Tästähän aiheesta oli joskus hyvin mielenkiintoinen ketju, mutta se lukittiin, kun oli jonkun kirjoittelijan henk.koht asioita alunperin koskeva. (?)
Tiettyyn pisteeseen ajattelen niin, että pettymyksen tunteet ja kokemukset johtuvat siitä, että emme näe sitä mikä on totta toisessa ihmisessä tai ylipäätään jossain asiassa. Näemme vain toisen puolen ja sitten petymme, kun toinenkin puoli tulee esiin.
On omia odotuksia, omia tunteita, jotka maalailevat kauniita maalauksia-....
Jotenkin sitä ehkä odottaa, että joku toinen ihminen tai asia tulee ja täyttää jonkun tietyn kaipauksen meissä, tietyn vajeen...
Ja jos ei niin käykään, petymme...
Tuntuu, että sitä silloin on unohtanut, että yhtä lailla toisella ihmisellä, niin kuin itsellä, on oma vapaus valita ja toimia omasta itsestään käsin.
Itse olen monasti itseni saanut kiinni "tikkari vietiin pois" tunteesta itseni.
(älkää nyt käsittäkö ihan väärin)
Uskon silti, että on "oikeutettuja" pettymyksen tunteita, jotka perustuvat siihen, että joku todella on "vilpillinen" ja loukkaa ihmisyydessä.
Mutta että niiden erottaminen toisistaan, vaatii aina avointa keskustelua itsen ja muiden kanssa.