävä merkitys. Jos pettyminen ei olekaan ollenkaan negatiivinen ilmiö, kuten yleensä sen koemme, vaan kuin 'koputus, herättäminen, opastus' jonnekin, mistä illuusiomme, odotuksemme ja toiveemme ovat vain enneunia! Jonnekin, jotakin kuitenkin syvällä sisimmässämme kaipaamme kovasti, olemalla koko ajan jotakin kohti kurottamassa. Mitä lienekin!?

Juuri jotenkin tuolla tapaa koen asian.
Jotenkin tuntuu, että ihmisellä on niin monta kerrosta ja pettymyksetkin kuorii niitä.(rinnakkais-kaikkeudet/elämät, voivat kuvata tätä yhdellä tapaa  ) En tiedä onko olemassa syvimmistä syvin johdatus linkki olemus sisin  , jota kohti pyrimme ja kuorimme itseämme, pettymyksiemmekin kautta. Vai onko tämä loputonta, ilman päätepistettä. Itse mieluusti otan jotain kiinnekohtia aina välillä ja jätän tuon kysymyksen päättymättömyydestä tai päätepysäkin mahdollisuudesta "korkeimman huomaan". Sen näkee sitten. Jos näkee.

Itse uskon vahvasti tähän;
Rakkaudesta  Kahlil Gibran
Kun rakkaus kutsuu teitä, niin seuratkaa häntä. Vaikkakin hänen tiensä
ovat vaikeat ja jyrkät. Ja kun hänen siipensä sulkevat teidät syleilyynsä,
niin antautukaa hänelle. Vaikkakin hänen sulkiinsa kätkeytynyt miekka
voi vahingoittaa teitä.

Ja kun hän puhuu teille, uskokaa hänen sanojaan. Vaikkakin hänen äänensä
voi murskata teidän unelmanne niin kuin pohjoistuuli voi tuhota puutarhan.

Sillä samoin kuin rakkaus kruunaa teidät, se myöskin ristiinnaulitsee teidät.
Samoin kuin se saa teidät kasvamaan, samoin se myös karsii teidät.

Samoin kuin se kohoaa korkealle ja hyväilee teidän hennoimpia oksianne,
jotka värisevät auringonpaisteessa. Samoin laskeutuu se juurillenne ja ravistelee niitä
kun ne yrittävät pysyä kiinni maassa.

Niin kuin viljalyhteet rakkaus sitoo teidät itseensä. Se pui teidät alastomiksi.
Se seuloo teidät erottaakseen teistä akanat. Se jauhaa teidät valkoisiksi.
Se muovaa teitä, kunnes olette taipuisat. Ja sitten rakkaus luovuttaa teidät
pyhälle tulelleen, jotta teistä tulisi pyhää leipää Jumalan pyhää juhlaa varten.

Kaiken tämän rakkaus tekee teille, jotta te oppisitte ymmärtämään oman
sydämenne salaisuudet ja saavuttaessanne tiedon olisitte osana Elämän
sydämessä.

Mutta jos te pelkäätte ja etsitte ainoastaan rakkauden lepoa ja rakkauden
iloa. Silloin on parempi, että verhoatte alastomuutenne ja jätätte rakkauden
puimatantereen. Mennäksenne maailmaan, missä ei olevuodenaikoja, missä
saatte nauraa, vaikkakaan ette kaikkea nauruanne ettekä itkeä kaikkia
kyyneleitänne.

Rakkaus antaa vain itsensä ja ottaa ainoastaan omastaan. Rakkaus ei omista
mitään eikä kukaan voi sitä omistaa. Sillä rakkaudelle riittää rakkaus.

Kun te rakastatte, älkää sanoko "Jumala on sydämessäni", vaan mieluummin
"Minä olen Jumalan sydämessä".

Älkääkä uskoko, että te voitte ohjata rakkauden teitä, sillä rakkaus ohjaa
teidän tienne, jos se pitää teitä sen arvoisina. Rakkaus ei halua muuta kuin
toteuttaa itsensä.

Mutta jos te rakastatte ettekä voi luopua toiveistanne, niin olkoon toiveenne
tämän kaltaiset: Sulaa ja muuttua virtaavan puron kaltaiseksi, joka laulaa yölle
omaa säveltään. Oppia tuntemaan liian suuren hellyyden tuskan. Haavoittua
käsittäessänne rakkauden. Ja vuotaa verta mielellään ja iloiten.

Herätä päivän sarastaessa sydämessään siivet ja kiittää uudesta
rakkauden päivästä. Levätä keskipäivällä ja miettiä rakkauden
hurmaa. Palata illalla kotiin kiitollisena. Ja sitten nukahtaa rukous
sydämessänne rakkaimpanne puolesta ja kiitoshymni huulillanne.

Joo, olkoon klisheistä, eikä omia sanoja, mutta ne kertoo mitä syvimmiltäni tunnen ja koen.
Uskon, että sitten kun on näin, koen näin yrittämättä kokea näin, silloin olen kuorinut tarpeeksi itseäni pettymyksienkin kautta.
Siihen asti on vain hyväksyttävä, etten vastaa omia enkä muiden ihanteita ja on pyrittävä vain elämään sellaisena kuin on... ottamaan pettymyksien "kop,kop koputuksista" onkeensa...

Ajattelen niin, että on elettävä läpi "vapauden eri muodot" ja hyväksyttävä ne, ja jotenkin sitä kautta alkaa rakentua sisältäpäin jotain ihan omaa ja ainutlaatuista...on petettävä ja petyttävä, hiottava omien kokemuksien kautta omia arvoja ja olemusta...
Viittaan aikaisempaan keskusteluun siitä mitä on uskollisuus ja vapaus ja pettyminen jne..
Voiko ihminen luvata..
Mutta kun uskon, että ihminen voi joskus aina tehdä tekoja ja valintoja, jotka ovat kaikkea sitä ihannetta, mitä monella on rakkaudesta yms..
Joskus voi luvata, uskon siihen vahvasti, silloin kun on kuorittu sipulia tarpeeksi..